keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ilta-Sanomat: Uutuuskirja: "Perussuomalaisissa fasistisia piirteitä" - näin vastaa Soini

Ilta-Sanomat: Uutuuskirja: "Perussuomalaisissa fasistisia piirteitä" - näin vastaa Soini 25.9.2013

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut emeritusprofessori Tarmo Kunnas.

- Itseriittoinen nationalismi sekä toisten kansojen, uskontojen ja kulttuurien absoluuttinen halveksuminen näkyy, Kunnas kertoo.

Kunnaalta ilmestyy tänään keskiviikkona fasismia käsittelevä kirja Fasismin lumous: Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana.

Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta. Kunnas korostaa, ettei pysty arvioimaan Halla-ahon tai muiden perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.

- On ymmärrettävä, että puolueohjelma ja viralliset tavoitteet poikkeavat siitä, mitä kentällä ajatellaan. Näin oli myös IKL:ssä. Kannattajakenttä ei ole koskaan yhtenäinen suhteessa puolueiden virallisiin kantoihin.


Maanantaina kokoomus teilasi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajan Petteri Orpon suulla Halla-ahon ja toisen perussuomalaisen kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan kannanottoja Syyrian kriisiin. Miehet olivat esittäneet, ettei Suomi ottaisi syyrialaisia pakolaisia Suomeen.

- Yleisellä tasolla fasismin perinne näkyy nykypolitiikassa itseriittoisena nationalismina ja jopa rasismin ja eriarvoisuuden pitämisenä mukana politiikan sisällöissä, Kunnas kertoo.

Kunnaksella riittää kuitenkin myös ymmärrystä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ajaville tahoille, vaikkei aihe kuulukaan hänen akateemisen osaamisensa piiriin.

- On aivan varmaa, että tulevaisuuden Euroopassa täytyy ratkaista siirtolaisongelmat ja asiasta on voitava keskustella avoimesti. Kuten sananvapaudella on rajansa, niin on myös sananvapauden rajoittamisellakin.


Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu kokoomusnuorten tavoiteohjelmasta. Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen irtisanoutui puolueensa nuorisojärjestön kannasta, jonka mukaan kansanryhmää vastaan kiihottaminen tulisi sallia.

Kunnas näkee eron tiettyjen perussuomalaisten ja kokoomusnuorten välillä.

- Perussuomalaiset ovat populistinen ja harrastelijamainen ryhmä, siellä varmasti voi tapahtua ylilyöntejä runsaasti enemmän kuin kokoomuksen nuortenliitossa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille muistuu mieleen Kunnaksen väitteistä SMP:n aika.

- Hänen näkemyksensä tuntuu olevan kuin SMP:n kohdalla oli neuvostoaikana. Perussuomalaisiin eivät ole sen paremmin fasistit kuin kommunistitkaan tervetulleita, Soini sanoo.

Soini korostaa, että puolueessa ei ole laajamittaista fasistisiipeä.

- Puolueella oli eduskuntavaaleissa 560 000 äänestäjää, heitä kaikkia ei voi leimata muutamien yksittäistapauksien johdosta.

"Liikkeistä suuri vaara yksityishenkilöille"

Tarmo Kunnas muistuttaa, että fasismia voi esiintyä kaikissa poliittisissa suuntauksissa. Perinteisesti fasismilla viitataan Benito Mussolinin Italiassa johtamaan autoritääriseen äärinationalistiseen liikkeeseen. Myös Adolf Hitlerin johtamaa Saksaa ja Francisco Francon Espanjaa pidetään yleisesti fasistisina yhteiskuntina.

- Stalinismi oli punaista fasismia. Myös koventuneessa markkinataloudessa on fasistisuutta: enää markkinat eivät ole yhteiskuntaa rakentava voima, vaan pikemminkin tuhoava, Kunnas näkee.

Avoimen fasistisia ryhmiä on kaikkialla Euroopassa. Erityisesti Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Italiassa ja Kreikassa fasistiset liikkeet ovat herättäneet kauhua.

- Tällä hetkellä avoimesti fasistiset liikkeet ovat pieniä ja maan alla. Kaikkien tietojen mukaan ne eivät muodosta yhteiskunnallista uhkaa. Yksityishenkilöille niistä ryhmittymistä voi tosin olla suurtakin vaaraa, Kunnas toteaa.

Kyösti Hagert