perjantai 27. syyskuuta 2013

Ilta-Sanomat: Väite al-Shabaabin suomalaistaustaisista ei yllätä Supoa

Ilta-Sanomat/STT: Väite al-Shabaabin suomalaistaustaisista ei yllätä Supoa 27.9.2013
Iltalehti/STT: Somaliliitto yllättyi väitetyistä suomalaistaistelijoista

Suojelupoliisi ei ole yllättynyt väitteestä, jonka mukaan islamistijärjestö al-Shabaabin riveissä olisi taistellut useita suomalaistaustaisia nuoria.

Norjalainen terrorismitutkija Stig Jarle Hansen sanoi tänään Helsingin Sanomissa kuulleensa luotettavalta lähteeltä Mogadishussa vuonna 2010, että al-Shabaabin riveihin olisi värvätty Suomen somaleja. HS luonnehtii Hansenia yhdeksi maailman johtavista al-Shabaab-tutkijoista.

- Väite kuulostaa uskottavalta, sanoo suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva STT:lle.

Portaankorvan mukaan Suomesta on useamman vuoden ajan matkustanut kriisialueille henkilöitä, joista osalla on tarkoituksena osallistua väkivaltaiseen toimintaan. Matkustusta on ollut hänen mukaansa Somalian konfliktialueelle ja Syyriaan.

Organisoitua värväystä ei Suomessa hänen mukaansa kuitenkaan ole.

- Se, mitä Suomessa tapahtuu, on keskustelujen yhteydessä tapahtuva rohkaiseminen, hän sanoo.

Portaankorva ei kuitenkaan halua tarkentaa, ketkä näitä rohkaisijoita ovat.

- Emme halua osoitella sormella. Meidän yhteisöistämme suurin osa on ollut väkivallan käyttöä vastaan.

___________________________________

Iltalehti: Somaliliitto yllättyi väitetyistä suomalaistaistelijoista

Suomen Somaliliitto on yllättynyt norjalaistutkijan väitteestä, jonka mukaan islamistijärjestö al-Shabaabin riveissä olisi taistellut useita suomalaistaustaisia nuoria.

Somaliliiton puheenjohtajan mukaan heillä ei ole tietoa, että Suomen somaleita olisi osallistunut al-Shabaabin toimintaan.

Somaliliiton mukaan somalitaustaisia ei ole ainakaan moskeijoissa tai muissa yhteisöissä värvätty tai houkuteltu lähtemään konfliktialueelle. Jos rekrytointia on ollut, se on tapahtunut sosiaalisessa mediassa.

Somaliliitto sanoo, ettei al-Shabaabilla ole Suomessa kannattajia.