perjantai 6. syyskuuta 2013

Yle: Taskuvarkauksien määrä väheni kesällä Helsingissä - poliisilla erikoinen keino käytössä

Yle: Taskuvarkauksien määrä väheni kesällä Helsingissä - poliisilla erikoinen keino käytössä 6.9.2013

Heinä-elokuussa taskuvarkauksia oli Helsingissä viidennes vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Poliisi on tehoiskunsa yhteydessä käyttänyt erikoista keinoa, sillä hotelleja on pyydetty raportoimaan päivittäin tietyistä Itä-Euroopan maista tulevien matkustajien majoittumisesta.

Keskustan ruuhkissa ja ratikoiden ahtaudessa tehtävät taskuvarkaudet ovat Helsingissä olleet rajussa kasvussa. Viime vuonna pääkaupungissa tehtiin lähes 8 500 taskuvarkautta. Rikosylikomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista kertoo, että valtaosassa tapauksista asialla ovat ulkomaalaisten ryhmät.

- Yksittäinen tekijä tai tekijäporukka tekee käytännössä useita kymmeniä varkauksia viikon tai kahden viikon aikana.

Hotelleilta kysely itäeurooppalaisten matkustajien majoittumisesta

Kesällä Helsingin poliisi on saanut taskuvarkauksien määrän kasvun taittumaan. Heinä-elokuun aikana Helsingissä kirjattiin 1 450 taskuvarkautta, mikä on viidenneksen vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Alkuvuoden taskuvarkaiden ryntäyksen takia koko vuoden luvuissa ollaan silti viime vuotta edellä.

Poliisi on kesällä käyttänyt tehoiskussaan erikoista keinoa, sillä se on pyytänyt hotelleja ja hostelleja ilmoittamaan päivittäin romanialaisten, puolalaisten, bulgarialaisten, liettulaisten ja serbialaisten henkilöiden majoittumisesta.

- Poliisi on pyytänyt majoitusliikkeiltä säännöllisesti, että ne toimittavat ulkomaalaisia koskevia matkustustietoja poliisille. Tämähän perustuu ravitsemus- ja majoitusliikkeistä olevaan säädökseen, rikosylikomisario Laaksonen sanoo.

Poliisia ohjeistettu välttämään etnistä profilointia

Lain mukaan majoitusliikkeiden pitää toimittaa poliisille majoituskortteihin kirjatut tiedot ulkomaalaisista hotellivieraista, mutta tiettyjen kansalaisuuksien seulomista ei vaadita.

Vähemmistövaltuutetun toimisto on tehnyt poliisin kanssa tiivistä yhteistyötä juuri tällaisen etnisen profiloinnin parissa. Syynä on se, että viime vuonna Suomen poliisi sai YK:lta moitteita ja kehotti sitä muuttamaan toimintatapoja, jotta ihminen ei Suomessa joutuisi poliisin toimien kohteeksi vain ulkonäkönsä tai etnisen alkuperänsä takia. Poliisille on tehty myös etniseen profilointiin liittyvä ohjeistus.

Itä-Euroopan kansalaisten seulominen jo hotelleissa on rajankäyntiä, arvioi Vähemmistövaltuutetun toimiston toimistopäällikkö Rainer Hiltunen:

- Silloin kun tehdään rikostutkintaa ja etsitään rikokseen syyllistynyttä, myöskin etninen alkuperä voi olla yhtenä tuntomerkkinä, mutta silloin pitää kysymyksessä olla kysymys aidosta ihmisten hahmottamisesta ja tunnistamisesta. Kovin summittaista tällainen toiminta ei voi olla, jotta se olisi tehokasta.

Mutta onko asiassa piirteitä etnisestä profiloinnista?

- Kyllä se siltä vaikuttaa tämän ohjeen perusteella, Hiltunen toteaa.

Rikosylikomisario Juha Laaksonen sanoo, että tarkoitus on vain helpottaa poliisin työtä, ja tulokset puhuvat puolestaan.

- Siinä vaiheessa, kun nämä matkustajalistat tulevat meille, ne on jo majoitusliikkeen toimesta suodatettu. Suodatustoimintaa ei tarvitse tehdä poliisissa.