keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Yle: Turvapaikan saaneiden määrä kasvanut rajusti

Yle: Turvapaikan saaneiden määrä kasvanut rajusti 25.9.2013

Turvapaikkaa hakevat tulevat nykyisin useimmiten maista, joissa on turvallisuusuhkia. Aiemmin hakijoina oli runsaasti muun muassa romaneja Itä-Euroopasta.

Myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden määrä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun viime vuosina. 2000-luvun alusta aina vuoteen 2005 saakka turvapaikan sai vain muutama yksittäinen henkilö. Esimerkiksi vuonna 2000 turvapaikan sai yhdeksän ihmistä, vuonna 2001 vain neljä.

Vuonna 2009 ylitettiin ensi kerran sadan turvapaikan saaneen määrä. Viime vuonna turvapaikkapäätöksen sai jo 553 ihmistä. Vuoteen 2000 verrattuna turvapaikan saaneiden määrä on kuusikymmenkertaistunut vuositasolla.

Hakijaprofiili muuttanut

Turvapaikan saaneiden kasvua ei selitä hakijoiden määrän lisääntyminen, sillä hakijoiden määrä on pysynyt suunnilleen samana koko 2000-luvun. Turvapaikkaa hakee vuosittain reilut 3 000 henkilöä.

Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtajan Juha Similän mukaan turvapaikan saaneiden määrän kasvun selittää hakijaprofiilin muutos. Toisin sanoen Suomeen tullaan entistä turvattomammista maista.

- 2000-luvun alussa Suomeen tuli paljon Itä-Euroopan maista turvapaikan hakijoita, esimerkiksi romaneja, joille turvapaikkaa ei myönnetty. Nyt sen sijaan tullaan enemmän maista, joissa on turvattomuutta kuten Irakista tai Afganistanista, Juha Similä sanoo.

Juha Similä kiistää, että poliittinen ohjaus olisi vaikuttanut siihen, että positiivisia turvapaikkapäätöksiä tehdään nykyään huomattavasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
KHO antanut oikeudellista ohjausta

- Jos joku on vaikuttanut Maahanmuuttoviraston päätöksiin, niin se voisi olla korkeimman hallinto-oikeuden antama oikeudellinen ohjaus, ei suinkaan poliitikot, Juha Similä sanoo.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeudellisella ohjauksella Similä tarkoittaa sitä, että KHO:n päätöksen mukaisesti muun muassa uskonnolliset ja seksuaaliset vähemmistöt voivat saada Suomesta turvapaikan. Näin siinä tapauksessa, jos on pelättävissä, että heitä vainottaisiin kotimaassaan. Similän mukaan tällä perusteella on myönnetty muutamia turvapaikkoja esimerkiksi Venäjältä tulleille.

- Kyllä. Joissakin yksittäisisä tapauksissa turvapaikka on myönnetty Venäjältä tulleille seksuaalivähemmistöjen edustajille.

2000-luvulla turvapaikan on saanut useimmiten Irakista tullut ihminen. Seuraavaksi eniten turvapaikkoja on myönnetty Venäjältä, Afganistanista ja Iranista tulleille.


Mistä on kyse?
- Vuonna 2012 turvapaikka myönnettiin 553 ihmiselle, määrä yli kolminkertaistui edellisvuoteen. Tänä vuonna turvapaikan on saanut jo 336 henkilöä
- Vuonna 2000 turvapaikan sai 9 ihmistä. Vuonna 2001 turvapaikan sai 4 henkilöä
- Vuosina 2002 - 2006 turvapaikan sai 7 - 38 ihmistä vuosittain
- Vuodesta 2009 alkaen turvapaikan on saanut joka vuosi yli 100 ihmistä