keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Yle: "Ulkomaalainen seurasi" – Poliisi ihmettelee somekirjoittelun motiiveja

Yle: "Ulkomaalainen seurasi" – Poliisi ihmettelee somekirjoittelun motiiveja 7.10.2015

Poliisin mukaan Kajaanissa ei ole sen turvattomampaa kuin aiemminkaan, vaikka Facebookissa leviää tarinoita naisia seuraavista ulkomaalaisista. Somekirjoittelun sijaan poliisi kannustaa kertomaan häiritsevästä seuraamisesta suoraan poliisille.

"Ulkomaalainen mies seurasi minua, kun lähdin baarista, suomalainen mies pelasti tilanteesta"."Ulkomaalainen seurasi minua polkupyörällä, selvisin tilanteesta kun suomalainen saattoi minua".

Facebook tulvii tarinoita, joissa kerrotaan ulkomaalaisen synnyttämästä pelosta, käteen tarttumisista, jopa ryöstöyrityksistä.

Kajaanin poliisin mukaan Kajaanin turvallisuus ei ole muuttunut huonompaan suuntaan, sanoo rikoskomisario Hannu Rönkkö.

– Tiivistettynä voisi sanoa, että ulkomaalaisten tulolla ei ole ollut mitään erityistä merkitystä Kajaanin turvallisuustilanteelle, se kai se tärkein viesti on. Me seuraamme tilannetta aika tarkalla silmällä juuri sen takia, kun se on noin herkkä aihe.

Rönkön mukaan pieniä vihjeitä seuraamisesta on poliisille kantautunut.

– Esimerkiksi nuoriin naisiin on pyritty saamaan keskusteluyhteys ja ehkä vähän seurattukin, mutta siitä on aika pitkä matka rikokseen. Poliisilla ei ole tiedossa, että henkilöihin olisi käyty käsiksi tai ketään olisi yritetty raiskata Kajaanissa.

Uusi naapurikin ihmetyttää aluksi

Hannu Rönkkö vertaa lievää epäluulon ilmapiiriä uuteen naapuriin.

– Ainahan tietynlainen epäluulo liittyy vaikkapa uuteen naapuriin. Häntähän jonkin aikaa katsotaan, että minkälainen tuo mahtaa olla, liekö kunnollinen.

– Sama ilmiö on uusien maahanmuuttaja-asukkaiden kohdalla. Lähtökohtaisesti suhtautuminen on ihan normaaliakin, että heitä vähän seurataan, miten he sopeutuvat. Heillä on erilainen uskonto ja kulttuuri, kuinka ne vaikuttavat ja tuleeko ongelmia. Tästähän on keskusteltu mediassakin lähes joka päivä kuukausia.

Facebookissa jaetut tarinat voi jakaa karkeasti kahteen tyyppiin. Toisessa kerrotaan jollekin kaverille tapahtuneesta asiasta ja näihin liittyy rikosepäily. Toisessa tarinatyypissä kerrotaan itselle tapahtuneesta asiasta, johon liittyy pelkoa jonkin asian tapahtumisesta, mutta ei rikosta.

Rönkkö ei halua ottaa kantaa kirjoitusten todenperäisyyteen.

– Poliisin pitää miettiä linja, miten Facebook-kirjoitteluun otetaan kantaa. Siellä elää ihan toinen todellisuus kuin reaalimaailmassa. Ei poliisilla ole mitään mahdollisuuksia niitä tarinoita tarkistaa.

Rikoskomisariota ihmetyttää kirjoittajien motiivi.

– Halutaanko tässä vastakkainasettelua maahanmuuttajien ja kantaväestön välille, vai mistä on kyse? Toivoisin, ettei sellaista ole siellä taustalla. Kun tulijoiden määrä on suuri, niin he varmasti tekevät typeryyksiä samassa suhteessa kuin meidän omat alkuasukkaat, siitä ei ole epäilystä. Mutta herkkyys niistä tiedottamiseen hämmästyttää – mikä siinä on idea, että ne pitää nostaa erityisesti esille esimerkiksi Facebook-sivujen kautta?

Rönkkö uskoo, että kirjoittajien motiivit kumpuavat kustakin itsestään. Jotkut haluavat huomiota ja toiset saattavat olla yksinäisiä, mutta yksittäistä selittävää tekijää ei löydy.

– Toisaalta ainakaan meidän alueella en usko olevan suunniteltua rasistista some-keskustelua.

Tositilanteessa soitto hätänumeroon

Rikoskomisario Hannu Rönkön mukaan marssijärjestys todellisissa hätätilanteissa on selvä.

– Silloin kun esimerkiksi seuraaminen on häiritsevää, niin kannattaa ilmoittaa poliisille. Ei seuraaminen ole normaalia, jos se tapahtuu vaikkapa kotiovelle. Siitä voi ilmoittaa, olipa seuraaja kuka tahansa tuntematon. Jos taas joku ulkomaalaistaustainen käy kaupungilla puheille, niin eihän siinä ole mitään.

– Mutta jos tuntuu, että tilanteessa on jotain epämiellyttävän seksuaalisviritteistä tai väkivallan uhkaa, sellaisesta kannatta soittaa heti silloin kun tilanne on päällä. Kajaanin kaupunkialueella partio saapuu paikalle nopeasti.

Rönkkö muistuttaa siitä, ettei kaverille puhuminen ole sama asia kuin rikosilmoituksen tekeminen.

– Jos on tapahtunut rikos, niin siitä on tehtävä ilmoitus poliisille. Me tutkimme asian tasapuolisesti ja oikein. Sinne someen saa toki kirjoittaa mitä haluaa, mutta se ei ole rikosilmoitus, vaikka siellä niin väittäisikin.