HS: Opettajat eivät osaa kohdata monikulttuurisia oppilaita

Helsingin Sanomat:
Päivi Lipponen, Mirja-Tytti Talib: Opettajat eivät osaa kohdata monikulttuurisia oppilaita 21.11.2008

Helsingissä on jo kouluja, joissa oppilaiden enemmistö ei puhu suomea äidinkielenään. Maahanmuuttajaperheet ovat keskittyneet erityisesti alueille, joilta on voinut saada kaupungin vuokra-asunnon. Tällaisia lähiöitä on Itä- ja Koillis-Helsingissä.

Monikulttuurisuus merkitsee uudenlaisia haasteita alueiden peruspalveluille, koulutoimelle ja opettajankoulutukselle. Viimeistään nyt on syytä miettiä, kuinka estää Helsingin koulujen eriytyminen ja oppimistulosten erojen kasvu.

Pääkaupungin parhaiten menestyvien koulujen osaamisprosentti on 69 ja heikoimpien 46. Tämä merkitsee, että heikoimmin menestyvissä kouluissa oppilaat ratkaisevat alle puolet kansallisen arviointitutkimuksen tehtävistä. Tasa-arvoihanne on siis kaukana koulujen arjesta. Tutkimukset osoittavat myös, että oppilaiden psyykkinen oireilu, erityisopetuksen tarve ja kouluväkivalta ovat lisääntyneet.

Minkälaisia valmiuksia opettaja sitten tarvitsee luokassa, jossa on oppilaita useista kulttuureista?

Yleisesti voi todeta, että monimuotoisuus yleensä hyväksytään Suomessa nykyisin yksityisillä elämänalueilla, mutta koulujen käytännöt suosivat yhä monin tavoin suomalaisia oppilaita. Väitämme, että opettajat pohtivat monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä vahvasti oman kulttuurinsa näkökulmasta. Omasta kulttuurista tulee tällöin opettajalle turvallinen saareke.

Harva opettaja on saanut koulutusta maahanmuuttajaoppilaiden opettamiseen. Se lisää opettajien epävarmuutta ja koventaa asenteita jopa siinä määrin, että osa opettajista ei pidä maahanmuuttajataustaisista oppilaista eikä haluaisi opettaa heitä.

Opettajan asenteella on suuri merkitys monikulttuurisen oppilaan oppimiselle. Myönteisesti suhtautuvan opettajan on helpompi nähdä oppilaat yksilöinä ja edistää heidän sopeutumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Opettaja, joka ei pidä maahanmuuttajista, saattaa asennoitua heihin vähättelevästi. Tämän seurauksena oppilaat menestyvät kykyjään huonommin.

Jotta opettaja voisi kyseenalaistaa omia ajatusmallejaan ja puolustaa kaikkien oppilaiden oikeuksia, hänellä on oltava herkkyyttä ja moraalista rohkeutta kohdata konflikteja ja tehdä asioita uudella tavalla. Monikulttuurinen koulu on herkkä eri kulttuurien ja elämänmuotojen aiheuttamille arvoristiriidoille ja väärinkäsityksille. Opettajalta vaaditaan tällöin valintoja, jotka ovat moraalisesti ja kulttuurien kannalta oikeita.

Mikä sitten hiertää? Opettajan toimintaa luokassa ohjaavat usein teoriat ja uskomukset, jotka ovat syntyneet ennen opettajankoulutusta ja joita opettaja muokkaa nopeasti tilanteiden vaihtuessa.

Opettaja saattaa pitää omaa kulttuuriaan ja sen edustajia ainoina oikeina - muita kulttuureja edustavia vain siedetään. Kun todellista kohtaamista ei synny, yhdessäolo tuntuu vaikealta.

Monikulttuurisessa koulussa opettajalla on oltava halua ja kykyä toimia luontevasti erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä. Tällainen herkkyys on mahdollista kaikille, mutta joustavimmin se kehittyy niille, jotka osaavat eri kieliä tai ovat itse joutuneet katsomaan asioita vähemmistö- tai alakulttuurista käsin.

Suomalaisissa kouluissa opettajat ovat kulttuurisen herkkyytensä kehityksessä eri vaiheissa. Opettajien ja yleensä ihmisten kykyä kohdata erilaisuutta voidaan kuvata porras portaalta etenevänä prosessina. Alkuvaiheessa opettajan oma kulttuuri ohjaa vahvasti hänen ajatteluaan. Kokemuksen karttuessa opettaja alkaa etsiä oman kulttuurinsa normittamaa samanlaisuutta, mutta jos sitä ei löydy, hän saattaa pettyä ja harmistua.

Kulttuurierojen kieltämistä seuraa oman kulttuurin puolustaminen. Opettaja näkee erilaiset oppilaat ja heidän vanhempansa uhkana omalle arvomaailmalleen, jota puolustaessaan hän turvautuu stereotyyppisiin ja ylimalkaisiin päätelmiin. Kulttuurit ymmärretään yksinkertaisten määrittelyjen kautta. Todetaan esimerkiksi, että suomalaiset ovat ahkeria ja rehellisiä - muut kenties eivät.

On myös mahdollista, että opettaja romantisoi vieraita kulttuureita. Hän tietää, miten monikulttuurisuudesta on puhuttava, ja saattaa peittää omahyväisyyttään suvaitsevaisuutta ilmaisevilla puolitotuuksilla.

Jos opettaja ei halua pohtia kulttuurien kohtaamisesta syntyviä ristiriitaisia tunteita ja jännitteitä, hän saattaa päätyä ajatukseen, että oma kulttuuri on paras ja toimivin. Olisi tärkeää, että opettaja näkee erilaiset ihmiset samanlaisina sosiaalisina ja psyykkisinä olentoina, vaikka hän aluksi suhtautuisikin vieraisiin kulttuureihin torjuvasti.

Opettajankoulutuksen tavoitteena on synnyttää kasvattajissa herkkyyttä ymmärtää ja hyväksyä kulttuurien väliset erot. Opettaja omaksuu monenlaisia viitekehyksiä ja osaa soveltaa vaihtoehtoisia ajattelumalleja eri kulttuurisiin tilanteisiin. Tällöin opettaja on myös syvällisesti tiedostanut oman erilaisuutensa.

Opettajat, kuten muutkin ihmiset, haluavat menestyä työssään. Jos opettaja kokee oman työnsä epätyydyttäväksi ja hän tuntee epävarmuutta kasvatustavoitteista, hän saattaa alkaa vältellä oppilaitaan, työtovereitaan ja oppilaiden vanhempia.

Usein opettaja, josta tuntuu, että häneen kohdistuu kohtuuttomia vaatimuksia, vastustaa muutoksia. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että muutos edellyttää opettajalta jatkuvaa työssä oppimista ja kriittistä työhön liittyvää pohdintaa.

Vain omaan osaamiseensa luottava opettaja pystyy näkemään asioita oppilaan kannalta - mitkä valmiudet oppilaalla on ja mistä lähtökohdista hän tulee. Erilaisia taustoja edustavien oppilaiden oppimismahdollisuuksien arviointi ja heidän ajattelunsa ymmärtäminen antavat välineet hyvään opetukseen.


mirja.talib@helsinki.fi

paivi.p.lipponen@kolumbus.fi

Talib on kasvatustieteen tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti, Lipponen filosofian tohtori ja kansanedustaja.