perjantai 14. marraskuuta 2008

HS: Vähemmistövaltuutettu muistuttaa puolueita rasismin vastaisesta peruskirjasta

Pauliina Grönholm kirjoittaa Helsingin Sanomien verkkosivuilla vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mielestä kunnallisvaalien kampanjoinnissa käytetyn väestöryhmiä leimaavaa vääristelyä. Suurpää ei kuitenkaan halua nimetä tällaisia ehdokkaita tai puolueita.

Helsingin Sanomat:
Vähemmistövaltuutettu muistuttaa puolueita rasismin vastaisesta peruskirjasta
14.11.2008 11:09


Vähemmistövaltuutettu:
Vähemmistövaltuutettu muistuttaa puolueita rasismin vastaisista sitoumuksista
14.11.2008


Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää muistutti perjantaina puolueita eurooppalaisesta rasismin vastaisesta peruskirjasta, jonka mukaan puolueet sitoutuvat olemaan edistämättä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä.

[...]

"Halusimme muistuttaa puolueita velvoitteistaan nyt, kun kunnallisvaalien jälkeen valtuustoihin ja lautakuntiin nousee uusia jäseniä", Suurpää sanoo.

[...]

Hän sanoo havainneensa kampanjoinnissa ylilyöntejä, mutta "ne eivät millään peruskirjan allekirjoittaneella puolueella olleet sillä tavalla läpileikkaavia, että niiden olisi voinut katsoa leimaavan puolueen kampanjointia kokonaisuudessaan".

"Sen sijaan yksittäistapauksissa ilmeni sekä yksipuolista että tosiasioita yleistävää ja vääristelevääkin ilmoittelua. Esimerkiksi yksittäisiä faktoja kuten rikostilastoja käytettiin leimaamaan koko väestöryhmää", Suurpää sanoo.

Tarkoitus ei Suurpään mukaan ole lopettaa kriittistäkin keskustelua maahanmuuttopolitiikasta. "Se kuuluu demokratiaan. Tosiasioita ei kuitenkaan saa vääristellä tai kokonaisia ryhmiä räikeästi leimata."

Suurpää toivoisikin puolueilta nyt avointa keskustelua maahanmuutosta. "Nyt räikeät ääripäät määrittelevät koko keskustelua."