perjantai 11. tammikuuta 2019

Yle: Pääministeri Sipilä Oulun uusista seksuaalirikosepäilyistä: Tämänkaltaista ei voi ymmärtää

Yle: Pääministeri Sipilä Oulun uusista seksuaalirikosepäilyistä: Tämänkaltaista ei voi ymmärtää 11.1.2019
MTV: Pääministeri Sipilä Oulun uusista seksuaalirikosepäilyistä: Turvapaikkajärjestelmä ei voi suojella rikollisia – "Teot herättävät minussa inhon tunteen"
Uusi Suomi: Pääministeri Juha Sipilä: ”Ymmärrän täysin kansalaisten huolen ja järkytyksen”
Helsingin Sanomat: Pääministeri Sipilä Oulun uusista seksuaali­rikosepäilyistä: ”Rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan”

Valtioneuvoston viestintäosasto: Pääministeri Sipilän lausunto Oulun seksuaalirikosepäilyihin liittyen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on paheksunut kovin sanoin Oulussa tänään perjantaina paljastuneita uusia alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikosepäilyjä.

– Saimme tänään tiedon, että Oulun poliisilaitos on käynnistänyt esitutkinnan neljästä uudesta seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin. Rikoksiin epäiltyjen on kerrottu olevan ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä, Sipilä toteaa lausunnossaan.

Sipilä kertoo, kuinka jo aiemmat teot alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä hänessä "syvän inhon tunteen". Hän sanoo siksi ymmärtävänsä kansalaisten keskuudessa esiintyvän huolen ja järkytyksen.

Sipilä jatkaa, että jokaisen tänne tulevan on noudatettava Suomen lakeja ja kunnioitettava jokaisen ihmisen koskemattomuutta. Rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Vakavat rikokset vaikuttavat lisäksi kielteisesti pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Sipilän mukaan turvapaikkajärjestelmä ei voi suojella rikollisia.

– Ajatuksemme ovat kaikkien näiden alaikäisten nuorten ja heidän perheidensä tukena näissä täysin epäinhimillisissä ja tuomittavissa teoissa. Tämänkaltaista väkivaltaisuutta ja piittaamattomuutta en voi ymmärtää, Sipilä päättää lausuntonsa.

_________________________

Valtioneuvoston viestintäosasto: Pääministeri Sipilän lausunto Oulun seksuaalirikosepäilyihin liittyen


Saimme tänään tiedon, että Oulun poliisilaitos on käynnistänyt esitutkinnan neljästä uudesta seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin. Rikoksiin epäiltyjen on kerrottu olevan ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä.

Jo aiemmat teot alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä herättivät minussa syvän inhon tunteen. Ymmärrän täysin kansalaisten keskuudessa esiintyvän huolen ja järkytyksen.

Jokaisen tänne tulevan on noudatettava Suomen lakeja ja kunnioitettava jokaisen ihmisen koskemattomuutta. Tästä emme tingi tippaakaan. Rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Vakavat rikokset vaikuttavat lisäksi kielteisesti pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Turvapaikkajärjestelmän tehtävä on auttaa hädässä olevia, mutta rikollisia se ei voi suojella. Hallitus on muuttanut vuoden alusta lakia niin, että törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottaminen on helpompaa.

Poliisi tutkii tapauksen ja riippumaton oikeuslaitos tuomitsee. Näiden tapausten tutkinnasta ja tiedottamisesta vastaa poliisi. Olen keskustellut asiasta myös sisäministeri Kai Mykkäsen kanssa.

Ajatuksemme ovat kaikkien näiden alaikäisten nuorten ja heidän perheidensä tukena näissä täysin epäinhimillisissä ja tuomittavissa teoissa. Tämänkaltaista väkivaltaisuutta ja piittaamattomuutta en voi ymmärtää.

Juha Sipilä
Pääministeri