torstai 10. tammikuuta 2019

Yle: Kun yksinhuoltajaäiti sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, vuokra tuplaantui – pimeillä asuntomarkkinoilla maahanmuuttajia käytetään härskisti hyväksi

Yle: Kun yksinhuoltajaäiti sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, vuokra tuplaantui – pimeillä asuntomarkkinoilla maahanmuuttajia käytetään härskisti hyväksi 10.1.2019

Pääkaupunkiseudulle on syntynyt maahanmuuttajia hyväksikäyttävät pimeät asuntomarkkinat. Vuokralaisilta on esimerkiksi vaadittu lainvastaisia lisävuokrasopimuksia. Ahtaisiin oloihin majoitetaan useita ihmisiä. Patjapaikan lisäksi heille myydään virallinen osoite muualta.

Ameenahin poskille putoaa pulleita kyyneleitä. Ääni murtuu, kun hän kertoo yrityksistään löytää itselleen ja kolmelle lapselleen koti Helsingistä.

Ensimmäisen asunnon hän sai Facebookin kautta. Perhe ilmoitti vuokraavansa kodistaan yhden huoneen 350 eurolla. Vuokralaiselta edellytettiin hiljaisuutta. Perhettä ei saanut häiritä, eivätkä Ameenahin lapset saaneet meluta.

Ameenahin piti viettää lasten kanssa päivät ulkona.

– Vasta illalla myöhään uskalsin palata kotiin, vain nukkumaan. Kodin lähellä oli puistoja. Siellä lapset leikkivät, kunnes oli aika lähteä yöpuulle. Se oli minulle rankkaa. Lapsetkin kärsivät henkisesti. Mutta kun ei ollut muutakaan paikkaa minne mennä, Ameenah kertoo arabiaksi.

Sitten irakilainen Ameenah sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Vuokranantaja halusi Ameenahin muuttavan pois.

– Minne menisin? Se paikka oli lähellä päiväkotia. Lupasin maksaa, jos saisin jäädä. Ennen kielteistä päätöstä maksoin 350 kuukaudessa. Sen jälkeen aloin maksaa 650 euroa.

Lapsenkasvoinen Ameenah on pukeutunut villapaitaan, pitkään hameeseen ja hiukset peittävään mustaan huiviin. Hän ei halua tulla kuvatuksi. Ameenahin nimi on muutettu. Haastattelussa on mukana Ameenahin tukihenkilö, joka on perehtynyt perheen paperihin.

– Maksaisin kyllä, kun löytyisi joku laitonkin paikka. Mutta vuokrat ovat kauhean kalliita. 200–300 euron asuntoa ei löydy, Ameenah kertoo.

Ameenahin kanssa vastaavissa tilanteissa on muitakin. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n mukaan vuonna 2017 asunnottomista perheistä hieman alle 65 prosenttia oli maahanmuuttajia. Yksin elävistä asunnottomista puolestaan maahanmuuttajia oli noin 26 prosenttia.

Asiantuntijoiden mukaan Suomeen on muodostunut pimeät asuntomarkkinat, joissa maahanmuuttajia käytetään hyväksi.
...