maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pohjalainen: Maahanmuuttoviraston linja on säilynyt ennallaan

Pohjalainen: Maahanmuuttoviraston linja on säilynyt ennallaan 31.3.2014

Alkuvuoden aikana puolet afganistanilaisten jättämistä turvapaikkahakemuksista on hylätty Suomessa. Vuosina 2012 ja 2013 kielteisen päätöksen sai vain vajaa kolmannes afgaanihakijoista.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo sanoo, ettei viraston linja ole tiukentunut.

– Afganistania koskevia linjauksia päivitettiin viimeksi keväällä 2013 korkeimman hallinto-oikeuden päätösten pohjalta.

Etelä-Suomen Sanomat: Lahti aikoo vastaanottaa lisää pakolaisia, perussuomalaiset vastaan

Etelä-Suomen Sanomat: Lahti aikoo vastaanottaa lisää pakolaisia, perussuomalaiset vastaan 31.3.2014

Lahti on lisäämässä pakolaisten vastaanottoa Syyrian kriisin takia. Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus esittää, että pakolaiskiintiö nostettaisiin tänä vuonna tilapäisesti 40 henkilöön.

Yle: Ylä-Savo vastaanottaa uusia pakolaisia syksyllä

Yle: Ylä-Savo vastaanottaa uusia pakolaisia syksyllä 31.3.2014

Ely-keskus on ehdottanut 45 pakolaisen tai kymmenen perheen saapumista elo-syyskuussa Iisalmeen, Lapinlahdelle ja Sonkajärvelle.

Svenksa Yle: Finlandssvenskt migrationscenter grundas i Kronoby

Svenska Yle: Finlandssvenskt migrationscenter grundas i Kronoby 31.3.2014

Finlandssvenskarna får ett eget migrationsinstitut, placeringsorten blir Kronoby i folkhögskolans utrymmen och verksamheten startar nästa år på allvar om finansieringen kan ordnas.

I Åbo har redan ett tvåspråkigt migrationsinstitut verkat i 40 år men enligt förespråkarna för en skild enhet i Kronoby är ändå finlandsvenskarna en vit fläck på migrationskartan till och från Finland.

Svenska Yle: De jobbar frivilligt för flyktingar

Svenska Yle: De jobbar frivilligt för flyktingar 31.3.2014

Det förberedande jobbet för att ta emot flyktingar till Sibbo är i full gång. Både kommunen och frivilliga jobbar för fullt för att allt ska vara klart då flyktingarna anländer. Tjugoen flyktingar från Iran anländer i maj.

- Så här långt har allt gått enligt planerna, berättar flyktingkoordinator Saana Hansen.

Svenska Yle: Pengar kan göra invandrare attraktivare för Kyrkslätt

Svenska Yle: Pengar kan göra invandrare attraktivare för Kyrkslätt 31.3.2014

Sjukliga invånare och invånare med invandrarbakgrund kommer att ge kommunerna mer klirr i kassan, ifall den planerade statsandelsreformen klubbas igenom.

Svenska Yle: I väntrummet för att komma till Finland

Svenska Yle: I väntrummet för att komma till Finland 31.3.2014

Finland tar emot i år 500 syriska kvotflyktingar. 250 av dem väljs ut som bäst av finländska myndigheter i Jordaniens huvudstad Amman. Den här gången kommer inte flyktingarna från flyktingläger utan är så kallade stadsflyktingar.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Yle: Homoja vainoava radikaali vai uskonnonopettaja?

Yle: Homoja vainoava radikaali vai uskonnonopettaja? 30.3.2014
Yle: Kohutun muslimisaarnaajan viesti Suomen muslimeille: Kouluttautukaa ja menkää töihin – video 29.3.2014
Ilta-Sanomat: Kohuttu muslimisaarnaaja astui yleisön eteen
Iltalehti: IL paikalla: Kohusaarnaaja sittenkin Suomeen
MTV3: Kiistelty muslimisaarnaaja esiintyi sovittelevasti
Helsingin Sanomat: Kiistelty muslimisaarnaaja aloitti Suomen-vierailunsa

Millainen on muslimisaarnaaja Bilal Philips ja hänen todellinen olemuksensa? Kaikki kuulemani vaikutti normaalilta eikä lainkaan radikaalilta, kirjoittaa Yle Uutisten kotimaan toimittaja Mikko Lindqvist näkökulmassaan.

Radikaalimuslimi, jolla on yhteyksiä terroristeihin. Saarnaaja, joka vaati Saksan vierailullaan kuolemantuomioita homoille. Mies, jolta on evätty pääsy Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Saksaan.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Verkkouutiset: "Kerjäläisistä tulisi uusi ryhmä työperäisiä maahanmuuttajia"

Verkkouutiset: "Kerjäläisistä tulisi uusi ryhmä työperäisiä maahanmuuttajia" 29.3.2014

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppasen mukaan ulkomaalaisten kerjäämisen estäminen rekisteröintipakolla johtaisi uuteen ryhmään työperäisiä maahanmuuttajia.

Keskisuomalainen: Vasemmisto huolissaan rasismin lisääntymisestä Jyväskylässä

Keskisuomalainen: Vasemmisto huolissaan rasismin lisääntymisestä Jyväskylässä 29.3.2014

Keski-Suomen Vasemmistonuorten mukaan äärioikeistolainen liikehdintä on tullut entistä näkyvämmäksi Jyväskylässä. Vasemmistonuoret julkaisivat asiasta kannanoton lauantaina.

Vasemmistonuorten mukaan katuaktivismia harrastetaan jo lähes viikoittain jakamalla suvaitsemattomuuteen lietsovia lentolehtisiä tai lehtiä Jyväskylän vilkkaimmilla katualueilla.

MTV3: Islamin tutkija: Radikaalit saarnaajat aktiivisia verkossa

MTV3: Islamin tutkija: Radikaalit saarnaajat aktiivisia verkossa 29.3.2014

Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila sanoo, että Bilal Philipsin kaltaisia radikaaleja muslimisaarnaajia on melko vähän.

Kiistelty muslimisaarnaaja vierailee tänä viikonloppuna Suomessa.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ilta-Sanomat: Nainen joutui törkeän petoksen uhriksi, kavalsi rahat ja sai potkut

Ilta-Sanomat: Nainen joutui törkeän petoksen uhriksi, kavalsi rahat ja sai potkut 28.3.2014

Eteläsavolainen nainen joutui pahaa-aavistamattomana höynäytetyksi kesällä 2013.

Tapahtumat saivat alkunsa toukokuussa 2013, kun keski-ikäinen nainen tapasi internetin keskustelupalstalla ulkomaalaisen miehen.

MTV3: Uskonnon yhteisopetus kiinnostaa – islamin opettajilta tyrmäys

MTV3: Uskonnon yhteisopetus kiinnostaa – islamin opettajilta tyrmäys 28.3.2014

Monessa kaupungissa suunnitellaan eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon opettamista kaikille samassa ryhmässä. Kulosaaren yhteiskoulussa Helsingissä yhteisopetusta on annettu viime syksystä. Nyt vastaavaa aiotaan kokeilla kahdessa yläkoulussa Turussa.

MTV3: Kiistelty muslimisaarnaaja Suomessa – maahantulokieltoja monessa maassa

MTV3: Kiistelty muslimisaarnaaja Suomessa – maahantulokieltoja monessa maassa 28.3.2014
Ilta-Sanomat: Kohuttu muslimisaarnaaja saapuu sittenkin Suomeen

Kohuttu jamaikalaissyntyinen muslimisaarnaaja Bilal Philips puhuu sittenkin tänä viikonloppuna Suomessa.

Philips on saapunut maahan internetissä toimivan Suomen islamilaisen akatemian kutsumana.

Aikaisemmin Helsingin Muslimit -yhdistys oli kutsunut Philipsin Suomeen, mutta yhdistys perui kutsun, koska radikaalina pidetyn Philipsin ei uskottu saavan maahantulolupaa.

Vihreä Lanka: Mikä on kotouttamisen osaamiskeskus?

Vihreä Lanka: Mikä on kotouttamisen osaamiskeskus? 28.3.2014

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN yhteyteen on avautunut kotouttamisen osaamiskeskus. Sen tehtävä on seurata ja kehittää kotouttamiseen liittyvää tietoa, tilastointia ja tutkimusta. Osaamiskeskuksen johtajana toimii kehittämispäällikkö Annika Forsander.

Helsingin Sanomat: Kaddorien perheen haaveena on saada koti Suomesta

Helsingin Sanomat: Kaddorien perheen haaveena on saada koti Suomesta 28.3.2014
MTV3: Syyrialaiset suomalaisten syynissä
MTV3: MTV Uutislive klo 13.30: Näin Suomeen tulevia pakolaisia valitaan – suora raportti Jordaniasta
MTV3: MTV Jordaniassa: Suomeen hakevia pakolaisia haastatellaan
MTV3: SPR: Syyrian olosuhteet äärettömän vaaralliset
Svenska Yle: "Vi kommer om Finland och Gud så vill"
Svenska Yle: Jessica Stolzmann: Är jag en av femhundra?
Hbl: Deras öde ligger i Finlands händer

Nelivuotias Abdelaziz Kaddor muistaa kotoa polkupyöränsä ja uima-al­taan. "Isä puhalsi minulle kellukkeet", hän selittää innoissaan.

Koti uima-altaineen on jäänyt sisällissodan repimään Syyriaan. Puolitois­ta vuotta sitten kotimaastaan paennut perhe ei tiedä, onko se pystyssä vai ei. Nyt perhe toivoo saavansa uuden kodin Suomesta.

Toiveen toteutuminen riippuu enää suomalaisviranomaisten haastatte­lusta, jota perhe odottaa Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Isä Wissam ja äiti Ihlas Kaddor istuvat isossa virastorakennuksessa likaisil­la vaaleanruskeilla muovituoleilla, joiden ympäri lapset juoksevat.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Yle: Ulkomaalaiset lompakkovarkaat tulivat toistamiseen Suomeen – nyt poliisi oli valmiina

Yle: Ulkomaalaiset lompakkovarkaat tulivat toistamiseen Suomeen – nyt poliisi oli valmiina 27.3.2014

Romanialaismiehet tehtailivat helmikuussa lompakkovarkauksia eri puolella Suomea. Toissapäivänä kaksikko saapui uudelleen maahan. Tällä kertaa he ehtivät vasta rantautua, kun poliisi jo pidätti heidät.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi romanialaismiehet torstaina todennäköisin syin epäiltyinä lompakkovarkauksista.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Länsiväylä: Hannu Penttilä: ”Yhteistyö estää ghettojen syntymisen”

Länsiväylä: Hannu Penttilä: ”Yhteistyö estää ghettojen syntymisen” 26.3.2014

Helsinki ja Helsingin seutu ovat onnistuneet pohjoismaalaisittain vertailtuna hyvin maahanmuuttajien kotouttamisessa. Vaikka asuinalueet ovat meilläkin eriytyneet, on tietoisella vuokra- ja omistusasumisen sekoittamisella ehkäisty Tukholman tai Göteborgin lähiöiden kaltaisten ongelma-alueiden synty.

Karjalainen: SPR vaatii: Lieksaan lisää pakolaisia

Karjalainen: SPR vaatii: Lieksaan lisää pakolaisia 26.3.2014

Suomen Punainen Risti kannattaa kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista. Suomen tavanomainen vuosikiintiö on 750 henkilöä, mutta vuodelle 2014 kiintiötä on nostettu 1  050:een, mistä 500 paikkaa on varattu syyrialaisille.

MTV3: Ylen nettivihaprojekti on vuoden 2013 journalistinen teko

MTV3: Ylen nettivihaprojekti on vuoden 2013 journalistinen teko 26.3.2014

Ylen ”Me tiedämme missä asut” -projekti on palkittu vuoden 2013 parhaana journalistisena tekona.

Palkinnon saivat Ylen Hannele Valkeeniemi, Aki Kekäläinen ja Jarkko Ryynänen.