Satakunnan Kansa, pääkirjoitus: Vihapuhe yksi askel sensuuriin 22.9.2011
Television vihakeskustelu nosti esiin mielikuvia 1960- ja 1970-luvun keskusteluohjelmista. Niissä ruodittiin ryssänvihaksi määriteltyjä puheita ja sanoja. Asiantuntijat pohtivat, mitä Suomessa saa sanoa ja millä sanoilla ilman, että sanoja syyllistyy Neuvostoliiton vastaisuuteen tai poikkeaa viralliselta linjalta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erkki Havansi. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. syyskuuta 2011
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Ilkka: Vihapuheiden kritiikki ei tarkoita mielipiteiden rajoittamista
Ilkka, pääkirjoitus: Vihapuheiden kritiikki ei tarkoita mielipiteiden rajoittamista 21.9.2011
Vihapuheesta ei vuosi sitten tiedetty juurikaan mitään. Uusi termi on politiikassa tänään kuitenkin niin käytetty ja kiistelty, että esimerkiksi perussuomalaiset ovat nähneet tarpeellisena antaa oikeusoppineen valistaa itseään vihapuheen tunnusmerkeistä.
Oikeustieteen professori Erkki Havansin listaus kielletyistä sanoista voi tuntua lapselliselta. Rikoslain pykäliä joudutaan helposti tavaamaan, jos on tottunut puhumaan kansanomaisesti neekeristä, ählämistä, ryssästä ja hurrista. Näiden sanojen viljelijä on tottunut vetoamaan viisikymmenluvun aapiskirjoihin ja suomalaisten historiaan.

tiistai 20. syyskuuta 2011
MTV3: Nahkurin orsilla rivit suoriksi - Poliitikkojen puheita kauhistellaan turhaan
MTV3: Nahkurin orsilla rivit suoriksi - Poliitikkojen puheita kauhistellaan turhaan 20.9.2011
Poliittisissa puheissa on viime vuosina väläytelty nahkurin orsia, ammuttu rivejä suoriksi ja viimeksi ehdoteltu tankkeja Kreikan kaduille. Puhetutkijan mielestä Suomeen on pesiytynyt puheiden kauhistelukulttuuri, joka haittaa itse asiasta keskustelu.
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho joutui eduskuntaryhmästään kahdeksi viikoksi hyllylle Kreikan sotilasjunttapuheiden takia. Poliittisen puheen tutkija Juhana Torkin mielestä Halla-ahon tapauksessa itse asiasisältö on jäänyt vähälle käsittelylle.

klo
18.40
Avainsanat:
Erkki Havansi,
Juhana Torkki,
Jussi Halla-aho,
Miapetra Kumpula-Natri,
vihapuhe
Kotimaa24: Valtionsyyttäjä: Vihapykälä tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi
Kotimaa24: Valtionsyyttäjä: Vihapykälä tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi 20.9.2011
Valtionsyyttäjä Mika Illman suhtautuu varauksellisesti siihen, että rikoslain niin sanottua viharikospykälää voitaisiin tulkita koskemaan myös poliittista vakaumusta. Illmanin mukaan rikoslain 11:10 pykälä on sananvapautta rajoittava säännös, jota pitäisi lukea mieluummin supistavasti kuin laajentavasti. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että lain sananmuoto sallii näinkin laajan tulkinnan.

Ilta-Sanomat: Tutkija kehuu perussuomalaisten sanakieltoa
Ilta-Sanomat: Tutkija kehuu perussuomalaisten sanakieltoa 20.9.2011
Yliopiston rasismitutkija pitää vihapuheohjeistusta tarpeellisena perussuomalaisten eduskuntaryhmälle.
Itä-Suomen yliopiston rasismitutkija Vesa Puuronen muistuttaa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) puheista syntyneistä kohuista.
Vihapuheohjeet ovat tutkijan mukaan tarpeellisia.
- Monet varmasti miettivät, millaisia nimityksiä on soveliasta käytetään. Kansanedustajathan edustavat kansaa, Puuronen sanoo.

Hämeen Sanomat: Soini ei saa enää erikoiskohtelua
Hämeen Sanomat, pääkirjoitus: Soini ei saa enää erikoiskohtelua 20.9.2011
Vielä viime eduskuntavaalien alla kysyttiin yleisesti, miksi muiden puolueiden edustajat suhtautuvat niin myötäsukaisesti perussuomalaisiin.
Etenkin puheenjohtaja Timo Soini sai sutkautuksillaan muiden puolueiden edustajat hymähtämään sen sijaan, että häneltä olisi vaadittu perusteltuja kannanmäärityksiä.
Nyt tahti on muuttunut oleellisesti. Etenkin puolueen maahanmuuttokriittisen "osaston" kannanottojen perään kysellään.

maanantai 19. syyskuuta 2011
HS: Perussuomalaisten asiantuntija kehottaa ajattelemaan viestejä
Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten asiantuntija kehottaa ajattelemaan viestejä 19.9.2011
Talouselämä: Perussuomalaisten muistio: Mamu, jenkki ja japsi sallittuja sanoja
Perussuomalaisten oikeudellinen asiantuntija professori Erkki Havansi kehottaa puolueen edustajia miettimään etukäteen, mitä viestittävät julkisuuteen.
"Politiikassa 'hiljaa ei hyvää tule', mutta silti turuilla, toreilla ja netissä maltti on valttia, eli ajattele, mitä viestität ennen kuin viestität, mitä ajattelet", hän kirjoittaa eduskuntaryhmälle kirjoittamassaan muistiossa.

tiistai 17. toukokuuta 2011
Erkki Havansi: Rasismi – mitä se on ja mitä se ei ole?
Erkki Havansi: Rasismi – mitä se on ja mitä se ei ole? 17.5.2011
Rasismi on sana ja käsite, joka on ollut runsaasti esillä sekä (jo paljon) ennen eduskuntavaaleja että myös (vielä paljon) niiden jälkeenkin. Jopa MM-jääkiekkovoittomme näyttää synnyttäneen rasistista uhoa.
Rasismi-termiä käytetään usein hyvin laveasti eli erilaisissa merkityksissä. Ja usein väärissä merkityksissä (esim. "ikärasismi"). Koetettaisiinko täsmentää kielenkäyttöämme ja rajata väärät merkitykset pois? Seuraavassa yritän ehdottaa osviittoja oikeampaan suuntaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011
HS: Soinilla ei uusia vaatimuksia maahanmuuttopolitiikkaan
Helsingin Sanomat: Soinilla ei uusia vaatimuksia maahanmuuttopolitiikkaan 18.4.2011
Vaalien voittaja, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli maanantaiaamuna haluttu mies. Soini kiiti Pasilassa tv:n ja radion aamuohjelmasta toiseen, jakaen välissä lausuntoja muille viestimille.

23.51
Avainsanat:
Erkki Havansi,
Jyrki Katainen,
maahanmuuttopolitiikka,
Raimo Vistbacka,
Timo Soini,
vaalit
lauantai 5. helmikuuta 2011
HS mielipide: Lauri Hannikainen: Yksilöt tekevät rikoksia
Helsingin Sanomat, mielipide: Lauri Hannikainen: Yksilöt tekevät rikoksia 5.2.2011
Emeritusprofessori Erkki Havansi kaipasi (HS Mielipide 22.1.) tietoa rikoksentekijöiden etnisestä taustasta useammin muun muassa syyttömän etnisen ryhmän puhdistamiseksi epäilyistä. En pidä Havansin näkemystä hyväksyttävänä, sillä se johtaisi muukalaisvihamielisyyden kasvuun.
Ne rikokset, joista uutisointi eniten kuohuttaa lukijoita, ovat raiskaukset, surmatyöt ja lapsiin kohdistetut väkivallanteot ja seksuaalirikokset. Kahteen ensimmäiseen syyllistyjät ovat yleensä huono-osaisia miehiä - niin suomalaisia kuin maahanmuuttajiakin. Lapsiin kohdistettuja väkivaltarikoksia suorittavat lähinnä suomalaismiehet. Vankilapsykologit ovat todenneet, että valtaosa vangeista on henkisissä vaikeuksissa ja päihdekierteessä olevia ihmisiä.
Rikosoikeuden keskeinen periaate on yksilöllinen rikosvastuu: rangaistus kohdistetaan vain syyllisiin yksilöihin. Jos esimerkiksi iranilainen mies tekee rikoksen, siitä vastaa vain hän eikä Suomen iranilainen vähemmistöryhmä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)