Näytetään tekstit, joissa on tunniste Julkisen sanan neuvosto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Julkisen sanan neuvosto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Iltalehti: Facebook-kirjoittelu johti poliisin hyllytykseen - lue esimerkit moitituista viesteistä

Iltalehti: Facebook-kirjoittelu johti poliisin hyllytykseen - lue esimerkit moitituista viesteistä 27.12.2015

Kotkalaisen rikoskonstaapelin yksityiset Facebook-mielipiteet johtivat yt-menettelyyn ja siirtoon toisiin tehtäviin. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vanhempi rikoskonstaapeli Vesa Levonen jätti maanantaina Valtakunnansyyttäjänvirastolle vaatimuksen poliisirikostutkinnan käynnistämisestä esimiehiään kohtaan.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Yle: Maahanmuuttokeskustelu on aiheuttamassa kanteluiden vyöryn Julkisen sanan neuvostoon

Yle: Maahanmuuttokeskustelu on aiheuttamassa kanteluiden vyöryn Julkisen sanan neuvostoon 19.10.2015

Lokakuun puoliväliin mennessä kanteluita on tullut yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä. Osa kantelijoista vaatii keskustelupalstoille sananvapautta. Mediatutkijan mielestä vihapuhe vain lisääntyy, jos uutisten kommentointia rajoitetaan.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Journalisti: Suomalaisen median muslimiongelma

Journalisti 3/2015: Suomalaisen median muslimiongelma

Kun Julkisen sanan neuvosto viime elokuussa antoi langettavan tuomion lauseesta, ”Koraanin mukaan muslimi voi naida kristityn tai juutalaisen”, olin puulla päähän lyöty.

torstai 16. lokakuuta 2014

Helsingin Sanomat: Mikseivät poliisi ja media kerro, mikä on rikollisen ihonväri?

Helsingin Sanomat: Mikseivät poliisi ja media kerro, mikä on rikollisen ihonväri? 16.10.2014

Media suojelee maahanmuuttajia. Poliisi piilottelee vähemmistöjen roolia yksittäisissä rikoksissa. Suomessa on salaliitto, joka yrittää lakaista ongelmia maton alle.

Tällaisia väitteitä tulvii uutisjuttujen kommentteihin ja keskustelupalstoille, kun Suomessa tapahtuu kuohuttava rikos, jonka tekijä sattuu olemaan taustaltaan jotakin muuta kuin valkoihoinen suomalaista sukunimeä kantava ihminen.

Viimeksi asia nousi keskusteluun, kun Helsingissä on mediassa ja keskustelupalstoilla jahdattu nuorisojoukkiota, joka on viime aikoina pahoinpidellyt ja ryöstellyt kymmeniä nuoria.

torstai 14. elokuuta 2014

Yle: Pietarsaaren Pride-uutisointi suututtaa – lehteä syytetään hysterian ja homopropagandan levittämisestä

Yle: Pietarsaaren Pride-uutisointi suututtaa – lehteä syytetään hysterian ja homopropagandan levittämisestä 14.8.2014

Pietarsaaren sateenkaarimarssin uutisoinnista on syntynyt kohu Pohjanmaan rannikkoseudulla. Kiivastuneet lukijat ovat syyttäneet Österbottens Tidning -lehteä muun muassa ylimitoitetusta uutisoinnista ja tapahtuman mainonnasta. Lehteä on haluttu painostaa tilauksia irtisanomalla ja jopa joukkokokouksen mahdollisuutta on vilauteltu.

torstai 16. tammikuuta 2014

Iltalehti: Suomen Unicef tuomitsee HS:n ympärileikkauskuvat

Iltalehti: Suomen Unicef tuomitsee HS:n ympärileikkauskuvat 16.1.2014

Suomen Unicef kommentoi kohua herättänyttä, kenialaistyttöjen ympärileikkauksia seurannutta kuvareportaasia tuoreessa tiedotteessa.

Kannanotto koskee Helsingin Sanomien 5. tammikuuta julkaisemaa artikkelia, joka kertoi kahden noin 14-vuotiaan kenialaistytön ympärileikkauksesta yksityiskohtaisesti. Reportaasi sisälsi myös kuvia, joissa näkyivät tyttöjen kasvot.

maanantai 13. tammikuuta 2014

HS: JSN käsittelee HS:n ympärileikkauskuvien julkaisun

Helsingin Sanomat: JSN käsittelee HS:n ympärileikkauskuvien julkaisun 13.1.2014

Julkisen sanan neuvosto (JSN) käsittelee Helsingin Sanomissa 5. tammikuuta julkaistuista ympärileikkauskuvista tehdyn kantelun. Käsittelystä päätti puheenjohtaja Risto Uimonen.

"Kuvat olivat voimakkaita ja ovat herättäneet keskustelua puolesta ja vastaan. Katsoin, että kantelijalla on oikeus saada koko Julkisen sanan neuvoston eettinen kanta. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin päättänyt asiasta itse", Uimonen sanoo.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Keskisuomalainen: Kaksi lehteä sai moitteet JSN:ltä

Keskisuomalainen/STT: Kaksi lehteä sai moitteet JSN:ltä 13.2.2013
JSN: Langettava 4955/SL/12

Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi Etelä-Saimaalle ja Urheilulehdelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Etelä-Saimaa julkaisi painetun lehden tekstiviestipalstalla viestin, jossa käytettiin halventavaa ilmaisua maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen asukkaista. Neuvosto katsoi, että toimitus oli laiminlyönyt omia editointiohjeitaan.

perjantai 25. tammikuuta 2013

HS: Sodankylän paikallislehti julkaisi arveluttavan pilapiirroksen

Helsingin Sanomat: Sodankylän paikallislehti julkaisi arveluttavan pilapiirroksen 25.1.2013

Sodankylän paikallislehdessä Sompiossa julkaistiin torstaina pilapiirros, joka on herättänyt suuttumusta ja keskustelua rasistisuutensa takia. Vihaista palautetta on poikinut esimerkiksi sosiaalisen median kansainvälistä adoptiota käsittelevään ryhmään ja Sompion toimitukseen.

Piirroksesta myös tehtiin torstaina kantelu Julkisen sanan neuvostoon.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Uusi Suomi: ”Häpeällisempää ja sananvapaudelle vaarallisempaa näytelmää ei liene Suomen historiassa”

Uusi Suomi: ”Häpeällisempää ja sananvapaudelle vaarallisempaa näytelmää ei liene Suomen historiassa” 24.11.2012
Timo Vihavainen: Vapauttava tuomio ei vakuuta (blogi)

Julkisen sanan neuvoston (JSN) vapauttava päätös kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) eduskunta-avustajan Helena Erosen blogikirjoituksen uutisoinnista oli ”ylimielinen”, kirjoittaa emeritusprofessori Timo Vihavainen blogissaan.

Eronen kirjoitti keväällä 2012 Puheenvuoron blogiinsa kirjoituksen otsikolla "Ratkaisu poliittisiin ulkomaalaisratsioihin", jonka perusteella muun muassa Turun Sanomat uutisoi Erosen ehdottavan hihamerkkejä ulkomaalaisille. Vihavaisen mielestä Erosen ”fantasioiva pakina” tulkittiin lehdistössä tahallaan poliittiseksi kannanotoksi.

torstai 22. marraskuuta 2012

Yle: JSN:ltä langettava päätös IL:lle - Halla-ahoa ei saanut nimittää Breivikin oppi-isäksi

Yle: JSN:ltä langettava päätös IL:lle - Halla-ahoa ei saanut nimittää Breivikin oppi-isäksi 22.11.2012
Julkisen sanan neuvoston päätös 4873/SL/12 (Jussi Halla-aho/Iltalehti)
Julkisen sanan neuvoston päätös 4871/SL/12 (Timo Soini/Iltalehti)

Julkisen sanan neuvosto JSN on antanut päätökset neljästä kantelusta, jotka liittyvät perussuomalaisia koskeviin lehtikirjoituksiin. Ainoastaan Iltalehden pääkirjoitus sai langettavan tuomion.

MTV3: JSN: Hihamerkkikirjoituksen uutisoinnissa ei moitittavaa

MTV3: JSN: Hihamerkkikirjoituksen uutisoinnissa ei moitittavaa 22.11.2012
Julkisen sanan neuvoston päätös 4864B/SL/12

Julkisen sanan neuvosto on antanut vapauttavat päätökset kanteluista, jotka liittyivät James Hirvisaaren eduskunta-avustajan Helena Erosen blogikirjoitukseen.

Erosen ns. "hihamerkkiteksti" ilmestyi huhtikuussa Uuden Suomen verkkopalvelussa. Kanteluissa viitattiin siihen, että tiedotusvälineet eivät esimerkiksi välittäneet uutisoinnissaan Erosen kirjoituksen humoristista luonnetta.

Turun Sanomat, Iltalehti ja Aamulehti eivät JSN:n yksimielisen kannan mukaan rikkoneet uutisillaan hyvää journalistista tapaa.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kansan Uutiset: Kansanedustajille oppia vihapuheesta

Kansan Uutiset: Kansanedustajille oppia vihapuheesta 25.9.2012

Sanomalehtien liitto opastaa kansanedustajia erottamaan hyväksytyn kriittisyyden ja laittoman vihapuheen rajan. Oppia tarvitsisivat myös kuntavaaliehdokkaat. Eduskuntapuolueiden listoilla on useita henkilöitä, jotka yllyttävät jopa väkivaltaan.

Ylilyöntien välttämiseksi verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa Sanomalehtien Liitto lähettää kaikille kansanedustajille sananvapautta ja sen rajoja käsittelevän Mitä voi sanoa? -kirjasen. Liiton mukaan se antaa kansanedustajille eväitä keskusteluun sananvapaudesta ja vihapuheesta. Kansanedustajien toivotaan puolestaan muistuttavan omia äänestäjiään hyväksytyn kriittisyyden ja laittoman vihapuheen rajasta.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Uusi Suomi: ”Paskaa joulua!” ja Timo Soinin näköisen pukin heterotoivotus hyväksyttiin

Uusi Suomi: ”Paskaa joulua!” ja Timo Soinin näköisen pukin heterotoivotus hyväksyttiin 18.5.2012

Julkisen sanan neuvosto on antanut vapauttavan päätöksen ihmisarvon kunnioittamista ja pilapiirrosta koskevassa asiassa.

Perussuomalaiset kansanedustajat olivat kannelleet JSN:oon Kirkko & kaupunki -lehden pilapiirroksesta, jossa toivotettiin ”Paskaa joulua!” ja jossa Timo Soinin näköinen joulupukkihahmo toivotti ”Hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiveille!”.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

HS: Helena Erosen blogi-asia tulee JSN:n käsittelyyn

Helsingin Sanomat/STT: Helena Erosen blogi-asia tulee JSN:n käsittelyyn 25.4.2012
Aamulehti/STT: JSN ei tutki Helena Erosen kantelua - Eronen vaatii lehdiltä 100000 euroa siteerauksesta

Julkisen sanan neuvosto (JSN) ei ota käsittelyyn kansanedustaja James Hirvisaaren (perus) eduskunta-avustajan Helena Erosen kantelua Turun Sanomien uutisoinnista.

Eronen kertoi keskiviikkona Facebookissa, että hänen kanteluaan hihamerkkikirjoituksensa uutisoinnista ei käsitellä neuvoston puheenjohtajan Risto Uimosen päätöksellä.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

YLE: Miten päin netissä pitäisi keskustella?

YLE: Miten päin netissä pitäisi keskustella? 23.3.2012

Hyvän nettikeskustelun reseptiä on yritetty keksiä niin kauan kuin netti on ollut olemassa. Viimeksi nettikeskustelujen ongelmallisuuteen puuttui etnisten suhteiden neuvottelukunta, kun se esitti, että netissä pitäisi sallia ainoastaan omalla nimellä kirjoittelu. Mediatalojen osalta ehdotus on tyrmätty jo aiemmin sananvapauteen vedoten muun muassa Julkisen sanan neuvoston toimesta.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

HS: JSN:n Uimonen: Nettipalstoista tuli paha pullonhenki

Helsingin Sanomat/STT: JSN:n Uimonen: Nettipalstoista tuli paha pullonhenki 2.11.2011

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Risto Uimosen mukaan julkisen keskustelun siirtyminen internetiin on lisännyt suvaitsemattomuutta Suomessa.

Uimosen mukaan verkkokeskustelu on vapauttanut suomalaisista pahan pullonhengen. Internetissä on hänen mukaansa helppo vahvistaa omia, kapeakatseisia mielipiteitä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Seurakuntalainen: Sananvapaudella on varjopuolensa

Seurakuntalainen: Sananvapaudella on varjopuolensa 17.10.2011

Uutisten kommentointi ja keskustelu netissä on lisännyt demokraattista sananvapautta, mutta sillä on myös varjopuolensa, sillä sähköisten uutissivustojen keskustelupalstoilla kirjoittelu on paikoin riistäytynyt hallinnasta. Hyvät tavat ja sivistys ovat unohtuneet. Näin on varsinkin nimettömien mielipiteiden laita. Nimimerkin takaa heitetään lokaa toisten silmille ja mennään henkilökohtaisuuksiin.

torstai 8. syyskuuta 2011

Svenska YLE: Jonas Jungar: Nu höjer vi ribban för kommenterandet

Svenska YLE: Jonas Jungar: Nu höjer vi ribban för kommenterandet 8.9.2011

Opinionsnämnden för massmedier (ONM) beslöt nyss att skärpa sina principer gällande diskussionerna på nätet. Det är inte en dag för tidigt. Vi tror visserligen att vår egen policy tillsvidare räcker. Däremot försöker vi på andra sätt skärpa oss för att få till stånd en nätdebatt där flera kan känna sig hemma, förklarar redaktionschef Jonas Jungar.