Helsingin Sanomat: Pääkaupunkiseutu kasvaa pääosin maahanmuuton takia, kaupungit haluavat apua valtiolta – ”Tästä seuraa valtavia haasteita” 27.2.2019
HELSINKI, Espoo ja Vantaa ovat viime vuosina kasvaneet yhteensä noin 12 000 asukkaalla joka vuosi. Määrä vastaa keskikokoista suomalaista kaupunkia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ritva Viljanen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. helmikuuta 2019
maanantai 11. huhtikuuta 2016
MTV: Bryssel epäonnistumisen esimerkki – EU-kaupungit yhteistyöhön pakolaisten kotouttamisessa
MTV: Bryssel epäonnistumisen esimerkki – EU-kaupungit yhteistyöhön pakolaisten kotouttamisessa 11.4.2016
EU-maiden suuret kaupungit pyrkivät tiivistämään yhteistyötä pakolaisten kotouttamiseksi. Helsinki on hakenut mallia Ruotsista ja aikoo keskittää kielitaitoon, koulutukseen ja työllistymiseen ja liittyvät palvelut yhdelle luukulle.

klo
5.29
Avainsanat:
Belgia,
islam,
kotouttaminen,
rasismi,
Ritva Viljanen,
Ruotsi,
terrorismi,
turvapaikanhakijat
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Yle: Helsinki haluaa ryhtiä maahanmuuttajien kotouttamiseen
Yle: Helsinki haluaa ryhtiä maahanmuuttajien kotouttamiseen 1.4.2016
Uudessa kotouttamisen mallissa kunta tarttuu oleskeluluvan saaneen maahantulijan tilanteeseen heti ja aloittaa samanaikaisesti kielikoulutuksen, ammatilliset opinnot ja työharjoittelun. Rakennusala on innokkaimmin tarjoamassa harjoittelupaikkoja.

tiistai 14. heinäkuuta 2015
Yle: Järjestö: Bahrain kiinnostunut rahoittamaan Helsingin suurmoskeijaa
Yle: Järjestö: Bahrain kiinnostunut rahoittamaan Helsingin suurmoskeijaa 14.7.2015
Yle: Apulaiskaupunginjohtaja Viljanen: Helsinki toivottaa suurmoskeijan tervetulleeksi
Bahrainin kuningashuone on sitoutunut rakennushankkeen alkuvaiheen rahoitukseen, sanoo Ilari Rantakari, kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokuksen puheenjohtaja.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014
STT: Uskonnollisilla yhteisöillä tärkeä rooli maahanmuuttajien kotoutumisessa pääkaupunkiseudulla
STT: Uskonnollisilla yhteisöillä tärkeä rooli maahanmuuttajien kotoutumisessa pääkaupunkiseudulla 26.11.2014
Helsingin, Espoon ja Vantaan monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnat sekä Etelä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunta tapaavat 27. marraskuuta yhteiskokouksessa Helsingin kaupungintalon juhlasalissa. Tilaisuuteen odotetaan yhteensä noin 80:tä kuntien, järjestöjen ja luottamuselinten edustajaa. Kokoukseen osallistuu myös Diakonissalaitoksen Jyvä-hanke, jolla edistetään järjestöjen tekemää kotouttamistyötä.

22.10
Avainsanat:
Diakonissalaitos,
kotouttaminen,
kulttuuri,
maahanmuuttajat,
Matias Turkkila,
Ritva Viljanen,
Tuomas Martikainen
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Helsingin Sanomat: Pukinmäen koulun vanhemmat: Olemme leimaantuneet maahanmuuttovastaisiksi
Helsingin Sanomat: Pukinmäen koulun vanhemmat: Olemme leimaantuneet maahanmuuttovastaisiksi 10.9.2014
Huonontaako maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suuri osuus koulun vai ei? Tämä oli peruskysymys, kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Malmilla sijaitsevan Soinisen ja Pukinmäen peruskoulujen hallinnollisesta yhdistämistä.

12.14
Avainsanat:
Helsinki,
Jukka Relander,
kieli,
koulu,
maahanmuuttajat,
monikulttuurisuus,
Ritva Viljanen,
Veronika Honkasalo,
white flight
tiistai 8. huhtikuuta 2014
HS: Maahanmuuttajanuorten koulutukseen ehdotetaan lisää ohjausta
Helsingin Sanomat: Maahanmuuttajanuorten koulutukseen ehdotetaan lisää ohjausta 8.4.2014
Helsingin kaupungin tiedote: Helsinkiin ehdotetaan uusia koulutuspolkuja maahanmuuttajanuorille
Raportti: Maahanmuuttajataustaisten nuorten koulutuspolut Helsingissä (pdf)
Lähes puolet ulkomailta Helsinkiin muuttaneista nuorista tarvitsee erityistä tukea ja ohjausta sopivan koulutuksen saamisessa, kertoo Helsingin kaupungin teettämä selvitys, joka julkistettiin tiistaina.
Helsinkiläisistä 13–29-vuotiaista nuorista 14 prosenttia eli noin 21 000 nuorta puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Lähes puolet näistä nuorista on asunut Suomessa alle kuusi vuotta ja tarvitsee erityistä tukea ja ohjausta sopivan koulutuksen saamisessa, raportti kertoo.

perjantai 3. toukokuuta 2013
Helsinki, Espoo ja Vantaa vaativat ulkomaalaisten rekisteröintikäytäntöjen yhtenäistämistä
Tiedote: Helsinki, Espoo ja Vantaa vaativat ulkomaalaisten rekisteröintikäytäntöjen yhtenäistämistä 3.5.2013
Kannanotto (doc)
Helsingin Uutiset: Yli 5 prosenttia Helsingin ulkomaalaisista ”tietymättömissä”
Helsingin, Espoon ja Vantaan maahanmuuttoasioista vastaavat johtajat ovat jättäneet kuntaministeri Henna Virkkuselle tänään kannanoton maistraattien ulkomaalaisiin soveltamien rekisteröintikäytäntöjen yhtenäistämisestä.

11.24
Avainsanat:
asuminen,
Espoo,
Helsinki,
Henna Virkkunen,
Ritva Viljanen,
ulkomaalaiset,
Vantaa
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
MTV3: Solvauksia ja uhkailua - rasismin tutkijat saavat säännöllisesti vihapalautetta
MTV3/STT: Solvauksia ja uhkailua - rasismin tutkijat saavat säännöllisesti vihapalautetta 24.2.2013
Ilta-Sanomat/STT: Verkko vihaa rasismintutkijaa
Tutkijoiden ammattiliittojen mukaan tutkijoiden saama vihapalaute on lisääntynyt. Solvauksia ja uhkailua saavat osakseen erityisesti rasismia ja monikulttuurisuutta tutkineet ja kommentoineet asiantuntijat.
Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo toivoo, että tutkijoiden saaman vihapalautteen yleisyys selvitettäisiin valtakunnallisesti.

8.17
Avainsanat:
internet,
Mikko Lehtonen,
monikulttuurisuus,
perussuomalaiset,
rasismi,
Ritva Viljanen,
Tarja Mankkinen,
turvallisuus
tiistai 27. marraskuuta 2012
Hbl: Helsingfors tampas med gettoisering
Hbl: Helsingfors tampas med gettoisering 27.11.2012
Helsingfors blir allt mer tudelat. "Vi har inte hela gettoiserade stadsdelar, men nog kvarter och hus där problemen hopas. Att koncentrera invandrare och de finländare som har det sämst ställt i samma bostadsområden är en olycklig kombination, säger biträdande stadsdirektör Ritva Viljanen.

lauantai 17. marraskuuta 2012
HS: Halla-aho: Helsinki on skitsofreeninen
Helsingin Sanomat: Halla-aho: Helsinki on skitsofreeninen 17.11.2012
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (ps) moittii Helsinkiä skitsofreenisesta suhtautumisesta maahanmuuttoon.
Halla-aho sanoi perjantaina, että samalla kun hehkutetaan tulijoiden merkitsevän työvoimaa ja innovaatioita, mietitään, että "mistä tälle niin sanotulle työvoimalle saataisiin työtä ja miten sen syrjäytyminen, kasautuminen ja gettoutuminen estettäisiin".

perjantai 12. lokakuuta 2012
Monitori: Ritva Viljanen: Maahanmuuttajat Helsingille sekä kilpailutekijä että haaste
Monitori: Ritva Viljanen: Maahanmuuttajat Helsingille sekä kilpailutekijä että haaste 12.10.2012
Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mielestä Helsingissä pitäisi keskittyä erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. ”2000-luvulta alkaen puolet maahanmuutosta on suuntautunut pääkaupunkiseudulle. Muutos on ollut niin nopea, että se on haaste palvelujärjestelmällemme”, Viljanen toteaa.
Apulaiskaupunginjohtaja sanoo maahanmuuton olevan Helsingille kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuus ja kilpailutekijä.

13.15
Avainsanat:
Helsinki,
kielenopetus,
kielitaitovaatimus,
maahanmuuttajat,
positiivinen syrjintä,
Ritva Viljanen,
työelämä
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Helsingin Uutiset: Helsinki höllää suomen kielen vaatimuksiaan
Helsingin Uutiset: Helsinki höllää suomen kielen vaatimuksiaan 22.8.2012
Helsingin kaavailemat uudet henkilöstöhankinnan periaatteet parantavat maahanmuuttajien mahdollisuuksia työllistyä kaupungille.
Ohjeissa todetaan, että on välillistä syrjintää edellyttää hakijalta hyvää suomen tai ruotsin taitoa, jos se ei ole työn kannalta välttämätöntä.
– Maahanmuuttajien työttömyys lähentelee Helsingissä 30 prosenttia, ja maahanmuuttajanuorilla on vaikeuksia sijoittua työelämään. Tämä ei ole hyvä tilanne, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

10.08
Avainsanat:
Helsinki,
kielenopetus,
kielitaitovaatimus,
maahanmuuttajat,
Outi Ojala,
positiivinen syrjintä,
Ritva Viljanen,
työelämä
torstai 9. elokuuta 2012
SVT: Helsinki lisää maahanmuuttajien rekrytoimista
SVT: Helsinki lisää maahanmuuttajien rekrytoimista 9.8.2012
Helsingin Uutiset: Helsinki uudistaa työhönottoperiaatteitaan: ”Suomen kielen taidon vaatiminen voi olla syrjintää”
Yle Helsinki: Helsinki höllentää työntekijöidensä kielitaitovaatimuksia 10.8.2012
Kymmenesosa helsinkiläisistä on maahanmuuttajia Helsingin kaupunki pyrkii lisäämään maahanmuuttajien osuutta työntekijöistään. Tavoitteena on palkata heitä samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukkaina.
Lähemmäs 40 000 ihmistä työllistävä Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Viime vuosina se on määrätietoisesti lisännyt maahanmuuttajien osuutta henkilöstöstä. Helsinkiläisistä jo 11 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.

15.55
Avainsanat:
Helsinki,
kielitaitovaatimus,
maahanmuuttajat,
positiivinen syrjintä,
Ritva Viljanen,
työelämä,
xxx
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Jyrki Kasvi: Demokratian hinta
Uusi Suomi, blogi: Jyrki Kasvi: Demokratian hinta 30.5.2012
Valtioneuvoston asettama Etnisten suhteiden neuvottelukunta Etno on kevään mittaan viritellyt keskustelua vastuullisesta maahanmuuttokeskustelusta. Hyvä niin, viime aikojen maahanmuuttokeskustelusta on puuttunut nimenomaan vastuullisuutta ja keskustelua. Ensin omaa kantaa on puolustettu sananvapaudella ja seuraavaksi on yritetty vaientaa eri mieltä olevat heidän sananvapaudestaan piittaamatta.

12.28
Avainsanat:
ETNO,
Jyrki Kasvi,
maahanmuuttokeskustelu,
Mika Illman,
Ritva Viljanen,
sananvapaus
maanantai 7. toukokuuta 2012
Verkkouutiset: "Nettikeskustelu on tuonut vihapuheelle äänitorven"
Verkkouutiset: "Nettikeskustelu on tuonut vihapuheelle äänitorven" 7.5.2012
Tiedote: Etnon puheenjohtaja Ritva Viljanen: Sananvapauden varjolla ei tule loukata ihmisoikeuksia
Etnon teesit vastuullisesta maahanmuuttokeskustelusta (pdf)
Uusi Suomi: Hommalainen haukkui ”mokuttajat” päin naamaa – Kariuki otti lunkisti
Globaalikasvatus.fi: Sanna Rekola: Sananvapaudellakin on rajansa 9.5.
Etnisten suhteiden neuvottelukunta (Etno) kaipaa vastuullista maahanmuuttokeskustelua.
ETNO julkaisi maanantaina seitsemän teesiä, joilla se peräänkuuluttaa ryhtiliikettä suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun.
– Rakentava keskustelutapa tarkoittaa, että asioita käsitellään ihmisryhmiä leimaamatta eikä yksittäisten henkilöiden ihmisarvoa loukata, Etnon puheenjohtaja, sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen sanoo.
Neuvottelukunta mm. ehdottaa, että tiedotusvälineiden ylläpitämillä verkkokeskustelupalstoilla ei tule sallia kokonaan anonyyminä kirjoittamista.

15.01
Avainsanat:
ETNO,
Facebook,
Homma-foorumi,
internet,
maahanmuuttokeskustelu,
Mari Maasilta,
Markku Huusko,
Peter Kariuki,
rasismi,
Ritva Viljanen,
vihapuhe
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Helsingin Uutiset: Viljanen: Syrjäytymisuhan alla oleville nuorille tukea
Helsingin Uutiset: Viljanen: Syrjäytymisuhan alla oleville nuorille tukea 6.5.2012
Ritva Viljanen aloittaa Helsingin kaupungin sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana 1. kesäkuuta. Aloitusajankohdasta sovittiin yhteistyössä sisäministeriön ja Helsingin kaupungin kanssa.
Viljanen aikoo ensimmäiseksi keskittyä kaupungin nuorten syrjäytymisen estämiseen. Siihen on varattu budjetissa 10 miljoonaa euroa.

torstai 3. toukokuuta 2012
HS: Ritva Viljanen haluaa lisää tukea maahanmuuttajakouluille
Helsingin Sanomat: Ritva Viljanen haluaa lisää tukea maahanmuuttajakouluille 3.5.2012
Kesäkuussa Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajana aloittava Ritva Viljanen (sd) on huolissaan Helsingin kaupunginosien eriarvoistumisesta. Viljasen mielestä Helsingin pitäisi panostaa erityisesti Itä-Helsinkiin ja pyrkiä luomaan sinne koko väestöä kiinnostavia palveluita.
Viljanen sanoo, ettei idässä ole vielä maahanmuuttajalähiöitä, mutta niitä uhkaa syntyä, ellei alueen kiinnostavuutta paranneta.
"Kun lähiössä asuu enemmän kuin 20 prosenttia maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, tutkimusten mukaan silloin alkaa kantaväestön poismuutto alueelta", Viljanen sanoo HS:n haastattelussa.

12.23
Avainsanat:
asuminen,
Helsinki,
kielenopetus,
koulu,
maahanmuuttajat,
positiivinen syrjintä,
Ritva Viljanen,
työttömyys,
white flight
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Yle: Helsingin pulma: poliitikko vai virkamies pomoksi?
Yle Helsinki: Helsingin pulma: poliitikko vai virkamies pomoksi? 24.4.2012
Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan vaalista saattaa kehkeytyä varsin jännittävä poliittinen tapahtuma. Kun lisäksi ennakoidaan, että henkilövaali käydään suljettuna lippuäänestyksenä, niin lopputulosta on vaikea ennakoida.

21.40
Avainsanat:
Helsinki,
maahanmuutto,
monikulttuurisuus,
Ritva Viljanen,
Tuija Brax,
työvoimapula
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Tamperelainen: Nimimerkin kieltämisestä nousi iso haloo - näin kommentoivat lukijat ja tietotekniikan asiantuntija
Tamperelainen: Nimimerkin kieltämisestä nousi iso haloo - näin kommentoivat lukijat ja tietotekniikan asiantuntija 27.3.2012
Etnisten suhteiden neuvottelukuntaa vetävän kansliapäällikkö Ritva Viljasen ehdotus nimimerkkien käytön kieltämisestä keskustelupalstoilla sai täystyrmäyksen Tamperelaisen lukijoilta.
Viljasen mukaan oikeilla nimillä käytävä nettikeskustelu vähentäisi tehokkaasti niin kutsuttujen vihapuheiden leviämistä. Tästä syystä puheenjohtajan mielestä ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla pitäisi käydä ajatustenvaihtoa omilla nimillä. Tamperelaisen lukijat ovat kuitenkin huolestuneita siitä, että mikäli nimimerkin käytön mahdollisuus katoaisi, katoaisi samalla myös turvallinen mahdollisuus tuoda eriäviä mielipiteitä julki.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)