Jaakko Kiander: Voisiko maahanmuutto ratkaista ikääntyvän Suomen ongelmia? 8.9.2015
Yle: Ekonomistit: Talousnäkymät heikkenevät, budjetti ylioptimistinen
Eurooppaan on tänä kesänä suuntautunut ennen näkemättömän suuri pakolaisvirta Lähi-idän konfliktialueilta. Saksaan on arvioiden mukaan tulossa jopa miljoona turvapaikanhakijaa, ja Suomeenkin ehkä kymmeniä tuhansia. On todennäköistä, että muuttajien määrä ei jää tähän. Koska konfliktien loppua ei ole näkyvissä, laaja muuttoliike voi jatkua usean vuoden ajan. Lisäksi turvapaikan saavat maahanmuuttajat pyrkivät perheidensä yhdistämiseen, mikä osaltaan tulee kasvattamaan muuttajien määrää merkittävästi tulevina vuosina.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väestöennuste. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. syyskuuta 2015
torstai 20. maaliskuuta 2014
Svenska Yle: Rasismi hiipii esiin koulukirjoista
Svenska Yle: Rasismen smyger fram ur skolböckerna 20.3.2014
I den rådande läroplanen påpekas vikten av mänskliga rättigheter och människors lika värde, men delar av innehållet i dagens skolböcker ger en ensidig bild av den vita europén. Det idealiserar det vita och det västerländska, säger forskare Pia Mikander som lusläst de finsk- och svenskspråkiga skolböcker i geografi, samhällslära och historia som tryckts mellan åren 2005 och 2010 för årskurserna 5-9.

klo
13.45
Avainsanat:
koulu,
maahanmuutto,
Pia Mikander,
rajavalvonta,
rasismi,
siirtolaisuus,
väestöennuste
perjantai 12. lokakuuta 2012
MTV3: Työikäiset vähenevät lähes 600 000 hengellä ilman maahanmuuttoa
MTV3/STT: Työikäiset vähenevät lähes 600 000 hengellä ilman maahanmuuttoa 12.10.2012
Kaikkien suomalaisten kannattaa toivoa, että Suomi pystyy houkuttelemaan maahan entistä enemmän muuttajia ulkomailta - hyvinvoinnin kasvu ja työvoiman riittävyys ovat lähivuosikymmeninä maahanmuuton varassa.
Suomen työikäinen väestö supistuu Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan ilman maahanmuuttoa lähes 600 000 hengellä seuraavan sukupolven aikana. Rajuin väestörakenteen muutos koetaan väestöennusteen mukaan kahden seuraavan vuosikymmenen aikana.

tiistai 20. heinäkuuta 2010
HS: Kantasuomalaisista voi tulla vähemmistö
Helsingin Sanomat, vieraskynä: Kyösti Tarvainen: Kantasuomalaisista voi tulla vähemmistö 20.7.2010
Tilastokeskus U.S. Census Bureau ennustaa, että Yhdysvaltain väestöstä on vuonna 2042 valkoisia vähemmän kuin 50 prosenttia. Tämä on seurausta lähinnä latinalaisamerikkalaisten, kuten meksikolaisten, runsaasta maahanmuutosta ja syntyvyydestä.
Vastaavanlainen enemmistöaseman menetys voi myöhemmin tapahtua myös useassa Länsi-Euroopan maassa. Oxfordin yliopiston väestötieteen professori David Coleman on todennut Ruotsin tilastokeskuksen vuoden 2050 ennusteen viittaavan siihen, että mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, kantaruotsalaiset menettävät enemmistöasemansa ennen tämän vuosisadan loppua.

tiistai 6. huhtikuuta 2010
Helsingin Uutiset: Helsingin seudulla on jo yli 100 000 vieraskielistä
Helsingin Uutiset: Helsingin seudulla on jo yli 100 000 vieraskielistä 6.4.2010
Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ennustetaan vieraskielisten osuuden kasvavan lähes samaa vauhtia. Vieraskielisten osuus olisi näissä kunnissa 17–19 prosenttia väestöstä vuonna 2030. Sen sijaan kehysalueella ennakoidaan vieraskielisten osuuden jäävän selvästi vähäisemmäksi, noin viideksi prosentiksi koko väestöstä.
Ulkomaalaisten maahanmuutto on kasvattanut 1,33 miljoonan asukkaan Helsingin seudun väestöä 2000-luvulla selvästi enemmän kuin kotimaasta saatu muuttovoitto. Myös kotimaan muuttovoitosta on kolmannes ollut ulkomaalaistaustaisia.
Helsingin seudulla muuta kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien määrä on 2000-luvulla kaksinkertaistunut ja ylitti viime vuonna 100000:n rajan. Vieraskielisten osuus on nyt noin kahdeksan prosenttia seudun koko väestöstä.

tiistai 3. marraskuuta 2009
Vartti: Vauvat ja maahanmuuttajat kasvattavat Helsinkiä
Vartti: Vauvat ja maahanmuuttajat kasvattavat Helsinkiä 3.11.2009
Helsingin Sanomat/STT: Ennuste: Pääkaupunkiseudulla 1,65 miljoonaa asukasta vuonna 2040
Helsingin kaupungin tietokeskus: Helsingin väestöennuste 2010–2040 (pdf)
Helsingin väkimäärä kasvaa 620 000 asukkaaseen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2040 kaupungin väkiluku on jo 675 000, selviää Helsingin kaupungin tuoreesta väestöennusteesta.
Helsingin seudun sisällä odotetaan ihmisten muuttavan enemmän Helsingistä pois kuin päinvastoin. Seuraavien vuosien väestönkasvu selittyykin pääosin kahdella tekijällä: Syntyvien lasten sekä maahanmuuttajien määrät lisääntyvät. Helsingin arvioidaan saavan seuraavan vuosikymmenen aikana enemmän muuttovoittoa ulkomaalaisista kuin maakunnista muuttavista.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009
HS/STT: Tilastokeskus: Suomalaisia kuusi miljoonaa vuonna 2042

YLE Uutiset: Suomessa kuusi miljoonaa asukasta vuonna 2042
Tilastokeskuksen tiedote: Väestöennuste 2009–2060
Suomen väkiluku jatkaa kasvuaan. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan väkiluku ylittää kuuden miljoonan asukkaan rajan vuonna 2042, jos väestökehitys jatkuu nykyiseen malliin.
Kuolleiden vuotuinen määrä ylittää syntyvyyden ennusteessa vuonna 2034, mutta maahanmuutto pitää senkin jälkeen väestönkasvua yllä. Vuosittaiseksi maahanmuuttovoitoksi on arvioitu 15 000 henkeä.
Ennusteen mukaan yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä nousee ja työikäisten eli 15–64-vuotiaiden osuus laskee. Lapsia ja eläkeikäisiä oli viime vuoden lopussa 50,3 sataa työikäistä kohden. Ennusteen mukaan vuonna 2016 luku olisi 60,4 ja siitä kymmenen vuotta myöhemmin 70,5.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)