Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suvi Keskinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suvi Keskinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. joulukuuta 2015

HS: Tutkijat: Vastaanottokeskusten polttoyritykset ovat osa väkivaltaisen ja epädemokraattisen aatteen leviämistä

Helsingin Sanomat: Tutkijat: Vastaanottokeskusten polttoyritykset ovat osa väkivaltaisen ja epädemokraattisen aatteen leviämistä 18.12.2015
Helsingin Sanomat, mielipide: Poliittisen väkivallan vastustaminen on kaikkien asia
Rasterverkosto: Kannanotto

Rasisminvastaisen tutkijaverkosto Rasterin tutkijoiden mukaan laiton väkivaltainen toiminta ja siihen kannustava ideologia ovat yleistyneet Suomessa. Tutkijat julkaisivat perjantaina kannanoton, jossa he ilmaisevat huolensa Suomen viime aikojen tapahtumista, erityisesti turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten polttoyrityksistä.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Aamuset: Rasismi ja eriarvoisuus ovat todellisia ongelmia

Aamuset: Suvi Keskinen: Rasismi ja eriarvoisuus ovat todellisia ongelmia 16.4.2015

Vaalien alla on talouteen ja hyvinvointivaltion kuluihin liittyvä puhe yleistynyt: lähes kaikkea mitataan rahassa. Perussuomalaiset ovat tälle logiikalle rakentaen esittäneet laskelmiaan maahanmuuton kustannuksista. He ovat vaatineet maahanmuuttajien valikointia kansallisuuden perusteella. Puolueen puheenvuoroissa oletetaan, että suomensomalit ja -irakilaiset ovat lähtökohtaisesti ryhmiä, jotka eivät tulevaisuudessakaan tule työllistymään ja että tämän ”ominaisuuden” vuoksi näiden ryhmien muuttoa Suomeen tulisi rajoittaa.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Aamulehti: ”Miksi Suomessa vältellään keskustelua valkoisuuden tuomista etuoikeuksista?”

Aamulehti: ”Miksi Suomessa vältellään keskustelua valkoisuuden tuomista etuoikeuksista?” 14.10.2013
Turkulainen: Valkoisuus on etuoikeus
Turun yliopisto: Conference: Traveling Whiteness: Interchanges in the Study of Whiteness
Ohjelma: Traveling Whiteness: Interchanges in the Study of Whiteness
Conference Abstracts: Traveling Whiteness: Interchanges in the Study of Whiteness (pdf)

Turun yliopiston tutkijat haluavat aikaansaada keskustelua valkoihoisuuden tuomista etuoikeuksista.

Turun yliopistossa järjestetään lokakuussa valkoisuuden tutkimuksen konferenssi. Pääpuhujiksi on kutsuttu alan huippututkijat Mike Hill Yhdysvalloista ja Philomena Essed Alankomaista.

Yliopiston tiedotteen mukaan Suomessa puhutaan paljon maahanmuutosta, mutta keskusteluun ei ole liitetty kysymystä ”valkoisuuteen liittyvistä etuoikeuksista”.

torstai 15. marraskuuta 2012

Kannanotto: Tutkijat huolestuneita kansainvälistä suojelua tarvitsevien ihmisten kohtelusta Suomessa

Kannanotto: Tutkijat huolestuneita kansainvälistä suojelua tarvitsevien ihmisten kohtelusta Suomessa 15.11.2012

Afganistanilaiset turvapaikanhakijat ovat olleet nälkälakossa Helsingissä 10.9.2012 lähtien. Nälkälakossa olevat kaksi miestä vastustavat maahanmuuttoviraston antamia kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Päätöksissään maahanmuuttovirasto katsoo, että Afganistan on riittävän turvallinen miesten palauttamiseksi. Miehet ovat valittaneet päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.

torstai 3. toukokuuta 2012

Husein Muhammed: Kaikki kuoppia kaivamaan!

Maailman Kuvalehti 5/2012: Husein Muhammed: Kaikki kuoppia kaivamaan!

Suomalaiseen mediaan mahtuu kerrallaan yksi poliittinen kohu. Huhtikuussa se oli perussuomalaisen eduskunta-avustajan Helena Erosen ehdotus kaikille ulkomaalaisille pakollisista hihamerkeistä. Natsi-Saksassa vainotut juutalaiset joutuivat kantamaan hihamerkkiä, jotta heidät olisi helppo tunnistaa.

Eronen sentään antoi ymmärtää, että kyse olisi "sarkasmista". Häntä merkittävämmässä asemassa oleva puoluetoveri selvisi kuitenkin ilman mitään kohua seuraavasta ehdotuksestaan, joka esitettiin ilman vähäisintäkään viitettä sarkasmista:

"Tulokkaille [eli maahanmuuttajille] on järjestettävä aivan mitä hyvänsä työtä, vaikka kuopan kaivamista ja täyttämistä, koska tekeminen ylläpitää heidän työkykyään ja toisaalta estää heitä notkumasta tyhjän panttina torien kulmilla."

torstai 26. huhtikuuta 2012

UTUonline: Länsimaiset arvot vihapuheen keppihevosena

UTUonline: Länsimaiset arvot vihapuheen keppihevosena 26.4.2012

Eri alojen tutkijat hahmottivat vihapuheen konteksteja.

Torstaina 26.4. järjestetyssä seminaarissa pohdittiin vihapuhetta monesta eri näkökulmasta.

Dosentti, sosiologian tutkija Suvi Keskinen esitteli puheenvuorossaan Suomessa käytävään maahanmuuttokeskusteluun rantautuneen ilmiön, jota hän nimittää käänteisyyden politiikaksi.

– Yleisesti tunnustettuja arvoja ja tavoitteita hyödynnetään ja muokataan ulossulkeviin tarkoituksiin ja nimitetään toimintaa länsimaalaisten arvojen puolustamiseksi. Tällainen vetoaa myös oikeistopopulisteja laajempaan joukkoon.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Turun Sanomat: Rasismi kumpuaa erottelusta

Turun Sanomat: Rasismi kumpuaa erottelusta 22.4.2012

Rasismin tutkija Suvi Keskinen Turun yliopistosta varoittaa, että jo arkinen puhetapa ”meistä suomalaisista” ja ”heistä maahanmuuttajista” voi johtaa maailmankuvan kaventumiseen.

– On aika vaarallisiakin piirteitä siinä, että yleistetään ja tehdään vahvoja erotteluja ja vastakkainasetteluja: ”me” olemme yksi ryhmä ja ”he toiset” toinen ryhmä, Keskinen huomauttaa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

UTUonline: Maahanmuuttajanaisten kokema väkivalta jää helposti huomiotta

UTUonline: Maahanmuuttajanaisten kokema väkivalta jää helposti huomiotta 4.4.2012

Maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvä tärkein yhteiskunnallinen kysymys on, millaiset edellytykset julkisella vallalla on puuttua siihen, sanoo dosentti Suvi Keskinen.

Turun yliopiston sosiologian oppiaineessa työskentelevä dosentti Suvi Keskinen on tutkinut maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaa väkivaltaa muun muassa haastattelemalla väkivallan uhreja ja väkivallan kanssa työskenteleviä viranomaisia.

– Suurin osa maahanmuuttajanaisten kokemasta väkivallasta on parisuhdeväkivaltaa. Tekijä voi olla maahanmuuttajataustainen tai valtaväestön edustaja.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Turun Ylioppilaslehti: Kyökkipuheesta poliittiseksi voimaksi

Turun Ylioppilaslehti: Kyökkipuheesta poliittiseksi voimaksi 28.3.2012
Turun Ylioppilaslehti: Nais- ja punikkivihaa

Pitkän aikavälin tutkimusten mukaan suomalaisten asenteet maahanmuuttajia kohtaan eivät ole kiristyneet. Keskustelu maahanmuutosta sen sijaan on sellaista, ettei sellaista olisi parikymmentä vuotta sitten siedetty.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Suvi Keskinen: ”Me” ja ”muut” -ajattelu vaikeuttaa maahanmuuttajien integraatiota

Turun kaupungin kaupunkitutkimus- ja tietoyksikkö: Suvi Keskinen: ”Me” ja ”muut” -ajattelu vaikeuttaa maahanmuuttajien integraatiota 20.3.2012
Tutkimuskatsauksia 2/2012: Keskinen, Suvi: Maahanmuutto ja erilaisuus suomalaisen yhteiskunnan hankauskohtina (pdf)

Turun kaupungin kaupunkitutkimus- ja tietoyksikön julkaiseman tutkimuskatsauksen mukaan uhkakuviin painottuva keskustelu maahanmuutosta vaikeuttaa maahanmuuttajataustaisten suomalaisten osallistumista yhteiskuntaan.

”Me” ja ”muut” -ajattelua ylläpidetään niin poliitikkojen kuin mediankin toimesta. Katsaukseen on koottu lukuisia näkökulmia ja esimerkkejä tähän liittyvistä paradokseista ja historiallisesti vaihdelleista tulkinnoista.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kansan Uutiset: Rasismin kyljessä kulkee naisviha

Kansan Uutiset: Rasismin kyljessä kulkee naisviha 20.11.2011

Ajaako maahanmuuttovastainen liike muslimipelottelulla ja hedelmällisyyden vaalimisella suomalaisen naisen takaisin aborttia edeltävään aikaan, hellan ääreen?

Ihan näin pitkälle ei Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen tutkijatohtori Suvi Keskinen määrittele rasismiin liittyvän naisvihamielisyyden ilmentymiä perussuomalaisten käytännön politiikassa.

torstai 17. marraskuuta 2011

Kansan Uutiset: Rasismi on myös naisvihaa

Kansan Uutiset: Rasismi on myös naisvihaa 17.11.2011

Maahanmuutonvastainen liike ei tyydy vain haluamaan Suomea suomalaisille. Sillä on varattu naisillekin uusvanha rooli synnyttäjinä ja ydinperheen tukipilareina. Sukupuolitettu väkivalta on tullut osaksi yleisempää maahanmuuttokeskustelua, sanoo aiheesta parhaillaan tutkimusta tekevä tutkijatohtori Suvi Keskinen Turun yliopistosta. Hän sanoo Viikkolehden haastattelussa, että naisvihaankin voi vaikuttaa yleisellä antirasistisella toiminnalla.

maanantai 9. toukokuuta 2011

HS: Seitsemän kysymystä rasismista

Helsingin Sanomat: Seitsemän kysymystä rasismista 9.5.2011

Mitä rasismi on? Onko rasismi lisääntynyt Suomessa? Rasismitutkija Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopistosta ja suomalaista maahanmuuttokeskustelua tutkinut Suvi Keskinen vastaavat peruskysymyksiin rasismista. Viime viikolla ryöpsähtänyt rasismikeskustelu sai myös HS:n lukijat ottamaan kantaa - puolesta ja vastaan.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

HS: Suvi Keskinen: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin

Helsingin Sanomat: Suvi Keskinen: Muukalaisviha verhotaan helposti tekosyihin 2.4.2011

Oikeistopopulistiset puolueet ovat onnistuneet monissa maissa kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa naisten oikeuksiin vetoamalla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on kiihtynyt useissa Euroopan maissa.

Aiemmin monikulttuurisuus oli laajalti hyväksytty tavoite, mutta viime aikoina sitä on arvosteltu monin tavoin. Erityisen kärjekästä kritiikkiä ovat esittäneet muukalaisvihamieliset puolueet ja radikaalin oikeistopopulismin edustajat, joita on nykyisin useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Kansallismielisyyden aalto on syntynyt osaksi vastareaktiona talouden globalisoitumisen ja ylikansallisen päätöksenteon lisääntymiseen esimerkiksi Euroopan unionin kehityksessä. Usein siihen kytkeytyy kuitenkin muukalaisvihamielinen ja rasistinen puhetapa.

lauantai 4. joulukuuta 2010

YLE Uutiset: Turun torilla joukkotappelu

YLE Uutiset: Turun torilla joukkotappelu 4.12.2010

Useat kymmenet suomalaissyntyiset ja ulkomaalaistaustaiset nuoret miehet tappelivat perjantain ja lauantain välisenä yönä Turun Kauppatorilla. Poliisi otti kuulusteluja varten kiinni yhden rähinöitsijän.

Turun Kauppatorin jengitappelua oli rauhoittamassa peräti seitsemän poliisipartiota. Suomalaissyntyiset ja ulkomaalaistaustaiset miehet löivät ja potkivat toisiaan, mutta kukaan ei loukkaantunut tappelussa vakavasti.

Poliisi otti kuulusteluja varten kiinni yhden ulkomaalaistaustaisen miehen. Useita tappeluun osallistuneita vietiin putkaan.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Svenska YLE: Rasismen oroar Åbopolitiker

Svenska YLE: Rasismen oroar Åbopolitiker 23.11.2010

Politiker ur de största fullmäktigegrupperingarna är oroliga för rasismen som sticker fram i Åbo. De konkreta åtgärderna är ändå än så länge få.

På initiativ av stadsstyrelseledamot Olli A. Manni, Samlingspartiet, får det buddhistiska samfundet en handräckning på 10 000 euro efter att de tidigare på hösten råkade ut för en anlagd brand i sitt tempel.

De andra stora fullmäktigegrupperingarna har just nu inte några lika konkreta planer på att bistå invandrare som utsatts för rasism, men de lovar ge sitt stöd. Ilkka Kantola (SDP) är oroad över att det finns tecken på en mera organiserad invandrarfientlighet.

tiistai 18. toukokuuta 2010

HS: Suvi Keskinen: Suomi ei vedä erityisesti puoleensa turvapaikanhakijoita

HS, mielipide: Suvi Keskinen: Suomi ei vedä erityisesti puoleensa turvapaikanhakijoita 18.5.2010

Eduskunnan hallintovaliokunta on pyytänyt maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r) selvityttämään perheenyhdistämiseen liittyviä käytäntöjä. Valiokunta haluaa tietää, onko Suomen säännöksissä jotakin, joka vetää turvapaikanhakijoita erityisesti Suomeen (HS 13. 5.). Puhetta Suomen "erityisistä vetovoimatekijöistä" on viime aikoina kuultu muidenkin poliitikkojen suusta.

Vertailtaessa Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden määriä muiden teollistuneiden maiden vastaaviin osoittautuu kuitenkin, ettei Suomi mitenkään erityisesti vedä turvapaikanhakijoita puoleensa.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Journalismikritiikin vuosikirja 2010: Mihin suuntaan maahanmuuttokeskustelua pitäisi viedä?

Journalismikritiikin vuosikirja 2010 (pdf)

Markus Mattlar
Retoriikkaa ja rikostutkintoja – maahanmuuttokriitikko Jussi Halla-aho marginalisoitui häiriköksi

Maahanmuuttokriittinen populismi on Euroopassa horjuttanut politiikan vanhoja voimasuhteita jo 1980­-luvulta lähtien. Suomeen se on kuitenkin saapunut hitaasti. Takavuosina myrskyvaroituksia saatiin esimerkiksi Sulo Aittoniemeltä ja Tony Halmeelta, mutta laajempi ukkosrintama seurasi vasta loppuvuodesta 2008, kun kielitieteilijä Jussi Halla-­aho valittiin runsaalla äänimäärällä Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Halla­-aho on poliitikkona toista maata kuin aiemmat maahanmuuttokriittiset yrittäjät. Hänellä on akateeminen koulutus ja terävä kynä, ja taustatukea antaa aktiivinen kannattajakunta. Kirjoituksissaan hän on käynyt taistelua islaminuskoisia maahanmuuttajia vastaan ja jaellut ohimennen iskuja muiden muassa seksuaalivähemmistöjen ja feministien suuntaan.

Miksi sopii olettaa, että moinen tapaus on medialle vaikea pala? Miksi edellisten kappaleiden myrskymetafora tuntuu luontevalta valinnalta?

lauantai 9. tammikuuta 2010

HS: Suvi Keskinen: Muukalaisvastainen kirjoittelu on saatava kuriin

Helsingin Sanomat, mielipide: Suvi Keskinen: Muukalaisvastainen kirjoittelu on saatava kuriin 9.1.2010

Taustaa:

Uudenvuoden surmat Sellon kauppakeskuksessa ovat herättäneet laajaa keskustelua julkisuudessa. Keskustelussa on kuitenkin jäänyt vähälle huomiolle kaksi tärkeätä seikkaa.

Suuri osa väkivallanvastaisesta työstä tehdään määräaikaisissa projekteissa järjestöjen ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden voimin. Tämä koskee erityisesti maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa työskentelyä. Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen työn tekemistä vaikeuttaa jatkuva rahanhakeminen ja hankkeiden lyhytkestoisuus. Onkin tarpeen turvata riittävät resurssit väkivaltatyölle.