Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ville Hoikkala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ville Hoikkala. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ilta-Sanomat: Andersson ja Hoikkala poimijoiden luona – tunnelma kiristyy marjasodassa

Ilta-Sanomat: Andersson ja Hoikkala poimijoiden luona – tunnelma kiristyy marjasodassa 22.9.2013

Tunnelmat 50 thaimaalaisen marjanpoimijan ryhmän ja sotkamolaisen marjayrityksen Ber-Exin välisessä kiistassa ovat kiristymässä.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson ja poimijoiden asianajajana toimiva Ville Hoikkala ovat saapuneet Äänekoskelle neuvottelemaan tilanteen ratkaisusta poimijoiden kanssa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Yle: Ihmisoikeusaktivisti: Suomalaisen marjateollisuuden toiminta perustuu orjakauppaan

Yle: Ihmisoikeusaktivisti: Suomalaisen marjateollisuuden toiminta perustuu orjakauppaan 21.9.2013

Thaimaalaisia metsämarjanpoimijoita avustaneen ihmisoikeusaktivistin Junya Lek Yimprasertin mukaan Suomen marjateollisuudella on 1900-luvun siirtomaamentaliteetti. Marjayrityksen toiminnasta rikosilmoituksen tehneiden poimijoiden tilanne on epäselvä.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kainuun Sanomat: Hoikkala: En ole kääntänyt kelkkaani marjakiistassa

Kainuun Sanomat: Hoikkala: En ole kääntänyt kelkkaani marjakiistassa 19.9.2013
Kainuun Sanomat/STT: Thaipoimijoiden kotiinpaluu selvittelyn alla

Thaipoimijoita avustanut Ville Hoikkala ei ole omien sanojensa mukaan kääntänyt kelkkansa suhteessa Ber-Exiin ja Kari Jansaan. Hoikkala otti torstaina yhteyttä Kainuun Sanomiin ja kertoi, että tilanne rikosilmoituksen tekohetkellä oli lähes kaoottinen.

– En ole itse allekirjoittanut mitään rikosilmoitusta, vaan ilmoitin Saarijärven poliisille pääpiirteissään, mitä poimijat tilanteesta ajattelevat ja millä tavalla asiaa pitää mielestäni tutkia, Hoikkala kirjoittaa.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

HS: Ruandalaismiehelle elinkautinen kansanmurhasta

Helsingin Sanomat: Ruandalaismiehelle elinkautinen kansanmurhasta 30.3.2012

Helsingin hovioikeus on tuominnut ruandalaisen Francois Bazaramban joukkotuhonnasta elinkautiseen vankeuteen. Hovioikeus katsoi, että Bazaramban tarkoituksena oli ollut hävittää Ruandan tutsit ryhmänä kokonaan tai osittain.

Oikeuden mukaan Bazaramba oli käskenyt surmata seitsemän henkilöä. Lisäksi hän oli osallistunut tutseihin kohdistuneisiin hyökkäyksiin Cyahindan kirkolla ja Nyakizu-vuorella sekä johtanut osaa hyökkäyksistä. Hän oli antanut hyökkäyksissä tutsien surmiin johtaneita käskyjä sekä surmannut itse lukuisia tutseja.

tiistai 30. elokuuta 2011

Ville Hoikkala: Kuinka maahanmuutossa voidaan säästää rahaa?

Ville Hoikkala: Kuinka maahanmuutossa voidaan säästää rahaa? 30.8.2011

Valtiontalouden sopeuttamisessa karsitaan menoja kaikilta hallinnonaloilta, ja aivan oikeutetusti myös maahanmuuttoon liittyvää julkisen rahan käyttöä arvioidaan.

Suurin säästö taitaa tulla ilman Suomen omaa ansiota. Turvapaikanhakijoiden tärkeimpiin lähtömaihin kuuluvat Irak ja Afganistan, ja kyseisten maiden kriiseissä saattaa pahin olla jo ohi. Jos Syyrian kansannousu johtaa maan siirtymiseen demokratiaan, yksi keskeinen pakolaisuuden lähtömaa saattaa muuttua hyvinkin turvalliseksi. Kosovo on rauhoittunut merkittävästi, ja Turkin ihmisoikeustilanteessa ja talouselämässäkin on myönteistä kehitystä.
Turvapaikanhakijoiden määrä saattaa siis jatkossa laskea jo siksi, että maailmamme on astetta rauhallisempi kuin vielä muutama vuosi sitten. Somaliassa soditaan edelleen, ja Somalian tilanne on niin vaarallinen, ettei turvapaikanhakijoiden palauttaminen sinne tule kysymykseen.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Rauhan Puolesta: Rajojen rikkoja


EU:n myötä jäsenmaiden kansalaisten on helpompi liikkua maasta toiseen – paitsi jos on romani. Monen turvapaikkaa hakevan on maahan päästäkseen ensin rikottava lakia, ja oleskeluluvan saaminen ylipäänsä on kiven alla. Ulkomaalaisilla näyttää Suomessa olevan vain tilapäisoikeuksia. Katja Tuomisen mielestä nykymaailmassa ei ole olennaista tehdä eroa kansalaisen ja ei-kansalaisen välillä. Helpompi oleskelulupapolitiikka onkin yksi hänen ja Vapaa liikkuvuus -verkoston tavoitteista.

perjantai 31. joulukuuta 2010

HS: Ruanda-juttua ei palauteta käräjäoikeuteen

Helsingin Sanomat/STT: Ruanda-juttua ei palauteta käräjäoikeuteen 31.12.2010

Helsingin hovioikeus on hylännyt vaatimuksen palauttaa Ruandan kansanmurhajuttu uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Ruandan kansanmurhasta syytetyn pastorin Francois Bazaramban puolustus vaati jutun palauttamista Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.

Lakimies Ville Hoikkalan mukaan puutteita oli sekä oikeudenkäynnissä että tuomiossa. Hoikkalan mielestä tuomiossa painottui liiaksi syyttäjän näyttö. Sen sijaan puolustuksen todistajia ei otettu riittävästi huomioon.

maanantai 2. elokuuta 2010

Ville Hoikkala: Kuka hyötyy maahanmuuttokriittisyydestä?

Ville Hoikkala: Kuka hyötyy maahanmuuttokriittisyydestä? 2.8.2010

Kysymys siitä, kuinka suuri on humanitäärisen maahanmuuton todellinen nettokustannus tai nettohyöty läntisen Euroopan maille pitkällä aikavälillä, on kansantaloustieteellisen keskustelun aihe. Varmaa vastausta tai eksakteja lukuja ei tiedä kukaan. Aluksi täytyisi päästä yhteisymmärrykseen edes siitä, mitkä tulo- ja menoerät voidaan katsoa maahanmuutosta aiheutuviksi.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Ville Hoikkala: Vappupuheet ja maahanmuutto

Ville Hoikkala: Vappupuheet ja maahanmuutto 2.5.2010

Vasemmistopuolueiden suhde maahanmuuttoon on mielenkiintoinen. Vasemmiston arvokkaaseen perinteeseen kuuluu solidaarisuus työtätekevien kesken ja pyrkimys varallisuuden jakamiseen tasapuolisesti niin maan sisällä kuin kansainvälisestikin. Toisaalta vasemmisto puolustaa suomalaista työtä, ja maahanmuuttoon liittyy usein pelko suomalaisen työn säilymisestä. Tämä jännite tekee vasemmistolaisesta maahanmuuttokeskustelusta mielenkiintoista seurattavaa.

Tänä vappuna kuuntelin Eero Heinäluoman (sd) ja Pia Lohikosken (vas.) edesottamuksia Keravalla. Helsingin Sanomat on referoinut useita vappupuheita, ja Kansan Uutisten verkkosivuilla on esitelty Esko Seppäsen pitämää puhetta. Jokainen puhuja toi toki oman persoonallisen panoksensa, mutta yhteinen toteamus kaikilla oli, että ulkomaalaisen työvoiman työehtoja on valvottava tiukemmin.

tiistai 8. joulukuuta 2009

YLE: Ruandalaismiehen oikeudenkäynti jatkuu

YLE Uutiset: Ruandalaismiehen oikeudenkäynti jatkuu 8.12.2009

Ruandalaismiehen kansanmurhaoikeudenkäynti on jatkunut tiistaina Porvoossa. Kuultavana on puolustuksen todistaja, belgialainen professori Filip Reyntjens, joka on tutkinut Ruandan ihmisoikeustilannetta ja yhteiskunnan kehitystä.

Puolustuksen mukaan Reyntjens kertoi oikeudessa Ruandan nykyhallinnolla olevan intressejä saada aikaan tuomioita ulkomaisissa oikeussaleissa.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Ilta-Sanomat: Ruanda-puolustus teki rikosilmoituksen laamannista

Ilta-Sanomat: Ruanda-puolustus teki rikosilmoituksen laamannista 16.10.2009
Helsingin Sanomat/STT: Ruanda-puolustus teki rikosilmoituksen laamannista

Kansanmurhasta syytetyn ruandalaispastorin puolustajat ovat tehneet rikosilmoituksen jutun tuomarista. Rikosilmoitus kohdistuu Porvoon käräjäoikeuden laamanniin Lars Karlssoniin, joka toimii jutun puheenjohtajana.

Puolustus pyytää poliisia tutkimaan, ovatko laamanni Karlsson ja kihlakunnansyyttäjä Tom Laitinen syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen. Lakimies Ville Hoikkalan mukaan kyse on siitä, että tuomari ja syyttäjä ottivat oikeudessa vastaan kidutuksella saatuja todistajanlausuntoja.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

HS: Ruanda-todistaja: Puolustus yritti lahjoa minut

Helsingin Sanomat/STT: Ruanda-todistaja: Puolustus yritti lahjoa minut 14.10.2009

Porvoon käräjäoikeuden Ruanda-oikeudenkäynnissä on esitetty väite todistajan lahjomisen yrityksestä. Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona todistajasta, jonka mukaan Ruanda-syytetyn avustaja olisi tarjonnut palkkiota todistuksen muuttamisesta.

Todistajana oikeuden istunnossa Kigalissa kuultu mies väitti puolustusta johtavan lakimies Ville Hoikkalan luvanneen palkkion, jos hän muuttaisi kertomuksensa syytetylle myönteiseksi. Kun palkkiota ei herunut, mies todisti syytettyä vastaan.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

HS: Afrikassa asuvia Ruanda-todistajia pyritään tuomaan Porvooseen


Helsingin Sanomat:
Afrikassa asuvia Ruanda-todistajia pyritään tuomaan Porvooseen
17.7.2009


Taustaa:

Mediaseuranta:
Ruandan kansanmurhaan liittyvät uutiset


Joukko Ruandan vuoden 1994 kansanmurhan silminnäkijöitä yritetään saada syksyllä käräjäoikeuden kuultaviksi Porvooseen. Näin päätettiin käräjäoikeuden perjantaina pitämässä valmisteluistunnossa.

Kyse on joukkotuhonnasta syytetyn ruandalaismiehen puolustuksen todistajista. Tähän asti on ollut epäselvää, missä Porvoon käräjäoikeus aikoo heitä kuulla. Aiemmin on kaavailtu, että heitä kuultaisiin jossakin Afrikan maassa.

Puolustuksen silminnäkijätodistajista noin 15 asuu Afrikan maissa, kertoo syytettyä puolustava lakimies Ville Hoikkala.

Syyttäjän todistajat Porvoon käräjäoikeus käy kuulemassa Ruandassa. Puolustuksen todistajia siellä ei voi kuulla, koska he ovat paenneet Ruandasta ja pelkäävät vainoa.

Tosin heidän tulonsa Suomeen ei ole vielä täysin varmaa, sillä käytännön järjestelyt ovat kesken.

Jos puolustuksen afrikkalaisia silminnäkijöitä tulee Suomeen, heillä on oikeus halutessaan hakea turvapaikkaa.

Syytetty on kieltänyt osallistuneensa millään tavalla joukkotuhontaan, josta häntä syytetään.

Tällä viikolla käräjäoikeuteen saapuneessa kirjallisessa vastauksessa hän tarkentaa näkemyksiä, joita esitti jo ensimmäisessä valmisteluistunnossa kuukausi sitten. Vastauksen mukaan syytösten tueksi on esitetty valheellisia todistuksia.

Syytetty vetoaa muun muassa siihen, että osa syyttäjän todistajista saa itselleen etua, jos syytetty tuomitaan. Syytetyn mukaan ainakin neljä todistajaa pitää hallussaan hänen omaisuuttaan Ruandassa. Puolustuksen mukaan miehellä on ruandalaisittain varsin mittava omaisuus, ainakin neljä taloa sekä maata ja metsää.

Ruandan kansanmurhassa huhti–heinäkuussa 1994 surmattiin ehkä jopa miljoona tutsia ja maltillista hutua.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

HS: Porvoossa asuva ruandalainen sai syytteen joukkotuhonnasta


Helsingin Sanomat:
Porvoossa asuva ruandalainen sai syytteen joukkotuhonnasta
Syyttäjä: Ruandalaismiehen syyte ei perustu kidutettujen lausuntoihin
1.6.2009

YLE Uutiset:
Suomessa asuvaa ruandalaismiestä syytetään kansanmurhasta
Ruandalaismiehen oikeudenkäynnistä tulossa hankala

MTV3:
Porvoon ruandalaismiehelle syyte joukkotuhonnasta

Suomen ensimmäinen joukkotuhontaoikeudenkäynti alkaa syksyllä

Ilta-Sanomat:
Porvoolaismiehelle syyte osuudesta kansanmurhaan
Ruandan kansanmurha oli 100 päivää tappamista
IS:n kaikki aiemmat uutiset kansanmurhatutkinnasta

Uusi Suomi/STT:
HS: Porvoolaiselle syyte Ruandan kansanmurhasta
Ensimmäinen kerta Suomessa: Miestä syytetään joukkotuhonnasta
Ruandalaismies on ollut vangittuna yli kaksi vuotta


Taustaa:

Mediaseuranta:
Ruandan kansanmurha


Porvoossa asuvaa ruandalaismiestä vastaan on nostettu syyte joukkotuhonnasta. Kyseisellä rikosnimikkeellä ei Suomessa ole ennen oikeutta käyty. Puolustuksen mukaan oikeudenkäynti alkaa aikaisintaan loppukesästä.

Miestä syytetään osallisuudesta Ruandan vuoden 1994 etniseen kansanmurhaan. Äärihutut surmasivat Ruandassa sadan päivän aikana noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Miehen väitetään vastaavan osaltaan useista tuhansista uhreista.

Ruandan syyttäjäviranomaisen mukaan mies on oleskellut kansanmurhan aikaan Nyakizun alueella Ruandassa ja johtanut maan baptistiseurakuntien yhteenliittymää.

Mies kiistää syytteen. Miehen asianajaja Ville Hoikkala sanoo, ettei mies ollut asemassa, jossa hän olisi voinut johtaa hävitystä. Hoikkala arvostelee myös sitä, että syyte nostettiin ennen hänen vaatimiaan lisätutkimuksia. Puolustuksen mukaan isoa osaa syyttäjän todistajista on Ruandassa kidutettu lausuntojen saamiseksi.

Syyteratkaisun tehnyt valtionsyyttäjä Raija Toiviainen ei halunnut kommentoida asiaa ennen maanantaita.

Porvoon oikeudenkäynnin käytännön järjestelyistä tulee haastavat. Ruandalaistodistajia voidaan kuulla videoyhteydellä, heitä voidaan mennä kuulemaan Ruandaan tai heidät voidaan tuoda Suomeen. Myös kuuleminen puolueettomalla maaperällä on mahdollista.

Maksimirangaistus joukkotuhonnasta on elinkautinen vankeusrangaistus. Tuomion voi saada, vaikka ei itse olisi tappanut ketään. Porvoolaismiestä epäillään surmatyön suunnittelemisesta ja johtamisesta.

Tieto syytteestä meni ruandalaismiehelle sunnuntai-iltana Vantaan vankilaan. Hänet vangittiin vuoden 2007 huhtikuussa, joten vankeusaikaa on kertynyt yli kaksi vuotta jo ennen kuin häntä on ehditty edes syyttää.

Tutkintavankeudet kestävät Suomessa harvoin yli kolme kuukautta.

Puolustus on anonut ruandalaismiehen vapauttamista viitisen kertaa, viimeksi viime tiistaina. Porvoon käräjäoikeus on joka kerta päättänyt pitää hänet vangittuna.

Tutkintavankeuden pituus johtuu esitutkinnan kestosta. Keskusrikospoliisin tutkijat ovat tehneet useita matkoja kuulustelu- ja todisteiden keräysmatkoja Ruandaan.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

HS: Kansanmurhasta epäillyn ruandalaisen jutussa lisätutkinta


Helsingin Sanomat:
Kansanmurhasta epäillyn ruandalaisen jutussa lisätutkinta
29.3.2009

YLE Uutiset:
Kansanmurhasta epäillyn tapauksesta lisätutkinta

Ilta-Sanomat/STT:
Ruandalaismiehen kansanmurhatutkinta mutkistuu

Taustaa:

Mediaseuranta:
Ruanda kiistää Suomen väitteet: Kansanmurhasta syytetty saisi oikeutta
22.2.2009

Mediaseuranta:
Suomi ei luovuta ruandalaismiestä
20.2.2009

Mediaseuranta:
Keskusrikospoliisin: Joukkotuhonnasta epäiltyä ruandalaista koskeva esitutkinta valmistunut
4.2.2009

Mediaseuranta:
KRP:n Ruanda-tutkinta valmistumassa
22.12.2008


Joukkotuhonnasta epäillyn ruandalaismiehen puolustus on tuonut esiin uusia todistajia juuri ennen kuin tapauksessa oli määrä nostaa syyte.

Uudet todistajat ovat ruandalaisepäillyn lakimiehen Ville Hoikkalan mukaan vapautuneet vastikään vankilasta.

Asiasta kertoi sunnuntaina ensimmäisenä Nelosen uutiset.

”Olen tavannut henkilöitä, jotka ovat Ruandassa vankilassa tapahtuneen kidutuksen silminnäkijöitä. He kertovat, että osa todisteista päämiestäni vastaan on saatu kiduttamalla”, Hoikkala kertoi HS:lle.

Todistajat vangittiin Ruandassa pitkäksi aikaa. Nyt he ovat muualla Afrikassa.

Ruandan hallituksen motiivi hankkia todisteita kiduttamalla tulee Hoikkalan mukaan siitä, että kansanmurhaa käytetään poliittisesti ei-toivottujen ihmisten vainoamiseen.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren vahvistaa Krp:n lisätutkinnan.

”Väitteet eivät tosin ole uusia, ja ne otettiin huomioon tutkinnassa jo aiemmin.”

Ruandan kansanmurhassa 1994 surmattiin 800 000 ihmistä. Epäilty tuli Suomeen turvapaikanhakijana 2003.

maanantai 22. joulukuuta 2008

YLE: KRP:n Ruanda-tutkinta valmistumassa

YLE Uutiset kertoo, että poliisin melkein kaksi vuotta sitten joukkotuhonnasta pidättämän ruandalaismiehen rikostutkinta on valmistumassa. Kolme tutkijaa on kuullut yli sataa ihmistä Ruandassa ja muualla Afrikassa. Tutkinta etenee myöhemmin syyteharkintaan. Suomesta neljä vuotta sitten turvapaikkaa hakenut mies kiistää rikoksen. EU-maat pohtivat vielä yhteistä linjaansa kansanmurhasta syytettyjen Ruandaan luovuttamisen suhteen.

YLE Uutiset:
KRP:n Ruanda-tutkinta valmistumassa
22.12.2008 17:02
päivitys 20:16


Helsingin Sanomat:
Krp tutkii edelleen ruandalaismiehen osuutta kansanmurhaan
31.10.2008


Helsingin Sanomat:
Kansanmurhasta epäillystä ruandalaismiehestä luovutuspyyntö
30.5.2008


Helsingin Sanomat:
Ruanda vuonna 13
17.6.2007


Helsingin Sanomat/Tommi Nieminen:
Kansanmurhan jäljillä
15.4.2007

MTV3:
KRP vaikenee Ruandan kansanmurhaan liittyvistä tutkimuksistaan
9.4.2007

Helsingin Sanomat/STT:
Borgåbladet: Vangittu ruandalaismies johti verilöylyä
8.4.2007

Helsingin Sanomat:
Kansanmurhasta epäilty ruandalaismies vangittiin Porvoossa
6.4.2007

Helsingin Sanomat:
Krp pidätti ruandalaisen osallisuudesta kansanmurhaan
5.4.2007


Keskusrikospoliisin kaksi vuotta kestänyt rikostutkinta Ruandan vuoden 1994 verilöylyn tapahtumista on valmistumassa. Poliisi on kuullut yli sataa ihmistä Ruandassa ja 10 muussa Afrikan maassa.

KRP epäilee Suomesta neljä vuotta sitten turvapaikkaa hakenutta ruandalaismiestä joukkotuhonnasta.

- Joukkotuhonta pitää sisällään erilaisia osatekoja. Yksi on, että tietyn etnisen taustan omaavaan kohdistetaan väkivaltaa, pois asuinsijoilta, tuhotaan omaisuutta ja myös yksittäisiä tappoja. Tämä tutkinta pitää sisällään koko repertuaarin, sanoo tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren keskusrikospoliisista.

Ainutlaatuista rikostutkintaa keskusrikospoliisissa on tehnyt pääasiassa kolme tutkijaa.

Suomessa jo vuoden ja 8 kuukautta tutkintavankeudessa istunut mies kiistää jyrkästi syyllistyneensä joukkotuhontaan.

- Hän ei ole osallistunut näihin joukkotuhontatöihin vaan päinvastoin on pelastanut useiden ihmisten hengen ja meillä on myös näyttöä tästä näin niin kuin hän näkee, sanoo puolustuksen lakimies Ville Hoikkala.
[...]