Näytetään tekstit, joissa on tunniste Satu Kurri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Satu Kurri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. marraskuuta 2015

torstai 19. marraskuuta 2015

Yle: Uhkaava tilanne SPR:n tiedotustilaisuudessa Kouvolassa – poliisit paikalle

Yle: Uhkaava tilanne SPR:n tiedotustilaisuudessa Kouvolassa – poliisit paikalle 19.11.2015

Uuden vastaanottokeskuksen naapurustolle järjestettyyn asukasinfoon saapui kymmeniä ihmisiä. Tunteet kuumenivat siinä määrin, että vastaanottokeskuksen johtaja kutsui tilaisuuteen poliisit.

perjantai 2. lokakuuta 2015

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Yle: Turvapaikanhakijat kiertävät ovilla kerjäämässä rahaa, ruokaa ja tupakkaa – asukkaat raivostuivat

Yle: Turvapaikanhakijat kiertävät ovilla kerjäämässä rahaa, ruokaa ja tupakkaa – asukkaat raivostuivat 23.9.2015

Kouvolan hätämajoituskeskuksessa asuvat turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet häiriöitä naapurustossa. Alueen asukkaille järjestettiin tiedotustilaisuus, jonka tunnelma oli hurja.

torstai 9. kesäkuuta 2011

YLE: Kiinalaiset odottavat kohtaloaan China Centerissä

YLE Kymenlaakso: Kiinalaiset odottavat kohtaloaan China Centerissä 9.6.2011

Kouvolan China Centerissä parikymmentä kiinalaista pitää edelleen kauppaa. He eivät kuitenkaan tiedä, miten kauan he voivat toimia tiloissa ja asua vuokra-asunnoissaan.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kouvolan Sanomat: Halla-aho maahanmuuttoministerinä olisi painajainen

Kouvolan Sanomat: Halla-aho maahanmuuttoministerinä olisi painajainen 19.4.2011
Kouvolan Sanomat, mielipide: Reijo Tossavainen: Asiaton leimaaminen ja pelottelu jatkuu 21.4.2011

Kouvolan maahanmuuttajat kuvaavat perussuomalaisten vaalivoittoa pelottavaksi asiaksi, jopa shokiksi.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun lehtori Sara Czabai nukkui maanantain vastaisen yön huonosti. Häntä valvotti muukin kuin vesirokkoinen lapsi.

Unkarista vuonna 2002 Suomeen muuttaneella Czabailla ei ole äänioikeutta. Suomalaisen puolisonsa kanssa hän kuitenkin seurasi vaalien loppuhuipentumaa.
- Tulos vaikuttaa pelottavalta. Olemme olleet shokissa ja hyvin hämmentyneitä.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kouvolan Sanomat: Puhekumppani olisi poikaa kielikurssin jälkeen

Kouvolan Sanomat: Puhekumppani olisi poikaa kielikurssin jälkeen 15.3.2011

Kouvolalaiset voisivat helpottaa maahanmuuttajien kotutumista edes keskustelemalla näiden kanssa.

Kouvolan valtuusto hyväksyi maahanmuutto-ohjelman vuosi sitten. Maahanmuuttajille pyritään suomaan mahdollisuus hyvään alkuun uudessa kotikunnassa. Maahanmuuttaja on kuntalainen, ja maahanmuuttajapalvelut ovat kunnan peruspalveluita.

Tavoitteena on, että maahanmuuttaja työllistyy 3 vuodessa. Tämä on haaste, jonka eteen maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri toivoo nähtävän vaivaa.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Keskilaakso: Kielikoulutuksiin tungosta

Keskilaakso: Kielikoulutuksiin tungosta 28.1.2011

KYMENLAAKSON Opiston suomen kielen ja kulttuurin kurssilla opetellaan arkisia verbejä. Opettaja Pertti Pänkäläinen välillä viittilöi ja näyttelee, jotta oikea verbi löytyisi kuvaamaan siivouspäivän toimia.
Yksi 16 hengen ryhmässä opiskelevista on Nadezda Kannunen, 27. Hän muutti miehensä kanssa Petroskoista Suomeen puoli vuotta sitten. Hänen miehensä isänisä on Suomesta kotoisin.
Nadezda on opiskellut suomea viisi kuukautta ja on syksyllä aloittaneen ryhmän edistyneimpiä. Syksyllä heistä kukaan ei vielä osannut suomea.

torstai 9. joulukuuta 2010

Kouvolan Sanomat: Maan kulttuuriin täytyy sopeutua

Kouvolan Sanomat, mielipide: Ashraf Benyamin: Maan kulttuuriin täytyy sopeutua 9.12.2010
Kouvolan Sanomat, mielipide: Seppo Mäkinen: Uimisella ja uskonnolla ei ole tekemistä keskenään 8.12.

En ollut uskoa silmiäni, kun luin Kouvolan Sanomista siitä, että Kouvolassa on käyty keskustelua maahanmuuttajanaisten uimavuoroista, joissa kielletään miesten pääsy uimatiloihin. Edes laitosmiehetkään eivät saa päästä sisään! On todella järkyttävää, että Suomi on mennyt tähän suuntaan. On aivan selvää, että maassa eletään maan tavalla. Eli loogisesti, jos maahanmuuttajanaiset haluavat elää Suomessa, heidän täytyy noudattaa maan tapoja. Ihmettelemme koko ajan, miksi ulkomaalaiset eivät millään osaa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Miten voi heitä pyytää sopeutumaan, jos suomalaiset itse eivät pidä kiinni omasta kulttuuristaan ja tavoistaan?

perjantai 12. marraskuuta 2010

Suomenmaa: Maahanmuuttajat janoavat yhteiskuntatietoa

Suomenmaa: Maahanmuuttajat janoavat yhteiskuntatietoa 12.11.2010

Maahanmuuttajilla on halu tietää Suomen yhteiskunnallisista oloista, osoitti torstai-iltana Kouvolassa järjestetty maahanmuuttajien koulutustapahtuma.

Keskustelua herättivät erityisesti uskonto, tasa-arvo ja naisten osallistuminen yhteiskuntaelämään.

Maahanmuuttajaillan järjestivät Kouvolan maahanmuuttotoimisto ja kuuden puolueen naisjärjestöt.

perjantai 24. syyskuuta 2010

YLE: Maahanmuuttajat työllistyvät huonosti Kouvolassa

YLE Kymenlaakso: Maahanmuuttajat työllistyvät huonosti Kouvolassa 24.9.2010

Vain harva lähes kahdestatuhannesta ulkomaalaisesta on löytänyt töitä vapailta työmarkkinoilta.

Suurimmaksi esteeksi on muodostunut se, että tarjolla oleva työ ja työntekijän kieli- ja ammattitaito eivät kohtaa. Reitti työelämään on olemassa työhön valmentavien kurssien ja näyttötutkintojen kautta, mutta kilpailu työpaikoista on kovaa. Kilpailussa usein suomenkielen taitoinen vetää pitemmän korren, sanoo Kouvolan maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri.

Tilanne on huonontunut viime keväästä. Parhaimmin Kouvolassa työllistyvät virolaiset, kaikkein huonoimmin luku- ja kirjoitustaidottomat pakolaiset. Tavoitteena Kouvolassa on, että maahanmuuttaja olisi kolmen vuoden jälkeen valmis työelämään. Monessakaan tapauksessa tähän ei onnistuta pääsemään.

tiistai 25. toukokuuta 2010

YLE: Pakolaiset haluavat asua Kouvolassa ja Kotkassa

YLE Kymenlaakso: Pakolaiset haluavat asua Kouvolassa ja Kotkassa 25.5.2010

Vastaanottokeskuksista on alkanut muuttaa ihmisiä Kouvolaan ja Kotkaan omasta aloitteestaan sen jälkeen, kun heille on myönnetty oleskelulupa. Kuntapaikat ovat kiven alla.

- Meille tulee vastaanottokeskuksista myönteisen päätöksen saaneita pakolaisia. Heille on suositeltu itsenäistä muuttoa ja he etsivät asuntoja netin kautta, kertoo Kouvolan maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri.

perjantai 5. helmikuuta 2010

YLE: Kouvola kiinalaisten oloista: "Emme ehtineet tutkia"

YLE Kymenlaakso: Kouvola kiinalaisten oloista: "Emme ehtineet tutkia" 5.2.2010

Kouvolan kaupunki aikoo vihdoin selvittää Kouvolan kiinalaisten elinolot. China Center avattiin vuonna 2007.

Maahanmuuttotoimisto haastattelee Kiina-keskuksen työntekijät ja yrittäjät.

Kaupunki haluaa selvittää, kuinka paljon kiinalaisilla on mukanaan perhettä ja lapsia, käyvätkö lapset koulua ja riittääkö raha elämiseen.

- Sinne pitää mennä paikan päälle ja kysyä heiltä, että mitä kuuluu, sanoo maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kouvolan Sanomat: Maahanmuuttajien kulut veronmaksajien kukkarosta

Kouvolan Sanomat. mielipide: Maahanmuuttajien kulut veronmaksajien kukkarosta 23.1.2010

Keskiviikon Kouvolan Sanomissa oli juttu, jonka otsikkona oli ”Kaupungin kukkarolle ei mennä ollenkaan”. En nyt äkkiseltään muista toista otsikkoa, joka antaisi yhtä väärän kuvan todellisuudesta. En tiedä, johtuuko se sinisilmäisyydestä, tietämättömyydestä vai täysin tietoisesta toiminnasta. Asialla olivat maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri ja toimittaja Helena Vaittinen.

Juttu lähti liikkeelle siitä, että kaupunginhallitus päätti palauttaa maahanmuutto-ohjelman uudelleen valmisteltavaksi. Hallitus katsoi, että siinä ei ollut riittäviä tietoja ohjelman kaupungille aiheuttamista lisäkuluista. Olen kaupunginhallituksen kanssa tällä kertaa täysin samaa mieltä!

tiistai 19. tammikuuta 2010

YLE: Kouvola otti aiempaa enemmän pakolaisia

YLE Kymenlaakso: Kouvola otti aiempaa enemmän pakolaisia 19.1.2010
Kouvolan maahanmuutto-ohjelmaluonnos (pdf)

Kaupunki suhtautuu edelleen nihkeästi maahanmuuttoon. Kaupunginhallitus palautti maahanmuutto-ohjelman uuteen valmisteluun. Viime vuonna Kouvola otti ensi kertaa saman verran pakolaisia kuin muut samankokoiset kaupungit, yli 70.

Suurin osa viime vuonna tulleista pakolaisista asutettiin Lehtomäen lähiöön.Tulijat ovat muuttaneet lähiön katukuvaa värikkäämmäksi. Edellisinä vuosina Kouvolan-seutu on ottanut pakolaisia alle puolet viimevuotisesta määrästä.

- Emme me ole siitä paljon huudelleet, maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri sanoo.

Kouvolan kaupungin sosiaalitoimen tilaajajohtaja Niina Korpelainen sanoo, että maahanmuuttoa on ollut syytä lisätä.

- Kouvola on nyt kymmenenneksi suurin kaupunki, meidän täytyy kantaa vastuumme, Korpelainen vetoaa. Korpelainen on ollut koordinoimassa maahanmuutto-ohjelman tekoa.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Kouvolan Sanomat: ”Apua saa, kun ottaa vain reippaasti hihasta kiinni”

Kouvolan Sanomat: ”Apua saa, kun ottaa vain reippaasti hihasta kiinni” 21.12.2009

Rekolalaiset ottivat alueen uudet asukkaat lämpimästi vastaan ja lupasivat tehdä voitavansa, jotta yhteiselo sujuu.

Kuovintien asukastuvassa solisi suomen, somalin, darin ja englannin kielen iloinen sekamelska, kun alueen kanta-asukkaat ja Rekolan kerrostaloihin kotiaan parhaillaan laittavat maahanmuuttajat tekivät tuttavuutta toisiinsa.

Jo ensi tapaamisella kävi selväksi, ettei tulokkaiden tarvitse arastella naapureitaan apua tarvitessaan.

- Ei muuta kuin reippaasti vain hihasta kiinni, jos ei muuten ymmärretä pysähtyä, tomera rouvajoukko rohkaisi.