Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dan Koivulaakso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dan Koivulaakso. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. elokuuta 2015

Kansan Uutiset: Jyväskylän uusnatsi-isku on käännekohta

Kansan Uutiset: Jyväskylän uusnatsi-isku on käännekohta 8.8.2015

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson näkee Jyväskylän uusnatsiväkivallan merkkinä äärioikeiston toiminnan kärjistymisestä.

– Ihmisiin kohdistuva väkivalta kiihtyy. Se on huolestuttava piirre, koska se kertoo, että Suomen vastarintaliikkeen sisällä on tapahtunut radikalisoitumista.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Seura: Suomen uusnatsit väkivaltaiskujen takana

Seura: Suomen uusnatsit väkivaltaiskujen takana 3.12.2014

Jyväskylän kirjastopuukotukseen yhdistettyä miestä epäillään myös vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson kaasuttamisesta.

torstai 23. lokakuuta 2014

HS: Jyväskylän kirjastopuukotuksesta epäilty pakoillut poliisia jo lähes kaksi vuotta

Helsingin Sanomat: Jyväskylän kirjastopuukotuksesta epäilty pakoillut poliisia jo lähes kaksi vuotta 23.10.2014

Jyväskylän kirjastopuukotuksesta etsintäkuulutettu oululaismies on pakoillut poliisia jo lähes kaksi vuotta. Tutkinnanjohtaja Eila Koivuniemi kertoo, että poliisi ei ole saanut kirjastokahakan jälkeen mieheen missään vaiheessa yhteyttä.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Uusi Suomi: Kansanedustajan tv-haastattelu tyrmistyttää: ”Iljettävää”

Uusi Suomi: Kansanedustajan tv-haastattelu tyrmistyttää: ”Iljettävää” 2.9.2014
Hbl: Samlingspartist: Invandrare får bättre barnvagnar
MTV3: Maahanmuuttajista möläyttänyt Kauma: ”Minähän en tiedä, pitääkö se paikkansa”
Helsingin Sanomat/Nyt: Kyllä, tämä keskustelu käytiin eilen A-studiossa
Helsingin Uutiset: Somalipoliitikko lastenvaunukohusta: ”Ihmisiä haukutaan ja kuvataan nyt julkisesti”
Helsingin Sanomat: Kansanedustaja Pia Kauma pahoittelee maahanmuuttajiin liittyvien kommenttien tuomaa "mielipahaa ja aggressiota"
MTV3: Lastenvaunukohu: Maahanmuuttajapoliitikko masinoi somekampanjan
Iltalehti: Uudet lastenvaunut sosiaalituella? - Sosiaalipomo vastaa
Iltalehti: Kansanedustaja yllättyi kohusta - "Halusin katkaista huhuilta siivet"
Iltalehti: Ryhmäjohtaja vaunukohusta: "Kokoomuksen toiminta perustuu faktoihin"
Ilta-Sanomat: Lastenvaunupuheillaan kohauttanut Kauma saamastaan palautteesta: Maahanmuuttajat hiukan ihmetelleet
Svenska Yle: "Som invandrare är man extra granskad"
Kotimaa24: Biaudet: Lastenvaunut ovat maahanmuuttovastaisen keskustelun urbaani legenda

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) sai monet ärsyyntymään selittelemällä Ylen A-studiossa aiempaa lausuntoaan maahanmuuttajien lastenrattaista.
Kauma kertoi saaneensa tiedon maahanmuuttajien uusista lastenrattaista vaalikentiltä.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Svenska Yle: Koivulaakso: Lagen skapar papperslösa

Svenska Yle: Koivulaakso: Lagen skapar papperslösa 14.3.2014
Helsingin Sanomat: "Haluan takaisin töihin"

Baba Jabbi trodde att hans spanska arbetstillstånd skulle fungera i Finland, men hade fel och är nu utvisningshotad. Dan Koivulaakso, aktiv inom nätverket Fri rörelse och fullmäktigeledamot i Helsingfors (VF) menar att det här är ett exempel på otydlig information och en lagstiftning som gör skillnad på folk och folk.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

HS: Helsinki ei aja kerjäämiskieltoa lakiin – perussuomalaiset tyytymättömiä

Helsingin Sanomat: Helsinki ei aja kerjäämiskieltoa lakiin – perussuomalaiset tyytymättömiä 26.2.2014

Helsingin kaupunginvaltuusto järjesti keskiviikkona perinteisen talviklassikon. Aiheena oli mikäpä muukaan kuin kerjäläiset.

Kaupungin ylimmät päättäjät pääsivät puhumaan lempiaiheestaan kokoomuksen ryhmäjohtajan Lasse Männistön tekemän valtuustoaloitteen takia.

tiistai 28. tammikuuta 2014

HS: Kirjastokahakasta epäilty pakoilee yhä

Helsingin Sanomat: Kirjastokahakasta epäilty pakoilee yhä 28.1.2014

Jyväskylän kirjastopuukotuksesta etsintäkuulutettu on voinut paeta ulkomaille. Sama mies on syytteessä myös aiemmasta vasemmistopoliitikon kaasutuksesta.

Vuoden takaisesta Jyväskylän kirjastopuukotuksesta etsintäkuulutettu oululaismies pakoilee lain kouraa mahdollisesti ulkomailla.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Yle: Jyrki Kasvi: Demokratian vähättelijät

Yle: Jyrki Kasvi, kolumni: Demokratian vähättelijät 3.1.2014

Suomessa ei ole koettu poliittista väkivaltaa vuosikymmeniin. Muun maailman mellakat on voitu ohittaa hämmentyneellä olankohautuksella: onneksi me suomalaiset emme ole yhtä hulluja.

Viime vuonna kuitenkin sekä suomalainen laitaoikeisto että vasemmisto turvautuivat väkivaltaan tai ainakin lätkämailaan asiaansa ajaakseen.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Yle: Rasismin vastaiseen mielenosoitukseen tuli Helsingissä noin 150 – video

Yle: Rasismin vastaiseen mielenosoitukseen tuli Helsingissä noin 150 – video 22.12.2013
Svenska Yle: Helsingfors demonstrerade mot rasism
Hbl: Rasismmotståndare trotsade regnet
Satakunnan Kansa: Suomessakin osoitettiin mieltä rasismia vastaan

Tilaisuutta turvasi huomattava määrä poliiseja. Paikalle ei ilmaantunut vastamielenosoittajia.

Helsingissä järjestetty rasismin vastainen mielenosoitus on sujunut rauhallisesti. Mielenilmaukseen osallistui järjestäjien mukaan noin 150 henkilöä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kansan Uutiset: Rasismia vastaan Helsingissä sunnuntaina

Kansan Uutiset: Rasismia vastaan Helsingissä sunnuntaina 20.12.2013
Svenska Yle: Demonstration mot rasism också i Finland

Rasisminvastainen ja feministinen verkosto Antirasismi X järjestää sunnuntaina 22.12. Helsingissä kello 13 mielenosoituksen Havis Amandan patsaan edustalla. Mielenosoitus vaatii rasismista vapaata yhteiskuntaa ja osoittamaan tukensa Kärrtorpin asukkaille.

torstai 19. syyskuuta 2013

Svenska Yle: Spotlight: Nationalsocialismens soldater

Svenska Yle: Spotlight: Nationalsocialismens soldater 19.9.2013

Nordiska Motståndsrörelsen har som mål att skapa en nordisk, nationalsocialistisk stat. För dem är våld ett politiskt verktyg, och de förbereder sig för revolutionen som ska krossa dagens demokratiska system.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Hbl: Högerextremt våld ökar i Finland

Hbl: Högerextremt våld ökar i Finland 28.8.2013
Hbl: Skinnskallar skrämmer inrikesminister Räsänen

Nu tar myndigheterna högerextremismen på allvar. I en färsk rapport om våldsam extremism lyfts bland annat Suomen vastarintaliike fram som en välorganiserad och potentiellt farlig högextrem rörelse. Samma organisation har Skydds­polisen tidigare avfärdat som ett lokalt problem.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

MTV3: Kaasuisku toi syytteen poliittisen vapauden loukkaamisesta

MTV3: Kaasuisku toi syytteen poliittisen vapauden loukkaamisesta 11.6.2013
MTV3: Kaasua kasvoilleen saanut poliitikko: Jatkan puhumista

Kihlakunnansyyttäjä on nostanut syytteen yhtä henkilöä vastaan kaasun sumuttamisesta vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson kasvoille Oulussa viime heinäkuussa.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kansan Uutiset: Äärioikeiston tavoitteena pelon ilmapiirin luominen

Kansan Uutiset: Äärioikeiston tavoitteena pelon ilmapiirin luominen 25.3.2013

Kenen asioilla äärioikeistolaisten ryhmien edustajat liikkuvat? Onko niillä muuta päämäärää kuin pelon ilmapiirin lietsominen eri ihmisryhmien välille? Ja entä sitten, minne siitä eteenpäin?

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Turun Sanomat: Keskustelu äärioikeistosta sähköisti Jyväskylän kirjamessut

Turun Sanomat/STT: Keskustelu äärioikeistosta sähköisti Jyväskylän kirjamessut 23.3.2013
Ilta-Sanomat: "Kun Suomessa menee kirjatilaisuuteen, pitää kulkea metallinpaljastimen läpi"

Tunnelma oli lauantaina valpas ja utelias ääriliikkeitä käsittelevässä keskustelutilaisuudessa Jyväskylän kirjamessuilla. Kaikille halukkaille ei löytynyt istumapaikkaa satapaikkaisessa salissa.

Tilaisuuteen oli varauduttu tavallista järeämmillä turvatoimilla Jyväskylän kaupunginkirjastossa tammikuussa tapahtuneen puukotuksen vuoksi.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Keskisuomalainen: Äärioikeistoa käsitellään jälleen - näin turvatoimia kiristetään puukotuksen vuoksi

Keskisuomalainen: Äärioikeistoa käsitellään jälleen - näin turvatoimia kiristetään puukotuksen vuoksi 21.3.2013

Jyväskylässä viikonloppuna järjestettävillä kirjamessuilla tartutaan myös tulenarkaan ääriliikekeskusteluun. Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat Li Andersson ja Dan Koivulaakso ovat molemmat esiintymässä messuilla.

Jyväskylän kaupunginkirjastolla saman kirjan tilaisuudessa 30. tammikuuta tapahtunut puukotus on saanut messujärjestäjät lisäämään Anderssonin ja Koivulaakson osuuksien turvatoimia.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Yle: Suomen Sisu: Meitä on käytetty lyömäaseena perussuomalaisia vastaan

Yle: Suomen Sisu: Meitä on käytetty lyömäaseena perussuomalaisia vastaan 14.3.2013
A-studio: Talk: Suomi suomalaisille (video, 53 min)

Uusi puheenjohtaja haluaa uudistaa hyvällä pohjalla lepäävää järjestöä.

Kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön tuore puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen painotti Ylen A-talk-ohjelmassa, että järjestö ei ole äärioikeistolainen tai rasistinen järjestö.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kymen Sanomat: Koivulaakso torjuu kuviteltua uhkaa

Kymen Sanomat: Koivulaakso torjuu kuviteltua uhkaa 17.2.2013

Dan Koivulaakso kertoi lukuisan määrän puolitotuuksia ja väistelee todellista vastuuta (Lukijat 14.2.). Äärioikeisto Suomessa -kirja ei todellakaan ole puolueeton näkökulma. Kolmesta kirjoittajasta kaksi on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettuja, Koivulaakso itse Helsingissä.

torstai 14. helmikuuta 2013

Kymen Sanomat: Dan Koivulaakso: Valitsimme kirjamme aiheeksi äärioikeiston

Kymen Sanomat: Dan Koivulaakso: Valitsimme kirjamme aiheeksi äärioikeiston 14.2.2013

Juho Eerola kirjoitti (Lukijat 13.2.) kirjasta Äärioikeisto Suomessa varsin puutteellisin tiedoin.

Väite, että kirja on vasemmistoliiton aktiivien kirjoittama, on epätosi. Kaikilla kirjoittajilla ei ole puoluekantaa.