Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tommi Laitio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tommi Laitio. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Yle: Poliisi: Vihapuhe roihahti Belgian iskujen jälkeen

Yle: Poliisi: Vihapuhe roihahti Belgian iskujen jälkeen 23.3.2016

Poliisi on huolissaan vihapuheesta sosiaalisessa mediassa ja kaduilla.

– Se on asia, josta meidän jokaisen tulisi kantaa vastuumme, sanoo ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista.

Hänen mukaansa tiistaisen Belgian iskun jälkeen vihapuhetta on näkynyt entistä enemmän ja tämä vihapuhe on liittynyt erityisesti maahanmuuttajiin.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Ilta-Sanomat: Kun nuori lyö, onko se Suomen syy?

Ilta-Sanomat: Ulla Appelsin: Kun nuori lyö, onko se Suomen syy? 14.10.2014

Poliisilla on tutkittavana pääkaupunkiseudulla noin 70 tapausta, joissa joukko nuoria on hyökännyt toisten nuorten ja lasten kimppuun. Tekijöiden joukossa on sekä ns. kantasuomalaisia että maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Jotta vastaavat tapahtumasarjat voitaisiin tulevaisuudessa estää, on tietenkin pureuduttava syihin. Miksi joku haluaa tahallaan vahingoittaa itselleen tuntematonta 10-vuotiasta? Vastaus tuskin on yksinkertainen – paitsi monen tutkijan mielestä.

torstai 9. lokakuuta 2014

YleX: Helsingin nuorisotoimenjohtaja väkivalta-keskustelusta: Rasismi lannistaa nuoret

YleX: Helsingin nuorisotoimenjohtaja väkivalta-keskustelusta: Rasismi lannistaa nuoret 9.10.2014
YleX: Tommi Laitio: Ratkaisu ei löydy maahanmuuttopolitiikasta, vaan harrastuksista (audio, 13 min)
Karjalainen/STT: Nuorisoväkivalta kumpuaa eriarvoistumisesta

Uutinen helsinkiläisten alaikäisten nuorten väkivaltaisista hyökkäyksistä tuntemattomien kimppuun on nostanut esille paljon rasistista kommentointia netissä. Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio joutui sulkemaan oman Facebook-kirjoituksensa kommentoinnin, koska siihen kirjoitettiin useita rasistisia kommentteja.

HS: "Päätavoite vaikutti olevan saada multa taju kankaalle"

Helsingin Sanomat: "Päätavoite vaikutti olevan saada multa taju kankaalle" 9.10.2104
Helsingin Sanomat: Helsingin jengien vuosikymmenet - Sakilaisia, lättähattuja, skinejä ja maahanmuuttajia
Turun Sanomat: Nuorisotyöntekijä: Maahanmuuttajalla iso riski päätyä väkivaltajengiin

Lyönti tuli sivulta ja täysin yllättäen.

"Kato tuota blondia, ota se kiinni", oli 17-vuotias Nikke kuullut tuntemattoman pojan sanovan hetkeä aiemmin hänen kävellessään Helsingin Alppipuiston halki kohti kavereitaan. Kun Nikke pääsi kavereidensa luo, kävi tuntematon poika nyrkein sivusuunnasta hänen kimppuunsa.

tiistai 7. lokakuuta 2014

MTV3: Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä

MTV3: Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä 7.10.2014
Vantaan Sanomat: Poliisi: ”Väkivallantekijöillä ei ole järjellistä syytä”
Helsingin Uutiset: ”Yhdellä iskulla maahan” – Nuoria hakkaava jengi toi rajun villityksen pk-seudulle
Ilta-Sanomat: Jo 70 tapausta - katujengi pahoinpitelee lapsia ja nuoria Helsingissä
Helsingin Sanomat: Nuorisojengi pahoinpitelee nuoria Alppipuistossa, Heurekan luona ja Espoossa
Yle: Nuorisoporukka hakkaa ikätovereitaan Helsingissä
Facebook

Poliisi selvittää muun muassa Itä-Helsingissä riehuvan nuorisojengin toimintaa. Jengi on käyttänyt joissain tapauksissa silmitöntä väkivaltaa sivullisiin ihmisiin, lähinnä lapsiin ja nuoriin.

Poliisin mukaan jengi koostuu kymmenistä noin 13-18-vuotiaista nuorista, joista suurin osa on eri etnisistä ryhmittymistä. Väkivallantekoja ja ryöstöjä on sattunut Itä-Helsingin lisäksi erityisesti Alppipuistossa lähellä Kallion kaupunginosaa.

maanantai 24. helmikuuta 2014

maanantai 23. syyskuuta 2013

Helsingin Uutiset: Nuorisoasiainkeskus jatkaa nimetöntä työnhakua

Helsingin Uutiset: Nuorisoasiainkeskus jatkaa nimetöntä työnhakua 23.9.2013

Helsinki jatkaa nimetöntä työnhakua. Nuorisoasiainkeskus aikoo vuoden sisällä järjestää 20 nimetöntä työnhakua, joilla haetaan nuoriso-ohjaajia ja viraston asiantuntijoita.

– Meillä on vuodessa noin 40 rekrytointia. Sovellamme nimetöntä työnhakua puoleen niistä, nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio kertoo.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Tiedote: Helsingin kaupunki kokeilee nimetöntä työnhakua

Tiedote: Helsingin kaupunki kokeilee nimetöntä työnhakua 12.2.2013

Helsingin kaupunki kokeilee rekrytoinnissaan nimetöntä työnhakua. Sen tavoitteena on, että rekrytoinnissa huomio kiinnitetään erityisesti juuri hakijan osaamiseen ja työkokemukseen. Nimetöntä työnhakua pilotoidaan nuorisoasiainkeskuksessa.

torstai 5. marraskuuta 2009

YLE: Kannattaako maahanmuuttoa vastaan kiukutella?

YLE Uutiset: Kannattaako maahanmuuttoa vastaan kiukutella? 5.11.2009

Taustaa:
Mediaseuranta: Vihreä Lanka: Onko mamuvisionne tästä maailmasta, Demos? 30.10.2009

(lopussa Tommi Laition ja Juha Mäki-Ketelän haastattelut tekstiksi purettuna)

Maahanmuutto on aihe, joka herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Jyrkkää vastakkainasettelua syntyy silloinkin kun asiaa lähestytään asia-argumentein.

YLEn Aamu-tv:n vieraana ollut tutkija Tommi Laitio ajatushautomo Demos Helsingistä pitää faktana, että maahanmuutto lisääntyy ja vuonna 2030 Suomi on nykyistä monimuotoisempi maa.

Hän esittääkin, että ei niinkään kiisteltäisi maahanmuuton tarpeellisuudesta, vaan keskityttäisiin pohtimaan, miten saadaan lisää resursseja kouluihin, asuntopolitiikkaan ja erilaisten ongelmien hoitamiseen.

- Me voidaan kiukutella, että emme halua maahanmuuttoa, mutta se tulee tapahtumaan, Laitio näkee.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Vihreä Lanka: Onko mamuvisionne tästä maailmasta, Demos?

Vihreä Lanka: Onko mamuvisionne tästä maailmasta, Demos? 30.10.2009
Julkaisu: Samoilla lauteilla 2030: Gore-Tex-rajojen aika on ohi (pdf)
Demos maahanmuutosta: Jakamisen yhteiskunta ei synny itsestään 6.11.2009
Aikalainen: Jorma Merikoski: Ajatushautomon kultamunia 18.12.2009

Ajatushautomot Demos Helsinki ja Ajatuspaja e2 julkaisivat keskiviikkona puheenvuoron, jossa hahmotellaan elämää monikulttuurisessa Suomessa vuonna 2030.

Hyvä munkki. Ajatuspajan visioissa suomalaiset paistavat maahanmuuttajien kanssa munkkeja.

Vuoden 2030 Helsingissä virolainen diplomi-insinööri ja turkulainen toimitusjohtaja jakavat tamppaustelineen somalialaisen perheen kanssa, asukkaat vetävät kylätalolla taitokursseja ja esittelevät sadonkorjuujuhlissa kokkaus- ja käsityötaitojaan.

Lähiyhteisöt rakentavat omat kerrostalonsa, paistavat pihalla yhdessä munkkeja ja auttavat eläkeläisrouvan viljelypalstan kunnostamisessa.

Kaikki tekevät vapaaehtoistyötä.