MTV: Somaliliitolta rankkaa kritiikkiä pormestari Jan Vapaavuorelle: “Luottamus koki kolauksen” 21.4.2020
Helsingin kaupunki ja HUS järjestivät 14. huhtikuuta tilaisuuden, jossa kerrottiin koronavirustartuntojen määrän kasvusta Helsingin somalinkielisten keskuudessa. Somaliliiton mielestä tiedotustilaisuudesta oli enemmän haittaa kuin hyötyä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste somaliliitto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. huhtikuuta 2020
keskiviikko 15. huhtikuuta 2020
Yle: Helsingin tiedotus somalitaustaisten koronatilanteesta herättää pelkoa – Somaliliiton puheenjohtaja: "Kaupungin ulostulon pelätään hankaloittavan elämää"
Yle: Helsingin tiedotus somalitaustaisten koronatilanteesta herättää pelkoa – Somaliliiton puheenjohtaja: "Kaupungin ulostulon pelätään hankaloittavan elämää" 15.4.2020
Rasmus Ry:n hallitus: COVID-19-uutisten etninen profilointi
Helsingin Sanomat: Nasima Razmyar: Toivon etteivät tartunnat johda yhden ihmisryhmän leimaamiseen
Esimerkiksi Suomen somalialaisten liitto on ollut yhteydessä Helsingin kaupunkiin ja ilmaissut huolensa eilisen ulostulon vaikutuksista.

klo
11.49
Avainsanat:
Helsinki,
Jan Vapaavuori,
Nasima Razmyar,
rasismi,
somali,
somaliliitto,
syrjintä,
turvallisuus
torstai 7. tammikuuta 2016
Kansan Uutiset: ”Tiedämmekö todella?” – Soiniko ei rasisti, kysyy professori
Kansan Uutiset: ”Tiedämmekö todella?” – Soiniko ei rasisti, kysyy professori 7.1.2016
Uusi Suomi: Suora syytös Timo Soinille – ”Kissa nostettiin pöydälle”
Yle: Ihmisoikeusprofessori testaisi kansanedustajien rasismiasenteet
Uusi Suomi: Somalit avautuvat Timo Soinille: ”Jos haluaa eroon rasistileimasta...”
Perustuslakiblogi: Martin Scheinin: Soiniko ei rasisti?
Martin Scheinin esittää rasististen asenteiden kyselylomaketta kansanedustajille.

12.47
Avainsanat:
Erkki Tuomioja,
Jussi Halla-aho,
Martin Scheinin,
perussuomalaiset,
rasismi,
somaliliitto,
Timo Soini,
vihapuhe
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Yle: Some kuohuu raiskauskohun vuoksi – ei näy rikosilmoituksissa
Yle: Some kuohuu raiskauskohun vuoksi – ei näy rikosilmoituksissa 18.3.2015
Yle: Sari Helin: Hys, hys, antaa poikien raiskata
Metro: Kolumni: Näin syntyy stereotypia
Ilta-Sanomat: Tapanilan raiskaus: tilastoja, tulkintoja ja yksi viisas nainen
Svenska Yle: Somalierna i Finland chockade över gruppvåldtäkt
Sosiaalisessa mediassa kuohuu Tapanilan viimeviikkoisen ryhmäraiskauksen takia. Toistaiseksi poliisille ei kuitenkaan ole tullut normaalia enempää rikosilmoituksia esimerkiksi rasistisista rikoksista.

13.37
Avainsanat:
Arshe Said,
Helsinki,
maahanmuuttajat,
poliisi,
raiskaus,
rasismi,
rikollisuus,
Somalia,
somaliliitto,
turvallisuus,
väkivalta
tiistai 18. marraskuuta 2014
Svenska Yle: Helsingfors saknar en moské
Svenska Yle: Helsingfors saknar en moské 18.11.2014
Helsingfors är den enda huvudstaden i EU som saknar en egen moské trots att det bor kring 30 000 muslimer i huvudstadsregionen. Det här borde omedelbart åtgärdas, anser Arshe Said, ordförande för Finlands somaliska förbund.

torstai 16. lokakuuta 2014
Obs debatt: Nuorten väkivalta-aalto pyyhkii Helsinkiä
Yle Areena: Obs debatt 16.10.2014 (video, 34 min)
Nuorten väkivalta-aalto pyyhkii Helsinkiä. Mistä väkivalta kumpuaa? Mitä toimia sen kitkemiseksi tarvitaan?

23.14
Avainsanat:
Arshe Said,
Heidi Finnilä,
Kokoomus,
maahanmuuttajat,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
rasismi,
somaliliitto,
Suomen Sisu,
Tom Packalén,
turvallisuus,
väkivalta,
Wille Rydman
Vihreä Lanka: Suomalaisille firmoille olisi töitä Somalian jälleenrakentamisessa
Vihreä Lanka: Suomalaisille firmoille olisi töitä Somalian jälleenrakentamisessa 16.10.2014
Arshe Said, olet Suomen somaliliiton puheenjohtaja. Ensi viikolla Helsingissä järjestetään Pohjoismaiden somalialaisten kattojärjestöjen seminaari ja perustetaan uusi pohjoismainen verkosto. Miksi?
Haluamme olla silta Pohjoismaiden ja Somalian välillä. Pohjoismaiden somaliyhteisössä on lähes 200 000 ihmistä. Kehittelemme teemoja tulevalle yhteistyölle. Puhumme esimerkiksi somalian kielen ja kulttuurin säilyttämisestä Pohjoismaissa sekä Somalian kehityksen tukemisesta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Ilta-Sanomat: Tuottaako Suomi koulutettuja taistelijoita ääri-islamisteille?
Ilta-Sanomat: Tuottaako Suomi koulutettuja taistelijoita ääri-islamisteille? 7.9.2014
Suomesta on lähtenyt Suojelupoliisin mukaan yli 40 henkilöä Syyrian sotaan, ja ainakin kolme taistelijaa on kuollut sotatoimissa.

keskiviikko 6. elokuuta 2014
Yle: Suomalainen somalipoliitikko: Isiksen jihadisti-videolla puhuu poikani
Yle: Suomalainen somalipoliitikko: Isiksen jihadisti-videolla puhuu poikani 6.8.2014
Helsingin Sanomat: Yle: Ääri-islamistien videolla esiintynyt on suomalaisen somalipoliitikon poika
Iltalehti/STT: Somaliliiton puheenjohtaja: Olen erittäin huolissani radikalisoitumisesta
Helsingin Sanomat: Syyriassa kuollut ja ääri-islamistien videolla puhunut tunsivat toisensa Espoosta
Iltalehti: Suomalaisjihadistin isä: "Anteeksi, suomalaiset" 7.8.2014
Yle: Sotilasasiantuntija: Vapaaehtoisia sotiin lähtijöitä löytyy aina 8.8.2014
Suomalainen somalipoliitikko Faisal Ali Warabe vahvistaa A-studiolle, että ääri-islamilaisen Isis-järjestön propagandavideolla puhuva suomalainen on hänen poikansa.
Viikonloppuna YouTubessa julkaistulla videolla suomea murtaen puhuva mies kehottaa suomalaisia liittymään islamilaiseen kalifaattiin. Isis ilmoitti kuukausi sitten perustaneensa islamilaisen valtion Irakissa ja Syyriassa valtaamilleen alueille.

22.36
Avainsanat:
Abdullahi Farah,
Abu Shuayb as-Somali,
Arshe Said,
Arto Pulkki,
Faisal Ali Farah,
Faisal Ali Warabee,
islam,
Somalia,
somaliliitto,
Syyria,
terrorismi
maanantai 9. kesäkuuta 2014
HS: Espoolainen jihadisti kuoli Syyriassa
HS: Espoolainen jihadisti kuoli Syyriassa 9.6.2014
Suomesta Syyriaan sotimaan lähtenyt nuori mies on kuollut Syyriassa.
Väitteet 23-vuotiaan espoolaismiehen kuolemasta alkoivat levitä sosiaalisessa mediassa viikonloppuna. Espoolaismiehen sukulainen vahvisti HS:lle maanantaina, että miehen äiti oli saanut viikonloppuna Syyriasta tiedon poikansa kuolemasta.

18.10
Avainsanat:
Arshe Said,
Espoo,
Facebook,
islam,
Somalia,
somaliliitto,
Suojelupoliisi,
Syyria
tiistai 7. tammikuuta 2014
Kirkko & Kaupunki: Yksin turvaan
Kirkko & Kaupunki: Yksin turvaan 7.1.2014
Suomeen saapuu joka vuosi 100–700 alaikäistä turvapaikanhakijaa. Anna Mikkonen on Ishaar-pojan virallinen edustaja.
Kuusivuotias Ishaar on sairas. Kotimaassa vallitsee kaaos, eikä vanhemmilla ole mahdollisuutta saada pojalle hyvää hoitoa.
Perheen lapsista kaksi on menehtynyt aiemmin, joten Ishaarin äiti päättää pyytää apua sukulaiselta, joka asuu Suomessa. Pojan kuljetus Suomeen järjestetään. Rajalla tulliviranomaiset ilmoittavat pojasta poliisille, ja hänet kuljetetaan vastaanottokeskukseen Itä-Suomeen. Sinne saapuessaan Ishaarilla on mukanaan vähän vaatteita ja valokuva isästä ja äidistä.

17.37
Avainsanat:
alaikäiset turvapaikanhakijat,
Anna Mikkonen,
Arshe Said,
Etiopia,
oleskelulupa,
perheenyhdistäminen,
Somalia,
somaliliitto,
vastaanottokeskus,
xxx
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Ilta-Sanomat: Radikalismia ei näe päältä: Somaliliitto kouluttaa nuoria terrorismin vaaroista
Ilta-Sanomat: Radikalismia ei näe päältä: Somaliliitto kouluttaa nuoria terrorismin vaaroista 20.10.2013
Suomen somaliliitto järjestää nuorille ennaltaehkäisevää opetusta terrorismista.
Koulutuksessa uskonoppineet kertovat nuorille, että al-Shabaabin ja muiden terroristijärjestöjen toiminta ei ole islamin mukaista, kertoo Nelonen.
Radikaali islamismi houkuttelee varsinkin syrjäytyneitä ja turhautuneita nuoria. Päältä päin ei kuitenkaan voi nähdä, kenestä tulee tai ei tule radikaalia.
- Radikalismi on piilossa ihmisen päässä. Kukaan ei voi tietää, mitä toisen päässä liikkuu, kertoo kriisin osapuolet tunteva Abdullahi Farah.

lauantai 19. lokakuuta 2013
HS: Somaliliitto: Suomessa ei tietoa al-Shabaabin värväystoiminnasta
Helsingin Sanomat: Somaliliitto: Suomessa ei tietoa al-Shabaabin värväystoiminnasta 19.10.2013
Helsingin Sanomat: Radikalismia tutkinut toimittaja: Al-Shabaabilla kannattajia myös Suomessa 18.10.2013
Somalialainen terroristijärjestö al-Shabaab rekrytoi taistelijoita myös Pohjoismaista, mutta Suomessa johdonmukaisesta toiminnasta ei ole merkkejä. Somaliliiton puheenjohtaja Arshe Saidin korviin ei ole kantautunut tietoa järjestäytyneestä värväyksestä Suomessa.

perjantai 27. syyskuuta 2013
Ilta-Sanomat: Väite al-Shabaabin suomalaistaustaisista ei yllätä Supoa
Ilta-Sanomat/STT: Väite al-Shabaabin suomalaistaustaisista ei yllätä Supoa 27.9.2013
Iltalehti/STT: Somaliliitto yllättyi väitetyistä suomalaistaistelijoista
Suojelupoliisi ei ole yllättynyt väitteestä, jonka mukaan islamistijärjestö al-Shabaabin riveissä olisi taistellut useita suomalaistaustaisia nuoria.

maanantai 23. syyskuuta 2013
Yle: Sisäministeri: Suomi-yhteys Nairobissa ei yllättäisi
Yle: Sisäministeri: Suomi-yhteys Nairobissa ei yllättäisi 23.9.2013
Yle: Supo Nairobin iskun suomalaisyhteyksistä: Emme voi vahvistaa
Ilta-Sanomat: Suomen somaliliitto: Ismael Galed ei ole tuttu nimi
Viime keväänä suojelupoliisille myönnettiin 1,6 miljoonan euron tasokorotus terrorismin torjuntaan. Suojelupoliisin tiedossa on ihmisiä, jotka ovat lähteneet esimerkiksi Syyrian sisällissotaan. Tiedossa on myös yhteydenpito terroristijärjestöihin.

13.35
Avainsanat:
Arshe Said,
Kenia,
Päivi Räsänen,
Somalia,
somaliliitto,
Suojelupoliisi,
terrorismi
tiistai 9. heinäkuuta 2013
HS: Ramadanista kiista vastaanottokeskuksessa – "Yöruokailuun liittynyt järjestyshäiriöitä"
Helsingin Sanomat: Ramadanista kiista vastaanottokeskuksessa – "Yöruokailuun liittynyt järjestyshäiriöitä" 9.7.2013
Metsälän vastaanottokeskus on Suomen somaliliiton kannanoton mukaan kieltänyt turvapaikanhakijoilta ramadaniin liittyvän paaston.
Metsälän vastaanottokeskus on Suomen somaliliiton kannanoton mukaan kieltänyt turvapaikanhakijoilta ramadaniin liittyvän paaston.
klo
13.35
Avainsanat:
Arshe Said,
islam,
kulttuuri,
Metsälä,
Pekka Nuutinen,
somaliliitto,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
lauantai 18. toukokuuta 2013
MTV3: Harrastus maksaa liikaa – maahanmuuttajilla ei ole varaa urheilla
MTV3: Harrastus maksaa liikaa – maahanmuuttajilla ei ole varaa urheilla 18.5.2013
MTV3: Suomen somalit suunnittelevat yleisurheilutapahtumaa – haaveena olympiamitali
Maahanmuuttajien liikuntaharrastusta edistävässä järjestössä ollaan huolestuneita urheiluharrastusten kalleudesta. Etenkin maahanmuuttajataustaiset tytöt ja naiset olisi tärkeä saada kotoa ulos harrastamaan.

22.25
Avainsanat:
Arshe Said,
kulttuuri,
maahanmuuttajat,
monikulttuurisuus,
rasismi,
Somalia,
somaliliitto
torstai 14. maaliskuuta 2013
Yle: Poliisia ja syyttäjiä patistetaan selvittämään rasismin osuus rikoksissa
Yle: Poliisia ja syyttäjiä patistetaan selvittämään rasismin osuus rikoksissa 14.3.2013
Rikosten rasististen motiivien selvittämättä jättäminen kalvaa maahanmuuttajayhteisöjä. Rikoslain mukaan rangaistusta pitää koventaa, jos rikoksen motiivi on esimerkiksi syntyperä tai uskonto. Koventamisperustetta käytetään kuitenkin yhä vain harvoin.

20.57
Avainsanat:
Abdirizak Hagi,
Espoo,
maahanmuuttajat,
Mika Illman,
Peter Kariuki,
poliisi,
rasismi,
rasistinen rikos,
Somalia,
somaliliitto,
viharikos
torstai 3. tammikuuta 2013
Iltalehti: Abu-Hanna antoi Suomelle peilin
Iltalehti: Abu-Hanna antoi Suomelle peilin 3.1.2012
Helsingin Sanomat: Hollannissa asunut suomalaistutkija: Rasismi on hienovaraista
Iltalehti: Hakkarainen kommentoi Abu-Hannan kirjoitusta - "Hän lienee niitä henkilöitä"
Ilta-Sanomat: Nyt Teuvo Hakkarainenkin avautuu Abu-Hannasta
Ilta-Sanomat: Abu-Hanna-kohu: Appelsin kiittää ja hämmentyy
Aamulehti: Matti Mörttinen: Rasismista ei kehity keskustelua
Yle: Ruben Stiller: Herne nenässä (blogi)
Helsingin Sanomat: Tutkijat: Keskustelu rasismista Suomessa vasta avautumassa
Svenska Yle: Somalier välkommnar rasismdebatt
Suomessa on myös hiljaista rasismia.
Viiden miljoonan lottovoittajan maassa kiistellään siitä, onko Suomesta Hollantiin rasismin tähden muuttaneella Umayya Abu-Hannalla oikeus mielipiteisiinsä.

7.59
Avainsanat:
Anna Rastas,
Arshe Said,
Elisabeth Nauclér,
Facebook,
Hollanti,
Husein Muhammed,
Jeremy Gould,
Matti Mörttinen,
rasismi,
somaliliitto,
Ulla Appelsin,
Umayya Abu-Hanna,
Vesa Puuronen
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Turun Sanomat: Koraani on tärkeä osa islaminuskoisen hoitoa
Turun Sanomat/STT: Koraani on tärkeä osa islaminuskoisen hoitoa 2.1.2013
MTV3: Somaliliitto: Lapsensurma yksittäistapaus
Iltalehti: Äiti tukehdutti tyynyllä vauvansa
Koraanin lukeminen on islaminuskoisille tärkeä osa hoitoa. Näin kertoo Helsinki Islam Keskuksen entinen imaami ja somalin kielen tulkki Abdirazak Sugulle Mohamed. Sugullen mukaan Koraanin luku auttaa moniin eri sairauksiin.
– Me uskomme, että kun ihmiselle luetaan Koraania, hän paranee. Se on meille tärkeää.

20.24
Avainsanat:
islam,
kulttuuri,
monikulttuurisuus,
Rage Abdulrahman,
Somalia,
somaliliitto,
väkivalta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)