Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abdullah Tammi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abdullah Tammi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. joulukuuta 2009

IS: Suomen islamilaisen puolueen puheenjohtaja erosi - syy terrorismikanta

Ilta-Sanomat/STT: Suomen islamilaisen puolueen puheenjohtaja erosi - syy terrorismikanta 19.12.2009

Suomen islamilaisen puolueen julkisuuteen tuonut Abdullah Tammi ilmoitti lauantaina eronneensa puolueen puheenjohtajan paikalta. Tammen ja puolueen hallituksen muiden jäsenten välille oli tullut kiistaa, kun Tammi otti kantaa terrorismia vastaan.

Tammi piti joulukuun alkupuolella tiedotustilaisuuden, jossa hän korosti islamin väkivallattomuutta ja tuomitsi terrorismin voimakkain sanankääntein. Erityisesti hän keskittyi puhumaan Tshetshenian tilanteesta. Tiedotustilaisuuden lisäksi Tammi esitteli mielipiteitään nettivideoissa YouTubessa.

tiistai 11. elokuuta 2009

TS: Olavi Mäenpäälle ei syytettä

Turun Sanomat: Olavi Mäenpäälle ei syytettä 11.8.2009

Suomen kansan Sinivalkoiset -yhdistyksen puheenjohtaja Olavi Mäenpää ei saa syytettä arvostelusta, joka koskee islamilaisen puolueen perustamista. Yhdistyksen verkkosivuilla julkaistiin toissa vuonna kirjoituksia, jotka sisälsivät voimakasta kritiikkiä.

Islamilaisen puolueen perustaja Abdullah Tammi pyysi poliisia tutkimaan, onko kirjoitusten julkaisemisella syyllistytty kunnianloukkaukseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mielestä rikosta ei ole tapahtunut.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Aamulehti: Maila-Katriina Tuominen: Islamilaisen puolueen tavoitteet eivät sovi Suomeen

Aamulehden kolumnissa Maila-Katriina Tuominen arvostelee uuden islamilaisen puolueen tavoitteita. Hänen mukaansa monikulttuurisuuden huumassa ei saisi hyväksyä ihmisoikeuksia loukkaavia ja rikollisia tekoja.

Aamulehti: Maila-Katriina Tuominen: Islamilaisen puolueen tavoitteet eivät sovi Suomeen  21.9.2007


Sharia-laki voimaan, muslimilapset pois koulujen musiikkitunneilta, halal-teurastaminen ja poikien ympärileikkaus laillisiksi! Siinäkö Suomen tulevaisuus?

Kenties, jos Suomeen perustetun islamilaisen puolueen puheenjohtajan Abdullah Tammen toiveet toteutuvat.

Uusi puolue ilmoittaa tavoitteekseen terveiden elintapojen edistämisen. Käytännössä se tarkoittaa alkoholijuomien poistamista kaupoista ja kioskeista, muslimilasten vapauttamista koulun musiikkitunneista ja liikuntatuntien uimahallikäynneistä.

Aikaa myöten tavoitteena on islamilaisen lain, sharian, saattaminen voimaan Suomessa. Tammen sanoin: "Se olisi mahtavaa!"
[...]
Hälytyskellojen on syytä alkaa soida, kun puhutaan kunniamurhista, tyttöjen ja naisten ympärileikkauksesta, järjestetyistä avioliitoista, moniavioisuudesta.

Pitäisikö ne suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyä, koska ne ovat osa joidenkin maahan muuttaneiden kulttuuria ja perinteitä?

Yksiselitteisesti: ei.

Vaikka suvaitsevaisuuspuhe on läpäissyt suomalaisen yhteiskunnan, ei sillä voi oikeuttaa ihmisoikeuksia loukkaavia eikä rikollisia tekoja. Suomessa pätevät Suomen lait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset, jotka Suomi on ratifioinut.

Vaikka esimerkiksi tyttöjen ympärileikkausta ei ole nimeltä mainiten tuomittu Suomen laissa, rikoslaki tuomitsee ihmisen ruumiillista koskemattomuutta loukkaavat teot. Lain koura ylittää myös maan rajat, mikäli käy ilmi, että tyttö on lähetetty silvottavaksi Suomen ulkopuolelle esimerkiksi kesäloman aikana.
[...]
Nyt on kuitenkin syytä kuunnella tarkkaan, mitä islamilaisen puolueen aktivistit puhuvat ja miten he selittävät vaikkapa sharia-lain, joka oikeuttaa muun muassa kuolemantuomion tai ruoskimisen rangaistuksena rikoksesta.

Puolueen kautta poliittinen islam saattaa saada jalansijan myös Suomessa, vaikka sitä ei sanotakaan ääneen.