Yle: Helsingin vaaliehdokkaat: Valtiolta lisätukea maahanmuuttajien kotouttamiseen 31.3.2015
Ylen vaalikoneen mukaan enemmistö eduskuntaan pyrkivistä helsinkiläisistä vaatii valtiolta lisätukea pääkaupunkiseudun maahanmuuttajien kotouttamiseen. Helsingissä ongelmana on etenkin pitkä jonotusaika kieliopetukseen. Kuntaliiton asiantuntijoiden mukaan tarvetta pakolaisista maksettaviin valtion korvauksiin on kuitenkin kaikissa kunnissa.
tiistai 31. maaliskuuta 2015
Oulu-lehti: Lokka menetti malttinsa Tuppuraiselle
Oulu-lehti: Lokka menetti malttinsa Tuppuraiselle 31.3.2015
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja OSAKOn järjestämässä vaalipaneelissa maanantaina tunteet nousivat pintaan, kun Muutos2011-puolueen ehdokas Junes Lokka menetti täysin malttinsa Tytti Tuppuraiselle (sd.). Lokka kiroili ja nimitti Tuppuraista valehtelijaksi.

klo
18.07
Avainsanat:
Junes Lokka,
maahanmuuttokeskustelu,
maahanmuuttokustannukset,
Muutos 2011,
SDP,
Tytti Tuppurainen,
vaalit
Yle: Helsingin opetustoimen tuore johtaja vastustaa koulujen maahanmuuttajakiintiöitä ja kannattaa venäjänopetuksen lisäämistä
Yle: Helsingin opetustoimen tuore johtaja vastustaa koulujen maahanmuuttajakiintiöitä ja kannattaa venäjänopetuksen lisäämistä 31.3.2015
Helsingin opetustoimessa johtajan tehtävät tällä viikolla aloittava Liisa Pohjolainen pitää venäjän- ja espanjan kielen lisäämistä opetustarjontaan hyvänä kehityssuuntana. Sen sijaan pelkoja suuremmista kouluista Pohjalainen suitsii turhina.

18.04
Avainsanat:
Espanja,
Helsinki,
kielenopetus,
koulu,
Liisa Pohjolainen,
maahanmuuttajakiintiö,
maahanmuuttajat,
Ruotsi,
Venäjä
Kuntaliitto: Maahanmuutto vahvistaa kuntien ja alueiden elinvoimaisuutta
Kuntaliitto: Maahanmuutto vahvistaa kuntien ja alueiden elinvoimaisuutta 31.3.2015
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen mukaan onnistunut kotouttaminen on keino saada maahanmuuttajien osaaminen työmarkkinoiden käyttöön.

Yle: Helsinki imee työikäistä väkeä – byrokratia jarruttaa ulkomaisen työvoiman saantia
Yle: Helsinki imee työikäistä väkeä – byrokratia jarruttaa ulkomaisen työvoiman saantia 31.3.2015
Helsingin kauppakamarin tiedote: Helsingin seutu imaisee työikäiset muuttajat
Helsingin seudulla 30-44-vuotiaita on nyt viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin muualla maassa. Myös lapsia ja nuoria on muuta maata enemmän. Väkeä tulee paitsi kotimaasta myös muualta Euroopasta. Helsingin seudun kauppakamarin mukaan maahanmuuttoa hidastaa kuitenkin byrokratia.

13.05
Avainsanat:
Helsinki,
maahanmuutto,
Markku Lahtinen,
saatavuusharkinta,
työelämä,
työvoimapula
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Etelä-Suomen Sanomat: Sisäministeriö kartoittaa varamajoituspaikkoja pakolaisille, Nastolan kouluille mahtuisi heti 300 henkeä
Etelä-Suomen Sanomat: Sisäministeriö kartoittaa varamajoituspaikkoja pakolaisille, Nastolan kouluille mahtuisi heti 300 henkeä 30.3.2015
Mihin tulijat majoitettaisiin, jos Suomi joutuisi äkkiä laajamittaisen maahanmuuton kohteeksi? Tätä selvittävät Uudenmaan, Hämeen ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset, jotka kartoittavat sisäministeriön toimeksiannosta turvapaikanhakijoille sopivia vastaanotto- ja järjestelykeskuspaikkoja.

Kansan Uutiset: Vihapuheen vastaisen sitoumuksen allekirjoittaneita ehdokkaita lähes 250
Kansan Uutiset: Vihapuheen vastaisen sitoumuksen allekirjoittaneita ehdokkaita lähes 250 30.3.2015
Eduskuntavaaleissa kampanjoidaan myös vihapuhetta vastaan. Lähes 250 eduskuntavaaliehdokasta on allekirjoittanut Ei vihapuheelle -liikkeen sitoumuksen vihapuheesta vapaista vaaleista. Puolueista vakavimmin vihapuheen ongelmaan ovat suhtautuneet vasemmistoliiton, rkp:n, vihreiden ja piraattipuolueen ehdokkaat.

Kansan Uutiset: Ilman maahanmuuttajia ja ikääntyneitä tavoite 200 000 työpaikasta ei toteudu
Kansan Uutiset: Ilman maahanmuuttajia ja ikääntyneitä tavoite 200 000 työpaikasta ei toteudu 30.3.2015
THL:n blogi: Lupaus 200 000 uudesta työpaikasta ei pidä ilman lisätyövoimaa
Tutkimusprofessorin mukaan työmarkkinoilla tarvitaan täyskäännös.

Ilta-Sanomat: Packalén vertasi maahanmuuttopolitiikkaa homevaurioon
Ilta-Sanomat: Packalén vertasi maahanmuuttopolitiikkaa homevaurioon 30.3.2015
Uusi Suomi: Tunteet kuumenivat maahanmuutosta nettiväittelyssä: ”Nuoret eivät tarvitse leimaa”
ISTV:n ensimmäisissä vaaliväittelyissä eturivin ehdokkaat ottavat yhteen turvallisuudesta, ympäristöstä ja maahanmuutosta.

Talouselämä: Voidaanko työlupien tarveharkinta poistaa kokonaan? Näin vaaliraati ajattelee Suomen ulkomaalaispolitiikasta
Talouselämä: Voidaanko työlupien tarveharkinta poistaa kokonaan? Näin vaaliraati ajattelee Suomen ulkomaalaispolitiikasta 30.3.2015
Anders Borg ja Juhana Vartiainen ehdottavat strategiassaan Suomelle, että työperäistä maahanmuuttoa lisättäisiin kestävyysvajeen ja huoltosuhteen korjaamiseksi. Yksi keino olisi työlupien tarveharkinnan poistaminen EU:n ulkopuolelta tulevilta työntekijöiltä.

Ilkka: Ilkan kysely: Lukijoista suurin osa ei halua pakolaisperhettä naapuriinsa
Ilkka: Ilkan kysely: Lukijoista suurin osa ei halua pakolaisperhettä naapuriinsa 30.3.2015
Ilkka laski perjantaina verkossa liikkeelle kyselyn, jossa tiedusteltiin lukijoiden kantoja pakolaisten vastaanottoon.
Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan maakunta on ainoa, joka ei vastaanota lainkaan pakolaisia. Ilkka kysyi lukijoiltaan verkossa viikonlopun aikana, pitäisikö Etelä-Pohjanmaan ottaa vastaan pakolaisia, ottaisitko pakolaisperheen naapuriksesi ja mitä Etelä-Pohjanmaasta kertoo se, ettei pakolaisia oteta.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Svenska Yle: "Rasismdiskussionen får för lite utrymme i valdebatterna"
Svenska Yle: "Rasismdiskussionen får för lite utrymme i valdebatterna" 29.3.2015
Rasismen har fått för lite utrymme i valdebatten, anser förbundet Ungdom mot rasism i Finland. Förbundet får medhåll av flera politiker.

Kymen Sanomat: Maahanmuuttajalla on pitkä tie työelämään Kotkassa
Kymen Sanomat: Maahanmuuttajalla on pitkä tie työelämään Kotkassa 29.3.2015
Kymmenisen vuotta sitten Kotkaan tulleista sudanilaisista moni on saanut työtä. Heitä on muun muassa linja-autonkuljettajina, lähihoitajina, laitoshuoltajina, tradenomeina ja myyjinä.

Etelä-Saimaa: Etelä-Karjalasta lähtenyt tuli esille Isis-taistelijana
Etelä-Saimaa: Etelä-Karjalasta lähtenyt tuli esille Isis-taistelijana 28.3.2015
Etelä-Saimaa: Miksi Jonista tuli Isis-taistelija? Ikätoveri pohtii taustoja
Turkkiin suuntautuneelta lomamatkalta palaamatta jäänyt eteläkarjalainen 21-vuotias mies väittää liittyneensä taistelijaksi radikaaliin islamilaiseen Isis-järjestöön.

lauantai 28. maaliskuuta 2015
Ilta-Sanomat: Keskustan Saarikko: Imaamikoulutusta Suomeen
Ilta-Sanomat: Keskustan Saarikko: Imaamikoulutusta Suomeen 28.3.2015
Suomen tulisi tukea imaamien koulutusta, katsoo keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko. Hänen mielestään tulisi selvittää, miten imaamien opetusta voitaisiin kehittää osana korkeakoulutusta.

perjantai 27. maaliskuuta 2015
Ilkka: Kysely: Pitäisikö Etelä-Pohjanmaan ottaa vastaan pakolaisia?
Ilkka: Kysely: Pitäisikö Etelä-Pohjanmaan ottaa vastaan pakolaisia? 27.3.2015
Etelä-Pohjanmaa on Suomen ainoa maakunta, joka ei tällä hetkellä ota lainkaan vastaan pakolaisia. Onko asia hyvä vai huono, ja mitä se meistä kertoo? Vastaa kyselyyn.

Yle: Suomalaisopiskelijat ulkomaalaisia kalliimpia ammattikorkeakoululle
Yle: Suomalaisopiskelijat ulkomaalaisia kalliimpia ammattikorkeakoululle 27.3.2015
Helsingin Sanomat: Kuinka paljon Suomi maksaa ulkomaalaisten opinnoista? Hinnan laskeminen osoittautui vaikeaksi
Faktaa Express 2A/2015: Mitä ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden kouluttaminen maksaa? (pdf)
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyökeskuksen CIMO:n tuoreesta selvityksestä selviää, että ulkomaalainen opiskelija maksaa yliopistolle enemmän kuin ammattikorkeakoululle.

Yle: Antti Rinne Yle Newsille: Suomeen tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa, mutta ensiksi saatava työttömät töihin
Yle: Antti Rinne Yle Newsille: Suomeen tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa, mutta ensiksi saatava työttömät töihin 27.3.2015
Yle News: SDP's Rinne: Fair play in labour market and 'trust issues' with PM's party
SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne sanoo Yleisradion englanninkielisten uutisten Yle Newsin haastattelussa, että Suomeen tarvitaan tulevaisuudessa työperäistä maahanmuuttoa.

torstai 26. maaliskuuta 2015
Me Naiset: Anu Silfverbergin kolumni raiskauskohusta: "En halua apuun halla-aholaisia vaan oikeusjärjestelmän"
Me Naiset: Anu Silfverbergin kolumni raiskauskohusta: "En halua apuun halla-aholaisia vaan oikeusjärjestelmän" 26.3.2015
Helsingin Sanomien Hs.tv:n videolla nuori nainen kehottaa Suomessa asuvia somaleita ottamaan kantaa joukkoraiskatun tytön puolesta. Tekijät olivat somaleja. Videosta tekee täydellisen viraalituotteen se, että puhuja itse on nuori, kaunis, somali ja nainen. Hän vieläpä kehottaa tekemään lisää videoita, ja ehkä järjestämään kulkueen.

18.49
Avainsanat:
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttajat,
raiskaus,
rasismi,
rikollisuus,
Somalia,
tilasto
Yle: Poliisin epäilys: Mies ajoi tahallaan ulkomaalaistaustaisen pojan päälle
Yle: Poliisin epäilys: Mies ajoi tahallaan ulkomaalaistaustaisen pojan päälle 26.3.2015
Henkilöauton kuljettaja antoi tietä 15-vuotiaalle maahanmuuttajataustaiselle pojalle Helsingin Merirastilassa perjantaina. Kun poika lähti ylittämään katua, auto lähtikin liikkeelle ja törmäsi poikaan. Poliisi epäilee tekoa tahalliseksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)