tiistai 17. heinäkuuta 2018

HS: Turvapaikka­politiikka esillä puheen­johtaja­tentissä, muut nostaisivat pakolais­kiintiötä paitsi Terho ja Halla-aho – HS seuraa hetki hetkeltä

Helsingin Sanomat: Turvapaikka­politiikka esillä puheen­johtaja­tentissä, muut nostaisivat pakolais­kiintiötä paitsi Terho ja Halla-aho – HS seuraa hetki hetkeltä 17.7.2018
Yle: Yle seurasi puoluejohtajien kohtaamista hetki hetkeltä – "Miksi hallitus on sinisten panttivankina?" kysyi opposition Henriksson

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN puheenjohtajat kokoontuvat Porin Suomi-Areenassa ensimmäiseen yhteistenttiin sitten vuoden takaisten kuntavaalien. Tilaisuutta voidaan pitää jonkinlaisena lähtölaukauksena kampanjointiin ensi huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien kannalta.


[...]

18:31 Niko Vartiainen, toimittaja
Orpon mukaan EU:n pitää huolehtia omista ulkorajoistaan.

”Meillä pitää olla uskottava ulkorajavalvonta ja tehokas palauttaminen. Se mitä tapahtui vuonna 2015 johtui siitä, että sen kaltaiseen kansainvaellukseen lainsäädäntö ei löytänyt vastauksia. Vaikka huippukokouksessa löytyi ratkaisuja, olen huolestunut siitä, mikä on Euroopan maiden kyky tehdä ratkaisuja, jos katson mielipiteiden kirjoa Itä-Euroopasta länteen. Ainoastaan eurooppalaiset ratkaisut ovat mahdollisia. Meidän täytyy puskea eurooppalaisia ratkaisuja”, Orpo sanoi.

Sitten käsiäänestetään kiintiöpakolaisten määrän nostosta vuodessa. Kaikki muut haluaisivat nostaa kiintiöpakolaisten määrää 750:stä vuodessa paitsi Terho ja Halla-aho.

Henrikssonin mukaan Suomen kannattaa nostaa kiintiöpakolaisten määrää.

”Suomi on rikas maa maailmassa. EU:ssa on nyt valtava paine siitä, että löydämme yhteisen tien eteenpäin. Me tarvitsemme EU:ta, koska muut maat – Venäjä, USA, Kiina – ovat varteenotettavia tekijöitä. Me emme pärjää yksin maailmankaupassa. Olen huolissani siitä, että arvomaailma Euroopassa on hauraassa tilassa.”

Halla-ahon mukaan pakolaiskiintiö on parempi kuin ”turvapaikkaturismi” tai ”turvapaikkashoppailu”, mutta hänen mukaansa Suomen pakolaiskiintiö on väkilukuun suhteutettuna hyvin suuri.

”Maahanmuutto ei ole ratkaisu maailman humanitäärisiin ongelmiin”, Halla-aho sanoi.

Terhon mukaan Suomen tulee keskittyä ratkaisemaan turvapaikkajärjestelmän epäonnistumiset 2015 kriisissä.

”Kun nämä on korjattu, voidaan miettiä, onko pakolaiskiintiön kautta järkeä lisätä apua.”

18:25 Niko Vartiainen, toimittaja
Terho kannattaa EU:ssa esitettyjä toimia turvapaikkapolitiikassa.

”Prosessi pitää siirtää EU:n ulkopuolelle. Aikakautemme suurin ongelma on se, miten avoin talous ja vapaa liikkuvuus yhdistetään julkisten palveluiden säilyttämiseen ja korkeaan verotukseen.”

Rinne sanoi yhtyvänsä Sipilän ja Terhon näkemykseen siitä, etteivät väestön liikkeet tule menemään ohi.

”Näille ihmisille täytyy löytää toivo tulevaisuudesta, muuten he lähtevät liikkeelle”, sanoi Rinne Afrikan kasvavasta nuorista ikäpolvista.

18:23 Niko Vartiainen, toimittaja
Seuraavaksi puhutaan maahanmuuttopolitiikasta Euroopan unionin sisällä. Sipilältä kysytään, natiseeko EU:n yhtenäisyys.

”Tällä hetkellä ei ole akuuttia kriisiä päällä. Juurisyyt eivät ole hävinneet mihinkään. Monenlaisia kriisejä on olemassa ja ihmisiä on liikkeellä. Viime Eurooppa-neuvoston ilmapiiri oli hyvin ratkaisuhakuinen ja olen positiivisesti yllättynyt.”

Sipilältä kysyttiin, ovatko kaikki muka yhtenäisiä, kun eritoten Puola ja Unkari ovat haranneet vastaan EU:n pakolaispolitiikassa. Eripuraa on ollut myös Italiassa ja Itävallassa.

”Leveässä skaalassa löydettiin eteenpäin menemisen tie”, Sipilä vastasi.

Anderssonilta kysyttiin Euroopan ulkopuolelle perustettavista pakolaiskeskuksista.

”Toivon, että voidaan löytää yhteisymmärrys maiden kesken. Tämä epäluottamuksen tilanne ei ole kestävää, kuten ei myöskään se, että etelässä sijaitsevat kriisimaat kantavat suurimman vastuun pakolaisten vastaanotosta.”

Anderssonin mukaan pitää sopia yhtenäisistä standardeista turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja tasaisemmasta vastuunjaosta. Sipilän mukaan erityisesti pakolaisuuden juurisyiden hoitamiseen Afrikassa on suuri yhteisymmärrys.

Halla-ahon mukaan EU on menossa kohti niitä ratkaisuja, jotka olisi pitänyt tehdä vuonna 2015.

”Viisaus ei ole voittanut vaan on pelätty niitä seurauksia, joita holtittoman maahanmuuton sallimisella on. Kansainvaellukset Afrikasta ja Lähi-idästä ovat tämän vuosisadan megatrendi.”