sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Pohjalainen: Vistbacka: Puolue ei ole hajoamassa kahtia
Pohjalainen: uutinen
30.11.2008 19:50
Iltalehti: uutinen
1.12.2008 10:59
...
- Olen samaa mieltä siitä, että jos tänne otetaan pakolaisia, heidän pitää tehdä työtä samalla palkalla. Heillä pitää olla samat velvollisuudet ja oikeudet, mutta ei erityisoikeuksia.
Hän näkee median Halla-aho-uutisoinnissa ajojahdin piirteitä.
- Tässä pelätään perussuomalaisten suosiota ja yritetään mustamaalata puoluetta. Halla-ahon kirjoitukset ovat johdonmukaisia ja hienosti formuloitu, jos niitä lukee enemmän, hän sanoo.
Hän pitää kohua nostattaneita blogikatkelmia asiayhteydestään irrotettuna.
- Ehkä Halla-aho tarkoituksella ärsyttää lehdistöä ja katsoo kun toimittajat juoksevat tähän kuoppaan, Vistbacka arvelee.
Vistbacka vastustaa nykyisten pakolaiskiintiöiden kasvattamista ja antaisi rahaa lähtömaiden naapurimaille ja siellä olevia pakolaisleireille, jotta pakolaiset voisivat nopeammin palata kotimaahansa.
- Vaikka ottaisimme kuinka paljon pakolaisia Suomeen, emme pysty näiden maiden ongelmia poistamaan, Vistbacka muuraa Suomen ulkorajoja.
Kainuun Sanomat: Mukavan miehen selän takana
Kainuun Sanomat: pääkirjoitus
30.11.2008 18:00
päivitys 19:19
...
Runsaan kahden vuoden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa perussuomalaiset voivat olla vasemmistoliiton rinnalla todellinen oppositiovaihtoehto. Perussuomalaisilla on kaikki mahdollisuudet nousta viidenneksi suurimmaksi puolueeksi.
Ei ihme että puoluejohtaja Timo Soini sovitteli jo ministerin viittaa harteilleen lauantaisessa Yleisradion Ykkösaamussa. Soini on varonut terävää kieltään ja karsinut puolueestaan kaikki oppi-isä Veikko Vennamon poliittiset temput. Puolue näyttää salonkikelpoiselta.
Leppoisasti esiintyvän Soinin selän takana kytee kuitenkin uusi ongelma, joka voi sulkea puolueelta hallitusovet. Populistisena liikkeenä perussuomalaiset keräävät porukkaa, jonka arvot ovat kaukana sosiaalista oikeudenmukaisuutta korostavasta Soinista. Perinteisen kannattajakunnan lisäksi puolueeseen on tullut maahanmuuton vastustajia ja jopa avoimesti rasistisia ryhmiä.
Perussuomalaisten uuden suunnan näkyvimmäksi keulahahmoksi on noussut Helsingissä kaupunginvaltuustoon valittu Jussi Halla-aho. Mies on vastakohtaisuuksineen kuin suoraan Tuomari Nurmion kappaleesta Kurjuuden Kuningas. Eiran hienostokaupunginosassa asuva eniten tarjoilija ja nykyinen kielitieteiden tohtori on ampumista harrastava sivari. Harrastus uhkaa tosin tyssätä, sillä poliisi tutkii parhaillaan, onko uhkaavia puheenvuoroja käyttäneeltä Halla-aholta peruttava aseenkantolupa.
Puolueelleen mahdollisimman korkeata ääniosuutta tavoitteleva Soini ei ole halunnut hillitä uusien kannattajiensa esiintymistä. Soini päinvastoin paheksuu kannattajiensa blogikirjoituksista poliisille tehtyjä tutkimuspyyntöjä.
Soini väittää vihreiden säikähtäneen perussuomalaisten kannatuksen kasvusta. Vihreät Naiset jättivät tutkimuspyynnön blogikirjoituksesta, jossa toivottiin, että ulkomaalaisten raiskaajien "kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset, vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä".
...
Jossakin vaiheessa Soinin on vedettävä selvä raja ulkomaalaisvastaisia mielipiteitä esittäviin. Hän ei voi Millwallin seurajohdon tavoin jatkuvasti vähätellä kiihkeimpien kannattajiensa tempauksia. Muuten perussuomalaisten on turha haaveilla hallituspaikoista.
Savon Sanomat: Kymmenen miestä hakkasi ulkomaalaisen
Savon Sanomat:
Kymmenen miestä hakkasi ulkomaalaisen
30.11.2008
Savon Sanomat/STT:
Poliisi selvitti ulkomaalaisten pahoinpitelyt
5.12.2008
Itä-Savo:
Kyrönniemen pahoinpitelyt käräjille
19.3.2009
Savonlinnan poliisi tutkii rajua pahoinpitelyä, johon epäillään liittyvän rasistista taustaa. Myöhään perjantai-iltana kymmenkunta miestä tunkeutui väkisin kerrostaloasuntoon Kyrönniemellä.
Miesporukka etsi käsiinsä ulkomaalaistaustaisen miehen ja pahoinpiteli tämän hakkaamalla, potkimalla ja lyömällä kettingillä.
Raju pahoinpitely tapahtui asunnossa ja rappukäytävässä. Mies sai useita erilaisia vammoja väkivallan vuoksi.
Poliisi on tavoittanut miesporukan, johon kuuluvat epäillyt pahoinpitelijät ovat paikkakuntalaisia nuoria miehiä. He olivat tarkoituksella valinneet uhrinsa "opettaakseen" tälle jotain. Savonlinnan poliisi tutkii tapauksen motiivia ja taustaa.
[...]
_________________________
Poliisi kertoo selvittäneensä kaksi ulkomaalaisiin kohdistunutta pahoinpitelyä Savonlinnassa. Pahoinpitelyinä tutkitut jutut siirtyvät lähiaikoina syyttäjälle.
Toinen tapauksista sattui viime perjantaina Kyrönniemellä ja toinen noin kuukautta aiemmin Hernemäessä. Toisessa kohteena oli yksi ja toisessa kaksi ulkomaalaista tai ulkomaalaistaustaista miestä.
Poliisi on ottanut tutkinnan yhteydessä kiinni seitsemän parikymppistä miestä, joista osa on ollut osallisena molemmissa tapauksissa.
Rikosylikonstaapeli Jouni Matilaisen mukaan miesten kohtaamiset olivat tapahtuneet sattumalta. Poliisi kirjasi ensin pahoinpitelyjen sattuneen asunnossa tai rappukäytävässä, mutta lopulta selvisi, että kyse oli kieliongelmiin liittyvästä väärinkäsityksestä. Tekopaikat olivat olleet ulkona.
Tapaukset osoittautuivat myös alkutietoja lievimmiksi, ulkona tapahtuneiksi suunsoitoiksi ja kahinoiksi, joissa suomalaisilla epäillyillä oli kuitenkin ollut iso ylivoima ulkomaalaisia vastaan.
Osapuolet odottavat vapaalla käräjäoikeuden käsittelyä.
_________________________
Itä-Savo:
Viime vuoden joulukuun alkupuolella Savonlinnan Kyrönniemellä ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin kohdistunut pahoinpitelytapaus siirrettiin syyttäjävirastosta torstaina Savonlinnan käräjäoikeuteen. Jutun vireilletulo oikeudessa oli torstaina niin tuore tapaus, ettei sille oltu vielä eilen nimetty sen paremmin käsittelijää kuin käsittelypäivääkään. Nämä asiat selviävät todennäköisesti ensi viikolla.
Jutun syyttäjänä on kihlakunnansyyttäjänä Marko Myller Itä-Suomen syyttäjävirastosta. Hän kertoo, että jutussa on kolme syytekohtaa. Kaikki syytekohdat ovat pahoinpitelyrikoksia, ja vakavin syyte on rikosnimikkeeltään pahoinpitely.
Tapaus herätti joulukuussa laajaa huomiota kahdesta syystä. Toinen asia oli se, että väkivalta kohdistui ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin, ja toinen se, että pahoinpitelystä epäiltyjä oli kahakassa huomattavasti enemmän kuin asianomistajia. Myller kertoo, että käräjille on aikomus kutsua vastaajiksi seitsemän henkilöä, ja asianomistajia jutussa on kaksi.
– Jutun käräjäkäsittelyn kannalta tässä on sellainen yksityiskohta, että yksi syytetyistä on alle 18-vuotias. Käytännössä tämä seikka tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että jutun pitäisi tulla oikeuskäsittelyyn kuukauden kuluttua siitä kun se on tullut vireille. Tähän aikatauluun ainakin pitäisi pyrkiä, Myller sanoo.
HS: Mitä Jussi Halla-aho oikein tahtoo?
Helsingin Sanomat: artikkeli, kuva
30.11.2008
HS: Professori Martikainen: Oikeistopopulismi teki läpimurron Suomeen
27.10.2008
Tilastokeskus, Työministeriö: Ulkomaalaisten työttömyysaste vuosina 2001-30.4.2007 (pdf)
Tilastokeskus: Rikokset ja niiden selvittäminen vuodesta 1980 (taulukkolaskuri)
Ilkka Pirisen väitöskirja: Turvapaikanhakijoiden terveydentila (pdf), yhteenveto
9.2.2008
...
Kuntavaaleissa hän hankki Helsingissä 3 000 ääntä kiihkeillä maahanmuuttoa kritisoivilla nettiteksteillään. Vaalien jälkeen emeritusprofessori Tuomo Martikainen sanoi perussuomalaisten voitosta, että oikeistopopulismin "paha uni on nyt täällä".
Sitoutumattomasta Halla-ahosta tuli julkkis, johon henkilöityi perussuomalaisten maahanmuuttajavastaisuus.
...
Täällä ei asu pahemmin pienituloisia humanistitohtoreita, mutta Halla-ahon vaimon suku on ollut onnekas. Grynderi-isoisä rakensi talon hyvään paikkaan.
...
Aiotko asettua kansanedustajaehdokkaaksi 2011?
"Jos tässä ei mitään ihmeitä tapahdu, niin vaikea olisi perustella itselleen tai muille, miksi en lähtisi. Mutta siihen on pitkä aika – paljon aikaa alkoholisoitua tai tulla uskoon."
Tampereella kasvanut Halla-aho, 37, teki 1980-luvulla retkiä Neuvostoliittoon bussikuski-isänsä mukana. Hän näki asioiden olevan pahasti pielessä. Se oli alkupiste antivasemmistolaiselle vakaumukselle.
"Täällä laulettiin ylistysveisuja sellaiselle järjestelmälle. Se on loukkaus maailmankaikkeutta ja tervettä järkeä kohtaan."
...
"Jussi oli siihen aikaan hyvin demari sanan perinteisessä merkityksessä, tavallinen punaposkinen suomalainen nuori", ystävä muistelee.
Muutkin tutut luulivat, että hän oli vasemmistolainen. Halla-aho sanoo sen olleen väärä käsitys, joka johtuu yliopistolla vallitsevasta "punaviherolettamasta".
...
Työt laitoksessa loppuivat vähitellen. Halla-ahon mukaan se saattoi johtua hänen kirjoituksistaan.
"Jonkinlainen ensijärkytys siinä tuli, kun tajusi, että täällä oikeasti joutuu ongelmiin olemalla väärää mieltä asioista."
...
Suomen politiikassa Halla-aho blogeineen on harvinainen ilmiö. Sen avulla hän on kerännyt kannatuksen lähes ilman mainostamista tai perinteistä mediaa. Blogilla on 5 000 lukijaa päivässä.
Blogin avulla Halla-aho voi olla suoraan yhteydessä kannattajiinsa, jotka myös keräävät hänelle välillä tietoa.
Jotkut kannattajat kutsuvat häntä "Mestariksi". Halla-ahosta nimitys kuulostaa nololta, ja hän sanoo sen olevan vitsi.
"Jos joku tulee vieraskirjaan haukkumaan meitä, niin me otetaan se nimitys käyttöön. Kyllähän tämä on vastustajilta peräisin, opetuslapset palvovat mestaria."
Suivaannuttuaan häntä käsittelevästä kirjoituksesta Halla-aho kirjoitti vieraskirjaansa "Mars Ilta-Sanomien kommenttilaatikkoon. Spam and destroy!" eli roskapostita ja tuhoa. "Kyseessä oli vitsi", Halla-aho sanoo taas.
Samanmieliset ovat perustaneet myös kymmeniä blogeja, jotka jäljittelevät Halla-ahon pitkäpiimäistä ja ironialle rakentuvaa kirjoitustyyliä. Tosin, kauniisti sanottuna, vähemmän sivistyneesti.
Kansallismieliseen Suomen Sisu -järjestöön kuuluvasta Halla-ahosta on tullut nettiapostoli maahanmuuton vastustajille. Yhä harvempi nettirasisti puhuu laiskoista neekereistä, jotka vievät rehellisten suomalaisten työt. Maahanmuuton kriitikot ovat oppineet puhumaan kulttuurin, uskonnon ja yhteentörmäysten ongelmista.
"En pidä tämän asian henkilöitymisestä hyvässä tai pahassa. Se ei ole mitään halla-aholaisuutta, mikä leviää, vaan tietty tervejärkinen lähestymistapa", hän sanoo.
Mitä Halla-aho sitten ajaa?
Hänen perusväitteensä on, että maahanmuutto on uhka Euroopalle, "uppoavalle lännelle". Kaikki tänne tulevat eivät Halla-ahon mukaan kunnioita vapauden ja tasa-arvoisuuden ihanteita. Hän maalailee kuvia syrjäytyneiden getoista, lisääntyvästä rikollisuudesta ja työttöminä länsimaiden taloutta rasittavista pakolaisista.
"Melkein kaikki maahanmuuttoon liittyvät ongelmat liittyvät islamiin – tai eivät islamiin vaan muslimeihin", hän sanoo.
"Islamin valkopesu vetoamalla sen kirjoituksiin tai historiaan, mitä Jaakko Hämeen-Anttila harrastaa paljon, ei ole millään tavalla rakentavaa."
Halla-ahon mukaan pitää erottaa työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto. Työperäiset muuttajat tekevät töitä eivätkä ole haitaksi, pakolaiset taas ovat.
"Humanitaarinen maahanmuutto on saldoltaan yksiselitteisen negatiivinen."
Maahanmuuttokeskustelua Halla-aho pitää juhlapuheisiin keskittyvänä hymistelynä, jossa ei puhuta todellisista ongelmista. Sen taustalla on hänen mukaansa kansalliseen itseinhoon perustuva "monikultturismin" ideologia.
Monikultturismi on Halla-ahon mukaan sitä, kun sanotaan maahanmuuttajien sinänsä olevan rikkaus tai vaaditaan suvaitsevaisuutta. Se niputtaa yhteen sen, mitä Halla-aho vastustaa.
"Monikultturismin kiivaimmat kannattajat ovat takkinsa kääntäneitä kommunisteja", Halla-aho sanoo. "En koe edistäväni mitään aatetta vaan vastustavani sitä."
Poliittisen populismin perinteinen tunnusmerkki on vastustaminen rakentavien ehdotusten sijaan. Konkreettisia ehdotuksia Halla-aholla kyllä on, tosin vähän.
"Rahaa pitäisi ohjata kaiken maailman hihhulihei-festivaaleista, maailmankylistä ja kulttuurikeskus Caisasta ihan yksinkertaisesti suomen opetukseen maahanmuuttajille", Halla-aho sanoo.
Lisäksi hän ehdottaa myös, että ruotsin asema toisena kansalliskielenä pitäisi lakkauttaa. Sitä pitäisi verrata saameen. Halla-aho tekisi myös kehitysavun rahoittamisesta vapaaehtoista ja ottaisi käyttöön tanskalaisen tiukan turvapaikkapolitiikan.
Monet ovat pitäneet Halla-ahon kirjoituksia rasistisina, eikä ihme. Rivien välistä ja joskus riveiltäkin paistaa viha. Hän ei ole mikään kiihkomielinen natsi, pikemminkin 1800-lukulainen kolonialisti Rudyard Kiplingin hengessä: valkoisen miehen taakka on oman kulttuurin ylemmyys ja siitä seuraavat velvollisuudet.
Halla-aho sekoittaa teksteissään ulkomaalaiset, maahanmuuttajat, islamilaiset ja somalit. Esimerkiksi niin, että ensin puhutaan maahanmuuttajien rikoksista yleisesti ja sitten annetaan esimerkkeinä mustiin miehiin viittaavia lehtijuttuja.
Halla-aho itse on kiistänyt moneen otteeseen ulkomaalaisvastaisuuden. Hän sanoo olevansa "maahanmuuttokriittinen".
"Minä en valehtele tietoisesti toisin kuin ne, jotka nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa johtavat", Halla-aho sanoo.
Lähdekritiikki blogissa on silti vähäistä: yksittäisten lehtijuttujen luvut toistuvat moneen kertaan.
Halla-aho väittää esimerkiksi, että somalit tekisivät 12 prosenttia ryöstöistä. Todellisuudessa monen vuoden keskiarvo on 4 prosenttia.
"Olisin voinut tarkistaa tämän. Silti neljä prosenttia 0,2 prosentin väestöllä on aikamoinen yliedustus", hän vastaa.
Halla-aho väittää, että maahanmuuttajat tekevät puolet Suomen raiskauksista. Tutkija Hannu Niemi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta sanoo ulkomaalaisten raiskaajien olevan useimmiten virolaisia tai ruotsinsuomalaisia. Poliisin kertoma maahanmuuttajien raiskausluku on 19 prosenttia, mutta siinä eivät tutkijan mukaan näy valtaosin pimentoon jäävät suomalaisten tekemät raiskaukset. Halla-aho ei pidä tutkijan lukuja uskottavina.
Halla-aho väittää, että somaleista työttöminä olisi 61 prosenttia. Tuoreen luvun mukaan prosentti on 44 ja työttömyys laskusuunnassa. Hän ei kommentoi, koska ei ole nähnyt kyseistä raporttia.
Kaikesta huolimatta Halla-aholle pitää antaa myös tunnustusta. Maahanmuuttokeskustelu on ollut yksipuolista ja saanut liturgian sävyjä. Ei kaikkia tavallisten suomalaisten ärtymyksen aiheita voi panna suvaitsemattomuuden piikkiin. Ja tutkimusten valossa maahanmuuttajat todella tekevät enemmän rikoksia verrattuna kantaväestöön. Tästä puhutaan niin harvoin, että monet pitävät Halla-ahon tietoja paljastuksina.
...
Silti Halla-ahon väitteet ovat liioiteltuja.
Suomessa on perinteisesti pelattu kaksilla korteilla: poliittinen liturgia on ollut suvaitsevaista, mutta käytännön maahanmuuttopolitiikka hyvin tiukkaa. Tästä kertoo esimerkiksi se, että viidestätoista vanhasta EU-maasta Suomessa on kolmanneksi vähiten maahanmuuttajia.
"Eihän se ole olennaista."
Se ei ole olennaista, väittää Halla-aho, koska ulkomaalaisväestö kasvaa nopeasti ja väärin perustein. Nykyisin Suomessa on 170 000 ei-kotimaista kieltä äidinkielenään puhuvaa. Somalia, arabiaa, kurdia ja turkkia puhuvia on yhteensä 28 000.
Ei kuulosta uppoavalta laivalta.
Halla-aholta tuntuu puuttuvan myös empatia. Ilkka Pirisen tuore väitöskirja kertoo, että Suomessa asuvista aikuisista turvapaikanhakijoista 57 prosentilla on ollut kidutuskokemuksia.
Mitä siihen sanoo Halla-aho?
"Mikä on tietolähde? Turvapaikanhakija itse. Onko hänen intresseissään väittää, että häntä on kidutettu? Kyllä."
Et siis usko näihin kertomuksiin?
"En, kun sillä ei ole todistusvoimaa. Voi olla, että heitä on kidutettu, mutta heillä on joka tapauksessa intressi sanoa, että heitä on kidutettu."
Sitten Helsingin kohutuin poliitikko vaikenee. Hiljaisuuden rikkoo vain pöydällä hurisevan tietokoneen tuuletin.
---
---
HS.fi Päivän kysymys: Onko Jussi Halla-aho maahanmuuttokritiikissään oikeassa? (29.11.2008)
66% Kyllä - Ei 34%
Vastanneita 11473
Uusi Suomi: Halla-aho ei ole netissä yksin
Uusi Suomi: kirjoitus
30.11.2008
Suomen nykypolitiikan kiistellyin hahmo Jussi Halla-aho (ps.) sai vajaat 3 000 ääntä kuntavaaleissa. Ennen vaaleja tämä filosofian tohtori ehti olla jo vuosikausien ajan tuttu henkilö niille, jotka olivat seuranneet internetkeskusteluja, mutta ei juuri muille. Nimi pulpahteli esiin siellä ja täällä keskustelupalstoilla. Aina joku muisti sanoa, että menkää Halla-ahon sivuille, sieltä se totuus maahanmuuttoasioista löytyy. Eli on ollut paljon nettimaailman fanittajia, joita ilman Halla-aho-ilmiö ei olisi ollut mahdollinen.
Kenties vielä tunnetumpi internet-hahmo on Halla-ahon tavoin akateemista sivistystä tavallista maisteria enemmän hankkinut valtiotieteen lisensiaatti Osmo Soininvaara (vihr.). Hän sai kuntavaaleissa pitkälle yli 8 000 ääntä. Uuden Suomen bloggaajatilaisuudessa 24.11. hän arvioi, että ehkä noin 3 000 ääntä tuli internetin ansiosta. Soininvaara on pitänyt pitkään omaa suosittua blogiaan, mutta vaalien alla hän tuli teksteineen myös Uuden Suomen uutukaiselle blogisivustolle.
Soininvaaran puoluetoveri Jyrki J. J. Kasvi - tekniikan tohtori, kuinka ollakaan - on myös osannut ottaa internetin täyteen hyötykäyttöön politiikkaa tehdessään. Vihreä kansanedustaja tähtää seuraavaksi eurovaaleihin ja esiintyy oman bloginsa ohella edelleen myös Uuden Suomen sivuilla. Kasvi tuli entistä suuremman nettiyleisön tietoisuuteen nostamalla kriittistä keskustelua sähköisestä äänestämisestä ja oli oikeassa, kun Vihdin, Kauniaisten ja Karkkilan laitekokeilu meni kuin menikin plörinäksi.
Sitten on vielä valtiotieteen tohtori J P Roos, joka on saanut US-blogeissa aikaan kiihkeän verkkokeskustelun maahanmuuttajateemasta Halla-ahon puolivirallisena vastapelurina. Vasemmistoliiton riveissä Helsingin valtuustoon yrittänyt sosiaalipolitiikan professori tietää, että internet on yhteiskunnallisesti merkityksellinen paikka. Toisinaan se on myös raaka. Kommentteja tulee, mutta akateemisten väittelyiden tasoa valitettavasti vielä toistaiseksi harvemmin saavutetaan. Vihaheittojakin nakellaan nimimerkkien takaa puskista, mikä voi ainakin tottumatonta satuttaa ja sapettaa.
Nämä esimerkit lisättynä vaikkapa kokoomuslaisella nettinostetta nauttineella Alexander Stubbilla (filosofian tohtori) ja kristillisdemokraattien blogiaktiivilla Päivi Räsäsellä (lääketieteen lisensiaatti) kertovat kuitenkin varmuudella siitä, että verkko on politiikan teon paikka jo nyt. Kansa on siellä, mutta kannatustaan menettävä Keskustapuolue muita vähemmän tai osaamattomammin.
SDP:nkään piiristä ei ole noussut muita raskaan sarjan nettistaroja kuin valtiotieteen tohtori Erkki Tuomioja. Hänet perinteisellä tyylillä hiihtävät demaripomot ovat sysänneet kriisissä olevassa puolueessa sivuraiteille.
lauantai 29. marraskuuta 2008
HS: Helsingin maahanmuuttokriittinen ääniharava on luonut kannatuksensa verkossa
(Verkossa lyhennelmä Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivujen artikkelista)
Helsingin Sanomat: uutisanalyysi
29.11.2008 14:57
...
Halla-aho myy myös blogissa kannattajatuotteita, kuten Valkoinen heteromies -paitoja. Blogin avulla hän voi olla suoraan yhteydessä kannattajiinsa, jotka myös keräävät Halla-aholle välillä tietoa.
Jotkut kannattajat kutsuvat häntä "Mestariksi". Halla-ahosta nimitys kuulostaa nololta, ja hän sanoo sen olevan vitsi.
"Jos joku tulee vieraskirjaan haukkumaan meitä, niin me otetaan se nimitys käyttöön. Kyllähän tämä on vastustajilta peräisin, opetuslapset palvovat mestaria."
Suivaannuttuaan häntä käsittelevästä kirjoituksesta Halla-aho kirjoitti vieraskirjaansa "Mars Ilta-Sanomien kommenttilaatikkoon. Spam and destroy!" eli roskapostita ja tuhoa. "Kyseessä oli vitsi", Halla-aho sanoo taas.
Samanmieliset ovat perustaneet myös kymmeniä blogeja, jotka jäljittelevät Halla-ahon pitkäpiimäistä ja ironialle rakentuvaa kirjoitustyyliä. Tosin, kauniisti sanottuna, vähemmän sivistyneesti.
Kansallismieliseen Suomen Sisu -järjestöön kuuluvasta Halla-ahosta on tullut nettiapostoli maahanmuuton vastustajille. Yhä harvempi nettirasisti puhuu laiskoista neekereistä, jotka vievät rehellisten suomalaisten työt. Maahanmuuton kriitikot ovat oppineet puhumaan kulttuurin, uskonnon ja yhteentörmäysten ongelmista.
"En pidä tämän asian henkilöitymisestä hyvässä tai pahassa. Se ei ole mitään halla-aholaisuutta, mikä leviää, vaan tietty tervejärkinen lähestymistapa", hän sanoo.
YLE: Soini ei sanoudu irti Halla-ahon näkemyksistä
Timo Soini YLE Areenassa: haastattelu
29.10.2008 10:05
YLE Uutiset:
Soini ei sanoudu irti Halla-ahon näkemyksistä
29.11.2008 10:52
päivitys 11:13
päivitys 12:40
päivitys 13:40
päivitys 13:44
Helsingin Sanomat:
Perussuomalaisten Soini ei sanoutunut irti Halla-ahon kirjoituksesta
29.11.2008 11:21
Aamulehti/STT: uutinen (uutinen poistettu)
29.11.2008 11:34
päivitys 11:36
Ilta-Sanomat/STT:
Timo Soini: Vaalivoitto ottaa koville
29.11.2008 12:00
YLE Teksti-TV: kuva
29.11.2008 12:40
...
TV1:n Ykkösaamussa Soini sanoi, että Halla-ahon näkemykset on irrotettu asiayhteydestään.
- Keskeneräisiä prosesseja ei ole ollut tapana lähteä pöyhimään tai penkomaan. Katsotaan mihin tutkintapyyntö johtaa. Ja jos se ei johda mihinkään, niin tuleeko mahdollisesti kunnianloukkauskäräjät ja mihin se johtaa. Mutta tämä ei ole oikea tapa tehdä politiikkaa, Soini kommentoi.
Soinin mukaan perussuomalaisilla ei ole mitään suhdetta maahanmuuttokriittiseen Suomen Sisu -järjestöön, vaikka sisulaisia on Perussuomalaisten Nuorten hallituksessa.
- Suomessa on kokoontumis- ja yhdistymisvapaus. Puolue ei ole minkään sisun jäsen, mutta Sisun jäseniä voi olla puolueen jäsenenä.
Puheenjohtaja Soini ei pidä Perussuomalaisia maahanmuuton vastaisena tai rasistisena puolueena. Maahanmuuttopoliittinen linja on hänen mukaansa seuraava.
- Maahan saa tulla, kun tekee töitä, omaksuu lainsäädännön ja tapakulttuurin ja maksaa veronsa, Soini kiteytti.
...
Soinin mielestä vaalienjälkeinen sanasota ja blogikirjoitusten tutkiminen kertoo siitä, että perussuomalaisten vaalivoitto ottaa vihreissä koville.
- Vihreät ovat ymmärtämässä, että meistä on tulossa saman kokoluokan puolueita ja mahdollisia kilpailijoita seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Siellä ovat hermot pettäneet, Soini sanoi.
Soini myönsi, että jos seuraavissa eduskuntavaaleissa tulee kannatusta, perussuomalaisten pitää olla valmiita myös hallitusvastuuseen.
Ensi kesän eurovaaleihinkin perussuomalaiset aikovat panostaa tosissaan, koska Suomen lainsäädäntöä pääosin muovaava EU kaipaa arvostelijoita. Soinin mielestä eduskuntaryhmästä pitäisi jonkun lähteä ehdokkaksi.
- Pertti "Veltto" Virtanen olisi erittäin hyvä ehdokas, samoin Raimo Vistbacka on aivan loistava. Itse en lähde vaaleihin, vaikka kiusaus olisikin suuri.
...
perjantai 28. marraskuuta 2008
Kotimaa: HNMKY:n avioliittotyötä epäillään julkisesta kehottamisesta rikokseen
Kotimaa: uutinen
28.10.2008
Helsingin Sanomat: uutinen
28.10.2008 21:46
Ilta-Sanomat: uutinen
28.10.2008 22:03
Aamulehti: uutinen
28.10.2008 22:16
Uusi Suomi: uutinen
28.10.2008 22:18
päivitys 22:32
...
Helsingin NMKY:n avioliittotyön englanninkielisessä 2007 painetussa kirjassa Conscious Marriage. How To Improve Your Marriage todetaan muun muassa, ettei lapsen "kohtuullinen ja rakastava ruumiillinen kurinpito ole väkivaltaa". Kirja kehottaa ruumiilliseen kurinpitoon kuitenkin vain, jos mikään muu ei kasvatuksessa auta.
HNMKY:n avioliittotyö on jo aiemmin sanoutunut kirjan opetuksista irti, vetänyt kirjan pois myynnistä ja kertonut, ettei järjestön avioliittotyön kursseilla ole opetettu lasten ruumiillista kurittamista lainkaan. Avioliittotyön mukaan kyse on ollut vanhasta monistenipusta, jota ei ollut tarkastettu kunnolla.
...
IS: Poliisi: Jussi Halla-ahon aselupa mietintään
Teemu Lahtisen tutkintapyyntö Vihreän langan kolumnista ei johda toimiin. Poliisin mukaan kolumnissa mainittu "perussuomalaisten tuhoaminen" oli asiayhteydessään poliittista kielenkäyttöä, joka tarkoitti perussuomalaisten kannatuksen vähenemistä.
Ilta-Sanomat:
Poliisi: Jussi Halla-ahon aselupa mietintään
28.11.2008 13:28
Iltalehti:
Lehti: Jussi Halla-ahon aselupa mietintään
28.11.2008 14:03
Helsingin Sanomat:
Poliisi harkitsee Jussi Halla-ahon aseluvan peruuttamista
28.11.2008 16:20
Aamulehti:
Jussi Halla-ahon aselupa hyllylle?
28.11.2008 17:46
päivitys 18:21
Poliisi käy parhaillaan läpi Helsingin tulevan kaupunginvaltuutetun, Jussi Halla-ahon (ps, sit) asetekstejä. Halla-aho on kirjoittanut useita väkivaltaa ja aseharrastusta ihannoivia tekstejä. Halla-aho on innokas aseharrastaja.
- Totta kai hänen aselupaansa pitää miettiä. Olemme saaneet vihjeen näistä teksteista ja käymme niitä parhaillaan läpi. Pohdimme, onko tällaista henkilöä syytä pelätä vai onko kyse pelkästä retoriikasta, sanoo rikoskomisario Vesa Hietala Helsingin poliisista.
- Kaikki tällaiset puheet on otettava vakavasti.
...
Halla-aho on kertonut, että hän ei menisi väliin, jos näkisi raiskauksen. Pahinta olisi, jos hän joutuisi maksamaan afrikkalaiselle raiskaajalle kivusta ja särystä korvauksia.
"Tuollaisessa tilanteessa voisin hyvin kuvitella menettäväni kokonaan itsehillinnän ja ottavani hengiltä sekä tuomarin, kipua ja särkyä kärsineen saastan että häntä puolustavan oikeusavustajan."
Espoolaisen ensi kauden kaupunginvaltuutetun Teemu Lahtisen (ps) tutkintapyyntö Vihreän langan kolumnista ei johda toimiin. Poliisin mukaan Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton pääsihteeri Jehki Härkönen ei ole syyllistynyt rikokseen.
...
- Teksti ei aiheuta toimia. Ei tuossa kukaan ole syyllistynyt rikokseen. Asiayhteydestä voi päätellä, että kyse on poliittisesta kielenkäytöstä ja kolumnissa puhutaan puolueen kannatuksen vähenemisestä, ei joukkotuhonnasta, tutkinnanjohtaja Hietala kuittaa.
IT-viikko: EU puuttuu nettirasismiin
EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvosto hyväksyi kokouksessaan 27.-28. marraskuuta lopullisesti useita puitepäätöksiä, joilla tehostetaan jäsenmaiden välistä rikosoikeudellista yhteistyötä. Päätökset koskevat muun muassa rasismia ja terrorismia.
Rasismin ja muukalaisvihan torjuntaa koskevalla puitepäätöksellä lähennetään jäsenmaiden rasismia ja muukalaisvihaa sisältäviä rikoksia koskevaa lainsäädäntöä, oikeusministeriö tiedottaa.
Jäsenmaat sitoutuvat säätämään rangaistavaksi julkisen yllyttämisen väkivaltaan tai rotuvihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän tai kansallisen tai etnisen alkuperän perusteella määräytyvään ihmisryhmään tai sen jäseneen. Tämä voi tapahtua esimerkiksi levittämällä rasistista aineistoa internetin välityksellä.
Ministeriön mukaan puitepäätöksestä aiheutuu vähäisiä muutoksia Suomen lainsäädäntöön.
Kotimaisen nettirasismikeskustelun viimeisimpiin kannanottajiin lukeutuu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, joka on vilauttanut keskustelupalstojen pitäjäyrityksille tiukempaa vastuuta laittomista viesteistä.
Poliisin tilastoista toisaalta ilmenee, että internet-rasismista ei ainakaan ilmoitella kovin tiuhaan. Vuonna 2007 nettiaiheisia rasismi-ilmoituksia kirjattiin vain neljätoista kappaletta.
Terroristien nettivärväys rangaistavaksi halki EU:n
Oikeus- ja sisäasiainneuvoston päätöksen nojalla kaikki jäsenvaltiot velvoitetaan saattamaan rangaistavaksi julkinen yllytys terrorismirikokseen, värväys terrorismiin ja koulutus terrorismiin myös silloin, kun ne on toteutettu internetin välityksellä.
Teon rangaistavaksi katsominen ei edellytä, että terrorismirikos tosiasiallisesti tehdään. Kriminalisointivelvoitteet vastaavat pitkälti Euroopan neuvoston terrorismin ennaltaehkäisyä koskevassa yleissopimuksessa jo olevia velvoitteita, eikä terrorismipuitepäätös aiheuta muutoksia Suomen lainsäädäntöön.
Tietosuojaa kunnioitettava
Muihin puitepäätöksiin lukeutui henkilötietojen suojaaminen. Päätöksellä määritellään yleiset säännöt henkilötietojen käsittelylle rikosasioissa tehtävässä EU:n poliisi- ja oikeudellisessa yhteistyössä.
Puitepäätöstä sovelletaan, kun henkilötietoja siirretään jäsenvaltiolta toiselle rikosten torjumiseksi, tutkimiseksi, selvittämiseksi tai rangaistusten täytäntöön panemiseksi. Päätöksellä myös turvataan, että perusoikeuksia, etenkin yksityisyyttä ja tietosuojaa, kunnioitetaan tietoja käsiteltäessä, oikeusministeriö hahmottaa.
Tämä puitepäätös aiheuttaa muutoksia henkilötietojen käsittelyä poliisitoimessa ja rajavartiolaitoksessa koskeviin lakeihin.
Puitepäätösten sisällöstä on päästy yhteisymmärrykseen jo aikaisemmin, mutta ne ovat odottaneet tiettyjen jäsenvaltioiden parlamenttivaraumien poistumista. Jäsenmaiden tulee saattaa lainsäädäntönsä yhdenmukaiseksi puitepäätösten kanssa kahden tai kolmen vuoden kuluessa niiden hyväksymisestä.
torstai 27. marraskuuta 2008
Seura: Suomen mukavin mies
Seura: kolumni
48/2008
Sen jälkeen kun Suomen mukavimman miehen Timo Soinin johtamat Perussuomalaiset saavuttivat syksyn kuntavaaleissa veret seisauttaneen vaalivoiton, päiviteltiin toreilla hetki, että mitäs, tuleekohan nyt ulkomaalaisvastaisia puheita valtuustoihin.
No mitä luulisitte? Totta mooses tulee! Ulkomaalaisvastaisuus on ainoa asia, joka alle prosentin lilliputtilukemista yhtäkkiä 5,4 prosentin kannatukseen nousseita persuja yhdistää – siis sen lisäksi, että Timo Soini on kaikkien mielestä mukava mies.
---
Soinin mukavuuskertoimen lisäksi selityksiä populistisen persu-puolueen kannatuksen räjähdykselle voi tietysti hakea yleisestä eriarvoisuuden lisääntymisestä ja tuloerojen kasvusta, mutta eniten silti siitä ilmeisimmästä: rasismista.
Suomen jo ennestään ulkomaalaisvihamieliselle maahanmuuttopolitiikalle ja umpimieliselle asenneilmastolle Timo Soini on tehnyt valtavan karhunpalveluksen. Soinin mukavuuden oudosti kultivoimia persuja ovat alkaneet äänestää myös piilorasistit. Nallekarhumainen, rakastettava puoluejohtaja on tehnyt ulkomaalaisvastaisista mielipiteistä tavallaan sosiaalisesti hyväksyttäviä.
Suomalaisessa politiikassa mukavien, mutta aatteellisesti kyseenalaisten äijien menestys on toki jo perinne. Silti en käsitä, miten tässä maassa lähes 140 000 ihmistä on kuluvana syksynä voinut äänestää puoluetta, jonka johtaja vastustaa naispappeutta ja aborttia ja ottaa puolueensa listoille kaikki yököttävimmätkin rasistit, joita muut puolueet eivät ole huolineet.
---
Väkivaltaa ja asekulttuuria ihannoiva Halla-aho tunnetaan ennen muuta rasistisista (tai kuten hän itse saivartelee, ”monikulturismia vastustavista”) nettikirjoituksistaan, joissa hän esittelee ulkomaalaistaustaisten ihmisten tekemiä rikoksia sekä erittelee sitä, millaiset naiset tässä maassa mieluiten saisi raiskata.
Mieluiten raiskattavia ovat Halla-ahon mukaan ”vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä”, koska ”heihin ei osu mikään muu kuin se, että monikulttuurisuus osuu omaan nilkkaan”.
Että tältä pohjalta. Soini on kieltäytynyt kommentoimasta Halla-ahon toimintaa, koska tämä ei ole Perussuomalaisten jäsen.
Siitä huolimatta Soini otti Halla-ahon kuntavaaleissa listoilleen – ja hemmetti soikoon, koko persu voi olla halla-ahoja täynnä!
Perussuomalaiset on noussut nykyiseen menestykseensä nimenomaan hyväksymällä mukaan puoluetoimintaan ison joukon väkeä, joka lietsoo epäluuloa ja vihaa jo valmiiksi heikossa asemassa olevia maahanmuuttajia kohtaan.
---
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Aamulehti: Ovatko perussuomalaiset räävittömiä? - kokoomuslaiset eri linjoilla
Aamulehti: uutinen
26.11.2008 09:02: (ei imagea)
päivitys 09:29: image
...
- Perussuomalaisten täytyy käydä puoluejohtajan johdolla arvokeskustelu, jos heidän riveistään pulppuaa tällaisia tapauksia, joita ei voi jatkossa pitää yksittäistapauksina.
Katajan mielestä Soinin tulee tehdä selkeämpi pesäero rasismiin, jos Jussi Halla-ahon kaltaisia kirjoittajia tulee lisää julkisuuteen. Perussuomalaisiin yhdistettiin myös Facebookin Teuvo Loman -vastaista ryhmää pitänyt urjalalaismies, joka tuli valituksi kuntavaaleissa varavaltuutetuksi.
...
- Pidän erikoisena sitä, että itse maalataan piru seinälle ja sitten aletaan ampua alas. Tässä ei ole rikottu lakia, Jos niin tehdään, sitten pitää reagoida, Tujunen sanoo Alma Median Helsingin toimituksen haastattelussa.
...
Molemmat kokoomusvaikuttajat katsovat sekä Halla-ahon että Teuvo Loman -ryhmän olevan kaukana kokoomuslaisten ajatusmaailmasta.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Aamulehti: Suomalaiseksi voi päästä ilman kaksista kielitaitoa
Sisäministeriö: Euro-afrikkalaisesta muuttoliikkeen alueellisesta yhteistyöstä sovittiin Pariisissa
Sisäasiainministeriön tiedote
25.11.2008
...
Kokouksessa sovittiin Afrikan maita koskevan alueellisen yhteistyöohjelman sisällöstä vuosille 2009-2011 sekä hyväksyttiin poliittinen julistus, jossa osallistujavaltiot sitoutuvat vahvistamaan muuttoliikeyhteistyötä EU:n ja osallistuvien Afrikan lähtö- ja kauttakulkumaiden välillä. Yhteistyö painottuu Länsi-Afrikan alueelle.
Yhteistyöasiakirjassa vuosille 2009-2011 käsitellään muuttoliikkeen edistämistä, hallitsemattoman muuttoliikkeen torjuntaa sekä mahdollisuuksia edistää muuttoliikkeen ja kehityspolitiikan synergiaa.
Muuttoliikkeen edistämisessä käsitellään muun muassa toimia, joilla EU pyrkii yhteistyössä kumppanimaiden kanssa edistämään laillista työvoiman maahanmuuttoa.
...
Muuttoliikkeen ja kehityspolitiikan synergian edistämisessä käsitellään muun muassa toimia, joilla maahanmuuttajayhteisöt voisivat nykyistä paremmin olla mukana ja vaikuttamassa lähtömaansa kehitykseen.
...
Erityisesti Afrikan kohdalla on tärkeää, ettei muuttoliikkeeseen liittyviä kysymyksiä käsiteltäisi irrallaan maiden taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä tai työllisyydestä.
Kokouksessa Suomea edustivat hallitusneuvos Eero Koskenniemi ja maahanmuutto- ja eurooppaministerin erityisavustaja Thomas Bergman sisäasiainministeriöstä sekä lähetystöneuvos Ilkka Rentola ulkoasiainministeriöstä.
maanantai 24. marraskuuta 2008
IS: Rasistisia rikoksia entistä vähemmän
Poliisi: tiedote, raportti (pdf)
24.11.2008
Ilta-Sanomat:
Rasistisia rikoksia entistä vähemmän
24.11.2008 10:25
Aamulehti: (uutinen poistettu)
Huoltoasemalla ja kirpputorilla tehdystä syrjinnästä rikosilmoituksia
24.11.2008 10:37
Vihreä lanka:
Rasistiset vahingonteot kasvussa, syrjintä vähentynyt
24.11.2008 10:40
Helsingin Sanomat/STT:
Rasistiset vahingonteot lisääntyneet selvästi
24.11.2008 11:24
It-viikko:
Internet-rasismista vain vähän ilmoituksia
24.11.2008 12:00
YLE Uutiset:
Rasistiset rikokset vähentyneet
24.11.2008 12:22
päivitys 12:24
Savon Sanomat:
Rasistiset vahingonteot ovat lisääntyneet selvästi
25.11.2008 05:20
Uusi Suomi:
Rasisti iskee etniseen pitseriaan yhä useammin
25.11.2008 07:36
...
Vahingonteot kohdistuivat useimmiten etnisten vähemmistöjen edustajien omaisuuteen kotipiirissä tai heidän pitämiinsä ravintoloihin.
- Etnisiin ravintoloihin kohdistuneissa tapauksissa oli tyypillisesti töhritty tai rikottu ravintolan julkisivua yön aikana. Tyypillistä oli myös, että ravintolassa ollut päihtynyt valtaväestön edustaja häiriköi, nimitteli henkilökuntaa rasistisesti ja rikkoi ravintolan irtaimistoa, kertoo vuosiselvityksen tehnyt tutkija Mikko Joronen.
...
HS: Sisäministeriö julistautui syrjinnästä vapaaksi alueeksi
Helsingin Sanomat: uutinen
24.11.2008 11:06
Sisäministeriö: tiedote
24.11.2008
...
Kampanja kohdistuu erityisesti työyhteisöihin. Syrjinnästä vapaa alue tarkoittaa sisäministeriön mukaan sitä, että "organisaatio toivottaa kaikki ihmiset tervetulleiksi riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä taustasta, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta, vammaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta".
Kansliapäällikkö Ritva Viljanen tähdentää, että esimiesten on puututtava syrjintään, jos työyhteisö noudattaa syrjinnässä nollatoleranssia. Viljasen mukaan tällöin myös alaisten on helpompi tuoda esille kokemansa tai havaitsemansa syrjintä....
Sisäasiainhallinnon linjaukset yhdenvertaisuuden edistämiseksi
Yhdenvertaisuuslinjausten toimeenpanolla ehkäistään kaikkinaista syrjintää etnisen tai kansallisen alkuperän, iän, kielen, uskonnon ja vakaumuksen, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin perusteella.
Sisäasiainhallinnon linjaukset yhdenvertaisuuden edistämiseksi: verkkosivu, julkaisu (pdf)
2008
...
Sisäasiainhallinnossa lähtökohtana on jokaisen ihmisen tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtelu sekä syrjimätön toiminta. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja yhtä arvokas.
...
Kahden samanvahvuisen hakijan osalta valinnassa painotetaan kulloinkin aliedustettuina olevia ryhmiä sukupuolen ja etniseen vähemmistöön kuulumisen osalta. Rekrytoinneissa noudatetaan ikätasa-arvoa ja tuetaan yhdenvertaisuuslain mukaisesti vammaisten ihmisten työmarkkinoille pääsyä positiivisen erityiskohtelun avulla.
...
Sisäasiainhallinnossa tiedostetaan, että syrjintä vakaumuksen perusteella on laitonta ja kiellettyä, samoin on kiellettyä perustella syrjivää käytöstä omalla vakaumuksella.
...
Ikääntyneet henkilöt, jotka kuuluvat samanaikaisesti johonkin toiseen syrjinnän vaarassa olevaan ryhmään, otetaan huomioon sisäasiainhallinnon eri toimialoilla erityisryhminä, joille kohdennetaan positiivista erityiskohtelua.
...
Sisäasiainhallinnon toiminnassa, ohjeistuksessa ja asiakastyössä vältetään lähtökohtaista hetero-olettamusta.
...
Sisäasiainhallinnossa henkilöstö- ja muut voimavarat mitoitetaan niin, ettei rakenteellisten vinoumien tuloksena synny syrjintätilanteita tai eriarvoista kohtelua eri asiakasryhmien osalta. Tulosohjausprosessin kautta asetetaan tavoitteet tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi ja osoitetaan niihin välttämättömät resurssit.
...
Saamelaisilla, romaneilla, maahanmuuttajataustaisilla henkilöillä ja ruotsinkielisellä vähemmistöllämme on kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia, erityispiirteitä ja tarpeita. Tunne nämä oikeudet, kunnioita niitä työssäsi ja edistä omalta osaltasi keskinäistä kanssakäymistä ja ymmärrystä.
...
Maahanmuutto lisääntyy ja me tarvitsemme sitä. Pidä osaltasi huoli siitä, että uudet tulijat saavat tarvitsemansa tuen, tiedon ja opastuksen. Näin edistät paitsi heidän yhdenvertaista asemaansa yhteiskunnassa, myös hyvää tulevaisuutta meille kaikille.
...
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
IS: Vasemmistonaiset: Soini, ota vastuu!
Ilta-Sanomat:
Vasemmistonaiset: Soini, ota vastuu!
22.11.2008 20:06: image
Vasemmistonaiset: tiedote
22.11.2008: image
päivitys 26.11.: image
Uusi Suomi:
Vasemmistonaiset: Soini, ota vastuu!
22.11.2008: image
...
Vasemmistonaisten mielestä Soini pakoilee vastuutaan, koska hän ei halua kommentoida sitä, mitä tietyt perussuomalaisten jäsenet esimerkiksi nettisivuillaan kirjoittavat.
Perussuomalaisten listoilta valtuustoihin valittiin muun muassa useita kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön jäseniä.
- Tiestivätkö kaikki perussuomalaisia äänestäneet, millaisia arvoja ja millaisten yhdistysten jäseniä he tietämättään kannattavat, vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Minna Sirnö kysyy.
- Tiesivätkö he sitäkään, että Suomen Sisun keskustelufoorumilla esimerkiksi lukee, että "maahanmuutto ei vaadi tutkimusta, koska jokaisen neekerin ja ählämin maahanmuutto on katastrofi". Sivujen ylläpitäjän olisi helppo halutessaan poistaa tällaiset vihaviestit. Sivujen ylläpitäjä eli yhdistys ei voi pestä käsiään ilmoittamalla, ettei vastaa kirjoittajien näkemyksistä, Sirnö toteaa tiedotteessaan.
- Myöskään yhdistyksen jäsenen Jussi Halla-Ahon ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin liittyvät toiveet - eli että ne kohdistuisivat vihervasemmistolaisiin naisiin - eivät sananselittelyistä parane, Sirnö huomauttaa.
...
_______________________________________________
Vasemmistonaiset, puoluevaltuuston kokous 22.11.2008, Helsinki
Vasemmistonaiset: Kuluttajan suoja koskee myös Perussuomalaisten äänestäjiä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on useaan otteeseen julkisuudessa ilmoittanut, ettei hän tai puolue ole vastuussa siitä, mitä mieltä puolueen yksittäiset jäsenet tai puolueen listoilta valtuustoihin valitut ihmiset ovat tai siitä, mitä he esimerkiksi nettisivuillaan kirjoittavat.
Vasemmistonaisten mielestä tämä on vastuun pakoilua ja häikäilemätöntä vallan kahvaan kiipimistä keinolla millä hyvänsä.
Vasemmistonaisten mielestä kuluttajan suojan pitää koskea myös puolueita. Puolueen jäsenyyden valittaessa tai äänestyslipun kautta valtakirjan puolueen edustajille antaessaan, äänestäjällä on oikeus tietää, mitä tilaa ja mitä saa.
Perussuomalaisten listoilta kunnan valtuustoihin valittiin mm. useita Suomen Sisu – nimisen järjestön jäseniä. Suomen Sisun nettisivuilla ”onnitellaan lämpimästi massiivisesta vaalivoitosta yhdistyksen lukuisia läpimenijöitä”.
– Tiesivätkö kaikki perussuomalaisia äänestäneet, millaisia arvoja ja millaisten yhdistysten jäseniä he tietämättään kannattavat, Vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Minna Sirnö kysyy.
– Tiesivätkö he sitäkään, että Suomen Sisun keskustelufoorumilla esimerkiksi lukee, että ”maahanmuutto ei vaadi tutkimusta, koska jokaisen neekerin ja ählämin maahanmuutto on katastrofi”. Sivujen ylläpitäjän olisi helppo halutessaan poistaa tällaiset vihaviestit. Sivujen ylläpitäjä eli yhdistys ei voi pestä käsiään ilmoittamalla, ettei vastaa kirjoittajien näkemyksistä.
Myöskään yhdistyksen aktiivin Jussia Halla-ahon ulkomaalaisten raiskauksiin liittyvät toiveet – eli että ne kohdistuisivat vihervasemmistolaisiin naisiin – eivät sananselittelyistä parane.
Vastuu puolueen linjasta on kunkin puolueen johdolla. Tämä koskee myös Perussuomalaiset – puoluetta ja puheenjohtaja Soinia. Soinin on vihdoin ilmoitettava selkeästi, mitä mieltä hän henkilökohtaisesti ja hänen johtamansa puolue on Suomen Sisu – järjestön arvoista ja päämääristä.
Lisätiedot:
Puhenainen Minnan Sirnö, puhelin 050 511 3127
Naispoliittinen sihteeri Lena Paju, puhelin 050 591 1216
22.11.2008
MTV3: Maahanmuutto lisää kunniaan liittyvää väkivaltaa
MTV3/STT: uutinen
23.11.2008 06:38: (ei imagea)
päivitys 06:42: image
...
- Kunniaväkivallan kanssa eletään samassa ilmiössä kuin 10-15 vuotta sitten meidän omassa perheväkivallassamme. Tuolloin väkivalta oli äärimmäisen piilossa, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Kari Tolvanen arvioi.
- Nyt puhutaan väkivallasta maahanmuuttajaperheiden keskuudessa. Heidän luottamuksensa viranomaisiin on heikompaa kuin syntyperäisten suomalaisten. Kaikki maahanmuuttajaperheiden väkivalta ei ole kunniaväkivaltaa, vaan siellä esiintyy myös perisuomalaista perheväkivaltaa, huomauttaa Tolvanen.
...
- Työllisyydellä ja osallisuudella on todella tärkeä rooli siihen, kuinka paljon kunniaan liittyvää väkivaltaa on, projektipäällikkö Marjo van Dijken Mannerheimin lastensuojeluliitosta toteaa.
...
Ensi- ja turvakotien liitosta kerrotaan, että kunniaan liittyvät väkivaltatapaukset tulevat esille turvakodeissa, mutta eivät päivittäin.
Sen sijaan maahanmuuttajanaisten keskuudessa työskentelevän järjestön, Monika-Naisten toimintaan ilmiö vaikuttaa joka päivä. Järjestö tarjoaa tukea väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille ja lapsille. Sillä on myös turvakotitoimintaa.
- Koulussa ja poliisitoimessa osataan aiempaa paremmin nähdä ja nostaa epäilyksiä, kun väkivaltakysymykset on nostettu suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän esille. Ihmiset ovat tulleet tietoisemmaksi, sanoo toiminnanjohtaja Reet Nurmi.
...
Monika-Naiset-järjestön toiminnanjohtajan Reet Nurmen mukaan kunniaan liittyvää väkivaltaa tulisi katsoa yhtenä naisiin kohdistuvan väkivallan muotona, jolla on omat erityispiirteensä.
- Muutoin maalataan mörköä, ikään kuin kunniaan liittyvä väkivalta olisi jotenkin erikoisempaa, Nurmi sanoo.
Marjo van Dijken Mannerheimin lasten suojeluliiton Uudenmaan piiristä haluaa korostaa yhteisön taholta tulevaa painetta kunniaan liittyvässä väkivallassa. Väkivaltaa käyttää usein isä tai veli, mutta myös monet muut suvun jäsenet, ja väkivallalla on yleensä suvun passiivinen tuki.
- Mies ei koe puolustavansa vain omaa kunniaansa, kuten perheväkivallassa, vaan koko sukunsa, esi-isiensä ja koko etnisen ryhmänsä kunniaa. Hän on tämän tiedostetun tai tiedostamattoman paineen uhri.
- Uhkaaja voi olla sukulaismies Suomessa tai perheen kotimaassa. Veljeä tai isää voidaan painostaa kaukaakin pitämään nuori nainen kunniallisena, van Dijken toteaa.
Kunnian suojelemisen tarpeen voi nostaa vääränlainen vaatetus tai huhu siveettömyydestä. Väkivaltaan saattaa johtaa myös pelko, että nainen menee naimisiin toiseen heimoon kuuluvan kanssa tai ei suostu naimisiin suvun valitseman miehen kanssa.
...
* Suomessa ei tiettävästi ole tehty kunniamurhia
...
* - Kunniaan liittyvän väkivallan yleisyyttä Suomessa on vaikea arvioida, sillä tilastointia ei ole olemassa. Kaikki tapaukset eivät tule viranomaisten tietoon.
...
lauantai 22. marraskuuta 2008
Pohjalainen: Jussi Halla-ahon juurilla
Pohjalainen:
Jussi Halla-ahon juurilla
22.11.2008
Outo väristys veivaa kehoa kunnallisvaali-iltana yhden nimen takia. Perussuomalaisten voiton huuma yltää Helsinkiin, josta valitaan valtuustoon liki 3 000 äänellä filosofian tohtori Jussi Halla-aho (ps/sit).
Siis Halla-aho...nimi kolahtaa kotoisasti alajärveläisen korvaan. Epäilys herää heti. Ei kai missään muualla maailmassa ole niin paljon, jos ollenkaan, Halla-ahoja kuin Alajärven Hoiskossa.
[...]
Miehessä on jotain arvaamatonta ja uhkaavaa. Hän on oppinut ja jyrkkä, ristiriitainen ja kiinnostava. Hänen kirjoituksensa on systemaattista äärilaitojen sanomaa, erittäin maahanmuuttokriittistä. Jotain sellaista, johon Suomessa vasta nyt totutellaan.
Puheenjohtaja Timo Soinilla on Halla-ahon kanssa vielä tekemistä. Eräässä haastattelussa Soini ilmoittaa, ettei ole mikään lapsenvahti, eikä ala selittelemään toisten sanomisia.
[...]
Perussuomalaisten kansanedustaja Raimo Vistbacka Alajärveltä vahvistaa epäilyn juurista. Hän sanoo Halla-ahon alajärveläisyydestä: "Kyllä minulla on sellainen käsitys, että on se Hoiskosta." Vistbacka on ollut äskettäin Matti Halla-ahon 90-vuotispäivillä ja siellä on puhuttu, että Jussi on sekä isänsä että äitinsä puolelta alajärveläinen.
Vistbacka on tavannut Jussi Halla-ahon: "Hiljainen ja vaatimaton hyssykkä, ei mikään reuhkaaja."
Halla-ahon oma blogi "Scripta, kirjoituksia uppoavasta lännestä" raottaa yksityiselämää.
Erikoinen mies on lukenut venäjän kieltä ja siinä sivussa kroatiaa, puolaa ja ukrainaa sekä kuolleita kieliä kuten latinaa, kreikkaa, sanskritia, muinaispersiaa, muinaisiiriä ja muinaisenglantia.
Hän harrastaa tähtitieteen lisäksi äidinpuoleisen suvun tutkimista. Äidin puolen suku on Bergroth (alajärveläisittäin Pärruuti). "Pojuksi" kutsuttu Leopold Bergroth oli legendaarinen kunnanlääkäri, joka tunnettiin intohimoisena kannustajana pesäpallokatsomossa. Hänestä on satoja juttuja, eikä ole alajärveläistä, joka ei tietäsi Pojua.
Leopold Bergroth oli siis Jussi Halla-ahon isoisä äidin puolelta ja isän puolen isoisä oli kaima, Jussi Halla-aho. Liisa ja Impi olivat mummuja. Kaikki Alajärveltä.
Väärää politiikkaa, vihreät! referoi perjantain Ilta-Sanomien otsikko. Lehti kertoo, että Halla-aho on tekemässä tutkintapyyntöä Vihreistä Naisista. Halla-ahon mukaan yhdistys syyttää häntä rikoksesta ilman perusteita.
Perussuomalaisten Helsingin-ääniharava ei lähde otsikoista. Jos puolue saa Helsingissä hallituspaikan, sen ottaa Halla-aho.
Häneen on syytä suhtautua erittäin vakavasti.
perjantai 21. marraskuuta 2008
HS: Opettajat eivät osaa kohdata monikulttuurisia oppilaita
Päivi Lipponen, Mirja-Tytti Talib: Opettajat eivät osaa kohdata monikulttuurisia oppilaita 21.11.2008
Helsingissä on jo kouluja, joissa oppilaiden enemmistö ei puhu suomea äidinkielenään. Maahanmuuttajaperheet ovat keskittyneet erityisesti alueille, joilta on voinut saada kaupungin vuokra-asunnon. Tällaisia lähiöitä on Itä- ja Koillis-Helsingissä.
Monikulttuurisuus merkitsee uudenlaisia haasteita alueiden peruspalveluille, koulutoimelle ja opettajankoulutukselle. Viimeistään nyt on syytä miettiä, kuinka estää Helsingin koulujen eriytyminen ja oppimistulosten erojen kasvu.
HS: Perussuomalaiselta tutkintapyyntö Vihreä lanka -lehdestä
Helsingin Sanomat: uutinen
21.11.2008 12:30: (ei imagea)
päivitys 12:56: image
Teemu Lahtisen blogi: kirjoitus
20.11.2008 15:48
Uusi Suomi: uutinen
21.11.2008 12:48: (ei imagea)
päivitys 14:55: image
Aamulehti/STT: uutinen
21.11.2008 17:46: (ei imagea)
päivitys 17:54: image
...
"Hallituspuolue Vihreiden naisjärjestön esimerkin rohkaisemana olen lähettänyt seuraavan tutkintapyynnön poliisille: 'Pyydän poliisia tutkimaan ovatko helsinkiläinen Jehki Härkönen sekä Helsingissä ilmestyvä Vihreä Lanka -lehti syyllistyneet rikokseen julkaistessaan 14. marraskuuta kirjoituksen, joka on otsikoitu 'Rasistisen vaalivoiton myytti'", Lahtinen kirjoittaa blogissaan.
Lahtinen pyytää poliisia tutkimaan, valmistelevatko Härkönen ja Vihreä lanka -lehti "joukkotuhontaa" perussuomalaisille henkilöille tai puolueelle ja kuinka pitkällä mahdolliset valmistelut ovat sekä tarvittaessa estämään joukkotuhonnan.
Lahtisen mielestä Suomen politiikassa on Kunnallisvaalien jälkeen käynnistynyt ennennäkemätön hyökkäys, jossa vihreät hyökkää perussuomalaisten kimppuun useilla eri tahoilla.
Vaikka hän kirjoittaa pitävänsä vihreiden tutkintapyyntöä lähinnä farssina ja suhtautuvansa varauksellisesti politiikantekoon oikeuslaitoksessa, hän katsoo, että "vihreille on näytettävä tien olevan kaksisuuntainen".
IS: Soini: Väärää politiikkaa, vihreät!
Ilta-Sanomat: uutinen
21.11.2008 10:01: image
päivitys 13:43: image
- Tämä on Vihreiltä Naisilta täysin väärä tapa tehdä politiikkaa, Soini sanoo.
Puheenjohtajan mukaan naisjärjestö haaskaa poliisin aikaa ja veronmaksajien rahoja poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.
- Eihän heidän päämääränsä ole mikään Halla-aho. Todellisuudessa he haluavat päästä perussuomalaisten kimppuun ja minun kimppuuni, Soini sanoo.
Soini ei aio taipua naisjärjestön vaatimukseen ja sanoutua irti Halla-ahon kirjoituksesta.
- En halua tähän sotkuun sekaantua, kun en ole tässä osapuoli. Sitten kun prosessit on käyty, voin kommentoida asiaa enemmän, Soini sanoo.
...
torstai 20. marraskuuta 2008
HS: Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen enemmän kuin aikoihin
Helsingin Sanomat: uutinen
20.11.2008 22:57: image
HS: Perussuomalaiset vaativat maahanmuuttajalle oleskelulupaa
Perussuomalaiset.fi: tiedote
20.11.2008
Helsingin Sanomat: uutinen
20.11.2008 18:12: image
...
Lidia Heistonen on psyykkisesti sairas, eikä tule toimeen ilman Suomessa asuvaa äitiään, minkä oleskelulupahakemukseen liitetyt suomalaisten lääkäreiden lausunnotkin vahvistavat.
...
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä on täysin selvää, että kyseisessä tapauksessa tulisi Lidia Heistoselle myöntää inhimillisistä syistä jatkuva oleskelulupa, koska sen epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hakijan terveydentilan ja muidenkin inhimillisten syiden vuoksi. Mielestämme huomioon tulisi ottaa myös se, että hakijan isä oli Suomen armeijan palveluksessa jatkosodan aikana.
...
Ministeri Holmlund Kaupunkien turvallisuus -hankkeen seminaarissa
Sisäasiainministeri Anne Holmlund avasi 20.11.2008 Kaupunkien turvallisuus -hankkeen käynnistysseminaarin Helsingissä. Ministeri Holmlund korosti puheessaan, että kaupunkien turvallisuus vaatii poikkihallinnollista yhteistyötä eri viranomaisten välillä. Ministerin mukaan kaupunkien haasteet ovat moninaiset ja kaupunkien turvallisuutta tuleekin parantaa laaja-alaisesti, niin kodeissa, kaduilla, normaaliaikoina kuin häiriötilanteissa.
Puhe kokonaisuudessaan: puhe
...
Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Tavoitteen saavuttaminen on viimeisen vuoden aikana tapahtuneen kehityksen johdosta entistäkin haasteellisempaa. Luulen, että kukaan meistä ei pysty tässä vaiheessa varmasti sanomaan, onko viime aikoina tehdyissä väkivallan teoissa kyse tämän hetken ilmiöstä vai ovatko nämä uudet toimintamallit pysyvämpiä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että varaudumme myös pahimpaan. Tarkoitan tällä sitä vaihtoehtoa, että suomalainen väkivalta on muuttumassa.
...
Nuoria ei pidä syyllistää eikä leimata. On kuitenkin totta, että vaikka suurella osalla nuorista asiat ovat hyvin, osalla nuorista ongelmat ovat syventyneet ja ne ovat entistä monimuotoisempia. Tämä joukko on määrällisesti varsin pieni mutta se vaikuttaa muiden ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Yhä useammin vältetään paikkoja ja alueita, joissa tiedetään näiden nuorien liikkuvan. Ei voi olla oikein, että ihmiset joutuvat välttelemään esimerkiksi liikkumista asemilla tai muilla kaupungin yleisillä paikoilla sen vuoksi, että levottomasti käyttäytyvä nuorisojoukko on ottanut alueen haltuunsa.
...
Häiriökäyttäytyminen koetaan laajasti uhkana. Se on myös yritystoiminnan kannalta ongelma, sillä se aiheuttaa monenlaisia lisäkustannuksia. Huolestuttavaa on myös lisääntyvä vastakkainasettelu kaupungin eri asukkaiden välillä. Mahdollisuuksia vastakkainasettelulle on paljon, esimerkkinä vaikkapa nuoret ja ikääntyneet, maahanmuuttajat ja kantaväestö, hyvin toimeentulevat ja huonommin toimeentulevat.
...
YLE: Tutkijat ja toimittajat järjestelmällisen häirinnän kohteena
YLE Uutiset: uutinen
20.11.2008 9:42: image
päivitys 10:48: image
Maahanmuuttoasioista julkisuudessa keskustelevat tutkijat ja toimittajat ovat jatkuvan aggressiivisen häirinnän kohteena. Häirintä tapahtuu yleensä verkossa. Aggressiivista palautetta ja uhkauksia tulee myös kirjeinä ja sähköposteina.
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Reetta Räty kertoo, että jokainen toimittaja, joka kirjoittaa maahanmuuttajista tai pakolaisista saa hyvin aggressiivista postia tai sähköpostia palautteeksi. Osa toimittajista päätyy myös internetiin rasistisille vihasivustoille.
Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros seuraa työkseen maahanmuuttotutkimusta. Kouros kertoo, että tutkijoiden rasistinen häirintä on hyvin yleistä, usein myös toistuvaa. Jotkut tutkijat ovat saaneet jopa tappouhkauksia.
Räty arvioi, että häirintäpalaute on luonteeltaan poliittista ja että siitä on tullut viime vuosina järjestelmällistä. Hänen mukaansa aggressiivinen palaute on suunnattu "monikulttuurista kukkahattutäti" -ideologiaa vastaan.
Myös Kouros arvioi palautteen suunnatun oletettua maahanmuuttomyönteistä ideologiaa vastaan.
YLE Uutiset kertoi keskiviikkona, että ainakin osa väärennetyistä Linnan juhlien kutsuista on lähetetty maahanmuuttotutkijoille. YLEn haastattelemat väärennettyjä juhlakutsuja saaneet tutkijat epäilivät heti kutsun saadessaan, että kyseessä on rasistinen häirintä, sillä häirintä on toistuvaa.
IS: Blogissa tehtaillaan häirikköpuheluita
Ilta-Sanomat: uutinen
20.11.2008 9:32: image
Maahanmuuttoasioista julkisuudessa puhuvat ihmiset kertovat joutuvansa jatkuvasti kohtaamaan häirintää ja uhkailuja.
- Olen saanut jopa tappouhkauksia, netissä levitellään kaikenlaista sontaa. Joka kerta kun puhun maahanmuutosta julkisuudessa, tulee raivoisa palauteryöppy, eräs tutkija kertoo.
Kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr) kertoi joutuneensa nyt ensimmäistä kertaa moderoimaan blogiaan häiritsevien törkyviestien takia kirjoitettuaan maahanmuutosta. Runsaasti roskapostia on saanut myös professori J.P. Roos, joka on käsitellyt maahanmuuttoasioita blogissaan Uudessa Suomessa.
Perussuomalaisten tulevan valtuutetun, Jussi Halla-ahon tukijat ovat esimerkiksi viime päivinä suunnitelleet Halla-ahon nettiblogissa häirikköpuheluita maahanmuuttoasioista kirjoittaville toimittajille. Halla-aho on itse pyytänyt vieraskirjansa kävijöitä lähettelemään roskapostia IS:n toimitukseen hänestä julkaistun uutisen jälkeen. "Spam and destroy", tuleva kaupunginvaltuutettu kirjoitti.
- Halla-ahon tukijoiden häirintätoiminta blogillani on koko kahden ja puolen vuoden ajan ollut niin jatkuvaa ja taukoamatonta, että se on todennäköisesti organisoitua. Muuten en kykene sitä selittämään, kertoo iirin kielen asiantuntija Panu Höglund.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
YLE: Sisäministeriöltä lisärahaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sijoittamiseen
YLE Uutiset: uutinen
19.11.2008 15.38
Sisäministeriö varaa kuntien menoihin ja vastaanottokeskusten ylläpitoon loppuvuodeksi vielä vajaat 14 miljoonaa euroa lisää rahaa. Lisäyksen taustalla on ministeriön uusi arvio sijoitettavien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrästä.
Arvion mukaan kunnissa on loppuvuodesta sijoitettuna yli 2 000 pakolaista, mikä on yli 700 enemmän kuin tälle vuodelle arvioitiin. Pakolaisten lisäksi turvapaikanhakijoita tulee tuhat enemmän kuin alun perin arvioitiin.
Rahan tarvetta lisää myös ennakoitua suurempi alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä. Ministeriö arvioi, että tämän vuoden aikana maahan tulee 500 alaikäistä turvapaikanhakijaa. Esimerkiksi viime kuussa Suomeen tuli 144 alaikäistä turvapaikanhakijaa.
...
Valtio varaa lisäysten jälkeen koko vuodeksi reilut 80 miljoonaa euroa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoituksiin.
...
Uusien arvioiden mukaan Suomeen tulee tänä vuonna 3 500 turvapaikanhakijaa. Pakolaisia kunnissa on loppuvuodesta vajaat 5 000, joista yli 2 000 on sijoitettu tämän vuoden aikana.
IS: Perussuomalaisten ehdokas harkitsee rikosilmoitusta puoluettaan vastaan
Ilta-Sanomat: uutinen
19.11.2008 12:14
Ilta-Sanomat/STT: uutinen
19.11.2008 17:47
Helsingin Sanomat: uutinen
19.11.2008 18:12
Osman, joka on myös Sudan-Suomi-yhdistyksen puheenjohtaja, syyttää kirjoituksia rasistisiksi ja kertoo yhdistyksen harkitsevan rikosilmoituksen jättämistä PS:n Hämeen ja Lahden yhdistyksiä kohtaan, Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa.
Osmanin syyttävä sormi kohdistuu erityisesti sellaisiin perussuomalaisiin, jotka kuuluvat kansallismieliseen Suomen Sisu -järjestöön. Kuuluisin sisulainen on PS:n Helsingin ääniharava Jussi Halla-aho.
Lahden seudulla sisulaisiin kuuluu Etelä-Suomen Sanomien mukaan muun muassa Asikkalan uusi valtuutettu James Hirvisaari ja Lahden tuleva varavaltuutettu Jani Karhapää.
...
Hänen mielestään useampikin kirjoittaja on käyttänyt maahanmuuttajista rasistisia ilmaisuja ja viitannut niillä muun muassa hänen omiin lapsiinsa.
...
-Todelliset, rasistiset motiivit ovat paljastuneet nettikirjoittelusta, toteaa Hassan Osman. Hän ei halua eritellä yksittäisiä ilmaisuja.
...
Osman on tyytyväinen, että valtuustopaikka jäi pientä vaille.
-En olisi siirtynyt perussuomalaisiin, jos olisin tiennyt sen olevan tällainen puolue.
Hassan Osman on työskennellyt Suomessa 30 vuotta eikä voi hyväksyä kirjoituksia, joiden mukaan Suomi kuuluu alkuperäisille suomalaisille ja saamelaisille.
Hän varoittaa suomalaisia kuuntelemasta äärioikeistoa, jotta paheneva lama ja köyhyys eivät synnyttäisi vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaan.
Aamulehti: Poliisi ei kaipaa geenirekisteriä
Aamulehti: uutinen
19.11.2008 08:48
Oheisjuttu: Koko kansan geenipankki olisi kallis toteuttaa
- Poliisilla on muita keinoja tutkia rikoksia, Paatero kuittaa.
...
- Kaikkeahan voi rikostutkinnallisesti haaveilla, mutta en näe sellaista yhteiskunnallisesti mahdollisena. Tämä on periaatteellinen kysymys.
Paatero toivoi poliisiylijohtajan virkaan tultuaan, että poliisin olisi saatava rikostutkinnan käyttöön koko kansan sormenjälkirekisteri.
...Paatero painottaa, että tämänkin rekisterin käyttö rikostutkinnassa selvitetään erikseen. Hän ei halua tässä vaiheessa ennakoida ratkaisua.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on suhtautunut sormenjälkirekisterin perustamiseen kriittisesti. Geenipankki olisi hänen mielestään aivan suhteeton keino rikostorjunnassa.
Hänen mielestään pitää puhua suoraan poliisin valtuuksien lisäämisestä, jos sormenjälki- tai muita rekistereitä halutaan myös poliisin käyttöön.
tiistai 18. marraskuuta 2008
HS: Netin ilmiantopalvelu tulossa Suomeenkin
Helsingin Sanomat:
Netin ilmiantopalvelu tulossa Suomeenkin
18.11.2008 22:24
Uusi Suomi:
Internetin valvontaan järeitä aseita
16.11.2008
"Se on helppo kontaktinappi. Kun havaitsee verkossa jonkin hyvän tavan vastaisen tai laittoman ilmiön, niin tämä on helppo tapa ottaa kontakti poliisiin ja tehdä ilmoitus. Norjan poliisin kokemus tästä on erittäin hyvä", sanoo kansliapäällikkö Ritva Viljanen sisäministeriöstä.
...
Viljasen mukaan Norjassa jo pelkästään se, että sivuilta näkyy virtuaaliyhteisön tekevän yhteistyötä poliisin kanssa, siivoaa sivuilta epäasiallista aineistoa.
"Suomen valtionhallinnon pitäisi enemmän miettiä sitä, että olisimme siellä missä ihmisetkin ovat. Hyvä, että julkinen hallinto tekee omia verkkoportaalejaan, mutta kyllä täytyy sanoa, että niiden kävijämäärät ovat tavattoman pienet", Viljanen sanoo.
..."Nykytilaan verrattuna olisi iso askel eteenpäin, jos me saisimme edes näihin isoimpiin sivuihin tämän toteutettua."
Poliisiylitarkastaja Robin Lardot kertoo, että esitystä ja sen teknisiä yksityiskohtia mietitään tämän syksyn ja talven ajan.
...
Lähtökohta on, että kaikki perustuisi vapaaehtoisuuteen eikä palveluntarjoajia pakotettaisi lisäämään Red button -ominaisuutta sivuilleen.
"Kaukainen toive olisi, että se saataisiin kaikille sivuille. Mutta jos saisimme keskeisimmille, aktiivisessa käytössä oleville sivustoille, niin kattavuus olisi hyvä."
IS: Tutkintapyyntö Halla-ahon tekstistä
Ilta-Sanomat:
Tutkintapyyntö Halla-ahon raiskaustekstistä
18.11.2008 22:02
päivitys 22:47: image
päivitys 19.11. 00:20: image
Helsingin Sanomat: Vihreät Naiset jättää tutkintapyynnön Halla-ahon kirjoittelusta
19.11.2008 07:45
päivitys 07:58: image
päivitys 15:42: image
Uusi Suomi:
Halla-ahon raiskaustekstistä tutkintapyyntö
19.11.2008 09:23: image
päivitys 13:05: image
Vihreät Naiset: tiedote
19.11.2008 10:46
Aamulehti: (uutinen poistettu)
Perussuomalaisten Halla-ahon raiskauskirjoituksesta tutkintapyyntö
19.11.2008 11:18
päivitys 14:17: image
Etelä-Suomen Sanomat:
Valtuutetun raiskauspuheista tutkintapyyntö
19.11.2008 11:33
päivitys 15:34: image
MTV3/STT:
Vihreät jättivät tutkintapyynnön Halla-ahon blogista
19.11.2008 12:42
YLE Uutiset: (uutinen poistettu)
Vihreät naiset jättää Halla-ahosta tutkintapyynnön
19.11.2008 12.48
päivitys 12:57: image
päivitys 14:09: image
Nelonen:
Valtuutetun raiskauspuheista tutkintapyyntö
19.11.2008 15:40: image
Kaleva/STT:
Vihreiltä naisilta tutkintapyyntö valtuutetun raiskauspuheista
19.11.2008
Vihreä lanka:
Jussi Halla-ahon raiskauskirjoituksesta tutkintapyyntö
19.11.2008: image
- Tutkintapyynnöllä haluamme selvityttää, syyllistyikö Halla-aho tässä rikokseen. Mahdollisia rikosnimikkeitä voivat olla rikokseen yllyttäminen, yllyttäminen kansanryhmää vastaan tai kunnianloukkaus, Vihreiden Naisten puheenjohtaja Heli Järvinen sanoo.
...
- Jussi Halla-aho on vahvistanut tuoreessa haastattelussaan, että jos naisia kuitenkin raiskataan, vihervasemmistolaiset naiset olisi syytä raiskata ennen muita. Kyse ei ole sananvapauden harjoittamisesta tai viattomasta monikulttuurisuuskritiikistä, vaan raiskauksiin ja vihaan lietsomisesta, Järvinen toteaa.
- Nyt on aika perussuomalaisten sanoutua selkeästi irti, sen sijaan, että puheenjohtaja työntää päänsä pensaaseen ja toistelee, ettei halua kommentoida asiaa.
- Maahanmuuttokriittisten perussuomalaisten näkyvä poliitikko on nyt avannut konkreettisesti siitä, mitä tämä kriittisyys käytännössä tarkoittaa. Perussuomalaisten hiljaisuudesta voi tehdä sen tulkinnan, että kenet raiskataan ensin -puhe on ihan linjassa puolueen periaatteiden kanssa. En olisi uskonut, että joudun vielä 2000-luvulla ylipäätään käymään tällaista keskustelua, hämmästelee Järvinen.
...
- Oleellisinta olisi nyt puhua siitä, miten naisiin kohdistuva väkivalta - sekä maahanmuuttajien että suomalaisten miesten tekemä - saataisiin loppumaan. Tämä on todellinen ongelma, johon perussuomalaiset eivät ole osoittaneet kiinnostusta tai ratkaisuja, Vihreiden Naisten pääsihteeri Sirpa Hertell toteaa.
Halla-aho puolestaan aikoo tehdä tutkintapyynnön Vihreistä Naisista.
- Mielestäni he melko suoraan väittävät minun yllyttävän raiskauksiin. Koska rikokseen yllyttäminen on rikos, he siis syyttävät minua rikoksesta, mikä puolestaan vailla perusteita tehtynä on rikos, Halla-aho kirjoitti blogissaan.
...
Halla-aho puolustautui maanantaina blogissaan ja siteerasi vihreiden ääniharavan Osmo Soininvaaran vuoden takaista kirjoitusta, jossa Soininvaara kommentoi Tehyn työtaistelua:
"Sen sijaan olen ollut huolissani Tehyn symppareiden mielipiteistä. Jos joku kuoleekin, niin sehän on työnantajan vika. Tuli spontaani vihanpuuska, jonka aikana ajattelin, että jos jonkun on pakko kuolla, niin toivottavasti tämä on joku kirjoittajan omaisista", Soininvaara kirjoitti tuolloin.
- Hassu juttu, melkein samat sanankäänteet kuin minulla, mutta kukaan ei syyttänyt Osmoa yllytyksestä mihinkään tai minkään ihannoimisesta, Halla-aho kirjoitti blogissaan maanantaina.
...
- Voi olla hankalaa hänen kanssaan vakavaa yhteistyötä tehdä, kyllä hän sillä tavalla on itsensä maahanmuuttokysymyksissä maalannut, tehnyt itsestään tavallaan symbolin, Soininvaara totesi IS:lle.
- Mutta katsotaan, minkä asenteen perussuomalaiset maailmaan ottavat. Hän on toki osa sitä ryhmää, enkä tiedä hänen muista mielipiteistään vielä mitään. Valtuusto käsittelee lähinnä kaavoja eikä ulkomaalaiskysymyksiä.
---------------------
YLE Uutiset 12:57:
Halla-aho on kirjoittelussaan muun muassa toivonut raiskaajien iskevän vihervasemmistolaisten naisten kimppuun.
Muutettu:
YLE Uutiset 14:09:
Halla-aho on blogissaan muun muassa kirjoittanut, että "kun raiskaukset lisääntyvät joka tapauksessa, raiskatuksi tulisivat oikeat ihmiset eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä."