Seinäjoen Sanomat: Eva Biaudet toivottaisi maahanmuuttajien isoäiditkin tervetulleiksi 31.12.2011
Rkp:n presidenttiehdokas Eva Biaudet ei ymmärrä maahanmuuttoon kohdistuvaa pelkoa.
– Näkisin pikemmin, että tuntisimme iloa siitä, että joku haluaa nähdä Suomen mahdollisena paikkana elää ja rakentaa yhteisöä.
Pelkona on pikemminkin se, että ammattitaitoinen työväki ei halua tulla Suomeen, jos asenteet eivät ole suotuisat.
lauantai 31. joulukuuta 2011
Ilkka: Yhä useampi nai ulkomaalaisen
Ilkka: Yhä useampi nai ulkomaalaisen 31.12.2011
Monikulttuuristen avioliittojen määrä on viisinkertaistunut kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Moni tapaa puolisonsa ulkomailla, vaihtovuotena tai yhteisten tuttujen kautta. Ulkomaalaisten ja suomalaisten solmimien avioliittojen määrä kasvaa vuosittain noin tuhannella uudella avioparilla.
Suurin osa suomalaisten ulkomaalaisista puolisoista on juuriltaan thaimaalainen, venäläinen tai turkkilainen. Monikulttuurisessa avioliitossa ero on kolme kertaa todennäköisempi kuin samasta kulttuurista olevien liitossa.

perjantai 30. joulukuuta 2011
HS: Muslimipoikien ympärileikkaajalle sakot, vanhempia ei rankaistu
Helsingin Sanomat: Muslimipoikien ympärileikkaajalle sakot, vanhempia ei rankaistu 30.12.2011
Kaksi helsinkiläistä alakouluikäistä poikaa kotona ympärileikannut mies tuomittiin perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin kahdesta pahoinpitelystä.
Poikien vanhemmat saivat tuomiot yllytyksestä pahoinpitelyyn, mutta heidät jätettiin rankaisematta, koska oikeus piti tekoa anteeksiannettavana sen syiden perusteella. Vanhemmat pitivät ympärileikkausta välttämättömänä toimenpiteenä muslimipojille.

Ilta-Sanomat: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia
Ilta-Sanomat/STT: KHO: Lumeavioliittoepäilyt liian heppoisia 30.12.2011
Korkein hallinto-oikeus (KHO) tyrmäsi kaksi perheenyhdistämisjuttua, joissa puolison oleskelulupa oli evätty lumeavioliittoepäilyn takia.

YLE: Maahanmuuttajille ehdotetaan työpaikkakiintiötä
YLE Savo: Maahanmuuttajille ehdotetaan työpaikkakiintiötä 30.12.2011
Maahanmuuttajien työllistymistä saatetaan pian edistää Kuopiossa kiintiön tapaisen ratkaisun avulla. Kuopion kaupungin sosiaalijohtaja Jarmo Rautjärven mielestä kaupunki voisi päättää suosituksesta, jonka mukaan ulkomaalaistaustaisia palkattaisiin vähintään suhteellista väestöosuutta vastaava määrä.
Nykytilanteessa se tarkoittaisi Kuopion kaupungilla runsasta sataa työntekijää.
- Koulutusta ei voi ohittaa rekrytoinnissa, mutta pidän suositusluontoisten tavoitteiden asettamista hyvänä ajatuksena, Rautjärvi sanoo.

Svenska YLE: Hallitukset argumentoivat suvaitsevaisuuden puolesta
Svenska YLE: Regeringar argumenterar för tolerans 30.12.2011
Suomen ja Ruotsin hallitukset ovat avanneet nettisivut vastatakseen äärioikeistolaiskäsityksiin. Ruotsin hallitus, joka avasi sivunsa aiemmin viikolla, on kohdannut kritiikkiä, että sivusto voi itse asiassa vaikuttaa vastoin tarkoitustaan.
Maahanmuuttokeskustelu on saanut suomalaiset viranomaiset miettimään, millaista olisi asiallinen keskustelu maahanmuutosta.

klo
11.54
Avainsanat:
Husein Muhammed,
internet,
maahanmuuttokeskustelu,
rasismi,
Risto Uimonen,
Ritva Viljanen,
Ruotsi,
äärioikeisto
torstai 29. joulukuuta 2011
Ilta-Sanomat: Soini ihmeissään: Miksi murhaaja saa jäädä, mutta työtätekevän perhe häädetään?
Ilta-Sanomat/STT: Soini ihmeissään: Miksi murhaaja saa jäädä, mutta työtätekevän perhe häädetään? 29.12.2011
Timo Soini: Maahanmuutto, demokratia ja perussuomalaiset (vaalilehti)
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini kaipaa vaalilehdessään järkevämpää ja oikeudenmukaisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Soini kirjoittaa vaalilehdessään, että esimerkiksi ulkomaalaisen perheen äiti ja tytär karkotetaan, jos isä ei ansaitse tarpeeksi. Samaan aikaan murhaaja tai raiskaaja saa jäädä maahan.
Soini kaipaa politiikkaa, joka saisi kantaväestön suhtautumaan maahanmuuttajiin positiivisemmin.

Aamulehti: Koulujen väliset erot kasvaneet Suomessa - heikosti pärjääville lisärahaa
Aamulehti: Koulujen väliset erot kasvaneet Suomessa - heikosti pärjääville lisärahaa 29.12.2011
Peruskoulun päättävä nuori voi olla äidinkielen taidoiltaan seiskaluokkalaisen tasolla. Osa nuorista taas pärjäisi suoraan ylemmällä luokalla lukiossa.
Tutkimusten mukaan ero parhaiden ja heikoimpien koulujen oppilaiden oppimistuloksissa voi olla jopa 2,5 vuotta, kertoo opetusministeri Jukka Gustafsson (sd).
– 2000-luvulla koulujen väliset erot ovat kasvaneet. Pahin tilanne on pääkaupunkiseudulla. Siellä on alueita, joiden kouluissa oppilaista jopa puolet on maahanmuuttajia.

Aamulehti: Pullon Suomi-viinaa juonut rasisti pahoinpiteli vastaan tulleita ulkomaalaisia
Aamulehti: Pullon Suomi-viinaa juonut rasisti pahoinpiteli vastaan tulleita ulkomaalaisia 29.12.2011
Pirkanmaan käräjäoikeudessa punnittiin joulun alla sitä, oliko humalaisen pohjalaismiehen keväiset pahoinpitelyt rasistisia vai paniikkihäiriön aiheuttamaa humalaista riehumista. Miehen uhriksi joutui kaksi sivullista miestä täysin yllättäen.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Keskisuomalainen: Facebook-juttu valtakunnansyyttäjälle
Keskisuomalainen: Facebook-juttu valtakunnansyyttäjälle 28.12.2011
Poliisi epäilee kahta lieksalaismiestä törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Pohjois-Karjalan poliisi siirsi lieksalaisen Facebook-ryhmän kiihotuskirjoitukset tiistaina valtakunnansyyttäjälle. Poliisi epäilee marraskuun puolivälissä perustetun Mamu keskustelua ilman sensuuria -ryhmän kahden jäsenen syyllistyneen törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

23.49
Avainsanat:
Antti Arponen,
Facebook,
Jorma Kalske,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
Lieksa,
Mika Illman
YLE: YLE Etelä-Karjala tutustui suomalaiseen natsipropagandaan
YLE Etelä-Karjala: YLE Etelä-Karjala tutustui suomalaiseen natsipropagandaan 28.12.2011
YLE Etelä-Karjalan toimitus tutustui Suomen kansallissosialisteihin tilaamalla nivaskan Suomen vastarintaliikkeen propagandaa. Materiaalin perusteella ryhmä vaikuttaa avoimen natsimyönteiseltä, mutta vielä suhteellisen vaarattomalta.
Suomen vastarintaliikkeeseen on hankala tutustua, sillä järjestö ei anna haastatteluja. Vastarintaliikkeen nettisivuilta voi kuitenkin tilata "tukipaketin", jonka avulla ryhmän ideologia alkaa hahmottua.
Paketti sisälsi muun muassa liikkeen jäsenlehden, Kansallissosialismi - biologinen maailmankatsomus -teoksen, sekä vastarintaliikkeen oppaan aktivisteille.

18.30
Avainsanat:
Dan Kantor,
Henrik Holappa,
Hitler,
kansallissosialismi,
Kari Harju,
rasismi,
Suojelupoliisi,
väkivalta
Vartti: Uimahalli hankki uimarit peittävät verhot
Vartti: Uimahalli hankki uimarit peittävät verhot 28.12.2011
Martinlaakson uimahallissa aloitetaan ensi vuoden alussa maahanmuuttajille tarkoitetut uintivuorot. Käytännössä normaaleiden aukioloaikojen ulkopuolella järjestettävien uintien aikana hallin suuret ikkunat peitetään kankaalla. Järjestelyt liittyvät maahanmuuttajille kohdistettuun Sporttia kaikille - liikuntaa kotouttavasti Vantaalla -hankkeeseen.

12.20
Avainsanat:
islam,
kulttuuri,
maahanmuuttajat,
Marja Auroma,
positiivinen syrjintä,
Vantaa
tiistai 27. joulukuuta 2011
Tiedonantaja: Yhä rasistisempi Suomi
Tiedonantaja: Yhä rasistisempi Suomi 27.12.2011
Itä-Suomen yliopiston tutkimuspäällikkö Vesa Puuronen taitaa tällä hetkellä olla ainoa suomalainen rasismitutkija, joka uskaltaa esiintyä julkisuudessa ja käydä debattia rasistien ja uusnatsien kanssa. Monet muistavat hänen Joensuun skineistä 2001 kirjoittamansa teoksen Valkoisen vallan lähettiläät. Tämän empiirisen, sosiologisen tutkimuksen lopputulema oli, että natsiskinien alakulttuuri ja rasismi on mahdollista vain jos yhteisö antaa niille tukensa.

YLE: Kongolainen halusi Suomeen turvaan - jäi kiinni rajalla
YLE Etelä-Karjala: Kongolainen halusi Suomeen turvaan - jäi kiinni rajalla 27.12.2011
Nuijamaan rajatarkastusasemalla otettiin jouluaattona kiinni väärennetyllä Belgian passilla matkustanut Kongon kansalainen. Mies hakee Suomesta turvapaikkaa, koska oli nähnyt Kongossa Suomesta kertovan tv-ohjelman.

Karjalainen: Linnatuomio uhkaa ainakin kahta Facebook-kirjoittelijaa Lieksassa
Karjalainen: Linnatuomio uhkaa ainakin kahta Facebook-kirjoittelijaa Lieksassa 27.12.2011
Poliisi on saanut valmiiksi niin sanotun Lieksan Facebook -jutun esitutkinnan, jossa ihmiset kirjoittivat rasistisesti nettiin.
Kymmenien kuulustelujen jälkeen kahta ihmistä epäillään törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, josta minimituomiona on ehdotonta vankeutta.

YLE: Ulkomaisen työvoiman kohtelussa suuria ongelmia
YLE Pohjanmaa: Ulkomaisen työvoiman kohtelussa suuria ongelmia 27.12.2011
Ulkomaisen työvoiman kohtelussa on suuria ongelmia Pohjanmaalla. Puuliiton aluetoimitsija Lasse Parhialan mukaan ongelmat ovat yleisimpiä rakennustyömailla.
Viime vuosien aikana työntekijöiden huonoa kohtelua on tullut ilmi kuitenkin myös puutarha-alalla, maa- ja metsätaloudessa sekä turkistarhauksessa.

Ilkka: Kongolaisperhe sai kodin Seinäjoelta ja tavarat opettajilta
Ilkka: Kongolaisperhe sai kodin Seinäjoelta ja tavarat opettajilta 27.12.2011
Perjantaina kaksi viikkoa sitten Seinäjoelle saapui pakolaisperhe Kongosta. Perheeseen kuuluu isä ja äiti sekä kuusi lasta. Vanhin lapsista on 13-vuotias ja nuorin on 1,5-vuotias.

HS: Islamista kääntyneen turvapaikka uuteen käsittelyyn
Helsingin Sanomat/STT: Islamista kääntyneen turvapaikka uuteen käsittelyyn 27.12.2011
Helsingin hallinto-oikeus joutuu pohtimaan uudestaan iranilaisen turvapaikanhakijan tapausta. Mies oli kääntynyt muslimista Jehovan todistajaksi, muttei saanut Suomesta turvapaikkaa.
Korkein hallinto-oikeus katsoo vuosikirjapäätöksessään, ettei hallinto-oikeus voinut ratkaista asiaa ilman suullista käsittelyä. KHO:n mukaan suullisessa käsittelyssä saadaan lisää selvyyttä esimerkiksi kääntymisen olosuhteista ja aitoudesta.
Iranissa voi saada jopa kuolemanrangaistuksen, jos kääntyy islamista toiseen uskontoon.

maanantai 26. joulukuuta 2011
Sisuradio: Suomessa nettikeskustelu saa karata käsistä
Sisuradio: Suomessa nettikeskustelu saa karata käsistä 26.12.2011
Pohjolan tiedotusvälineet ovat suitsineet nettikeskustelua internetsivuillaan Norjan viimesyksyisten joukkomurhan jälkeen. Vihapuheisiin on puututtu muun muassa moderoimalla keskusteluja etu- ja jälkikäteen. Suomessa linja on kuitenkin edelleen sallivampi kuin täällä Ruotsissa, kertoo kirjeenvaihtajamme Helsingistä.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Kymen Sanomat: Pukki villitsi alkuviikosta vastaanottokeskuksessa Kotkan Karhulassa
Kymen Sanomat: Pukki villitsi alkuviikosta vastaanottokeskuksessa Kotkan Karhulassa 25.12.2011
Kotkan vastaanottokeskuksessa vietettiin suurta joulujuhlaa alkuviikosta. Karhulassa vietetyssä joulujuhlassa oli mukana Kansallisteatterin näyttelijöiden esittämä Paperisilta-esitys. Juhlassa oli toinenkin pääesiintyjä. Hän oli joulupukki.
— Joka vuosi tapahtuu sama asia. Lapset ja aikuiset ovat aivan innostuneita. Aikuiset ottavat lapsistaan kuvia joulupukin kanssa, muistelee Kotkan vastaanottokeskuksen johtaja Janne Autio.

lauantai 24. joulukuuta 2011
Suomen Kuvalehti: Mikko Heikka: Islam muuttuu demokratian ystäväksi
Suomen Kuvalehti: Mikko Heikka: Islam muuttuu demokratian ystäväksi 24.12.2011
Nuori opettaja Hasan al-Banna perusti vuonna 1928 Egyptissä järjestön, jolle annettiin nimi Muslimiveljeskunta. Perustajan keskeinen oivallus oli, ettei islam ole oppikokonaisuus, vaan kokonaisvaltainen elämäntapa.

perjantai 23. joulukuuta 2011
HS: Iranilainen tuomittiin tekokristityksi
Helsingin Sanomat: Iranilainen tuomittiin tekokristityksi 23.12.2011
Helsingin piispa Irja Askola kyseenalaistaa käännytyspäätöksen
Suomessa kastettu mies pelkää palautusta Iraniin. Hallinto-oikeuden mukaan vakaumus ei ole uskottava.
Mikä on Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntemus päättää, onko joku aito kristitty?
Näin kysyy Helsingin piispa Irja Askola. Askola on päättänyt puolustaa iranilaista turvapaikanhakijaa, jota viranomaiset ovat käännyttämässä.

HS: Poliisi tutkii ihmiskauppoja nyt ennätystahdilla
Helsingin Sanomat: Poliisi tutkii ihmiskauppoja nyt ennätystahdilla 23.12.2011
Ihmiskaupparikosten tutkinta työllistää viranomaisia poikkeuksellisen paljon.
Joulukuun alkuun mennessä poliisi ja Rajavartiolaitos ovat käynnistäneet esitutkinnan tai ainakin kirjanneet rikosilmoituksen 25 erillisestä ihmiskauppaepäilystä.
Aikaisemmin vastaavia epäilyjä on ollut vuosittain vain yhdestä kymmeneen.

HS: Ex-rehtorin epäillään huijanneen ulkomaalaisia opiskelijoita
Helsingin Sanomat/STT: Ex-rehtorin epäillään huijanneen ulkomaalaisia opiskelijoita 23.12.2011
Pohjanmaalla ammatillista koulutusta järjestävän Yrkesakademin entinen johtava rehtori saa syytteen virkarikoksista sekä törkeästä petoksesta.
Hänen epäillään erehdyttäneen ulkomaalaisia opiskelijoita maksamaan palkkioita muun muassa kieliopetuksesta, jota opiskelijat eivät kuitenkaan saaneet.

Svenska YLE: Ammattiyhdistys: Kasvihuoneyrittäjät kohtelevat maahanmuuttajia kaltoin
Svenska YLE: Facket: Växthusodlare behandlar invandrare illa 23.12.2011
Utlänningar som kommer till Österbotten för att arbeta inom bland annat växthusbranschen råkar ofta ut för arbetsvillkor som inte är avtalsenliga.

torstai 22. joulukuuta 2011
Kotimaa24: Maahanmuuttoviranomaiset arvioivat uskon aitoutta
Kotimaa24: Maahanmuuttoviranomaiset arvioivat uskon aitoutta 22.12.2011
Kansainvälisen seurakunnan johtava pastori Timo Keskitalo ei usko monienkaan turvapaikanhakijoiden yrittävän huijata itselleen oleskelulupaa väittämällä, että he ovat kääntyneet muslimista kristityksi.
A-studio kertoi keskiviikkona iranilaismiehestä, jonka kääntymystä Helsingin hallinto-oikeus ei uskonut aidoksi. Mies on osallistunut Suomessa Kansainvälisen seurakunnan toimintaan ja voisi joutua ohjelman mukaan kotimaassaan hengenvaaraan. Pastori pitää selvänä, että mies on kristitty.

Kotimaa24: Hallitus ei esitä muutosta rituaaliteurastussäädöksiin
Kotimaa24: Hallitus ei esitä muutosta rituaaliteurastussäädöksiin 22.12.2011
Rituaaliteurastusta koskeva säädöstö on tulossa eduskunnan käsittelyyn kevään aikana. Maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan Kotimaa24:lle, että hallitus esittää säädöstön säilyttämistä nykyisellään, jolloin tainnuttamatta tapahtuva teurastaminen olisi jatkossakin Suomessa kiellettyä.

Etelä-Saimaa: Saimaan amk:lle 80 000 euroa kansainvälistymisestä
Etelä-Saimaa: Saimaan amk:lle 80 000 euroa kansainvälistymisestä 22.12.2011
Saimaan ammattikorkeakoulu on saanut 80 000 euroa kansainvälistymisestään. Se on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tuloksellisuusrahaa.
Kansainvälistymistä mitattiin kolmella mittarilla. Saimaan amk on kunnostautunut erityisesti ulkomaalaisten opiskelijoiden tutkintojen määrässä.
Ministeriö myönsi tuloksellisuusrahaa yhdeksälle ammattikorkeakoululle. Kokonaissumma oli kaksi miljoonaa euroa, ja jakoperusteena oli viime vuoden toiminta.

Karjalainen: Lieksalaismiehelle ei syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Karjalainen: Lieksalaismiehelle ei syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 22.12.2011
Lieksalaismiehen rasistisiksi tulkitut maahanmuuttajavastaiset puheet eivät johda syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kihlakunnansyyttäjä Heikki Matikainen Itä-Suomen syyttäjänvirastosta teki syyttämättäjättämispäätöksen keskiviikkona.

MTV3: PS:n kansanedustajan Facebook-seinällä rasistisia kommentteja - voi olla rikos
MTV3: PS:n kansanedustajan Facebook-seinällä rasistisia kommentteja - voi olla rikos 22.12.2011
Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren Facebook-seinältä löytyy maahanmuuttajia herjaavia kommentteja, joissa muun muassa sanotaan arabien neuvottelujen muistuttavan kylätappelua Härmässä.
Esimerkiksi eräs käyttäjä toivoo Hirvisaaren seinällä näkyvissä kommenteissa jopa arabien kuolemaa ja haluaa näiden palaavan takaisin Saudi-Arabiaan. Hän kyseenalaistaa heidän kykynsä työntekoon ja olisi valmis passittamaan heidät Venäjälle pakkotyöhön, jolloin "vois alkaa kristinusko mennä jakeluun".

15.14
Avainsanat:
Facebook,
James Hirvisaari,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
Matti Tolvanen,
rasismi
Taloussanomat: Tämä pikkukaupunki haluaa paljon maahanmuuttajia
Taloussanomat: Tämä pikkukaupunki haluaa paljon maahanmuuttajia 22.12.2011
Pudasjärven pikkukaupunki Pohjois-Pohjanmaalla on päättänyt kääntää muuttotappion voitoksi tavoittelemalla asukkaiksi maahanmuuttajia.
Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Pudasjärvi haluaa lisää maahanmuuttajia. Kaupungin tavoitteena on, että asukkaista joka kymmenes olisi maahanmuuttajataustaisia vuoteen 2018 mennessä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Sisäasiainministeriö: Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian valmistelu käynnistyy
Sisäasiainministeriö: Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian valmistelu käynnistyy 21.12.2011
Sisäasiainministeriö: Ministeri Räsänen: Maahanmuuttostrategian valmistelussa käytävä avointa keskustelua 22.12.2011
Valtioneuvosto on tänään asettanut hankkeen Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian laatimiseksi. Hallitusohjelmaan kirjatun strategian tavoitteena on arvioida Suomeen kohdistuvan maahanmuuton määrää sekä laatua tulevina vuosina sekä maahanmuuton vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Hanke päättyy tammikuussa 2013.

Seurakuntalainen: Eva Biaudet Radio Deille: ”Perussuomalaisten näkökulma on rasistinen”
Seurakuntalainen: Eva Biaudet Radio Deille: ”Perussuomalaisten näkökulma on rasistinen” 21.12.2011
Rkp:n presidenttiehdokas Eva Biaudet syyttää perussuomalaisia rasististen arvojen kylvämisestä suomalaiseen yhteiskuntaan. Biaudet’a korpeaa edelleen se, että perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen boikotoi linnan juhlia.

Länsi-Savo: Mäntyharjuun ei pakolaisia vielä jouluksi
Länsi-Savo: Mäntyharjuun ei pakolaisia vielä jouluksi 21.12.2011
Mäntyharjun ensimmäiset pakolaiset eivät saavukaan kuntaan jouluksi. Lähtö on viivästynyt perheen henkilökohtaisista syistä.
Alun perin kunnalla oli tieto, että Mäntyharjuun tulee yksi kuusihenkinen perhe 23. joulukuuta. Uuden arvion mukaan tämän perheen pitäisi saapua 11. tammikuuta. Seuraava ryhmä tulee 16. tammikuuta.
Kunta vastaanottaa yhteensä 25 hengen ryhmän irakilaislähtöisiä pakolaisia.

Ilta-Sanomat: Pudasjärven vastaanottokeskuksesta kateissa ollut tyttö löytyi
Ilta-Sanomat/STT: Pudasjärven vastaanottokeskuksesta kateissa ollut tyttö löytyi 21.12.2011
Pudasjärven tukiasumisyksiköstä syyskuun alussa kadonnut 17-vuotias somalityttö on löytynyt.
Poliisin mukaan tyttö ilmoittautui itse Oulun poliisilaitokselle keskiviikkona, minkä jälkeen hän palasi tukiasumisyksikköön.
Poliisilla ei ole tietoa tytön matkan syistä tai vaiheista.
Tyttö katosi syyskuun 9. päivänä. Keskuksen henkilökunta teki hänestä katoamisilmoituksen poliisille.

tiistai 20. joulukuuta 2011
Uusi Suomi: Revitelty ”Lammin raiskaus” hyllylle
Uusi Suomi: Revitelty ”Lammin raiskaus” hyllylle 20.12.2011
Uusi Suomi: Markku Huusko: Kansanedustajien Hirvisaari ja Halla-aho härskit vaalikampanjat 21.12.2011
Taustaa:
Jussi Halla-aho: Lammilla asuva mies 10.6.2010
Iisakki Kiemunki: Lammille aukeaa helvetin musta portti? 9.2.2011
Iisakki KIemunki: Ronnin vastaanottokeskus hyväksyttiin yksimielisesti 16.2.2009
Riihimäen kihlakunnansyyttäjä on päättänyt olla syyttämättä nuorta turvapaikanhakijaa, johon kohdistuneet raiskausepäilyt ovat kuohuttaneet muun muassa perussuomalaisten kansanedustajien James Hirvisaaren ja Jussi Halla-ahon blogeissa.
Marraskuussa tehdystä syyttämättäjättämispäätöksestä kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat viime viikolla. Syyttäjän mukaan raiskauksesta ei ollut syyllisyyden tueksi todennäköisiä syitä tai teknistä näyttöä.

19.25
Avainsanat:
Iisakki Kiemunki,
James Hirvisaari,
Jussi Halla-aho,
Lammi,
Markku Huusko,
raiskaus,
rasismi,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Järjestöt: Perheenyhdistämisen ehtoja ei saa kiristää
Elisa/STT: Järjestöt: Perheenyhdistämisen ehtoja ei saa kiristää 20.12.2011
Monet järjestöt tyrmäävät sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) esityksen perheenyhdistämisehtojen kiristämisestä. Pakolais- ja lapsijärjestöjen, Väestöliiton ja Suomen Punaisen Ristin mielestä säännöt ovat tiukat jo nykyisellään.

17.59
Avainsanat:
Maahanmuuttovirasto,
perheenyhdistäminen,
Päivi Räsänen,
SPR,
turvapaikanhakijat,
Väestöliitto
Seurakuntalainen: Joulu vie kerjäläiset takaisin kotimaahan
Seurakuntalainen: Joulu vie kerjäläiset takaisin kotimaahan 20.12.2011
Päiväkeskus hiljenee, kun maankiertäjien joukko palaa takaisin rakkaittensa luokse. Onko Romanian ja Bulgarian hallitusten aika jo huolehtia omista kansalaisistaan?
Romanian romanit kerjäävät kadulla. Bulgarian romanit keräävät pulloja, Helsingin Kalliossa sijaitsevan Hirundo-päiväkeskuksen työntekijä Ralitsa Dimitrova valottaa eri maista saapuvien romanikiertäjien eroja.

17.42
Avainsanat:
Bulgaria,
Diakonissalaitos,
kerjäläiset,
kulttuuri,
rikollisuus,
Romania,
romanit
HS: Ruotsin hallitus oikoo vääriä käsityksiä maahanmuuttajista
Helsingin Sanomat: Ruotsin hallitus oikoo vääriä käsityksiä maahanmuuttajista 20.12.2011
Bloggo: Regeringen bemöter ”myter” med lögner (blogi)
Verkkoon kerätyllä tietopaketilla halutaan estää rasismin leviäminen sosiaalisessa mediassa.
Ruotsin hallitus on perustanut verkkosivun, jolla oiotaan vääriä maahanmuuttoon, maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin liittyviä myyttejä. Yhtenä pontimena sivustolle on ollut Norjan terrori-iskut, joiden motiivina oli maahanmuuton vastustaminen.

16.16
Avainsanat:
Anders Behring Breivik,
Erik Ullenhag,
Lisa Bjurwald,
maahanmuutto,
maahanmuuttokeskustelu,
rasismi,
Ruotsi
Turun Sanomat: Operaattorien vastuu selvitettävä
Turun Sanomat, pääkirjoitus: Operaattorien vastuu selvitettävä 20.12.2011
Internetissä vellova kansalaiskeskustelu tuottaa jatkuvasti laillisuuden rajoja koettelevia lieveilmiöitä. Vaikka alan lainsäädäntöä on tarkennettu ja päivitetty, edelleen nettifoorumeilla törmätään rikosvastuun mentäviin aukkoihin.

maanantai 19. joulukuuta 2011
HS: Lakia poikien ympärileikkauksista joudutaan yhä odottamaan
Helsingin Sanomat: Lakia poikien ympärileikkauksista joudutaan yhä odottamaan 20.12.2011
Lakia poikien uskonnollisista ympärileikkauksista joudutaan yhä odottamaan. Keskustelua lainsäädännön tarpeesta on käyty noin kymmenen vuotta, mutta asia ei ole valmistelussa tälläkään hallituskaudella.

YLE: Pakolaislasten ryhmäkodin toimintaa rajoitetaan
YLE Pohjois-Karjala: Pakolaislasten ryhmäkodin toimintaa rajoitetaan 19.12.2011
Pakolaislasten ryhmäkodin asukasmäärää Kontiolahdella aiotaan rajoittaa. Va. perusturvajohtaja Leena Korhosen mukaan uusia lapsia ja nuoria ei enää oteta Paiholassa toimivaan Lukkarilan ryhmäkotiin.
Tällä hetkellä Lukkarilassa on kuusitoista 5-17 ikäistä lasta ja nuorta, jotka ovat saapuneet Suomeen ilman vanhempia.

Verkkouutiset: Maahanmuuttaja ihmettelee suomalaisten joulustressiä
Verkkouutiset/STT: Maahanmuuttaja ihmettelee suomalaisten joulustressiä 19.12.2011
Vaikka joululla ei ole monen ei-kristityn elämässä välttämättä käytännön merkitystä, suomalainen joulunviettotapa on tullut heille tavalla tai toisella tutuksi.
STT tutustui kolmen eri uskonnon edustajan tapaan viettää joulua.

Turun Sanomat: Teleoperaattorit halutaan vastuuseen vihapuheista
Turun Sanomat: Teleoperaattorit halutaan vastuuseen vihapuheista 19.12.2011
Teleoperaattoreiden vastuuta netissä julkaistuista vihapuheista saatetaan lisätä. Poliisi ja valtakunnansyyttäjänvirasto aikovat esittää, että operaattorit asetetaan samalle viivalle kirjoittajan ja tekstin julkaisijan kanssa, kun pohditaan, kuka on syyllistynyt rikokseen rasistisen aineiston esilläpitämisessä.

14.06
Avainsanat:
internet,
Mika Illman,
poliisi,
rasismi,
rasistinen rikos,
sananvapaus,
sensuuri,
vihapuhe
YLE: Ruotsalaisbändi kuittaa Kouvolan-keikan rasistiset kommentit huumorina
YLE Kymenlaakso: Ruotsalaisbändi kuittaa Kouvolan-keikan rasistiset kommentit huumorina 19.12.2011
Ruotsalainen metalliyhtye Helvetets Port pahoittelee viikon takaisen Kouvolan-keikkansa mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa. Bändin keikka kouvolalaisessa Rytmi-Katti -ravintolassa päättyi kaoottisesti, kun lavalle kapusi yleisöä tekemään Sieg Heil -natsitervehdystä.
Bändin kitaristi oli keikan aikana villinnyt yleisöä rasistisin kommentein. Helvetets Portin rumpali Oscar Rolfsson kertoo YLE Kymenlaaksolle lähettämässään viestissä, että mikäli keikan aikana oli sanottu jotakin sopimatonta, kyse oli vain huumorista. Bändi kiistää jyrkästi olevansa rasistinen tai natsimielinen.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Helsingin Uutiset: Bussikuskien mukilointi yleistyy yhä Helsingissä
Helsingin Uutiset: Bussikuskien mukilointi yleistyy yhä Helsingissä 18.12.2011
Bussinkuljettajiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt, sillä tänä vuonna on kirjattu jo 30 pahoinpitelyä tai sen yritystä.
– Vuonna 2010 väkivaltatilanteita raportoitiin 27 ja 2009 vähän alle 20. Trendi on koko ajan ollut nouseva, ikävä kyllä, kertoo henkilöstöjohtaja, työsuojelupäällikkö Jussi Mertanen Helsingin Bussiliikenne Oy:stä.

Turun Sanomat: Lähes puolet poliisin tutkimista ulkomaalaisista ajokorteista vääriä
Turun Sanomat: Lähes puolet poliisin tutkimista ulkomaalaisista ajokorteista vääriä 12.18.2011
Keskusrikospoliisin tutkittavaksi tulevista ulkomaalaisista ajokorteista noin 40 prosenttia osoittautuu väärennetyiksi. Krp:n tutkittavaksi päätyy ajokortteja, joiden omistajat haluavat vaihtaa korttinsa suomalaiseksi.
Rikosinsinööri Petri Varjos Krp:n rikosteknisestä laboratoriosta kertoo, että tutkittavien ajokorttien laatu voi olla turvatasoltaan erittäin heikko. Silloin edes rikostekninen laboratorio ei välttämättä pysty selvittämään niiden aitoutta.

Kotimaa24: Tänään on maailman siirtolaisuuden päivä
Kotimaa24: Tänään on maailman siirtolaisuuden päivä 18.12.2011
YK nimesi vuonna 2000 joulukuun 18. päivän kansainväliseksi siirtolaisuuden päiväksi. Nimeämisellä juhlistettiin voimaan astunutta kansainvälistä sopimusta siirtolaisten ja heidän perheenjäsentensä suojelemisesta. Suomessa on tällä hetkellä noin 260 000 ulkomailla syntynyttä maahanmuuttajaa. Siirtolaisinstituutin mukaan luku kasvaa nopeasti.

HS: Terveydenhuolto tulisi taata siirtolaisillekin
Helsingin Sanomat, vieraskynä: Hans-Petter Bøe: Terveydenhuolto tulisi taata siirtolaisillekin 18.12.2011
Siirtolaiset ovat sekä haavoittuvin että näkymättömin ryhmä terveyspoliittisissa kysymyksissä. Jotta terveydenhuollon tasa-arvoisuutta voitaisiin parantaa, siirtolaisten oikeuksiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
Tänään, kansainvälisenä siirtolaisten päivänä, maailmassa on noin 214 miljoonaa siirtolaista, jotka ovat muuttaneet maasta toiseen. Kaikki valtiot ovat riippuvaisia siirtolaisten tekemästä työstä ja heidän tietämyksestään tai rahalähetyksistä, joita siirtolaiset ovat tänäkin vuonna lähettäneet lähtömaihinsa yli 300 miljardin euron arvosta.

lauantai 17. joulukuuta 2011
Savon Sanomat: Pankkiongelmat haittaavat ulkomaalaisten työnhakua
Savon Sanomat: Pankkiongelmat haittaavat ulkomaalaisten työnhakua 17.12.2011
Tulkinnanvaraisuus pankkitilien avaamisessa ja verkkopankkitunnuksien myöntämisessä on johtanut tilanteisiin, joissa pankkien ulkomaalaisia asiakkaita kohdellaan eri tavoin.
- Meille tulevien yhteydenottojen perusteella ulkomaalaisten pankkiongelmat ovat kasvamassa, sanoo ylitarkastaja Päivi Keskitalo Vähemmistövaltuutetun toimistosta.

Kaleva: Väärinymmärryksiä uskonnonopetuksesta
Kaleva, pääkirjoitus: Väärinymmärryksiä uskonnonopetuksesta 17.12.2011
Suojelupoliisi joutuu harvoin puuttumaan kouluopetuksen sisältöä koskeviin kysymyksiin. Tampereella näin kuitenkin kävi, kun kaupungin kouluissa nousi jupakka uskonnon opetuksesta islamilaisille lapsille.
Kärhämä syntyi Aamulehden mukaan, kun islamilaisten lasten vanhempien mielestä opettaja ei opettanut uskontoa eikä välittänyt Koraanin mukaisia arvoja oikein.
Välirauha syntyi, kun tunneilla on nyt mukana islamilainen apuopettaja.

18.27
Avainsanat:
islam,
koulu,
Liinu Lehto-Seljavaara,
Mikko Paatero,
Suojelupoliisi,
Tampere,
uskonnonopetus
perjantai 16. joulukuuta 2011
Vantaan Sanomat: Palkittu seppä tekee taikinasta siltaa
Vantaan Sanomat: Palkittu seppä tekee taikinasta siltaa 16.12.2011
Vantaan kulttuurisepäksi valitun Ritva Etelämäen tiimillä on monta rautaa tulessa. Sahra Muse kaulii joulutorttutaikinaa. Kolme muuta somalialaistaustaista naista raastavat ja kuorivat juureksia. Äitien kokatessa pienet lapset köllöttelevät huovalla tai istuvat kulloinkin vapaaksi jäävässä sylissä.

YLE: Vuoden poliisi panostaa maahanmuuttajiin
YLE Turku: Vuoden poliisi panostaa maahanmuuttajiin 16.12.2011
Varsinais-Suomen vuoden poliisi on vanhempi konstaapeli Vesa Jauhiainen. Hän on työskennellyt poliisina erilaisissa kenttätehtävissä yli 30 vuotta. Valinnassa korostettiin, että Jauhiainen on kasvollinen poliisi, joka tunnetaan nimeltä ihmisten parissa.

YLE: Pakolaislasten ryhmäkotikin aiotaan lopettaa
YLE Pohjois-Karjala: Pakolaislasten ryhmäkotikin aiotaan lopettaa 16.12.2011
Pakolaislasten ja -nuorten perheryhmäkoti on katoamassa Kontiolahdelta vastaanottokeskuksen lakkautuessa. Kontiolahden kunta ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus saattavat luopua Lukkarilan ryhmäkodista, jossa asuu kuusitoista ilman huoltajaa Suomeen saapunutta oleskeluluvan saanutta pakolaista.
Perusteluna toiminnan lopettamisaikeelle on monikulttuurisen ympäristön katoaminen Paiholasta vastaanottokeskuksen lakkauttamisen myötä.
Kontiolahden kunnanhallitus käsittelee perheryhmäkodin tulevaisuutta maanantaina.

HS: Krp tutkii iskuja poliisiasemille
Helsingin Sanomat: Krp tutkii iskuja poliisiasemille 16.12.2011
Anarkistiryhmä on ilmoittautunut netissä useiden iskujen tekijöiksi
Takku.net-sivustolla julistetaan kuolemaa valtiolle.
Keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi ovat aloittaneet tutkinnan kahdesta poliisiasemaiskusta, jotka on tehty noin kuukauden sisällä.
Tutkijat: Anarkistien ajatusmallit kopioitu Euroopasta
Anarkistiryhmä on ilmoittautunut netissä useiden iskujen tekijöiksi
Takku.net-sivustolla julistetaan kuolemaa valtiolle.
Keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi ovat aloittaneet tutkinnan kahdesta poliisiasemaiskusta, jotka on tehty noin kuukauden sisällä.
torstai 15. joulukuuta 2011
YLE: Tutkimus: Ulkomaalaisia marjanpoimijoita tarvitaan
YLE Lappi: Tutkimus: Ulkomaalaisia marjanpoimijoita tarvitaan 15.12.2011
Ulkomaalaisia marjanpoimijoita tarvitaan, mutta pelisääntöjä on teroitettava, selviää tänään julkaistusta tutkimuksesta. Thaimaalaisiin marjanpoimijoihin kohdistunut tutkimus selvittää, että alalla on edellytykset toimia, mutta pelisääntöjä on kehitettävä muun muassa marjanpoimijoiden toimeentulon turvaamiseksi ja velkaantumisen ehkäisemiseksi.

YLE: Korkeakoulututkinto ei takaa työtä maahanmuuttajalle
YLE Turku: Korkeakoulututkinto ei takaa työtä maahanmuuttajalle 15.12.2011
Korkeakoulutetut maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa heikosti. Henna Kyhän väitöskirjatutkimuksen mukaan ulkomailla suoritettu korkeakoulututkinto on usein liian vaikeasti rinnastettavissa täkäläiseen tutkintoon.

MTV3: Suomen Vastarintaliike: Ei yhteyksiä Firenzen ampujaan
MTV3: Suomen Vastarintaliike: Ei yhteyksiä Firenzen ampujaan 15.12.2011
Äärioikeistolainen Suomen Vastarintaliike kiistää yhteydet Firenzen ampujaan, kertoo liike nettisivuillaan.
Suomen Vastarintaliike kertoo olevansa poliittinen vastarintaliike, joka ei pidä väkivaltaa poliittisena toimintana, eikä yllytä ketään väkivaltaan.
Helsingin Sanomat: Firenzen tappajan äärijärjestöllä yhteys Suomeen
Helsingin Sanomat: Casa Pound kiistää siteet Suomen uusnatseihin 16.12.2011Äärioikeistolainen Suomen Vastarintaliike kiistää yhteydet Firenzen ampujaan, kertoo liike nettisivuillaan.
Suomen Vastarintaliike kertoo olevansa poliittinen vastarintaliike, joka ei pidä väkivaltaa poliittisena toimintana, eikä yllytä ketään väkivaltaan.
MTV3: Ulkomaalaisvastaisuus uhkaa Suomen peli-ihmettä
MTV3: Ulkomaalaisvastaisuus uhkaa Suomen peli-ihmettä 15.12.2011
Suomalainen peliala elää ennennäkemätöntä nousukautta, mutta taivaanrannalla näkyy tummia pilviä.
Suomalaiset peligurut vierailivat Lontoossa luotaamassa mitä britit ja suomalaiset voivat oppia toisiltaan pelialalla. Asetelma oli selvä, britit olivat kuunteluoppilaina, yhtä osa-aluetta lukuun ottamatta.

YLE: Suomalaiset jouluperinteet kuuluvat myös maahanmuuttajien elämään
YLE Savo: Suomalaiset jouluperinteet kuuluvat myös maahanmuuttajien elämään 15.12.2011
Moni maahanmuuttaja omaksuu suomalaisia jouluperinteitä. Suomalaiseen jouluun kuuluvat tavat voivat tulla tutuiksi erilaisissa juhlissa jo ennen varsinaisia joulunpyhiä. Kuopiossa myös seurakunta haluaa madaltaa kynnystä tutustua kirkolliseen jouluperinteeseen.

YLE: "Rovaniemen vastaanottokeskusta ei lakkauteta"
YLE Lappi: "Rovaniemen vastaanottokeskusta ei lakkauteta" 15.12.2011
Rovaniemen vastaanottokeskus on välttymässä lakkautukselta. Rovaniemen vastaanottokeskuksen varajohtaja Paula Lauhamaa uskoo, että Rovaniemen yksikkö säilyy jatkossa turvapaikanhakijoiden hajautetun asumismallin ansiosta.
Sisäasiainministeriö lakkauttaa tänä vuonna yhden ja ensi vuonna kolme vastaanottokeskusta eri puolilla maata. Syynä vastaanottokeskusten lakkauttamiseen on turvapaikanhakijoiden määrän laskeminen.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011
MTV3: Soini rasismista MTV3:n tentissä: Perussuomalaisten demonisointia
MTV3: Soini rasismista MTV3:n tentissä: Perussuomalaisten demonisointia 14.12.2011
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini oli selvästi närkästynyt, kun puolueen ympärillä kohua herättäneet rasismiaiheet nostettiin esille.
Viimeisin tapaus on maanantailta, kun Kouvolan hovioikeus tuomitsi puolueen kansanedustaja James Hirvisaaren sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

YLE: Firenzessä ampuneen Suomi-kytkökset kiinnostavat Supoa
YLE Uutiset: Firenzessä ampuneen Suomi-kytkökset kiinnostavat Supoa 14.12.2011
Firenzessä ulkomaalaisia tappanut italialainen kiinnostaa myös Suojelupoliisia. Mies kuului järjestöön, jolla on kytköksiä äärioikeistolaisiin suomalaisiin. Ampuja tappoi kaksi afrikkalaista kauppiasta ja haavoitti kolmea.
Supo odottaa Italiasta tietoa, oliko ampuja suoraan tekemisissä Suomen Vastarintaliike -järjestön kanssa. Supon tiedossa on vain Vastarintaliikkeen ja italialaisen Casa Pound -järjestön välinen yhteys.

YLE: Ihmisoikeuskeskuksen johtajaksi Sirpa Rautio
YLE Uutiset: Ihmisoikeuskeskuksen johtajaksi Sirpa Rautio 14.12.2011
Suomeen perustettavan Ihmisoikeuskeskuksen johtajaksi on nousemassa varatuomari Sirpa Rautio. Eduskunnan perustuslakivaliokunta hyväksyi nimitysasian osaltaan tänään. Eduskunnan oikeusasiamies nimittää Raution uuteen virkaan virallisesti ensi viikolla.
Sirpa Rautio, 49, on koulutukseltaan varatuomari. Tällä hetkellä hän työskentelee Maailmanpankin Pohjoismaisen rahaston tehtävissä. Aiemmin hän on työskennellyt YK:n, Euroopan neuvoston, EU:n ja Etyjin ihmisoikeustehtävissä.

Aamulehti: Supo selvitti uskontoriidan Tampereella: Lapsia ei koulussa opetettu Koraanin mukaan
Aamulehti: Supo selvitti uskontoriidan Tampereella: Lapsia ei koulussa opetettu Koraanin mukaan 14.12.2011
Suojelupoliisi (Supo) puuttui Tampereella kuluneena syksynä Tampereen kouluissa islamin uskonnon opetusta saaneiden lasten vanhempien ja opetusta antaneen opettajan välille syntyneisiin erimielisyyksiin.
Tilanne kärjistyi, kun islamin edustajien mukaan heidän uskontoaan opettanut opettaja ei opettanut uskontoa oikein ja välittänyt siitä Koraanin mukaisia arvoja.

HS: Maasta käännytetylle naiselle oleskelulupa Suomeen
Helsingin Sanomat/STT: Maasta käännytetylle naiselle oleskelulupa Suomeen 14.12.2011
Venäläisnainen onnistui saamaan oleskeluluvan Suomeen, vaikka hänet oli käännytetty maasta useasti. Noin 40-vuotiasta naista epäillään rekisterimerkintärikoksesta.
Viranomaisten epäilyt heräsivät rajatarkastusten yhteydessä Vaalimaalla vuoden alkupuolella. Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö on siirtänyt asian syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon.

Etelä-Suomen Sanomat: Sananvapauteen kuuluu myös vastuu
Etelä-Suomen Sanomat, pääkirjoitus: Sananvapauteen kuuluu myös vastuu 14.12.2011
Perussuomalaisia koskevat näyttävimmät uutiset ovat vaalien jälkeen tulleet muualta kuin politiikasta. Nyt valtakunnan ykkösuutiseksi nousi asikkalalainen kansanedustaja James Hirvisaari, jonka Kouvolan hovioikeus tuomitsi sakkoon kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan.
Helsingin Sanomat: Hirvisaaren tuomio saa hyväksyntää
Helsingin Sanomat: Mitä mieltä James Hirvisaaren tuomiosta?
Helsingin Sanomat: Syrjivä teksti toi sakkotuomion 15.12.2011
Helsingin Sanomat: Puolue ei vielä rankaise Hirvisaarta
Perussuomalaisia koskevat näyttävimmät uutiset ovat vaalien jälkeen tulleet muualta kuin politiikasta. Nyt valtakunnan ykkösuutiseksi nousi asikkalalainen kansanedustaja James Hirvisaari, jonka Kouvolan hovioikeus tuomitsi sakkoon kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan.
klo
13.05
Avainsanat:
James Hirvisaari,
Jussi Halla-aho,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
perussuomalaiset,
rasismi,
sananvapaus,
Timo Soini
Mediuutiset: Paperittomien klinikka toi vaikuttajapalkinnon
Mediuutiset: Paperittomien klinikka toi vaikuttajapalkinnon 14.12.2011
Entä jos yhtään potilasta ei tule?
Näin ajatteli Mediuutisten vuoden terveysvaikuttajaksi valittu Diakonissalaitoksen ylilääkäri Pekka Tuomola huhtikuussa vielä hetki ennen kuin paperittomille ihmisille tarkoitettu ”salainen” Global Clinic avasi ovensa ensimmäisen kerran.
Pelko oli turha, sillä erinomaisesti toimineen viidakkorummun ansiosta paikalle ilmestyi heti ensimmäisellä ovenavauksella viisi potilasta.

tiistai 13. joulukuuta 2011
Turun Sanomat: Suomen Sisun fasistisuutta ei tuotu esiin vaalikampanjan aikana
Turun Sanomat: Uutisen takaa - Suomen Sisun fasistisuutta ei tuotu esiin vaalikampanjan aikana 13.12.2011
Tuoreen selvityksen mukaan Perussuomalaiset sai vaalivoittoonsa vetoapua medialta, kun puheenjohtaja Timo Soini pääsi puheenjohtajatentteihin gallup-tulosten perusteella.
Yksi tärkeimmistä tiedotusvälineiden tarjoamista vetoavuista oli kuitenkin se, ettei perussuomalaisten sisällä vaikuttavan Suomen Sisu -järjestön periaateohjelman fasistisuutta ja Nuivan vaalimanifestin rasistisuutta kunnolla ja asiantuntevasti käsitelty mediassa.

20.48
Avainsanat:
Daniel Poohl,
Expo,
James Hirvisaari,
Juho Eerola,
Jussi Halla-aho,
Jussi Niinistö,
Olli Immonen,
perussuomalaiset,
rasismi,
Suomen Sisu,
Timo Soini,
väkivalta
YLE: Parisataa turvapaikanhakijaa lähtee Kontiolahdelta
YLE Pohjois-Karjala: Parisataa turvapaikanhakijaa lähtee Kontiolahdelta 13.12.2011
Arviolta parisataa turvapaikanhakijaa joutuu muuttamaan pois Kontiolahdelta molempien vastaanottokeskusten alasajon vuoksi. Kuudenkymmenen työntekijän kanssa on aloitettu yhteistoimintaneuvottelut irtisanomisista.
Zaira Tsitskieva on viihtynyt liki kolme vuotta kolmen lapsensa kanssa Kontiolahden vastaanottokeskuksessa Paiholan kylässä.
- Kaikki hyvin. Koti ja keittiö ovat hyvät, toteaa Tsitskieva ompelukoneen ääreltä.

YLE: Ruotsalaisbändin ihmisviha hämmensi Kouvolassa
YLE Pohjanmaa: Ruotsalaisbändin ihmisviha hämmensi Kouvolassa 13.12.2011
Ruotsalaisen retrohevibändin Helvetets Portin keikalla Kouvolassa iso joukko yleisöä innostui lauantaina nousemaan lavalle ja huutamaan natsitervehdystä "sieg heiliä". Bändin kitaristi oli keikan aikana villinnyt yleisöä rasistisin kommentein.

Länsi-Savo: Mäntyharjun kunta sai palkinnon pakolaistyöstä
Länsi-Savo: Mäntyharjun kunta sai palkinnon pakolaistyöstä 13.12.2011
Itä-Suomen aluehallintovirasto palkitsi Mäntyharjun kunnan monikulttuurisuutta edistävästä päätöksenteosta. Viestinnän teko -kunniakirja myönnettiin kunnan edustajille tiistaina Itä-Suomen aluehallintovirastossa Mikkelissä.

YLE: Mustasaari ei aio ottaa pakolaisia vielä ensi vuonna
YLE Pohjanmaa: Mustasaari ei aio ottaa pakolaisia vielä ensi vuonna 13.12.2011
Kunnassa perustellaan asiaa sillä, että pakolaisten vastaanottamisessa pitäisi resurssit huomioida jo hyvissä ajoin.
Mustasaari ei ole vielä ensi vuonna valmis vastaanottamaan pakolaisia. Sen sijaan Mustasaari suunnittelee ottavansa vuonna 2013 vastaan yksittäisiä turvapaikkaa hakevia henkilöitä ja perheitä, joilla on pakolaisasema. Perusteluna on kotouttamisen onnistuminen.

Kauppalehti: Startup-yrittäjä: Kärsimme Suomen ulkomaalaisvastaisesta maineesta
Kauppalehti: Startup-yrittäjä: Kärsimme Suomen ulkomaalaisvastaisesta maineesta 13.12.2011
Supercell-peliyrityksen toimitusjohtaja Ilkka Paananen sanoo maahanmuuttajavastaisuuden vaikeuttavan rekrytointia.
Eduskunnan startup-verkoston seminaarissa puhuneen Ilkka Paanasen mukaan Suomen maine maailmalla vaikeuttaa kansainvälisten huippuammattilaisten rekrytoimista suomalaisiin kasvuyrityksiin.

Aamulehti: Opiskelija syyttää Tampereen yliopistoa rasismista
Aamulehti: Opiskelija syyttää Tampereen yliopistoa rasismista 13.12.2011
Nigeriasta Tampereelle vuonna 1989 muuttanut Emmanuel Eneh, 50, uskoi nuorena, että viisikymppisenä hän on tehnyt jo pitkän uran lääkärinä Suomessa.
Toisin kävi, mies on opiskellut Tampereen yliopistossa 22 vuotta. Viimeistä tenttiään lääketieteellisessä tiedekunnassa hän on yrittänyt läpäistä turhaan 17 kertaa.
Nyt hänen kaikki opintosuorituksensa on mitätöity vanhentuneina lääketieteen laitoksen johtajan Matti Lehdon tämän syksyisellä päätöksellä.

Suomenmaa: Eikö vikaa, jos oikeus ei sitä näe?
Suomenmaa, pääkirjoitus: Eikö vikaa, jos oikeus ei sitä näe? 13.12.2011
Kouvolan hovioikeus on tuominnut kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeuden mielestä hän kirjoitti Uudessa Suomessa julkaistussa blogissaan solvaavasti muslimeista.
Käräjäoikeus hylkäsi aiemmin syytteen, koska sen mielestä poliitikolla on oltava oikeus maahanmuuttopolitiikan arvosteluun. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että Hirvisaaren nettikirjoitus oli yleistävä ja syrjivä ja kuvasi tiettyyn kansanryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina.

maanantai 12. joulukuuta 2011
Itä-Savo: Vain Savonlinna kieltäytyy pankkitilittömistä pakolaisista
Itä-Savo: Vain Savonlinna kieltäytyy pankkitilittömistä pakolaisista 12.12.2011
Savonlinna on ilmoittanut maahanmuuttovirastolle, että Savonlinna ei ota vastaan pakolaisia, jotka eivät saa pankkitiliä. Ensi vuonna Savonlinnaan on sovittu tulevan 20–25 kiintiöpakolaista.
Ylitarkastaja Monica Harju maahanmuuttovirastosta kertoo, että Savonlinnan lisäksi muut paikkakunnat eivät ole kieltäytyneet ottamasta pankkitilittömiä pakolaisia vastaan. Silti pankkitilien puuttuminen on ongelma lähes kaikkialla.

YLE: MOT: Hanoi-Kauhajoki meno-paluu
YLE: MOT: Hanoi-Kauhajoki meno-paluu (video, 28:30) 12.12.2011
Kauhajoki on vuosia houkutellut vietnamilaisia työläisiä Suomeen. Kymmenet valtuuskunnat ovat vierailleet Vietnamissa henkilöitä valitsemassa. Saalis on viisi perhettä; osaa uhkaa karkotus Suomesta.

19.59
Avainsanat:
ihmiskauppa,
Kauhajoki,
oleskelulupa,
perheenyhdistäminen,
rikollisuus,
työvoimapula,
Vietnam
Ilkka: Kauhajoki-lehti: Räsänen pyysi selvitystä Kauhajoen vietnamilaisten tilanteesta
Ilkka: Kauhajoki-lehti: Räsänen pyysi selvitystä Kauhajoen vietnamilaisten tilanteesta 12.12.2011
Maahanmuuttoasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) toteaa Kauhajoki-lehden haastattelussa pitävänsä vietnamilaisperheiden tilannetta vaikeana, mutta "ministerinä minulla ei ole toimivaltuuksia puuttua yksittäisiin Maahanmuuttoviraston päätöksiin."
Ministeri on kuitenkin pyytänyt selvitystä kauhajokelaisten tilanteesta.

Iisalmen Sanomat: Kielitaito on maahanmuuttajalle ykkösasia
Iisalmen Sanomat: Kielitaito on maahanmuuttajalle ykkösasia 12.12.2011
Maahanmuuttajalasten suomen kielen opetus Iisalmen kouluissa on jatkumassa ensi vuonna kahden opettajan voimin.
Koulujen syysloman jälkeen pitkäaikaisen maahanmuuttajien opettajan Olga Geimosen aisapariksi palkattiin Petteri Kettunen.
Lisävoimaa tarvittiin, sillä maahanmuuttajalasten määrä on noussut Iisalmessa reilussa vuodessa kahdestakymmenestä lähes neljäänkymmeneen. Lapsia on neljästätoista eri maasta aina Burmaa, Kiinaa ja Thaimaata myöten.

YLE: Vastaanottokeskuksen remontoinnista ristiriitaisia ajatuksia
YLE Etelä-Karjala: Vastaanottokeskuksen remontoinnista ristiriitaisia ajatuksia 12.12.2011
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) puolustaa päätöstään lakkauttaa Pohjois-Karjalasta kaksi vastaanottokeskusta samalla, kun Joutsenon vastaanottokeskukselle remontoidaan uudet tilat Konnunsuon entiseen vankilaan.
Räsänen perustelee Joutsenon vastaanottokeskuksen tarpeellisuutta maantieteellisillä syillä. Joutsenon vastaanottokeskus toimii niin sanottuna kauttakulkukeskuksena, joka sijoittuu Etelä-Karjalan maahantuloalueelle.

Ilta-Sanomat: Lipponen yllätti vaalisloganillaan - Jungner: Niinistö, Soini ja Väyrynen ovat konservatiiveja
Ilta-Sanomat: Lipponen yllätti vaalisloganillaan - Jungner: Niinistö, Soini ja Väyrynen ovat konservatiiveja 12.12.2011
Nelonen: Lipponen esittää vaali-ilmeensä omalla naamallaan (video)
Sdp:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen on paljastanut vaalisloganinsa.
Entinen pääministeri ja entinen puhemies Lipponen tavoittelee presidentin virkaa Rohkeutta Suomi - presidentiksi pehmeiden arvojen luja johtaja -sloganilla.
Lipponen julkisti iskulauseensa Helsingissä hetki sitten maanantaiaamuna alkaneessa infossaan.

Iltalehti: Ideaparkin kiinalaisravintolan pitäjille vankeutta alipalkkauksesta
Iltalehti/STT: Ideaparkin kiinalaisravintolan pitäjille vankeutta alipalkkauksesta 12.12.2011
Henkilökunnan alipalkkaus ja verojen laiminlyönti toivat ehdollista vankeutta kahdelle kiinalaisravintolan pitäjälle.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi heidät maanantaina. Ravintola toimi kauppakeskus Ideaparkissa Lempäälässä.

MTV3: Presidenttiehdokas Biaudet: Suomesta tullut rasistisempi maa
MTV3: Presidenttiehdokas Biaudet: Suomesta tullut rasistisempi maa 12.12.2011
Suomesta on tullut aiempaa rasistisempi maa, arvioi RKP:n presidenttiehdokas Eva Biaudet.
- Rasistiset äänet saavat aika paljon tilaa yhteiskunnassamme ja on aika lopettaa se. On aika vastata ja sanoa, ettemme me suomalaiset ole suureksi osaksi rasisteja, niin kuin enemmistö ei olekaan. Emme voi sallia, että rasistiset äänenpainot pilaavat Suomen maineen ja tekevät Suomen vaikeaksi paikaksi elää niille, joihin rasismi kohdistuu, Biadet sanoi MTV3:n Huomenta Suomen presidenttitentissä.
MTV3 Seitsemän Uutiset: Biaudet huolissaan rasismista
Suomesta on tullut aiempaa rasistisempi maa, arvioi RKP:n presidenttiehdokas Eva Biaudet.
- Rasistiset äänet saavat aika paljon tilaa yhteiskunnassamme ja on aika lopettaa se. On aika vastata ja sanoa, ettemme me suomalaiset ole suureksi osaksi rasisteja, niin kuin enemmistö ei olekaan. Emme voi sallia, että rasistiset äänenpainot pilaavat Suomen maineen ja tekevät Suomen vaikeaksi paikaksi elää niille, joihin rasismi kohdistuu, Biadet sanoi MTV3:n Huomenta Suomen presidenttitentissä.
Uusi Suomi: Perussuomalainen sai tuomion muslimiblogista
Uusi Suomi: Perussuomalainen sai tuomion muslimiblogista 12.12.2011
James Hirvisaari: Hovioikeuden ratkaisusta (blogi)
Kouvolan hovioikeuden tuomio - KouHO:2012:9
Taustaa:
Ilta-Sanomat: Timo Soini: Rikostuomio toisi potkut Halla-aholle 17.2.2011
YLE Uutiset: Soini kummeksuu erottamispuheita 17.2.2011
Jussi Halla-aho: "It's raining shit, Halla-lujah!" (blogi) 17.2.2011
Kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) on tuomittu Kouvolan hovioikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Hovioikeus määräsi Hirvisaarelle 25 päiväsakkoa, mikä tekee 1425 euroa.
Viime vuonna Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän nostaman syytteen. Hovioikeus siis päätyi päinvastaiseen ratkaisuun.

11.40
Avainsanat:
internet,
James Hirvisaari,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
perussuomalaiset,
Pirkko Ruohonen-Lerner,
rasismi
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
MTV3: Äärioikeisto jakaa ehdokkaiden mielipiteet
MTV3: Äärioikeisto jakaa ehdokkaiden mielipiteet 11.12.2011
MTV3 uutisten vaalikone mittaa ehdokkaiden ja äänestäjien mielipiteitä kaikkiaan 35 väittämällä. Kantaa otetaan akselilla eri mieltä - samaa mieltä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osiossa esiin otetaan myös äärioikeisto. Ehdokkaiden mielipiteet jakautuvat selvästi.

23.04
Avainsanat:
Eva Biaudet,
Paavo Lipponen,
Pekka Haavisto,
Sari Essayah,
Sauli Niinistö,
Tarja Mankkinen,
Timo Soini,
vaalit,
äärioikeisto
HBL: Expon tuomaa
HBL, pääkirjoitus: Jens Berg: Import av Expo 11.12.2011
20 vuotta sitten Ruotsiin juurtui populismin uusi aalto. Ny Demokrati oli vetänyt kalossit jalkaan ja luikahti sisään eduskuntaan yksinkertaisilla vastauksilla vaikeisiin kysymyksiin. Vanavedessä kokoontui äärioikeisto kuuntelemaan kovaäänistä white power -musiikkia. Synkin vuosi oli 1995, jolloin Ruotsi koki useita suoraan uusiin äärimmäisyysliikkeisiin yhdistettyjä murhia. Järjestäytyneen suvaitsemattomuuden vastapainoksi perustettiin aikakauslehti Expo.

6.00
Avainsanat:
Daniel Poohl,
Expo,
Jens Berg,
Jussi Halla-aho,
Mona Sahlin,
perussuomalaiset,
rasismi,
Ruotsi
lauantai 10. joulukuuta 2011
Kouvolan Sanomat: Lumeavioliitoilla jatkoaikaa oleskelulupaan
Kouvolan Sanomat: Lumeavioliitoilla jatkoaikaa oleskelulupaan 10.12.2011
Avioliittoja solmitaan muistakin syistä kuin vain rakkaudesta. Yksi syy on oleskelulupa. Avioliitto on painava peruste oleskeluluvan jatkamiseksi.
Maahanmuuttoviraston mukaan lumeavioliittoja solmitaan vuosittain 150-250. Tyypillisiä lumeavioliittoon astujia ovat esimerkiksi suomalainen mies ja vientamilainen nainen tai suomalainen nainen ja afrikkalainen mies.

perjantai 9. joulukuuta 2011
Turkulainen: Muslimilapset voivat osallistua koulun joulujuhlaan
Turkulainen: Muslimilapset voivat osallistua koulun joulujuhlaan 9.12.2011
Muslimit eivät juhli joulua, mutta myös he rauhoittuvat silloin viettämään aikaa yhdessä perheen kanssa. Ennen jouluaattoa ja -pyhiä koittavat peruskoulujen joulujuhlat, ja muslimiperheet joutuvat miettimään lastensa osallistumista kristillissävytteiseen tilaisuuteen.
Suomen Somaliliiton puheenjohtaja Abdirashid Dirie kommentoi koulujen joulujuhlia diplomaattiseen sävyyn.
– Jokainen muslimiperhe päättää itsenäisesti, osallistuuko lapsi koulun joulujuhlaan, hän sanoo.

Kymen Sanomat: Ihonväristä sanaillut sai pullosta päähänsä
Kymen Sanomat: Ihonväristä sanaillut sai pullosta päähänsä 9.12.2011
Kiistakumppaninsa viime toukokuussa Kotkassa sairaalakuntoon teloneet kaksi kotkalaismiestä tuomittiin yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kotkassa perjantaina.
Tuomittujen ja tapauksen nähneen todistajan mukaan pahoinpitely sai alkunsa sanaharkasta pahoinpidellyn haukuttua kotkalaismiehiä ja näiden tummaihoista ystävää.

Kansan Uutiset: Murhaopas ilmestyi taas verkkoon, nyt Suojeluskunta.com-sivulla
Kansan Uutiset: Murhaopas ilmestyi taas verkkoon, nyt Suojeluskunta.com-sivulla 9.12.2011
Tällaista suunnitellaan suomalaisella Suojeluskunta.com -verkkosivustolla:
Näyttävä aloitus 5-10 paikkakunnalla kullakin likvidoidaan joukko neekereitä ja ählämeitä samanaikaisesti. Toistetaan vaatimus muuttaa maasta pois ja annetaan uusi aikaraja, esim. kuukausi.

Uusi Suomi: Näin ulkomaalaiset lääkärit munailevat – Apteekkarin kauhutarinat
Uusi Suomi: Näin ulkomaalaiset lääkärit munailevat – Apteekkarin kauhutarinat 9.12.2011
Apteekkari-lehden tekemän kyselyn perusteella ulkomaistaustaiset, huonosti suomea puhuvat lääkärit aiheuttavat runsaasti ongelmia apteekeissa.
Apteekkien mukaan huonosti suomea puhuvien lääkäreiden resepteissä toistuvat tietyt virheet, jotka tavallisesti koskevat lääkkeen annostusta ja vahvuutta. Vuorokautta ja viikkoa tarkoittavat lyhenteet menevät sekaisin, käsinkirjoitetuista resepteistä ei saada apteekissa tolkkua ja lääkkeiden nimet voivat mennä täysin sekaisin.

HS: Maahanmuuttajat työllistyvät rakennustyömaille
HS: Maahanmuuttajat työllistyvät rakennustyömaille 9.12.2011
Maahanmuuttajat ovat löytäneet tiensä paljon ulkomaalaisia työllistävälle rakennusalalle. Virolaiset työmiehet ovat olleet yleinen näky suomalaisilla työmailla jo vuosia.
Nyt myös Suomeen pysyvästi tulleet maahanmuuttajat työllistyvät työmaille, uskotaan rakennusalalla.
Ulkomainen työvoima on tarpeen: rakennusalalta jää viisituhatta työntekijää eläkkeelle vuodessa, ja alan työttömyys on pohjalukemissa.

Talouselämä: Presidentti Avussa: Työperäisen maahanmuuton vastustaminen ei ole rasismia
Talouselämä: Presidentti Avussa: Työperäisen maahanmuuton vastustaminen ei ole rasismia 9.12.2011
Presidentti Tarja Halosen mielestä työperäisen maahanmuuton vastustaminen ei ole rasismia tai populismia.
Uusi Apu-lehti on haastatellut Halosta, joka lehden mukaan sanoo, ettei ole rasisti eikä populisti, jos sanoo, ettei hyväksy työperäistä maahanmuuttoa keinona tasapainottaa taloutta.

Aamulehti: Avoin keskustelu maahanmuutosta tuo turvaa
Aamulehti: Avoin keskustelu maahanmuutosta tuo turvaa 9.12.2011
Moni Tampereella asuva kiinalainen tuntee olonsa turvattomaksi kotikaupungissaan, koska Hervannassa syyskuussa tapahtunut kiinalaisnaisen surma on edelleen selvittämättä.
Surmatutkinta puhutti torstai-iltana Aamulehden auditoriossa erityisesti harvalukuisen yleisön kiinalaisia, jotka toivoivat poliisilta lisätietoja tutkinnan edistymisestä. Toimittaja Juha Veli Jokisen ja uutispäällikkö Sari Torvisen vetämän keskustelun aiheena oli maahanmuuttajien katuturvallisuus.

torstai 8. joulukuuta 2011
Vantaan Sanomat: Vantaalaisnaisten perustama Luetaan yhdessä -verkosto sai demokratiapalkinnon
Vantaan Sanomat: Vantaalaisnaisten perustama Luetaan yhdessä -verkosto sai demokratiapalkinnon 8.12.2011
Yksi oikeusministeriön myöntämien ensimmäisten demokratiapalkintojen saajista on Luetaan yhdessä -verkosto, joka toimii muun muassa Länsimäessä. Verkosto auttaa maahanmuuttajanaisten kotoutumista.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovutti palkinnot torstaina vapaaehtoistoiminnan juhlaseminaarissa Helsingissä.

Apu: Paavo Lipponen: "Yhteistyökyky on kilpailuvalttimme"
Apu: Paavo Lipponen: "Yhteistyökyky on kilpailuvalttimme" 8.12.2011
”Halutaanko Suurta Johtajaa, joka asettuu parlamentaarisen järjestelmän yläpuolelle? Minä en tavoittele sellaista presidenttiyttä.”
Minulta on tämän syksyn aikana usein kysytty, miksi haluan tasavallan presidentiksi. Eihän presidentillä ole valtiosääntöuudistuksen jälkeen enää valtaa!

Ilta-Sanomat: "Fasisti!" - Raju hyökkäys Ruotsista Halla-ahoa vastaan
Ilta-Sanomat: "Fasisti!" - Raju hyökkäys Ruotsista Halla-ahoa vastaan 8.12.2011
Radio Vega: Mona Sahlinin haastattelu (12:30-28:00)
Radio Vega: Daniel Poohlin haastattelu (7 min) 9.12.2011
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho saa rajua kommenttia Ruotsista.
Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) ei olisi tervetullut Ruotsissa maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevaan ruotsidemokraattien puolueeseen, arvioi rasisminvastaisen ruotsalaisen aikakausilehti Expon päätoimittaja Daniel Poohl.

Helsingin Sanomat: Rasismia vastustava Expo-lehti ehkä Suomeen
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho saa rajua kommenttia Ruotsista.
Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) ei olisi tervetullut Ruotsissa maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevaan ruotsidemokraattien puolueeseen, arvioi rasisminvastaisen ruotsalaisen aikakausilehti Expon päätoimittaja Daniel Poohl.
klo
17.19
Avainsanat:
Alexis Kouros,
Daniel Poohl,
Expo,
Gunvor Kronman,
Jens Berg,
Johanna Korhonen,
Jussi Halla-aho,
Kimmo Sasi,
Mona Sahlin,
rasismi,
Ruotsi,
Ruotsidemokraatit
YLE: Lieksa palkittiin moniarvoisuuden puolustamisesta
YLE Pohjois-Karjala: Lieksa palkittiin moniarvoisuuden puolustamisesta 8.12.2011
Lieksan kaupunki on palkittu maahanmuuttajien ja kantaväestön välisen yhteistyön parantamisesta. Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi torstaina Joensuussa Turvallisuusteko-kunniakirjan Lieksan kaupunginjohtajalle Esko Lehdolle ja paikallisen somaliyhdistyksen puheenjohtajalle Muqtar Nuurille.
Viraston mielestä kaupunki on esimerkillisellä tavalla muokannut asenneilmapiiriä moniarvoisuutta kunnioittavammaksi järjestämällä muun muassa keskustelu- ja koulutustilaisuuksia.

YLE: Biaudet on huolissaan rasismin noususta
YLE Tampere: Biaudet on huolissaan rasismin noususta 8.12.2011
Rkp:n presidenttiehdokas Eva Biaudet pitää kaksikielisiä kouluja kokeilemisen arvoisena. Resurssit eivät hänen mielestään riitä kaksikielisten koulujen rantauttamiseen koko Suomeen, mutta sekä suomen että ruotsin opetusta kouluissa tulisi vahvistaa. Torstaina Tampereella vieraillut Eva Biaudet on huolissaan rasismin kasvusta Suomessa.

Utain: Yhä useamman naapurissa asuu turvapaikanhakija
Utain: Yhä useamman naapurissa asuu turvapaikanhakija 8.12.2011
Maahanmuuttovirasto suosittaa, että turvapaikanhakijoita majoitettaisiin yhä enemmän yksityisasuntoihin. Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Veikko Pyykkönen kertoo, että turvapaikanhakijoita on majoitettu 20 vuoden ajan laitosmaisiin olosuhteisiin.

HS: Perustuslaki yhdistää kaikki Suomessa asuvat
Helsingin Sanomat, vieraskynä: Seppo Niemelä: Perustuslaki yhdistää kaikki Suomessa asuvat 8.12.2011
On viisasta kuunnella maahanmuuttoa kritisoivia vihaisia nuoria miehiä. Heidän maailmankuvaansa muokkaa sukupolvikokemus, joka syntyi, kun muutama uskossaan vankkumaton tappoi kaappaamillaan lentokoneilla paitsi itsensä myös tuhansia viattomia.
Nuoret miehet tietävät hyvin, että Euroopassakin on alueita, joille poliisi tai palokunta ei uskalla mennä edes päivällä.
Vaikka tasa-arvo ei aina näy näiden miesten omissakaan asenteissa, he eivät pidä siitä, että maahanmuuttajien mukana Suomeen palaa tyttöjen ja naisten avoin alistaminen.

10.55
Avainsanat:
kotouttaminen,
kulttuuri,
maahanmuuttokeskustelu,
maahanmuuttokriittisyys,
monikulttuurisuus
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Rakennusteollisuus RT:n työvoimatiedustelu: Viidennes talonrakennusalan työvoimasta ulkomaista
Rakennusteollisuus RT:n työvoimatiedustelu: Viidennes talonrakennusalan työvoimasta ulkomaista 7.12.2011
Joka viides työntekijä suomalaisilla talonrakennustyömailla on ulkomaalainen. Uudellamaalla ulkomaisen työvoiman osuus on jo kolmannes. Ulkomaalaisten työntekijöiden määrä on kasvanut viime vuosina samaa tahtia niin eteläisimmässä Suomessa kuin koko maassakin: heitä on nyt kolme kertaa enemmän kuin vuoden 2007 syksyllä. Tulokset käyvät ilmi Rakennusteollisuus RT:n talonrakennustoimialan vuosittaisesta työvoimatiedustelusta jäsenyrityksilleen.

YLE: Vankila muuntuu pikavauhdilla vastaanottokeskukseksi
YLE Etelä-Karjala: Vankila muuntuu pikavauhdilla vastaanottokeskukseksi 7.12.2011
Konnunsuon vankilan remontointi vastaanottokeskuksen käyttöön etenee ripeästi Lappeenrannassa. Talousrakennuksen sellejä muutetaan asuinhuoneiksi ja vankilan tunnusmerkkejä, kuten kaltereita poistetaan parhaillaan.
Ensimmäiset vastaanottokeskuksen asukkaat muuttavat Konnunsuolle maaliskuussa. Turvapaikan hakijat pääsevät kolkohkoihin, mutta nykyistä ajanmukaisempiin tiloihin.

Verkkouutiset: Jokainen suomalainen voi edistää maahanmuuttajien kotoutumista
Verkkouutiset: Jokainen suomalainen voi edistää maahanmuuttajien kotoutumista 7.12.2011
Kotoutumis- ja maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä painottaa, että onnistunut kotoutuminen edellyttää myönteistä asenneilmapiiriä ja eri väestöryhmien välistä toimivaa vuorovaikutusta.
- Tästä kantavat vastuuta erityisesti poliittiset päättäjät, viranomaiset ja muut julkiset toimijat. Arkielämän toimivasta vuorovaikutuksesta on vastuu jokaisella suomalaisella, ministeriryhmä linjasi keskiviikkona.

tiistai 6. joulukuuta 2011
MTV3: Biaudet: En ryhtyisi muokkaamaan Linnan juhlia
MTV3/STT: Biaudet: En ryhtyisi muokkaamaan Linnan juhlia 6.12.2011
RKP:n presidenttiehdokkaan Eva Biaudet'n mielestä Linnan juhlat on loistava perinne.
Biaudet ei ryhtyisikään muokkaamaan juhlia, jos hänet valittaisiin presidentiksi. Erittäin tervetulleena hän pitää juhlien tämänvuotista teemaa eli tasa-arvoa. Biaudet muistuttaa, että suomalaisuuteen kuuluu muiden ihmisarvon kunnioittaminen.

Nelonen: Rovion Vesterbacka arvosteli maahanmuuttokriitikoita ennen Linnaan astumista
Nelonen: Rovion Vesterbacka arvosteli maahanmuuttokriitikoita ennen Linnaan astumista 6.12.2011
Itsenäisyyspäivän vietto on huipentumassa juhlavastaanottoon presidentinlinnassa. Ensimmäistä kertaa Linnassa nähdään myös menestyneen peliyhtiö Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka.
Hän arvosteli viimeaikaista maahanmuuttokeskustelua juuri ennen Linnaan astumista kovin sanoin.
- Viimeaikoina on ollut soraääniä. Heikommalla itsetunnolla varustetut ihmiset ovat olleet liikkeellä.

Kaleva: Vastaanottokeskuksessakin juhlitaan Suomen itsenäisyyttä
Kaleva: Vastaanottokeskuksessakin juhlitaan Suomen itsenäisyyttä 6.12.2011
Joulukuun kuudes on erityinen päivä myös Oulun Heikinharjun vastaanottokeskuksen aikuisille ja nuorille. Hekin juhlivat Suomen itsenäisyyttä.
Monelle pakolaiselle ja turvapaikanhakijalle Suomen itsenäisyyspäivä merkitsee vapauden päivää. Päivä nimittäin symboloi sitä vapautta, jota ei omassa menneisyydessä ollut.
"Maassani ei voi tehdä mitään. Mitään. Vapautta ei ole. Suomalaisilla on mahtava vapaus, josta ihmiset ovat iloisia. Minäkin olen iloinen", somali Younis kertoo.

Itä-Savo: Suvaitsevaisuus tärkeää itsenäisessä maassa
Itä-Savo, pääkirjoitus: Suvaitsevaisuus tärkeää itsenäisessä maassa 6.12.2011
Tänä iltana maan eliitti kokoontuu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoon. Juhlaillan virallisena teemana on tasa-arvon ja yhteistyön Suomi: vastuu Suomesta, vastuu maailmasta.
Juhlien kutsuvieraissa on huomioitu kansalaisjärjestöjen ja vähemmistöjen edustajia sekä henkilöitä, jotka ovat työskennelleet tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja kestävän kehityksen puolesta.

MTV3: Uskontotieteilijä: Rasismi on Suomessa historiallisesti uusi ilmiö
MTV3: Uskontotieteilijä: Rasismi on Suomessa historiallisesti uusi ilmiö 6.12.2011
Uskontotieteilijä Juha Pentikäinen sanoo, että eri kulttuurit ja ulkomaalaiset on otettu Suomessa aikaisemmin paljon suvaitsevaisemmin vastaan.
Juha Pentikäisen mielestä Suomessa on ennen aivan viime aikoja tultu hyvin toimeen muun maalaisten kanssa.

MTV3: "En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan
MTV3: "En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan 6.12.2011
Studio55.fi kysyi lukijoiltaan, löytävätkö he itsestään rasistisia piirteitä. Noin 300 vastaajasta hieman yli puolet vastasi myöntävästi. Moni myös häpeää tätä piirrettä itsessään eikä tunnustaisi sitä ääneen muille. Lue, miten yli 50-vuotiaat vastaajat perustelevat tuntemuksiaan.

Iltalehti: AL: Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset vaativat täsmätoimia
Iltalehti: AL: Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset vaativat täsmätoimia 6.12.2011
Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset voivat Aamulehden mukaan johtaa sisäministeriössä täsmätoimiin. Lehden haastattelema sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen pitää tärkeänä, että ilmiöön tartutaan nykyistä tehokkaammin.
- Jos halutaan ennaltaehkäistä raiskauksia, on tehtävä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Niitä ei voi tehdä, ellei ymmärretä ilmiötä ja selvitetä mikä johtaa siihen, että raiskauksia tapahtuu, Mankkinen sanoo.

11.59
Avainsanat:
kunniaväkivalta,
raiskaus,
rasismi,
Tarja Mankkinen,
turvallisuus,
ulkomaalaiset
Iltalehti: Onnellisuus on Suomessa laskussa
Iltalehti/STT: Onnellisuus on Suomessa laskussa 6.12.2011
Onnellisuus on Suomessa laskussa. Suomalaisten onnellisuus oli nyt alimmillaan mittauksessa, joka on tehty kahden vuoden välein vuodesta 2002.
Suomalaiset olivat onnellisuudessa neljäntenä 20 maan joukossa, jotka olivat mukana European Social Survey -tutkimuksessa. Yksilötasolla onnellisuutta näyttää edistävän esimerkiksi luottamus poliittisen järjestelmän toimivuuteen tai maahanmuuttomyönteisyys, arvioi tuloksiin perehtynyt tilastotieteen professori Seppo Laaksonen Helsingin yliopistosta.

maanantai 5. joulukuuta 2011
YLE: Lukion erilaisessa itsenäisyysjuhlassa kaikuivat rummut ja runot
YLE Perämeri: Lukion erilaisessa itsenäisyysjuhlassa kaikuivat rummut ja runot 5.12.2011
Kemin lyseon lukiossa vietettiin erilaista itsenäisyyspäivän juhlaa. Koulun perinteinen iltajuhla vaihtui reippaaseen työpajapäivään, jossa niin suomalaisilla kuin maahanmuuttajaopiskelijoillakin oli tilaisuus tutustua toistensa kulttuureihin. Ohjelmaa pajoissa oli kurditansseista Eino Leinoon.

Kansan Uutiset: Perussuomalaiset ja rasismi
Kansan Uutiset: Vesa Puuronen: Perussuomalaiset ja rasismi 5.12.2011
Perussuomalaiset kansanedustajat ja muutkin puolueen edustajat ovat viime aikoina toistuvasti saattaneet julkisuuteen rasistisia lausuntoja. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on kuitenkin jatkuvasti kiistänyt puolueessaan esiintyvän rasismia. Mistä tässä on kysymys?
Perussuomalaiset ovat Euroopan mittakaavassa tyypillinen oikeistopopulistinen puolue, jonka sisällä on erilaisia ryhmiä. Erityisen järjestäytyneeltä näyttää kaupunkilaisrasistien ryhmä, jota edustavat muun muassa äärikansallismielisen Suomen Sisun jäsenet ja kansanedustajat Jussi Halla-aho, James Hirvisaari, Olli Immonen ja Juho Eerola.

Tamperelainen: Miksei maahanmuuttaja voi herkistyä talvisodan muistolle, kysyy tutkija
Tamperelainen: Miksei maahanmuuttaja voi herkistyä talvisodan muistolle, kysyy tutkija 5.12.2011
Hupeneva veteraanien joukko on pakotettu poliitikkojen asialle, suomii tamperelaistutkija.
Itsenäisyyspäiväänsä viettävä Suomi kuluttaa liian paljon energiaa pohdintaan siitä, kuka ja millä perusteella voi kutsua itseään suomalaiseksi.
Tätä mieltä on tamperelainen sotahistorioitsija ja blogisti Jussi Jalonen.

Seurakuntalainen: Jyväskylän seurakunnat ottivat kantaa rasismiin
Seurakuntalainen: Jyväskylän seurakunnat ottivat kantaa rasismiin 5.12.2011
Kannanotto rasismia vastaan (.rtf)
Jyväskylän kristilliset seurakunnat ovat julkistaneet yhdessä kannanoton rasismia vastaan. Asiasta kertoo Keskisuomalainen. - Tarve kannanotolle syntyi, kun Jyväskylässä tänä vuonna tapahtuneet maahanmuuttajiin kohdistuneet uhkaukset ja väkivalta ovat tulleet hyvin lähelle ja koskettaneet myös seurakuntalaisia, kertoo Jyväskylän kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Kari Valkonen.

Sisäministeriö: Työryhmä parantamaan maahanmuuttohallinnon tuloksellisuutta
Sisäasiainministeriön tiedote: Työryhmä parantamaan maahanmuuttohallinnon tuloksellisuutta 5.12.2011
Sisäasiainministeriö on päättänyt asettaa hankkeen maahanmuuttohallinnon tuloksellisuuden parantamiseksi. Hankkeen asettaminen perustuu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Hankkeen toimikausi jatkuu vuoden 2014 loppuun. Hankkeessa valmistellaan vuosittain väliraportti.

Iltalehti: Temppelit saivat Halla-ahon ja Jungerin napit vastakkain
Iltalehti: Temppelit saivat Halla-ahon ja Jungerin napit vastakkain 5.12.2011
Mikael Jungner: Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia (blogi) 4.12.2011
Mikael Jungner: Maailmanloppu on peruutettu (blogi) 5.12.2011
Mikael Jungner kiihdyttää maahanmuuttokeskustelua ehdottamalla, että Suomeen tarvittaisiin lisää minareetteja, temppeleitä ja synagogia.
Jussi Halla-aho (ps) tyrmää Mikael Jungnerin (sd) ehdotukset monikulttuurisuuden lisäämisestä ja temppeleiden rakentamisesta Suomeen.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011
YLE: Presidentti Halonen: Rasismi ei poista epäoikeudenmukaisuutta
YLE Uutiset: Presidentti Halonen: Rasismi ei poista epäoikeudenmukaisuutta 4.12.2011
YLE Areena (video, 43 min)
Tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää Suomessa lisääntynyttä rasistista puhetta yleismaailmallisena, globalisaation nurjana puolena. TV1:n Arto Nyberg -ohjelmassa Halonen sanoi, että suvaitsemattomuus kasvaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, jota rasismi ei ratkaise.
Jos suvaitsematonta kieltä käytetään yhä enemmän, se vahvistuu ja johtaa suvaitsemattomaan käytökseen. Tämä ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan tätä on Ranskassa, Hollannissa, Yhdysvalloissa, Halonen luetteli.

Kaleva: Eduskunnan kuopus suuttui Vesa Puuroselle – ”En ole rasisti”
Kaleva: Eduskunnan kuopus suuttui Vesa Puuroselle – ”En ole rasisti” 4.12.2011
25-vuotias kansanedustaja Olli Immonen (ps.) sanoo keskustelevansa parin lakimiehen kanssa ja päättävänsä sitten, tekeekö hän tutkintapyynnön sosiologi Vesa Puurosesta.
Tunnettu joensuulaistaustainen rasismitutkija Puuronen (kuvassa etualalla) tituleerasi Immosta kaupunkilaisrasistiksi Kansan Uutisten Viikkolehdessä. Immonen sanoo pitävänsä nimitystä herjaavana.

Mikael Jungner: Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia
Mikael Jungner: Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia (blogi) 4.12.2011
Maailmalla liikkuvat pääomien ja tavaroiden ohella myös ihmiset. Aiemmin kyse oli lähinnä turismista, opiskelusta tai halpatyövoimasta ja pakolaisista, joita ajoi muuttoon silkka hätä. Maamme järjestelmät ja asenteet onkin nykyisin viritetty toisaalta houkuttelemaan maahan turisteja euroineen ja toisaalta valvomaan, hallitsemaan ja rajoittamaan maahan pysyvämmin muuttavia. Jälkimmäinen toiminta lähtee oletuksesta että Suomi tekee maahanmuuttajille palveluksen päästäessään heidät tänne. Siksipä maahanmuuttajille asetetaan erilaisia tiukkoja ehtoja esimerkiksi työnteon osalta ja odotutetaan heitä hallintobyrokratian rattaissa jopa vuosikausia. Maahanmuuttaja törmää harvemmin asiakaslähtöisyyteen.

Kaleva: Utajärvellä kummastellaan joutumista rasismikartan kärkeen
Kaleva: Utajärvellä kummastellaan joutumista rasismikartan kärkeen 4.12.2011
Jos Oulujokilaakson keskimmäinen kunta Utajärvi olisi rasismin pesä, niin keskellä kirkonkylää sijaitseva Sellin-baari voisi olla sen pimein ydin.
Ainakaan perjantaina aamupäivällä tiskin ääreltä ei löydy aatetta tai toimintaa, jossa ihmisten rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten sekä henkisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää.

HS: Kansalaisuushakemuksia jätetty syksyllä tiuhaan
Helsingin Sanomat/STT: Kansalaisuushakemuksia jätetty syksyllä tiuhaan 4.12.2011
Kansalaisuuslain muutos on lisännyt ensimmäisten kuukausien aikana selvästi kansalaisuushakemusten määrää. Suomen kansalaisuutta haki sekä loka- että marraskuussa yli 600 ulkomaalaista, mikä on noin 200 viimevuotista enemmän.
Kansalaisuuslaki muuttui syyskuun alussa siten, että kuuden vuoden asuinvaatimus laskettiin viiteen vuoteen. Jos hakijalla on vaadittava kielitaito, hakemuksen voi tehdä jo neljän vuoden asumisen jälkeen.

lauantai 3. joulukuuta 2011
Kansan Uutiset: Mainettaan parempi Lieksa
Kansan Uutiset: Mainettaan parempi Lieksa 3.12.2011
Lieksa ponnahti loppukesästä otsikoihin suomalaisen rasismin uutena tukialueena. Ihan niin huonosti asiat korpikaupungissa eivät ole. Lieksassa tehdään paljon työtä ulkomaalaistaustaisen väen parissa. Vihan ilmauksiin on pyritty puuttumaan niitä vähättelemättä. Tie eteenpäin on vain mutkikas ja pitkä.

YLE: Stadin slangi saa vaikutteita somalinuorten kielestä
YLE Helsinki: Stadin slangi saa vaikutteita somalinuorten kielestä 3.12.2011
Stadin slangi, Helsingin puhekieli, muuttuu ja kehittyy alati. Tällä hetkellä slangin kehittyminen on voimakkainta itäisessä kaupungissa alueilla, joilla asuu paljon maahanmuuttajia.

perjantai 2. joulukuuta 2011
Kansan Uutiset: Rasismiin ei ole pakko alistua
Kansan Uutiset, pääkirjoitus: Rasismiin ei ole pakko alistua 2.12.2011
”Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten sekä henkisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.”

Helsingin Uutiset: Romanit asuvat nyt autoissa ympäri pääkaupunkiseutua
Helsingin Uutiset: Romanit asuvat nyt autoissa ympäri pääkaupunkiseutua 2.12.2011
Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla majailee vielä noin 100–150 Suomeen tullutta romania.
– Heistä kaksi kolmasosaa on Romanian romaneita ja kolmasosa Bulgarian romaneita, arvioi Helsingin Diakonissalaitoksen huume- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola.

Ilta-Sanomat: Timo Soini: Rasismin nousu on pelkkää poliittista puhetta
Ilta-Sanomat/STT: Timo Soini: Rasismin nousu on pelkkää poliittista puhetta 2.12.2011
Perussuomalaisten Timo Soini ei ole tavannut kaihtaa ärtymystä herättäviä mielipiteitä eikä tee sitä myöskään presidenttiehdokkaana.
Hän tyrmää karusti julkisen keskustelun mantran, jonka mukaan rasismi on noussut ja ilmapiiri Suomessa kiristynyt. Soinista moiset puheet ovat vain poliittista peliä.

Turun Sanomat: Suomi ei tilastoi maahanmuuttajien lapsia
Turun Sanomat: Suomi ei tilastoi maahanmuuttajien lapsia 2.12.2011
Ulkomaalaistaustaisten osuus Suomen väestöstä kohoaa hieman yli viiteen prosenttiin, jos mukaan lasketaan toisen polven maahanmuuttajat. Laajamittainen maahanmuutto Suomeen on niin uusi ilmiö, että aihetta koskevia tilastopalveluja puuttuu. Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa toisen polven siirtolaisiksi tilastoidaan henkilöt, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)