Näytetään tekstit, joissa on tunniste Milla Hannula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Milla Hannula. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. syyskuuta 2011

Ulkoministeriö: Kun routa peitti Suomen

Ulkoministeriö: Kun routa peitti Suomen 23.9.2011

1990-luvulla suunnattiin avoimin katsein Eurooppaan ja iloittiin suomalaisyritysten kansainvälistymisestä. Nyt julkisuudessa epäillään yhä näkyvämmin, onko monikulttuurisuudesta hyötyä.

Koko Eurooppa on seurannut keväästä asti Suomen painia Kreikan tukipaketin kanssa. Entisestä EU:n mallimaasta on tullut kiusallinen EU-kriitikko.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kansan Uutiset: Hommalaiset maahanmuuttajia, feminismiä ja vasemmistoa vastaan

Kansan Uutiset: Antero Eerola: Hommalaiset maahanmuuttajia, feminismiä ja vasemmistoa vastaan 11.6.2011

Perussuomalaisten vaalivoiton myötä myös Suomen politiikkaan tunkeutui eurooppalainen oikeistopopulismi. Sen kova ydin on valinnut vastustajikseen maahanmuuttajien ohella feminismin ja vasemmiston. ”Maahanmuuttokriitikoiden” mielestä myös rotujen älyllinen yhdenvertaisuus pitää kyseenalaistaa.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Etelä-Saimaa: Kriittisen myönteisesti maahanmuuttokriittisistä

Etelä-Saimaa: Kriittisen myönteisesti maahanmuuttokriittisistä 9.3.2011
Tiede-lehti: Marko Hamilo: Toisinajattelusta valtavirtaan

Milla Hannula: Maassa maan tavalla — Maahanmuuttokritiikin lyhyt historia.
240 sivua. Otava 2011.

Tämä kirja kertoo maahanmuuttokritiikin synnystä ja kehityksestä.

Näin määrittää valtiotieteiden maisteri Milla Hannula teoksensa sisällön. Maassa maan tavalla lähtee liikkeelle kaukaiselta 1970-luvulta ja Eila Kännöstä. Tämä sisäasiainministeriössä ulkomaalaispolitiikasta vastannut virkamies sai mainetta tiukasta suhtautumisestaan Suomeen pyrkiviin pakolaisiin. Varsinaisen tutkimuskohteensa Hannula katsoo syntyneen 1980-luvun lopussa, SMP:n ja muutamien muita puolueita edustaneiden yksittäisten poliitikkojen toimesta.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

HS: Kuinka nörteistä tuli persuja ja mamukriitikoita

Helsingin Sanomat: Kuinka nörteistä tuli persuja ja mamukriitikoita 20.2.2011

Homma-foorumilla toimivat "maahanmuuttokriitikot" ovat enimmäkseen 25–49-vuotiaita miehiä, joiden tulot vaihtelevat 21 000:n ja 40 000 euron välillä. Yli kolmanneksella on akateeminen loppututkinto. He äänestävät yleensä joko perussuomalaisia, Muutos 2011:tä tai kokoomusta.

Näin hommalaiset kuvaavat itseään keskustelufoorumilla tehdyn kyselyn mukaan. Maahanmuuttokriitikoiden joukossa on siis paljon muitakin kuin paperipaikkakuntien demareihin pettyneitä duunareita ja Itä-Helsingin työttömiä.

Tilastotiedot ovat peräisin Otavan juuri julkaisemasta teoksesta Maassa maan tavalla. Sen on kirjoittanut vapaa toimittaja Milla Hannula, jolla on Venäjä-tutkijan tausta.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Aamulehti: Ylänurkka: Rajoja sulkemalla ei rauhaa rakenneta

Aamulehti: Matti Mörttinen: Ylänurkka: Rajoja sulkemalla ei rauhaa rakenneta 19.2.2011

Maahanmuuttokriitikot ovat kaikesta päätellen vyöryneet viimeisen vuoden aikana ainakin jonkin hyväksyttävyyskynnyksen yli. Heidän taistelunsa ”poliittista korrektiutta” vastaan on ehkä seuraavaksi johtamassa siihen, että maahanmuuttokriitikoiden arvostelemisesta tulee poliittisesti epäkorrektia.

Luin läpi kuluneella viikolla ilmestyneen kirjan ”maahanmuuttokritiikin lyhyestä historiasta”. Siinä tehtiin selväksi, että ainakin suuri osa ilmiöstä kumpuaa isänmaallisuudesta ja kansallistunteesta. Kysymys on siis nationalismin ilmenemismuodosta.

Turun Sanomat: Risto Laakkonen: "Kirja antaa kasvot maahanmuuttoa vastustaville"

Turun Sanomat, kirja-arvostelu: Risto Laakkonen: "Kirja antaa kasvot maahanmuuttoa vastustaville" 17.2.2011
Risto Laakkonen: Maassa maan tavalla: Maahanmuuttokritiikin lyhyt historia (pitkä versio arvostelusta)

Milla Hannula: Maassa maan tavalla

Kirja kuvaa 1970-luvulla alkaneen pakolaisten vastaanoton herättämiä, haparoivia poliittisia reaktioita hyvin pienen suomalaisnuorista koostuvan ryhmän parissa. Kirjan ansioiksi näen, että se antaa kasvot maahanmuuttoon kielteisesti tai varauksellisesti suhtautuville suomalaisille ja heidän muodostamille pienille ryhmille.

Kirjan suurimpana puutteena pidän sitä, että siinä rekonstruoidaan ja siirretään tähän päivään heimoajatteluaatteen ja rotuhygienian yhdistelmiä. Kirjoittaja on selvästä inspiroitunut Ranskan, Itävallan, Hollannin, Norjan ja Ruotsin äärioikeistolaisista liikkeistä. Tähän on lisäksi yhdistetty Isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n, Akateemisen Karjala-seuran AKS:n ja heimoajattelun kaipuu.

torstai 17. helmikuuta 2011

Turun Sanomat: Maahanmuutosta saa nyt puhua

Turun Sanomat: Maahanmuutosta saa nyt puhua 17.2.2011

Milla Hannula: Kaikista puolueista on tullut maahanmuuttokriittisiä

Maahanmuuttoa kohtaan esitetty kritiikki oli Suomessa pitkään vaiettu tabu, josta vasta viime vuosina on saanut puhua, sanoo tutkijana toiminut vapaa kirjailija Milla Hannula, 36, keskiviikkona julkistetussa kirjassaan Maassa maan tavalla, mahanmuuttokritiikin lyhyt historia (Otava).

- Käänne avoimempaan suuntaan tapahtui vuoden 2008 kunnallisvaaleissa, jolloin maahanmuuttokriittisyys murtautui yleiseen keskusteluun maahanmuuttokriittisten ehdokkaiden kautta. Sen jälkeen aihetta on alettu purkaa.

HS: Maahanmuuttohistoriikki yrittää oikeuttaa maahanmuuton vastustamisen

Helsingin Sanomat, kirja-arvostelu: Juha Sihvola: Maahanmuuttohistoriikki yrittää oikeuttaa maahanmuuton vastustamisen 17.2.2011
Helsingin Sanomat, mielipide: Vesa Kanniainen: Ylevät periaatteet eivät riitä maahanmuuttokeskustelussa 28.2.2011

Valtiotieteilijä Milla Hannula liikkuu vaikealla kentällä pohtiessaan oikeudenmukaisuutta ja isänmaallisuutta maahanmuuttokriittiseksi kutsumastaan näkökulmasta.

Katsomuksellisesti ja kulttuurisesti moniarvoisen yhteiskunnan tarvitseman oikeudenmukaisuuden ytimen voisi kuitenkin ilmaista yksinkertaisesti. On turvattava mahdollisimman laaja omantunnonvapaus eri katsomusten ja kulttuuritaustojen edustajille, jos he sitoutuvat kansalaisten poliittiseen tasa-arvoon myös omassa keskuudessaan.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Aamulehti: Internetin uumenista nousee valkoinen Suomi

Aamulehti: Internetin uumenista nousee valkoinen Suomi 16.2.2011

Internetin uumenista nousee valkoinen Suomi

Omakehu: Maahanmuuttokriitikot taistolaisten ja vihreiden jälkeisen ajan suuri politiikan herätysliike?

Maahanmuuttokriittisyys on ilmeisesti alkaneen vuosikymmenen suomalainen megatrendi.

Maassa maan tavalla -lause oli vielä hetki sitten merkki patavanhoillisuudesta ja ahdasmielisyydestä. Nyt se on monen suositun ja johtavankin poliitikon johtotähtiajatus.

Maassa maan tavalla on nyt myös kirjan nimi. Tutkija Milla Hannula on koostanut otsikon alle suomalaisen maahanmuuttokritiikin lyhyen historian legendaarisen Eila Kännön ajoista lähtien. (Kännö johti kovamaineista poliisin ulkomaalaistoimistoa 1973-84.)