Yle: Pekkarinen: ”Maahanmuuton tarveharkinta on paikallaan” 12.3.2015
Helsingin Uutiset: Kiivas väittely repesi – ”Keskusta vapauttaisi työperäisen maahanmuuton”
Keskustan vaaliohjelmassa sanotaan, että ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinta on poistettava. Puoleen kansanedustaja Mauri Pekkarinen on eri linjoilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mauri Pekkarinen. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. maaliskuuta 2015
perjantai 19. elokuuta 2011
YLE: Pekkarinen: Suomi varautui pakolaistulvaan
YLE Keski-Suomi: Pekkarinen: Suomi varautui pakolaistulvaan 19.8.2011
Tasan kaksikymmentä vuotta sitten Suomi varautui siihen, että nykyisen Pietarin eli silloisen Leningradin alueelta lähtisi liikkeelle satoja tuhansia pakolaisia. Neuvostoliitto horjui ja 19. elokuuta 1991 vanhoilliset yrittivät vallankaappausta.

perjantai 23. heinäkuuta 2010
Uusi Suomi: Pekkarinen: Nämä ihmiset ovat Suomen isoin ongelma
Uusi Suomi: Pekkarinen: Nämä ihmiset ovat Suomen isoin ongelma 23.7.2010
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ymmärtää SDP:n Eero Heinäluoman halua rajoittaa Suomeen suuntautuvaa työperäistä maahanmuuttoa. Pekkarisen mielestä Suomeen kohdistuu ulkopuolelta kuitenkin suurempikin ongelma.
- Suomen on voitava ja sillä on oikeus säännöstellä sitä kuinka paljon Suomi ottaa lisää työttömiä aloille, joilla on työttömyyttä vanhastaankin, Pekkarinen sanoo Uudelle Suomelle.

klo
21.49
Avainsanat:
Ben Zyskowicz,
Eero Heinäluoma,
Mari Kiviniemi,
Mauri Pekkarinen,
turvapaikanhakijat
perjantai 7. toukokuuta 2010
Kauppalehti: Professori: Yliopistomaksut suomalaisille, ilmaista ulkomaalaisille
Kauppalehti: Professori: Yliopistomaksut suomalaisille, ilmaista ulkomaalaisille 7.5.2010
Tiedote: Selvitysmies: julkinen kasvurahoitus vahvempaan ohjaukseen ja toimintaan
Suomessa pitäisi ryhtyä määrätietoisesti suosimaan ulkomaista omistusta kasvuyrityksissä.
Näin suosittelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen, jonka laatima selvitys yritysten valtiollisen kasvurahoituksen kehittämisestä julkistettiin perjantaina.
– Meillä suomalaisilla on syvässä se ajatus, että yrityksiämme pitää suojella, ja että vaaralliset ulkomaiset eivät saa tulla niitä ostamaan. Mutta kun puhutaan kasvuyrityksistä, tällä tehdään helposti väkivaltaa, hän sanoi työ- ja elinkeinoministeriön järjestämässä tiedotustilaisuudessa.
Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että yritys- ja sijoittajakentän kansainvälisyys on elinehto kasvuyritysten kehittämisessä. Puttonen katsoo vielä laajemmin, että Suomessa voisi olla hyvinkin perusteltua suosia myös ulkomaalaisia työntekijöitä ja opiskelijoita suomalaisten sijaan.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Ilta-Sanomat: Väyrynen ymmärsi Heinäluoman maahanmuuttopuheita
Ilta-Sanomat: Väyrynen ymmärsi Heinäluoman maahanmuuttopuheita 25.4.2010
Sdp:n Eero Heinäluoman eiliset maahanmuuttopuheet jakoivat keskustan puheenjohtajaehdokkaitten mielipiteitä.
Timo Kaunisto, Mari Kiviniemi ja Mauri Pekkarinen tuomitsivat Heinäluoman puheet epätoivoiseksi ja vastenmieliseksi populismiksi.
Paavo Väyrynen sen sijaan ymmärsi Heinäluomaa.
- Tilanteessa, jossa meillä on suuri työttömyys, pitää olla pidättyväinen ulkomaalaisen työvoiman tuonnissa. Ei se minusta ollut vastenmielistä populismia, Väyrynen sanoi keskustan puheenjohtajapaneelissa Lappeenrannassa.
- Oli se, Kiviniemi puuskahti.

12.10
Avainsanat:
Eero Heinäluoma,
maahanmuuttokeskustelu,
Mari Kiviniemi,
Mauri Pekkarinen,
Paavo Väyrynen,
Timo Kaunisto
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Uusi Suomi: Keskustan pj-ehdokkaat eri linjoilla maahanmuutosta
Uusi Suomi: Keskustan pj-ehdokkaat eri linjoilla maahanmuutosta 14.4.2010
Keskustan puheenjohtajaehdokkaat linjaavat maahanmuuttopolitiikan suurimmat ongelmat eri tavoin.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen pitää STT:n kyselyssä pahimpana epäkohtana EU-maista tulevien turvapaikanhakijoiden suurta määrää.
Kuntaministeri Mari Kiviniemi moittii sitä, että maahanmuuttopolitiikan sääntöjä ei ole onnistuttu avaamaan kansalaisille, mikä ruokkii kaupunkilegendoja. Kiviniemi myöntää, että ongelmia on myös itse säännöissä. Hänen mukaansa turvapaikkashoppailu voidaan estää yhtenäistämällä Suomen politiikkaa muiden Pohjoismaiden kanssa.
Myös ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen linjaa suurimman ongelmakohdan äänestäjien näkökulmasta käsin. Väyrysen mielestä kansalaiset katsovat, ettei turvapaikkapolitiikka ole hallinnassa.
Kansanedustaja Timo Kauniston mielestä suurin ongelma ei ole kansalaisten näkemyksissä vaan siinä, että maahanmuuttopolitiikan toteutus on epäjohdonmukaista.

10.10
Avainsanat:
maahanmuuttopolitiikka,
Mari Kiviniemi,
Mauri Pekkarinen,
Paavo Väyrynen,
Timo Kaunisto
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Mauri Pekkarinen tiukentaisi maahanmuuttoa
Etelä-Saimaa: Mauri Pekkarinen tiukentaisi maahanmuuttoa 10.4.2010
Keskisuomalainen: Kiviniemi ei anna romanikerjäläiselle rahaa
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) Suomen on mukaan tiukennettava maahanmuuttopolitiikkaansa.
Hän pitää välttämättömänä sitä, että Suomesta turvapaikkaa hakevien määrä vähenee, eikä hänestä ole mahdotonta sekään, että kiintiöpakolaisten määrää pienennetään nykyisestä.

1) Näet kadunkulmassa romanikerjäläisen. Annatko rahaa? Oletko koskaan antanut?
- En anna. En ole koskaan antanut. Romania on EU-maa, ja tässä on erittäin paljon viitteitä rikollisesta toiminnasta, eikä sitä pidä tukea.
2) Koska kävit viimeksi kirkossa muutoin kuin viran puolesta?
- Kiirastorstaina.
3) Maistuuko alkoholi ja missä tilanteissa?
- Kyllä, en ole absolutisti. Ruuan ja ystävien seurassa.
4) Pitäisikö kirkon vihkiä myös homo- ja lesbopareja?
- Ei pitäisi. Heidän kirkossa siunaamisensa on hyvä asia.

lauantai 27. maaliskuuta 2010
IS/IL: Poliitikkojen kommentteja maahanmuutosta
Iltalehti/Mauri Pekkarinen: "Tarvitsemme hallittua maahanmuuttoa" 27.3.2010
Mitä mieltä olette paljon puhutusta maahanmuutosta?
Tarvitsemme maahanmuuttoa, mutta sen pitää olla hallittua. Pakolaiskysymys ja maahanmuutto ovat kaksi eri asiaa. Maahanmuutossa oli vaihe, jossa se ei ollut hallittua ja väkeä tuli 22 000-25 000 kun oli varauduttu 10 000 ihmiseen. Uskon, että asia on tulossa nyt hyvään hallintaan.
Pakolaispolitiikan suhteen Suomen tulee hoitaa oma vastuunsa kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Samalla tulee kuitenkin toimia niin, että normit rakennetaan niin ja ne ovat yhtenäisiä muiden maiden kanssa ja vastaavat kansalaisten oikeustajua. Parin viime vuoden aikana turvapaikan hakijoiden määrät nousivat meillä jopa yli 6 000 hakijaan vuodessa. Joukossa oli paljon EU-kansalaisia, joilla ei voi olla suojan tarvetta. Niin sanotun oikean pakolaisenkin tapauksessa, jos hän on tullut EU-maista ensimmäisenä vaikka Italiaan, juuri Italian on käsiteltävä turvapaikka-asia eikä olla välitysmaana edelleen esimerkiksi Suomeen.
Suomesta tuli houkutteleva kohde yrittää turvapaikkaa sellaisillekkin, jotka eivät ole turvapaikan tarpeessa. Tällaisten asioiden vuoksi vuosikustannukset kasvoivat nopeasti yli sadalla miljoonalla eurolla. Ovet tuntuivat olevan auki ja tänne virtasi väkeä. Oma lukunsa ovat nämä perheenyhdistämissäännöt. Kun yksi otetaan, sanottu säädös saatttaa avata ovet suvussa parillekymmenelle muullekkin.
Olitte sisäministerinä 1991-1995. Miten te hoiditte asian?
Käännytimme ihmisiä papereiden ja haastattelujen perusteella jo rajalta takaisin.
Ilta-Sanomat/Päivi Räsänen: Maahanmuuttopolitiikka epäonnistunut
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ottaisi vainottuja kristittyjä kiintiöpakolaisiksi Suomeen.
Pitäisikö Suomen maahanmuuttopolitiikkaa muuttaa?
Pitäisi. Nykyinen on monella tavoin epäonnistunutta. Suomen tulisi valita tarkemmin ne pakolaiset, joita tänne otetaan. Etsittäisiin niitä ryhmiä, joiden integroituminen kulttuurisesti ja uskonnollisesti on helpompaa, esimerkiksi vainottuja kristittyjä.
Meillä turvapaikanhakijoiden etuudet, kuten toimeentulotuki, ovat olleet suurempia kuin monissa muissa Euroopan maissa. Tämän vuoksi on syntynyt jopa turvapaikkaturismia, mikä ärsyttää ihmisiä. Tuet täytyy saada samalle tasolle kuin vertailumaissa.
Ilta-Sanomat/Stefan Wallin: Tosiasiat tunnustettava

Sitä ollaan parhaillaan muuttamassa. Siihen on tullut muutoksia, on saatu selkeämpiä muotoiluja lainsäädäntöön ja uusia linjauksia erilaisiin korvauksiin. Suurin ongelma julkisessa keskustelussa on se, että puurot ja vellit menevät sekaisin. Joku luulee puhuvansa kiintiöpakolaisista, mutta puhuukin perheiden yhdistämistapauksista. Tämä hämmentää keskustelua.
Pitää ymmärtää, että työperäinen maahanmuutto on pakon sanelema, jos Suomi haluaa ylipäätään ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ilman maahanmuuttajia hyvin monikin työ jää tekemättä. Tarvitsemme apua muualta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)