sunnuntai 28. helmikuuta 2010

ESS: Ihmissalakuljetustutkinta jäi kesken

Etelä-Suomen Sanomat: Ihmissalakuljetustutkinta jäi kesken 28.2.2010

Suomen suurimman ihmissalakuljetusjutun tutkinta kaatui, kun Korkein oikeus sattui samoihin aikoihin tekemään ennakkopäätöksen toisessa, pienemmässä jutussa.

Pikkujutun vapauttava päätös vei pohjan pois Suomen suurimmalta, vielä keskeneräiseltä ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan selvittelyltä.

HBL: Wallin kritisoi nettikeskusteluja

HBL: Wallin kritisk mot webbdebatter 28.2.2010
Ilta-Sanomat/STT: Wallin vaatii: Tuomitkaa Thorsin uhkailu
Helsingin Sanomat/STT: Wallin vaatii puoluejohtajia tuomitsemaan Thorsin uhkailun
Päivi Räsänen: Tappouhkauksiin nollatoleranssi (blogi))

(käännös ruotsista)

Ministeri Stefan Wallin vaatii, että kaikki puoluejohtajat tuomitsevat murhauhkauksen, jonka kohteeksi maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors joutui Facebookissa.

Wallinin mukaan Facebook-ryhmä, jonka perustajan poliittinen koti on perussuomalaisissa, ylitti hyväksyttävyyden rajan myös virtuaalikeskustelussa.

- Politiikassa on tullut arkipäiväiseksi, että netissä joutuu sietämään sekalaisia sanallisia oksennuksia ja henkilöönkäyviä hyökkäyksiä. Mutta avointa nimienkeräämistä, jonka tarkoituksena on oikeuttaa poliittinen murha, on mahdoton hyväksyä. Tällaisen uhan edessä istuvat kaikki poliitikot ja puoluejohtajat samassa veneessä, ja heidän täytyy näyttää, että myös vapaalla keskustelulla avoimen yhteiskunnan sosiaalisissa medioissa on rajansa, sanoo Wallin.

HS: Supo ei voi lähettää pysyviä etsiviä terrorismintorjuntaan Afrikkaan

Helsingin Sanomat: Supo ei voi lähettää pysyviä etsiviä terrorismintorjuntaan Afrikkaan 28.2.2010

Supon suunnitelmat lähettää Afrikkaan ja Lähi-itään pysyviä edustajiaan kuivuivat kasaan rahapulan takia. Tarkoitus oli pysäyttää mahdolliset terroristit lähtömaahansa.

Suojelupoliisin hanke lähettää etsiviä Afrikkaan törmäsi eduskunnan vastukseen. Osa kansanedustajista oli sitä mieltä, että heille ei kerrottu asiasta, vaikka eduskunnan pitäisi valvoa Supoa.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Aamulehti: Pakolaisvaalit tulossa

Aamulehti, pääkirjoitus: Pakolaisvaalit tulossa 27.2.2010

Keitä heitä nyt olikaan: Alexandra Inginen, Naze Aghaita, Anna Lado, Irina Lyukhtan, Irina Antonova. On itketty otsikoita "Piina jatkuu", "Virasto ei taivu", tai "Turvapaikanhakijat syömälakkoon".

Turvapaikanhakijoista, kiintiöpakolaisista, maahanmuuttajista, pakolaisista ylipäänsä nousee vuoden päähän eduskuntavaaleihin vaaliteema. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen - kukas muukaan - avasi jo keskustelun ja ehdotti, että pakolaiskiintiötä pitää karsia.

Kiintiöpakolaisia Suomi ottaa vastaan 750 vuodessa. Organisoituun tuloon on varauduttu. Meillä on varaa siihen.

Sitten ovat he, jotka vain tulevat.

HS: Romanikerjäläiset palasivat entistä laajemmalle alueelle

Helsingin Sanomat: Romanikerjäläiset palasivat entistä laajemmalle alueelle 27.2.2010

Viitisenkymmentä Romanian romania on asettunut pääkaupunkiseudulle viimeksi kuluneiden parin viikon aikana. Osa heistä on aiemmin talvella Helsingistä pois lähteneitä romanikerjäläisiä, mutta joukossa on uusiakin kasvoja.

Kolmisenkymmentä romanikerjäläistä oli hätämajoituksessa Diakonissalaitoksella Munkkisaaressa, mutta majoituksen takarajaksi asetettuun tammikuun loppuun mennessä perheelliset romanit lähtivät pakoon Suomen talvea takaisin Romaniaan.

Hätämajoituksen järjestämisessä oli mukana Helsingin kaupunki, jolle siitä aiheutui noin 80 000 euron kulut.

HS: Maahanmuuttajien kielitaitojen parantamiseen miljoonia

Helsingin Sanomat: Maahanmuuttajien kielitaitojen parantamiseen miljoonia 27.2.2010
Sisäministeriön tiedote: Kulttuurirahasto ja Kulturfonden valtion kanssa uudistamaan maahanmuuttajien kielenopetusta
YLE Uutiset: Maahanmuuttajien kielikoulutukseen jättihanke kulttuurivaroin

Maahanmuuttajien suomen ja ruotsin taitoja pyritään parantamaan Suomen Kulttuurirahaston miljoonahankkeen avulla.

Vielä nyt kielikoulutus kytkeytyy pääasiassa työnhakuun, ja esimerkiksi kotiäidit jäävät sen ulkopuolelle. Myöskään koulutettavien lähtötasoja ei nykyisessä kielikoulutuksessa ole pystytty ottamaan huomioon, vaan samalla kurssilla on saattanut istua tohtorismies ja lukutaidoton.

Kymmenenkin vuotta Suomessa asunut voi vielä olla kielitaidoton. Usein kielitaidottomuuteen liittyy myös huono yhteiskunnan tuntemus.

Länsi-Savo/Olli Nepponen: Maahanmuuton pulmat ratkottava

Länsi-Savo/Olli Nepponen: Maahanmuuton pulmat ratkottava 27.2.2010

Maahanmuutto on viime aikoina herättänyt keskustelua ja tunteita niin puolesta kuin vastaan. Toiset kiinnittävät huomiota inhimillisiin tekijöihin ja Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin. Toisaalta huomiota ovat saaneet maahanmuuton laajuus ja kustannukset.

Tällä hetkellä tärkeintä on huomioida maahanmuutosta koituneet haasteet ja pyrkiä ratkaisemaan ne realistisin keinoin.

Maahanmuuttoviranomaisten käsiteltäväksi tulevien asioiden määrä kasvoi entisestään viime vuonna. Erityisesti turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut hurjasti: vuonna 2007 turvapaikkaa haki 1 500 hakijaa, kun vastaava luku vuotta myöhemmin oli jo noin 4 000. Viime vuonna turvapaikkaa haki lähes 6 000 henkilöä.

Pohjalainen: Internetin nurjiin puoliin törmätään jatkuvasti

Pohjalainen, pääkirjoitus: Internetin nurjiin puoliin törmätään jatkuvasti 27.2.2010
Mirka Muukkonen: Medialle 0-toleranssi rasismin suhteen! (blogi)
Pohjalainen, mielipide/Ari Laakso: Rasismia ja rikoksia 4.3.2010

Internetin nurjiin puoliin törmätään nykyään jatkuvasti. Verkosta on syntynyt mielikuva sanomisen paikkana, jossa sanoista ei tarvitse juuri vastuuta kantaa, ei juridista eikä moraalista.

Yksi rajujen hyökkäysten kohde on ministeri Astrid Thors (r.). Facebookissa, jota myös kauniisti sosiaaliseksi mediaksi kutsutaan, ministerin päälle on ladeltu sellaisia uhkauksia, että Thors on joutunut tekemään niistä rikosilmoituksen.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Heidi Hautala: Vastaus kiintiökriitikoille maahanmuutosta

Heidi Hautala: Vastaus kiintiökriitikoille maahanmuutosta (blogi) 26.2.2010
Lipsanen & Ruso: Pakolaisten vastaanotto turvattava myös tulevaisuudessa (blogi)

Kokoomuksen nuorten liiton nuorten puheenjohtaja Wille Rydman esitti tiistaina Helsingin Sanomissa, että Suomen maahanmuuttopolitiikassa monikulttuurisuuden korostaminen on väärin ja että kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta tulisi luopua.Rydman sanoo, että sääntöjen ja lakien tulee olla samoja kaikille. Ei monikulttuurisuus tarkoita sitä, että lakia tai ihmisoikeuksia ei tarvitse seurata. Monikulttuurisuus merkitsee erilaisten elämäntapojen kunnioittamista.

LS24: Maahanmuutosta on vaikea keskustella

LS24, pääkirjoitus/Mikko Soini: Maahanmuutosta on vaikea keskustella 26.2.2010

Suomen virallista maahanmuuttopolitiikkaa ei saa arvostella, sitä ei saa kyseenalaistaa eikä vaihtoehtoja esittää.

Suurin piirtein tällaisen johtopäätöksen voi tehdä niistä syvää moraalista närkästystä tihkuvista kannanotoista, joilla hyökättiin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) ja kokoomusnuorten puheenjohtajan Wille Rydmanin mielipiteitä vastaan.

Julkisesta keskustelusta ei taaskaan tullut oikein mitään, kun kritiikin kärki kohdistettiin etupäässä mielipiteensä esittäneiden persoonaan tai puolueeseen – ei suinkaan olennaiseen eli asiasisältöön.

HS/Said Aden: Suomen somalialaisia ei voi niputtaa yhteen

Helsingin Sanomat, mielipide/Said Aden: Suomen somalialaisia ei voi niputtaa yhteen 26.2.2010

Kokoomusnuorten johtaja Wille Rydman ruoti Suomen pakolaispolitiikkaa (HS Kotimaa 23. 2.).

Ottamatta kantaa Rydmanin muihin näkemyksiin haluan esittää huoleni tavasta, jolla hän puhui Suomen somalialaisista, yhteiskunnan monikulttuuristumisesta ja kulttuurierojen merkityksistä.

Rydman totesi, ettei hän, toisin kuin perussuomalaiset, halua syyllistää maahanmuuttajia vaan puuttua ainoastaan järjestelmän ongelmiin. Ongelmana hän kuitenkin piti sitä, etteivät jotkut maahanmuuttajat integroidu vaan Rydmanin sanoin "säilyttävät oman kulttuurinsa käyttäytymistavat". Hän ei hyväksy toisten toimintaa "erisorttisten standardien mukaan", koska "säännöt ja lait pitää olla kaikille samat".

Rydman nimesi somalit ryhmäksi, jolla on ollut ongelmia. Millä perusteella kokoomusnuorten johtaja nimeää juuri Suomen somalialaiset ongelmien aiheuttajiksi?

IS: Kuntapoliitikko perusti ministerille tapporyhmän

Ilta-Sanomat: Kuntapoliitikko perusti ministerille tapporyhmän 26.2.2010
Helsingin Sanomat: Varavaltuutettu perusti viharyhmän maahanmuuttoministerille
MTV3: Kuntapoliitikko perusti ministerille tapporyhmän
YLE: Poliisiylijohtaja Paatero ottaa ministeriin kohdistuneen tappouhkauksen vakavasti
Svenska YLE: Astrid Thors polisanmäler mordhot
YLE International: Police Investigate Facebook Threats Against Migration Minister
Iltalehti: Thors tekee rikosilmoituksen Facebook-uhkailusta
HBL: Mordgrupp mot Astrid Thors på webben
HBL: "Risk gå med i mordgrupp"
Syd-Österbotten: Fler hatgrupper mot Thors på Facebook
Österbottens Tidning: Thors polisanmäler hoten på Facebook
Uusi Suomi: Facebook-tappouhkaus: Thors tekee rikosilmoituksen
Turun Sanomat: Ampukaa Astrid Thors -ryhmän perustaja: ”Ihan läpällä vaan”
Verkkoapila/STT: Poliisi tutkii Thorsin Facebook-uhkailua

Aamulehti: Facebookissa uhataan ministeriä tappamisella 25.2.2010
Verkkouutiset: Facebook-ryhmä uhoaa ministerin tapolla

Internetin Facebook-sivustolle on perustettu ryhmä "Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorssin taposta!!".

Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia uhkaavan ryhmän perustajana näkyy hämäläisen kunnan kunnanvaltuuston varavaltuutettu.

YLE: Romanikerjäläisistä harva saa hätämajoituksen

YLE Helsinki: Romanikerjäläisistä harva saa hätämajoituksen 26.2.2010

Helsingissä romanikerjäläisten hätämajoituksesta on syntynyt talven aikana muutamien kymmenien tuhansien eurojen kulut. Viime viikkoina Helsinkiin palanneista kerjäläisistä vain osa on oikeutettu hätämajoitukseen.

Helsingin kaupunki majoittaa hätätapauksissa vain romanikerjäläisiä, joilla on lapsia.

Sosiaaliviraston johtavan asiantuntijan Jarmo Räihän mukaan kaupunginhallitus on linjannut, ettei lapsiperheitä voi jättää kaduille.

Kerjäläisten hätämajoitus on maksanut kaupungille talven aikana noin 70 000 euroa. Kerjäläisille ei ole maksettu toimeentulo- tai asumistukea.

Kaupunki palautti kerjäläisiä Romaniaan tammikuun lopulla ja maksoi paluumatkan muutamille perheille.

Sisäministeriö: Valvontatoimenpiteisiin johtavien työsyrjintätapausten taustalla useimmiten terveydentila tai etninen alkuperä

Sisäministeriö: Valvontatoimenpiteisiin johtavien työsyrjintätapausten taustalla useimmiten terveydentila tai etninen alkuperä 26.2.2010
MTV3/STT: Raskaus altistaa usein työsyrjinnälle
Taloussanomat: Maahanmuuttajapomo sortaa kaltaisiaan

Sisäasiainministeriön julkaiseman Syrjintä työelämässä -tutkimuksen mukaan terveydentila ja etninen alkuperä ovat kaksi yleisintä työsuojeluviranomaisen valvontatoimenpiteitä aiheuttavaa työsyrjinnän taustalla olevaa tekijää. Suurin osa työsuojelupiirien tietoon tulleista tapauksista ratkaistaan ohjein ja neuvoin ilman varsinaisia valvontatoimenpiteitä.

Turun Sanomat: Suomeen virtaa prostituoituja Afrikasta ja Etelä-Amerikasta

Turun Sanomat: Suomeen virtaa prostituoituja Afrikasta ja Etelä-Amerikasta 26.2.2010

Ilmiön taustalla Norjan tiukentunut laki ja lisääntynyt liikkuvuus

Suomessa toimivaa prostituutiota johdetaan yhä kauempaa. Poliisin mukaan prostituoitujen joukossa on yhä useammin kansallisuuksia, jotka eivät ole Suomessa aikaisemmin toimineet. Prostituoituja on viime aikoina tullut muun muassa Etelä-Amerikan ja Afrikan maista, kuten Brasiliasta ja Nigeriasta. Tähän asti seksibisnes on ollut lähinnä Venäjältä ja Baltiasta johdettujen liigojen sekä paikallisten yrittäjien käsissä.

torstai 25. helmikuuta 2010

Tehy-lehti: Iloinen mieli

Tehy-lehti/Riitta Hankonen: Iloinen mieli 26.2.2010

Ahmed Haddi on päässyt sisään suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta helppoa se ei ollut. Opiskelu, myönteinen asenne ja peräänantamattomuus ennakkoluulojen edessä ovat hänen strategiansa.

Hargeisan kaupunki, Somalian pohjoisosa vuonna 1990. Somalian hallitus pommittaa kaupunkia lentokoneista, rakennukset ovat raunioina ja hallitusta vastustavat kapinalliset hallitsevat kaupunkia. Sissisota on muuttunut sisällissodaksi. Ihmisiä kuolee ja haavoittuu, ja tuhannet pakenevat maasta.

23-vuotias Ahmed Haddi joutuu lähtemään. Hän on jo viettänyt vuoden pakolaisleirillä Etiopiassa ja palannut Hargeisaan vain todetakseen, että Somalia ei tarjoa hänelle tulevaisuutta.

Ahmed on saanut kirjeen Suomeen edellisenä vuonna päätyneeltä ystävältä. Tämä kertoo, että maassa on rauhallista ja täälläkin voi elää. Mukana on englanninkielinen Suomesta kertova kirja. Ahmed tietää ennestään presidentin ja pääkaupungin nimen.
[...]

Ville Niinistö: Ajatuspoliisista, päivää

Ville Niinistö: Ajatuspoliisista, päivää (blogi) 25.2.2010
Oscar Ohlis: Se on rasismi, josta se on kiinni (blogi)

”Modernin” ja ”liberaalin” kokoomuksen nuorisojärjestön puheenjohtaja esitteli omia ajatuksiaan monikulttuurisuudesta viikonloppuna niin HS:ssa kuin Hbl:ssa. Kaikkein kummallisimmassa sitaatissa hän torjuu monikulttuurisuuden sanomalla (Hbl), että ”ei ole hyvä että samassa yhteiskunnassa on monta erilaista tapaa ajatella”. Samalla hän viittaa Sharia-lain käyttöön.

Tämä kuulostaa paluulta nationalismin ylilyöntien kultavuosiin, jotka perustuivat kansalliseen yhtenäiskulttuuriin ihmisen yksilönvapauden kustannuksella. Ajatus yhtenäisestä kansasta on vaarallinen, jos se määritellään vain tiettyjen tapojen tai kielen avulla. Tämä johtaa helposti yleiseen arvokonservatismiin, jossa ihmisten vapautta rajoitetaan pakottamalla kaikkia yhteen muottiin.

HS: Kirkko: Suomi karkottaa ihmisiä puutteellisin tiedoin

Helsingin Sanomat: Kirkko: Suomi karkottaa ihmisiä puutteellisin tiedoin 25.2.2010
Helsingin Sanomat: Kirkko sai laillisuusvalvojalta moitteet turvapaikan myöntämisestä 24.2.2010
Apulaisoikeusasiamies: Kirkkoherran toiminta turvapaikka-asioissa (pdf) 1.2.2010

Turun Mikaelinseurakunta sai oikeusasiamieheltä moitteet turvapaikan myöntämisestä.

Kirkolla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta eikä toimivaltaa antaa turvapaikka ihmisille, joita ollaan karkottamassa Suomesta.

Näin muistutti eduskunnan oikeusasiamies Jussi Pajuoja helmikuussa Turun Mikaelinseurakunnalle.

Ratkaisu on ensimmäinen, jossa Suomen kirkkoja moitittiin turvapaikka-asioista.

IS: Suomi pyytää apua Groznyin enkelin tapauksessa

Ilta-Sanomat: Suomi pyytää apua Groznyin enkelin tapauksessa 25.2.2010
YLE Uutiset: KKO pyytää ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta Gatajev-jutussa

Suomen korkein oikeus pyytää EU:n tuomioistuimelta ennakkoratkaisua, jotta se saisi tukea päätökselleen, antaako niin sanotulle "Groznyin enkelille" turvapaikka vai ei.

Groznyin enkelinä tunnetaan Suomessa paraikaa miehensä kanssa turvapaikkapäätöstä odottava Hadizhat Gatajeva. Norjalainen toimittaja Åsne Seierstad kirjoitti hänestä kirjassaan Groznyin enkelit.

YLE: Romanikerjäläiset palasivat Helsinkiin

YLE Helsinki: Romanikerjäläiset palasivat Helsinkiin 25.2.2010
YLE Helsinki: Talouskriisi ajaa romanikerjäläisiä kotimaastaan

Osa Romanian romaneista lähti Suomesta tammikuun lopulla, mutta Diakonissalaitoksen tietojen mukaan heitä on tullut nyt takaisin Helsinkiin. Mukana on sekä ennen Helsingissä olleita että uusia tulokkaita.

Tarkempaa tietoa romanien oleskelupaikasta ei tällä hetkellä ole, mutta ilmeisesti he ovat palanneet Kalasatamaan, jossa kerjäläiset ovat leiriytyneet aiemminkin.

Karjalainen: Vihanlietsonta on lopetettava

Karjalainen: Vihanlietsonta on lopetettava 25.2.2010

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) ehdotus kiintiöpakolaisten määrän pienentämisestä sai eilen (Helsingin Sanomat) nihkeän vastaanoton niin maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilta (r.) kuin suurimpien puolueiden edustajiltakin. Väyrynen esitti tiistaina vuosittaisen kiintiöpakolaisten määrän vähentämistä nykyisestä 750:stä; hän halusi sen sijaan lisätä muuta tukea YK:n pakolaisjärjestölle.

HS: Keskustelu kiintiöpakolaisista yllätti

Helsingin Sanomat: Keskustelu kiintiöpakolaisista yllätti 25.2.2010
Helsingin Sanomat, mielipide: Mistä kokoomusnuoren solidaarisuuden puute kumpuaa?

SPR:n ja Amnestyn mielestä kunnille pitäisi maksaa pakolaisista entistä enemmän.

Kiintiöpakolaisia koskevan keskustelun tiukkuus on yllättänyt asiantuntija.

Paavo Väyrynen vaati tiistaina, että Suomen pakolaiskiintiötä pitäisi vähentää. Kiintiö on saanut olla melko rauhassa vuodesta 1986, jolloin päätös ensimmäisestä pakolaiskiintiöstä tehtiin.

Sisäministeriön maahanmuutto-osastolla pakolaisasioista vastaava osastopäällikkö Sirkku Päivärinne sanoo, että Suomen järjestelmä on ollut kansalaisten hyväksymä.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

HS: Vihreät ja vasemmistoliitto suuttuivat Väyrysen pakolaispuheista

Helsingin Sanomat: Vihreät ja vasemmistoliitto suuttuivat Väyrysen pakolaispuheista 24.2.2010
YLE Uutiset: Vihreät ja vasemmistoliitto ryöpyttävät Väyrysen pakolaiskommentteja

Taustaa:
Vihreä Lanka: Anni Sinnemäki: Somaliasta ei tulla sosiaaliturvan perässä
Jyrki Kasvi: Voi Väyrynen (blogi)
Kansan Uutiset: Puhakka vaatii pitämään kiinni pakolaiskiintiöstä

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) pakolaiskannanotto sai keskustan hallituskumppanin vihreät tuohduksiin.

Väyrynen ilmoitti tiistaina lähettämässään kannanotossa, että Suomen pakolaiskiintiötä pitäisi pienentää. Lisäksi Väyrynen ehdotti, että kongolaisten kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta luovuttaisiin, koska he eivät Väyrysen mukaan kotoudu hyvin.

IS: Ympärileikkauksesta sakkoa vanhemmille

Ilta-Sanomat: Ympärileikkauksesta sakkoa vanhemmille 24.2.2010
YLE Uutiset: Oikeus: Rabbin tekemä ympärileikkaus oli pahoinpitely
Helsingin Sanomat: Vanhemmat saivat sakkoja poikavauvan ympärileikkauksesta

Juutalaiset helsinkiläisvanhemmat tuomittiin sakkoihin yllytyksestä pahoinpitelyyn, kun he kutsuivat Englannista rabbin ympärileikkaamaan kahdeksanpäiväisen poikansa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi molemmat 40 päiväsakkoon. Äidille se tiesi sakkoa 920 euroa ja isälle 240 euroa.

Lisäksi molemmat velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan pojalleen korvaukseksi kivusta ja särystä 1 500 euroa.

Operaatio tehtiin toissa keväänä juutalaisen seurakunnan tiloissa Helsingissä. Lapsi sai komplikaationa verenvuotoa ja joutui pariksi päiväksi sairaalaan.

YLE: Opiskelijajärjestöt: Lukukausimaksut luovat eriarvoisuutta

YLE Uutiset: Opiskelijajärjestöt: Lukukausimaksut luovat eriarvoisuutta 24.2.2010

Opiskelijajärjestöt uskovat korkeakoulujen lukukausimaksujen luovan opiskelijoiden välille eriarvoisuutta. Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) on hyväksynyt asetuksen, jonka myötä korkeakoulut saavat alkaa periä lukukausimaksuja EU:n ulkopuolisista maista tulevilta opiskelijoilta.

Opiskelijajärjestöt uskovat korkeakoulujen lukukausimaksujen luovan opiskelijoiden välille eriarvoisuutta.

HS: Pakolaiskiintiön karsiminen voi lisätä ihmissalakuljetusta

Helsingin Sanomat: Pakolaiskiintiön karsiminen voi lisätä ihmissalakuljetusta 24.2.2010
Mikä on sopiva koko pakolaiskiintiölle?
Suomi ottanut lähes joka vuosi aiottua vähemmän pakolaisia

Yhä useampi maa ottaa pakolaisia. Kehitysministeri Väyrynen haluaa Suomen ottavan heitä nykyistä vähemmän.

Jolleivät kurjimmissa oloissa sinnittelevät pakolaiset pääse Suomeen virallista reittiä YK:n pakolaisjärjestön ja valtion sopimina kiintiöpakolaisina, he pyrkivät tänne keinolla millä hyvänsä - vaikka rikollisten ihmissalakuljettajien matkassa.

Näin voi tiivistää maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r) ja Suomen pakolaiskiintiöistä sisäministeriön maahanmuutto-osastolla vastaavan neuvottelevan virkamiehen Arja Kekkosen vastauksen ministeri Paavo Väyryselle (kesk).

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrynen esitti tiistaina vuosittaisen kiintiöpakolaisten määrän vähentämistä nykyisestä 750:stä. Hän halusi sen sijaan lisätä muuta tukea YK:n pakolaisjärjestölle.

Vihreä Lanka: Anni Sinnemäki: Somaliasta ei tulla sosiaaliturvan perässä

Vihreä Lanka: Anni Sinnemäki: Somaliasta ei tulla sosiaaliturvan perässä 24.2.2010
Verkkouutiset: "Maahanmuuttokriitikot yrittäneet tarkentaa tavoitteitaan"
Anni Sinnemäki: Unohdettaisiinko ensin heikoimmat? (blogi)

Vihreiden puheenjohtaja työministeri Anni Sinnemäki ihmettelee, miksi maahanmuuttokriitikot haluavat estää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien, eli pakolaisleireiltä tulevien turvapaikanhakijoiden, auttamisen.

”Tarjoamalla uuden asuinmaan näille 750 ihmiselle Suomi ei tietenkään ratkaise maailman pakolaisongelmaa. Sen sijaan näille ihmisille kyse on koko elämästä”, Sinnemäki kirjoittaa vihreiden sivuilla.

Hänen mukaansa mitään pakolaistulvaa tai -vyöryä ei ole, vaan esimerkiksi Somaliasta Suomeen pyrkivien määrä riippuu Somalian turvallisuustilanteen muutoksista.

Kansan Uutiset: Puhakka vaatii pitämään kiinni pakolaiskiintiöstä

Kansan Uutiset: Puhakka vaatii pitämään kiinni pakolaiskiintiöstä 24.2.2010
Verkkouutiset: SDP:n Kiljunen hämmästelee puheita pakolaiskiintiön vähentämisestä

Suomen on otettava sovittu määrä pakolaisia, vaatii Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.

Vasemmistoliiton mielestä Suomen on pidettävä kiinni vähintään 750 pakolaisen kiintiöstä. Puoluesihteeri Sirpa Puhakan mielestä viime päivien kiintiöpakolaiskeskustelu osoittaa, että hallituksen rivit eivät ole suorassa.

Verkkouutiset: Kokoomuspomot: Maahanmuuttajien slummiutumiskehitys poikki

Verkkouutiset: Kokoomuspomot: Maahanmuuttajien slummiutumiskehitys poikki 24.2.2010

Ruotsissa ja Ranskassa maahanmuuttajat ovat keskittyneet asumaan tietyille asuinalueille ja siitä on syntynyt yhteiskuntarauhaa uhkaava ongelma. Samanlainen kehitys uhkaa myös Suomea, mutta se voidaan torjua määrätietoisin toimenpitein, uskovat Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten kokoomusryhmien puheenjohtajat.

Helsingin Laura Rädyn, Espoon Tommi Laakson, Vantaa Juha Häkkisen ja Kauniaisten Martti Syväniemen mielestä suuria homogeenisia asuinympäristöjä täytyy välttää.

- Sosiaalinen asuminen, mukaan lukien erityisryhmät, pitää keskittämisen sijaan hajauttaa tasaisesti eri asuinalueille mahdollisimman pieniin yksiköihin. Sama koskee vuokra-asumista.

Polemiikki: Ilkka Niiniluoto vaatii: Maahanmuuton on kasvettava


Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto uskoo, että Suomen tulevaisuudelle tärkeä maahanmuuttoprojekti onnistuu vain, jos samanaikaisesti pidetään huolta sekä maahanmuuttajista että kantaväestöstä. – Minusta on äärimmäisen tärkeää, että pidämme huolta myös kaikkien Suomessa asuvien perusoikeuksista ja hyvinvoinnista.

Suomalainen kulttuuri elää jatkuvan muutoksen aikaa. Median ja kaupankäynnin vaikutukset ovat kansainvälistäneet suomalaista yhteiskuntaa niin, että Suomesta puhutaan ajoittain maailman amerikkalaistuneimpana maana. Lisäksi ihmisten liikkuvuus tuo oman lisänsä maan kulttuurin kehittymiseen. Suomen nykyisen väestöennusteen paineessa olemme käytännössä pakotettuja houkuttelemaan yhä enemmän maahanmuuttajia tulevaisuuden työväestöksi Suomeen. Myös pakolaisten vastaanottamiseen meillä on moraalinen velvollisuus.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Nelonen: Valtakunnansyyttäjä haluaa viisumihuijarit kuriin

Nelonen: Valtakunnansyyttäjä haluaa viisumihuijarit kuriin 23.2.2010

Valtakunnansyyttäjä haluaa muuttaa lakia, joka estää viisumin perumisen silloinkin, kun viisumi on hankittu valehtelemalla.

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on tyytymätön korkeimman oikeuden tuoreeseen päätökseen, jossa lakia tulkittiin niin, että viisumi on aito, vaikka se olisi hankittu valehtelemalla.

--Tässä ei ole kyse yksittäisestä tapauksesta, vaan varsin laajamittaisesta toiminnasta, jonka kriminalisoimatta jääminen on sitä kautta iso ongelma ja siksi myös minun aloitteellisuuttani vaativa, sanoi Kuusimäki Nelosen uutisille.

YLE: AMK:n ulkomaalaishakijoiden määrä romahti

YLE Perämeri: AMK:n ulkomaalaishakijoiden määrä romahti 23.2.2010

Ulkomaalaisten hakijoiden määrä Kemi-Tornio -ammattikorkeakouluun jäi tämänkertaisessa haussa alle kolmannekseen viimevuotisesta. Koulun kolmeen kansainväliseen ohjelmaan oli vuosi sitten 1600 ensisijaista hakijaa, kun nyt määrä oli vain 500.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun vararehtori Markku Tarvainen arvioi, että hakijamäärän laskua voi selittää se, että viime vuodesta alkaen hakijoiden on pitänyt osoittaa englannin kielen taitonsa ennen hakua.

HS: Kokoomusnuorten johtaja luopuisi kiintiöpakolaisista

Helsingin Sanomat: Kokoomusnuorten johtaja luopuisi kiintiöpakolaisista 22.2.2010
Helsingin Sanomat/Politiikka: Kokoomusnuorten johtaja luopuisi kiintiöpakolaisista 23.2.2010 (2. versio)
Kokoomus kannattaa työperäistä maahanmuuttoa
Kuka? Wille Rydman

Demari/Erkki Tuomioja: Kokoomus havittelee perussuomalaisten ääniä 23.2.2010
Svenska YLE: Samlingspartiet oenigt om invandring (Taru Tujunen, Sampsa Kataja)


Taustaa:
HBL: Wille Rydman: "Monikulttuurisuus ei ole hyväksi Suomelle" 21.2.2010

Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajasta Wille Rydmanista, 24, Suomen maahanmuuttopolitiikan peruslinjoihin kuuluva monikulttuurisuuden korostaminen on väärin. Ongelma siitä tulee silloin, jos maahanmuuttajat sijoitetaan suurina joukkoina lähelle toisiaan, eivätkä he integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan. Näin he säilyttävät oman kulttuurinsa käyttäytymistavat.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Baltic Business News: 20 000 laitonta maahanmuuttajaa odottaa salakuljetusta Venäjältä Pohjoismaihin

Baltic Business News: 20,000 illegal immigrants waiting outside Baltic borders 11.2.2010
Helsinki Times: Undocumented immigrants hope for Baltic entry 18.2.2010

Venäjän rajavartioston mukaan arviolta 20 000 laitonta maahanmuuttajaa Viron ja Latvian rajojen lähistöllä aikoo pyrkiä Suomeen tai muihin Pohjoismaihin Baltian maiden kautta.
[...]
Viron poliisi ja rajavartiosto yhtyy käsitykseen, että Virosta on tulossa tärkeä solmukohta etenkin afganistanilaisten, syyrialaisten ja palestiinalaisten laittomien maahanmuuttajien salakuljettamisessa Pohjoismaihin. Muutaman kuukauden aikana rajavartiosto on napannut noin kolmekymmentä keskiaasialaista laitonta maahanmuuttajaa, jotka olivat matkalla Suomeen.
[...]

Ilta-Sanomat: Vastaanottokeskuksen työntekijä hakattiin sairaalakuntoon

Ilta-Sanomat: Vastaanottokeskuksen työntekijä hakattiin sairaalakuntoon 22.2.2010

Paimion vastaanottokeskuksen työntekijä pahoinpideltiin viikonvaihteessa sairaalakuntoon.

Yövuorossa ollut vastaanottokeskuksen työntekijä oli ollut tarkastuskierroksella ja havainnut kaksi miestä, jotka olivat seisseet pihan reunassa.

MTV3: Kiinalaishoitajia Pohjanmaan kautta Eurooppaan

MTV3/STT: Kiinalaishoitajia Pohjanmaan kautta Eurooppaan 22.2.2010

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu on alkanut myydä täydennyskoulutusta kiinalaisille sairaanhoitajille. Tarkoituksena on, että nämä saisivat pätevyyden työskennellä Euroopassa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen korkeakoulu tarjoaa niin sanottua koulutusvientiä ulkomaille.

Ensimmäinen ryhmä kiinalaisia sairaanhoitajia saapui Kokkolaan tammikuussa. Koulutus kestää kaikkiaan puolitoista vuotta, ja sen alkuosa järjestettiin syksyllä Shanghaissa.

HBL: Wille Rydman: "Monikulttuurisuus ei ole hyväksi Suomelle"

HBL: Wille Rydman: "Mångkulturellt inte bra för Finland" 21.2.2010
Tomi Sundström: Kokoomusnuorissa myös arvostetaan monikulttuurisuutta (vastine) 22.2.2010

Lipsanen & Ruso: Rydman, pakolaiset ja monikulttuurisuus (blogi) 23.2.2010

"Mångkulturellt inte bra för Finland"

Päästämme tänne liian paljon ulkomaalaisia ja kiintiöpakolaisten vastaanoton voisi lopettaa kokonaan. Suomesta ei saa tulla monikulttuurinen yhteiskunta. Kuulostaa Jussi Halla-aholta, mutta sanat ovat kokoomuksen Wille Rydmanin.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

ESS: Rasismi on yhä arka aihe

Etelä-Suomen Sanomat: Rasismi on yhä arka aihe 21.2.2010

Edes ammattikasvattajat eivät aina osaa puhua nuorille rasismista. Nuorisotutkimusverkoston tutkija Veronika Honkasalo kannustaa kuitenkin nostamaan syrjintäongelmaa esiin koulussa. Siten myös ikäviä kokemuksia olisi helpompi käsitellä.

Varsinaisia rasistisia rikoksia paljastuu vähän. Viime vuonna niitä tuli Päijät-Hämeen poliisin tietoon vain kahdeksan.

HS: Murtovaras pääsee Suomessa hyville ansioille

Helsingin Sanomat/Jukka Harju: Murtovaras pääsee Suomessa hyville ansioille 21.2.2010

Liettualaiset kirvesmiehet loikoilevat linnassa ja palkka juoksee, jos hyvin kävi.

Ei ihme, jos Suomi houkuttaa vuodesta toiseen baltialaisia rikosliigoja.

Ajatus tuli jälleen mieleen, kun kolme liettualaista nuorta miestä tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen Hyvinkään käräjäoikeudessa torstaina. Miehet vierailivat öiseen aikaan naisten polvisukat päässään kolmessa Prismojen tiloissa sijaitsevassa koruliikkeessä viime syksynä.

lauantai 20. helmikuuta 2010

MTV3: Satu Taiveaho adoptiostaan: Pelkään rasismia

MTV3: Satu Taiveaho adoptiostaan: Pelkään rasismia 20.2.2010

Kansanedustajapariskunnan Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen pitkäaikainen toive lapsesta on nyt askeleen lähempänä toteutumistaan, kun heidän adoptioprosessinsa on nytkähtänyt vihdoin eteenpäin.

– Kyllä se tuntuu kivalta, kun tulee pientäkin edistymistä. Tämä on pitkä prosessi, mutta olen vuosien saatossa jo tottunut siihen. Ei tämä asia minulla ole päivittäin mielessä, sillä nämä asiat on pitänyt hyväksyä jo kauan aikaa sitten, Satu kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Aamulehti: Mustaa kassamiestä ei enää pelätä - Jama Jaman kassalle jonotetaan ihan tahallaan

Aamulehti: Mustaa kassamiestä ei enää pelätä - Jama Jaman kassalle jonotetaan ihan tahallaan 19.2.2010

Huhu pitää paikkansa: yhden Turtolan City-marketin kassan takana on muita selvästi pitempi jono.

Kassalla istuu marketin historian ensimmäinen musta mies, Jama Jama, 24.

Jama Jama on noussut asiakkaiden suursuosikiksi, ja hänelle on perustettu jopa oma fanisivusto Facebookin.

PAM/Jaana Airaksinen: Ahkerat rasistit

PAM/Jaana Airaksinen: Ahkerat rasistit 19.2.2010

Pieni joukko vuodattaa internetissä vihaansa, mutta vaikuttaa kuin heitä olisi enemmänkin. Heille maailma on rankka yksinkertaistus. Me ja ne.

Ne vievät meiltä naiset ja työpaikat. Turvapaikkakeinottelijat ja terroristit. Kieli on koventunut ja sen mukana maailma.

Ahkerat rasistit täyttävät keskustelupalstat ja lehtiartikkelien kommenttiosastot. Kun poliitikkoparat - tai heidän avustajansa - päivä toisensa jälkeen lukevat uusmediasta vihantäyteisiä viestejä, heistä alkaa tuntua, että valtaosa suomalaisista on vähintään vahvasti ennakkoluuloisia. Niinpä poliittinen puhe on alkanut vilistä uussanoja kuten turvapaikkashoppailija ja ankkurilapsi. Äänestäjät ovat haussa vaalien välilläkin.

perjantai 19. helmikuuta 2010

YLE: Mikaelinseurakunnalle moitteita apulaisoikeusasiamieheltä

YLE Turku: Mikaelinseurakunnalle moitteita apulaisoikeusasiamieheltä 19.2.2010

Apulaisoikeusasiamies arvostelee Turun Mikaelinseurakunnan ja sen kirkkoherran sanavalintoja turvapaikanhakijoiden auttamisessa. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan seurakunnan ei pitäisi kutsua apuaan turvapaikan antamiseksi, koska se aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta.

Kirkolla ei ole Suomessa oikeutta tehdä turvapaikkapäätöksiä, vaan viralliset päätökset tekee Maahanmuuttovirasto.

MTV3: Näpistelyturismista tullut uusi matkailumuoto

MTV3: Näpistelyturismista tullut uusi matkailumuoto 19.2.2010

Vaatteiden ja kenkien myymälävarkaudet ovat lisääntyneet selvästi. Viimeisen vuoden sisällä kasvua on ollut yli kymmenen prosenttia.

Vihreä Lanka: ”Holokausti jatkuu yhä romanien kohdalla”

Vihreä Lanka: ”Holokausti jatkuu yhä romanien kohdalla” 19.2.2010

Helsinkiin tulleista romanikerjäläisistä on tähän asti puhuttu lähinnä paikalliseen sosiaalipolitiikkaan liittyvänä ilmiönä.

Maaliskuussa romaniaktiivien Helsingissä järjestämässä Unohdettu kansanmurha -tapahtumassa romanien asema halutaan kuitenkin politisoida myös EU:n tasolla.

Tapahtuman järjestäjien mielestä romanikerjäläisten asema on seurausta romanien vainoamisesta toisessa maailmansodassa.

HS: Maahanmuuttajia aletaan imeä töihin lisäväen voimin

Helsingin Sanomat: Maahanmuuttajia aletaan imeä töihin lisäväen voimin 19.2.2010

Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajien työhönohjaus tehostuu tänä keväänä.

Helsingin, Espoon ja Vantaan työ- ja elinkeinotoimistoihin palkataan noin 40 ihmistä lisää tekemään maahanmuuttajien työnhakusuunnitelmia.

Hämeen Sanomat: Soini on ääriporukalle pelkkä vellihousu

Hämeen Sanomat/Markku Peltonen: Soini on ääriporukalle pelkkä vellihousu 19.2.2010

Perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soini ja persut saivat kilpailijan. Muutospuolue 2011:n kaikkitietävät kyläpoliitikot keräävät kannattajakortteja puolueen perustamiseksi.

Soini on kirosana, koska hän ei vastusta riittävästi maahanmuuttoa. Persut ovat pahempia kuin valtapuolueiden edustajat.

torstai 18. helmikuuta 2010

Kansan Uutiset: Ulkomaiset opiskelijat halutaan Suomeen töihin

Kansan Uutiset: Ulkomaiset opiskelijat halutaan Suomeen töihin 18.2.2010

Yliopistojen valtakunnallisessa Valoa-hankkeessa pohditaan, miten ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat saataisiin jäämään Suomeen töihin. Asiasta keskusteltiin Valoa-seminaarissa Helsingissä torstaina.

Aalto-yliopiston erikoistutkija Minna Söderqvist arveli, että ainakin toistaiseksi ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat ovat olleet Suomessa työelämän hukattu potentiaali.

Hän totesi tutkimuksessaan vuonna 2006, että yli 90 prosenttia tutkinnon Suomessa suorittaneista oli maassa vielä vuoden kuluttua.

– He haluavat saada täältä työkokemusta, mutta eivät välttämättä jää tänne. Lisäksi tänne jääneistä on tällä hetkellä lähes kolmannes työvoiman ulkopuolella.

YLE: Maahanmuuttajaperheen asuntoa ampunut tuomittiin

YLE Etelä-Karjala: Maahanmuuttajaperheen asuntoa ampunut tuomittiin 18.2.2010

Maahanmuuttajaperheen asuntoa kohti Joensuussa ammuskellut sai vankeustuomion. Rivitalohuoneiston ikkunoihin ja oveen haulikolla lokakuussa ampuillut mies sai puolentoista vuoden vankeustuomion vaaran aiheuttamisesta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Tapaus sattui Joensuun Utrassa lokakuussa.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus kovensi rangaistusta, koska rikos kohdistui maahanmuuttajaperheeseen. Asunnossa oli nukkumassa venäläissyntyinen perhe, jossa oli vauva.

Mies syyllistyi myös virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn, kun hän löi häätöä suorittaneita ulosottomiehiä.

HS: Salolainen: Suomen parannettava romanien asemaa EU:ssa

Helsingin Sanomat/STT: Salolainen: Suomen parannettava romanien asemaa EU:ssa 18.2.2010

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta haluaa, että Suomi tekee aloitteita romanien aseman parantamiseksi EU:n alueella.

Romanien asema on suorastaan hälyttävä eräissä EU-valtioissa. Valiokunnan kannanoton mukaan on kestämätöntä, että tilanne jatkuu ilman että EU puuttuu asiaan. Romaneja arvioidaan olevan Euroopassa 8–12 miljoonaa.

Turun Sanomat: Kansanäänestys maahanmuutosta

Turun Sanomat, mielipide/Ari Kallio: Kansanäänestys maahanmuutosta 18.2.2010

Monikulttuurisuus on nykyään suosiossa. Historia ja nykypäivä kuitenkin osoittaa, että monikulttuuriset maat ovat usein epävakaita.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Turun Sanomat: Perusteissa vielä täsmennettävää

Turun Sanomat, pääkirjoitus: Perusteissa vielä täsmennettävää 17.2.2010

Sosiaalipolitiikan lohkoista harvaan liittyy niin paljon intohimoja ja vankkoja mielipiteitä kuin toimeentulotuen jakamiseen. Tiukat ja eriävät kannanotot ovat ymmärrettäviä, vaikka ne eivät teekään alan viranomaistoimintaa tai poliittista päätöksentekoa helpoksi.

Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Henkilöt, jotka siihen joutuvat tukeutumaan, ovat ahdingossa – jotkut omasta syystään, useimmat olosuhteiden painamina. Veronmaksajien rahoista kaikilla tuntuu olevan mielipide. Toimeentulotuen menot ovat olleet runsaat puoli miljardia euroa vuodessa.

Aluesanomat: Kirkon ei sallittaisi käyttää sanaa 'turvapaikka'

Aluesanomat: Kirkon ei sallittaisi käyttää sanaa 'turvapaikka' 17.2.2010

Kirkkoherra Jouni Lehikoisella Mikaelin seurakunnasta Turusta on jo pitkä kokemus Suomesta käännytyspäätöksen saaneiden pakolaisten kanssa. Kirkosta haetaan turvaa, silloin kun maahanmuuttoviranomainen on lyönyt paperiin leiman karkotuksesta. Viranomainen on hetimiten niskassa ja pakolaisen ainoa mahdollisuus on painua maan alle.

-Kirkolla täytyy olla katetta sille mitä se puhuu, kuittaa Lehikoinen sen kysyjille miksi kirkossa pitäisi tehdä tämän tyyppistä työtä ja antaa 'turvapaikka' sitä tarvitseville pakolaisille. -Kirkko on usein heidän viimeinen mahdollisuutensa. Mutta toimimalla näkyvästi pakolaisten asiassa, kirkko ei kannusta kansalaisten tottelemattomuuteen, vaan pikemminkin aktiivisuuteen.

Kirkko ja kaupunki: Hävetkää rasistit!

Kirkko ja kaupunki/Antti Pentikäinen: Hävetkää rasistit! 17.2.2010

Työtoverini perhe haluaa muuttaa Suomesta. Rauhanpalkinnolla palkittu isä on ollut pitkiä aikoja töissä sota-alueella. Työ on välillä vaarallista ja kysyy koko perheeltä hermoja. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.

Puoliso hoiti ennen vastuullista tehtävää kansainvälisessä yrityksessä. Lupaava ura ei kuitenkaan ole Suomessa saanut jatkoa. Kutsua työhaastatteluun ei ole kuulunut. Vaikka aika on käynyt välillä pitkäksi, ei tästäkään ole nyt kyse.

Forssan Lehti: Hallitsematon maahanmuutto johtamassa ongelmiin

Forssan Lehti, mielipide: Hallitsematon maahanmuutto johtamassa ongelmiin 17.2.2010

Hallitusohjelman mukaan "Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta". Korkealentoinen lause kuulostaa omituiselta ja varsin epätodelliselta. Siinähän avataan ovet sepposen selälleen liki koko maailmalle. Lisää kierroksia maahanmuuttorumballe antaa hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman linjaus, jonka mukaan maassa kehitetään humanitaarista maahanmuuttoa tällä tavalla:

"Ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset turvapaikan antamiselle ovat samat kuin pakolaissopimuksessa. Turvapaikkapolitiikassa hallitus sitoutuu pakolaissopimuksen täysimääräiseen soveltamiseen. Jos turvapaikan saamisen edellytykset eivät täyty, voidaan kansainvälistä suojelua hakevalle myöntää oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella tai muu oleskelulupa."

Käytännössä siis lähes kaikki tulokkaat otetaan vastaan. Hallituksen linjausten lisäksi maahanmuuttopolitiikkaa sääntelevät lait, mm ulkomaalaislaki, kansalaisuuslaki, tasa-arvolaki ja kotouttamislaki. Seuraavaksi kansalaisuuslakia ollaan muuttamassa siten, että kansalaisuuden saamista nopeutetaan. Asiaa perustellaan "kotouttamisen" helpottamisella, mutta asialla on monta puolta.

MTV3: Turkuun puuhataan islamilaista keskusta

MTV3: Turkuun puuhataan islamilaista keskusta 17.2.2010
Huomenta Suomi: Kaikille avoin moskeija suunnitteilla Turkuun (video, 8:34 min)

Muslimien määrä Suomessa lisääntyy kaiken aikaa. Tämä on johtanut myös uusiin tilatarpeiseen. Turussa on käynnissä moskeijahanke, josta on tarkoitus tehdä eurooppalaisittain ainutkertainen. Islamilaista kulttuurikeskusta suunnitellaan suvaitsevaisuuden ja keskitien hengellisyyden kohtaamispaikaksi, joka olisi avoinna kaikkien uskontojen edustajille.

tiistai 16. helmikuuta 2010

YLE: Rasismi kätkeytyy kritiikkiin

YLE Etelä-Karjala: Rasismi kätkeytyy kritiikkiin 16.2.2010

Maahanmuuttokriittinen keskustelu avaa rasismille uusia väyliä. Tutkijan mukaan rasismia ei suoraan tunnusteta, mutta sitä kätkeytyy maahanmuuttovastaisiin puheenvuoroihin.

YLE: Suomi karkotti kaksi Kouvolan Kiina-keskuksen johtohahmoa

YLE: Suomi karkotti kaksi Kouvolan Kiina-keskuksen johtohahmoa 16.2.2010

Kiinalaiset olivat saaneet Suomeen oleskeluluvan väärin perustein. Maahanmuuttovirasto karkotti heidät perjantaina.

Karkotuspäätöksissä on 30 vuorokauden valitusaika, mutta miehet poistuivat maasta saman tien. Heillä on myös kahden vuoden maahantulokielto Schengen-alueelle.

Verkkouutiset: Kokoomusnuorten Rydman: Malmön juutalaisvainot eivät saa tulla Suomeen

Verkkouutiset: Kokoomusnuorten Rydman: Malmön juutalaisvainot eivät saa tulla Suomeen 16.2.2010

- Meidän on otettava opiksi Ruotsista ja tiedostettava, miten täydellisesti Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut. Samaa ei saa tapahtua Suomessa, Kokoomuksen Nuorten Liittoa johtava Wille Rydman kirjoittaa blogissaan.

- Tiedän, aihe on vaikea ja useimmat poliitikot mielellään vaikenisivat siitä. Monien mielestä minunkin pitäisi.

YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus

YLE Etelä-Karjala: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus 16.2.2010

Maahanmuuttajanuoret kokevat rasismin heitä ohjaavia aikuisia laajemmin. Nuorisotutkimus-verkoston tutkijan Antti Kivijärven mukaan aikuiset yhdistävät rasismiin skinit, väkivallan ja huutelun kadulla, mutta nuorisolle rasismi on arkisempaa.

Rasismi ilmenee mm. ryhmän ulkopuolelle sulkemisena esimerkiksi koulussa tai nuorisotalolla. Aikuisille rasisimi on yksi kiusaamisen muoto, mutta nuorten identiteetille se voi olla suuri kolaus.

YLE: Suomesta sosiaalitukea hakevia EU-kansalaisia yhä enemmän

YLE Uutiset: Suomesta sosiaalitukea hakevia EU-kansalaisia yhä enemmän 16.2.2010

EU-maista Suomeen töihin tulleiden ja työttömiksi jääneiden toimeentulotukia saavien määrä on kasvussa. Helsingissä näiden tukiasiakkaiden määrä kasvoi viime vuonna puolella. Sosiaalityöntekijöiden mukaan tukien myöntämisen perusteet ovat epäselviä ja yhtenäiset ohjeet puuttuvat.

IS: Virossa ja Venäjällä ihmetellään: Ryösti pankin Suomessa koska halusi vankilaan!

Ilta-Sanomat: Virossa ja Venäjällä ihmetellään: Ryösti pankin Suomessa koska halusi vankilaan! 16.2.2010

Venäjän ja Viron internetissä leviää uutinen virolaismiehestä, joka keksi ryöstää Turussa pankin päästäkseen suomalaisvankilan lämpöön.

- Epätoivoinen virolainen halusi päästä lämpimään suomalaiseen tyrmään, uutisoi Virossa toimitettava venäjänkielinen Delfi-uutispalvelu.

Pakolaisapu: Lakien on oltava inhimillisiä

Pakolaisapu: Lakien on oltava inhimillisiä 5.2.2010

Suomen Pakolaisavun 5.2. järjestämässä paneelikeskustelussa pohdittiin maahanmuuttopolitiikkaa ja moraalia Suomessa ja Euroopassa.

”On käsittämätöntä ja edesvastuutonta, että EU-maassa turvapaikanhakijoiden tilanne voi olla sellainen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin joutuu antamaan täytäntöönpanokieltoja käännytyksiin Euroopan sisällä”, totesi maahanmuuttoministeri Astrid Thors.

maanantai 15. helmikuuta 2010

YLE: Aula: Turvapaikkaa hakevat lapset haastatteluun

YLE Keski-Suomi: Aula: Turvapaikkaa hakevat lapset haastatteluun 15.2.2010

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula haluaa, että turvapaikkaa hakevien lasten ikä arvioitaisiin nykyistä monipuolisemmin. Iän arviointiin tarvitaan Aulan mukaan muutakin kuin lääketieteellisiä luustotutkimuksia.

Viime vuonna Suomessa arvioitiin vajaan sadan yksin maahan tulleen turvapaikanhakijan ikä, jotta saataisiin selville, ovatko he alaikäisiä vai eivät. Arvioita tehdään, jos lapsen ilmoittamaa ikää on aihetta epäillä, sillä lapsilla on turvapaikanhakijoina enemmän oikeuksia kuin aikuisilla.

Alexander Stubb: Meppikiertueella Helsingissä

Alexander Stubb: Meppikiertueella Helsingissä 15.2.2008

Laskeuduin juuri Brysseliin. Väsyttää. Normaalisti olen tukkikategoriaa, mutta viime yönä en jostain syystä saanut nukuttua kunnolla.

Päivä meni väsymyksestä huolimatta ihan mukavasti. Aamu-uinnin jälkeen tapasin Ole Norrbackin. Rkp:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja monivuotinen ministeri on nykyään ulkoasiainministeriön palveluksessa. Kahden suurlähettiläspestin (Oslo ja Ateena) jälkeen hän vastaa UM:ssä muun muassa Itämeristrategiasta.

YLE: Ikääntyvien maahanmuuttajien vanhustenhuoltoa suunnitellaan

YLE Etelä-Savo: Ikääntyvien maahanmuuttajien vanhustenhuoltoa suunnitellaan 15.2.2010

Mikkelissä etsitään keinoja suomalaisten ja maahanmuuttajien rinnakkaiselon helpottamiseksi. Kynnys suomalaisiin tutustumiseen on korkea.

Mikkelissä on käynnistymässä ikääntyvän maahanmuuttajaväestön vanhustenhuollon suunnittelu. Sisäministeriön kustantamalla hankkeella pyritään muun muassa löytämään keinoja ikääntyvien suomalaisten ja maahanmuuttajien rinnakkaiselon helpottamiseksi.

YLE: Joensuu uudistaa maahanmuuttajien kotouttamisohjelman

YLE Pohjois-Karjala: Joensuu uudistaa maahanmuuttajien kotouttamisohjelman 15.2.2010

Joensuun kaupungille valmistuu tänä keväänä uusi maahanmuuttajien kotouttamisohjelma. Ohjelman kehittäminen on osa kaupungin tämän vuotista kansainvälisen toiminnan suunnitelmaa, johon on yhtenä kohtana kirjattu monikulttuurisesti kehittyvä viihtyisä kaupunki.

YLE: Kiinalaismiehelle ehdotonta laittoman maahantulon järjestämisestä

YLE Uutiset: Kiinalaismiehelle ehdotonta laittoman maahantulon järjestämisestä 15.2.2010

Kiinalaismies on tuomittu vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistukseen törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä. Miehen todettiin toimineen osana kansainvälistä rikollisryhmää, joka oli hankkinut salakuljetettaville vääriä asiakirjoja ja keksinyt heille valheellisia peitetarinoita.

Kiinalaismies jäi kiinni, kun hän tuli Helsinki-Vantaan lentoasemalle ottamaan vastaan kolmea Kiinasta Suomeen salakuljetettua ihmistä.

Rajavartiolaitoksen esitutkinnan mukaan miehen tehtävänä oli ottaa vastaan salakuljetettavat eri puolilla Eurooppaa ja järjestää näille jatkolennot joko Keski- tai Etelä-Euroopan kohdemaihin. Mies oli ennen paljastumistaan osallistunut kahden kiinalaisen salakuljetukseen ja kahden kiinalaisen salakuljetuksen yritykseen Suomen kautta Schengen-alueelle.

Yhden laittoman matkan hinta Kiinasta Eurooppaan oli noin 16 000 euroa.

Turun Sanomat: Iäkkäille oma oleskelulupa

Turun Sanomat, pääkirjoitus: Iäkkäille oma oleskelulupa 15.2.2010

Kielteisiin oleskelulupa- ja turvapaikkapäätöksiin liittyvät maasta käännyttämiset ovat herättäneet kansalaisissa kummastusta. Tuorein tapaus ponnahti otsikoihin keskiviikkona, kun ulkomaalaispoliisi oli palauttamassa 81-vuotiasta Irina Antonovaa lähtömaahan Venäjälle.

Korkeimman hallinto-oikeuden vahvistaman käännytyspäätöksen täytäntöönpano keskeytettiin viime tingassa. Liikuntakyvytön ja huonokuntoinen vanhus sai symbolisen turvapaikan helsinkiläisen seurakunnan suojista. Sieltä hänet siirrettiin läheisen lääkäriaseman kautta tutkittavaksi ja hoidettavaksi sairaalaan.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Vantaan Sanomat: Maailma tuli Simonkotiin

Vantaan Sanomat: Maailma tuli Simonkotiin 14.2.2010

Monikulttuurisuus on arkipäivää Simonkodissa. Vanhainkodin työntekijöiden juuret juontavat eri puolille maapalloa.

Lähihoitajat Mousumi Ray ja Rubina Sultana ovat kotoisin Bangladeshista. Suomessa he ovat asuneet toistakymmentä vuotta. Molemmilla on vakituinen työpaikka Simonkodissa.

Aamulehti: Tampereen uusi nuorisokahvila täyttyy maahanmuuttajista

Aamulehti: Tampereen uusi nuorisokahvila täyttyy maahanmuuttajista 14.2.2010

Tampereella kaksi kuukautta toiminut nuorisokahvila Uniikki vetää puoleensa etenkin maahanmuuttajataustaisia nuoria. Noin puolet kävijöistä on maahanmuuttajia tai heidän vanhempansa ovat maahanmuuttajia.

Aamulehti: Poliitikot ulos kaapista

Aamulehti, pääkirjoitus: Poliitikot ulos kaapista 14.2.2010

Pakolaispolitiikka saa kulmakarvat kohoamaan myös piireissä, joissa suvaitsevaisuus on tärkeä tienviitta ja monikulttuurisuus ilmiö ilmiöiden joukossa

Työttömyys lisääntyy ja iso joukko suomalaisia saa vielä vetää vyötään entistä kireämmälle. Se jos mikä kasvattaa katkeruutta ja kaunaa maahanmuuttajia kohtaan.

Vaalit lähestyvät. Muukalaisvastaisen liikehdinnän etulinjassa melskaavat perussuomalaiset ovat jo hivuttautumassa niskan päälle, ja voi olla, että pakolaispolitiikan arkkitehdit ovat ottaneet lukua kymmeneen ennen kuin yhtään ääntä on laskettu.

HS: Siirtomaavalta Suomi

Helsingin Sanomat/Matti Huuskonen: Siirtomaavalta Suomi 14.2.2010

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) vastaili viime Kuukausiliitteessä kansalaisten kysymyksiin. Kysymykset olivat laatineet verkkosivusto Homma-forumin jäsenet. Homman keskusteluissa kaiken maailman tulokkaita ja thorsseja silitetään nyrkillä tanakasti vastakarvaan.

lauantai 13. helmikuuta 2010

YLE: Kiinalaiset ovat sopeutuneet Suomeen liiankin hyvin

YLE Uutiset: Kiinalaiset ovat sopeutuneet Suomeen liiankin hyvin 13.2.2010

Toisen polven kiinalaiset puhuvat hyvää suomea, mutta usein huonoa kiinaa. Kiinalaista uuttavuotta vietetään tänä viikonloppuna.

Suomessa asuu vakituisesti noin 7 000 kiinalaista. Suuri osa heistä asuu Helsingin seudulla ja työskentelee ravintoloissa, kertoo Kiinalaisen ystävyysseuran puheenjohtaja William Law, ravintola-yrittäjä itsekin.

- Kiinalaisia on toki muillakin aloilla, aina siivojista it-ammattilaisiin, Law sanoo.

Turun Sanomat: Salo etsii tukihenkilöitä maahanmuuttajille

Turun Sanomat: Salo etsii tukihenkilöitä maahanmuuttajille 13.2.2010

Syksyllä aloittaneessa maahanmuuttajien neuvontapisteessä Salossa on käynyt kävijöitä yli odotusten. Puolessa vuodessa 400 kävijää on hakenut sieltä apua ongelmiinsa. Kahden työntekijän voimin ei isompaan urakkaan juuri pystyttäisi.

– Lähes kaikki kävijät tarvitsevat tukea aivan tavallisissa arjen asioissa. Virastoissa asioiminen, kaupassa käynti tai vaikkapa asunnon etsiminen ovat pulmallisia varsinkin juuri maahan muuttaneille ihmisille, sanoo Turun ammattikorkeakoulussa työskentelevä lehtori Irmeli Leino. Hän vetää myös Mosaiikki-projektia, joka pyörittää maahanmuuttajien neuvontapistettä.

Aamulehti: Satonen: Thors vitkastelee

Aamulehti: Satonen: Thors vitkastelee 13.2.2010

Arto Satosen, Ben Zyskowiczin ja monen muun kokoomuskansanedustajan mielestä maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) on hidas tarttumaan turvapaikkapolitiikan ongelmiin.

Satosen mukaan Bulgarian romanien toimeentulo olisi pitänyt pistää poikki heti, kun toimeentulotukien porsaanreiät paljastuivat. Hänen mielestään sosiaalituen väärinkäytökset vievät uskottavuuden koko maahanmuuttopolitiikalta.

Thors ei kokoomuslaisten arvostelua sulata.

- He eivät ymmärrä, että lakimuutokset kestävät. Eduskunnassa on ollut marraskuusta lähtien ulkomaalaislain muutos, eikä se ole vielä ollut edes perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.

Iltalehti: Verkkovihan edessä ei saa taipua

Iltalehti, pääkirjoitus: Verkkovihan edessä ei saa taipua 13.2.2010

Kaikessa suurenmoisuudessaan netti on oiva väline myös pelkurimaiseen puskasta ampumiseen ja suoranaisten vainokampanjoiden masinointiin.

Äänestysaktiivisuuden laskusta huolestuneet asiantuntijat ovat jo pitkään varoitelleet poliittisten ääriliikkeiden noususta. Pelkona on lähinnä ollut, että konsensuspolitiikan turhauttamat kansalaiset hakeutuvat muukalaisvihamielisten ryhmien syliin.

Toistaiseksi näin ei ole käynyt. Maahanmuuttovastaisuuden kanssa vastenmielisesti flirttaileva perussuomalaiset on yhä pieni puolue.

HS: Mummoja ei saa jättää ilman sosiaaliturvaa

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Mummoja ei saa jättää ilman sosiaaliturvaa 13.2.2010

Ulkomaalaislain tiukka tulkinta on jälleen noussut keskustelun aiheeksi, kun iäkäs ja vaikeasti sairas venäläinen Irina Antonova on yritetty käännyttää takaisin Venäjälle. Nyt Antonova makaa Suomessa sairaalassa eikä häntä voida käännyttää kotimaahansa.

Iäkkäiden ja sairaiden isovanhempien dramaattiset käännytykset poliisien avustamina antavat suomalaisista viranomaisista kylmän ja sydämettömän kuvan. Rikoksista tuomittujen käännytykset hyväksytään, mutta avuttomien vanhusten riistäminen pois ainoiden lähiomaistensa luota on epäoikeudenmukaista.

perjantai 12. helmikuuta 2010

HS: Hallinto-oikeus antoi huonokuntoisille venäläisvanhuksille oleskeluluvan

Helsingin Sanomat/STT: Hallinto-oikeus antoi huonokuntoisille venäläisvanhuksille oleskeluluvan 12.2.2010

Kaksi iäkästä venäläisvanhusta saa jäädä Suomeen muun muassa huonon terveydentilansa vuoksi. Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätyi myöntämään vanhuksille oleskeluluvan yksilöllisistä inhimillisistä syistä, vaikka maahanmuuttovirasto oli ollut toista mieltä.

71-vuotias nainen sai oleskeluluvan loppuviikolla ja 79-vuotias nainen noin viikko sitten.

Uusi Suomi: Zyskowicz tarttui mummopulmaan – ”Ei täysimääräistä sosiaaliturvaa”

Uusi Suomi: Zyskowicz tarttui mummopulmaan – ”Ei täysimääräistä sosiaaliturvaa” 12.2.2010

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz pitää selvittämisen arvoisena ehdotusta, joka mahdollistaisi alemman sosiaaliturvan tason Suomesta oleskeluluvan saaneille vanhuksille. Kyse olisi aivan uudenlaisesta oleskeluluvasta.

Asia nousi esille tällä viikolla, kun liikuntakyvyttömän 81-vuotiaan Irina Antonovan käännyttämispäätöstä ryhdyttiin panemaan käytäntöön. Antonovan tapauksesta on raportoinut myös Kermen Soitu Uuden Suomen blogissaan. Alemman sosiaaliturvan mahdollisuutta pohti toissapäivänä julkisuudessa maahanmuuttoyksikön tulosaluejohtaja Olli Koskipirtti Maahanmuuttovirastosta ja sen torjui tuoreeltaan sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.).

HS: Yo-äidinkielessä sai nyt setviä moniäänisyyttä

Helsingin Sanomat: Yo-äidinkielessä sai nyt setviä moniäänisyyttä 12.2.2010
Äidinkieli, tekstitaidon koe (pdf)

Esimerkiksi reportaasin moniäänisyyttä saattoi setviä kevään ylioppilaskirjoitusten ensimmäisessä koitoksessa perjantaina. Äidinkielen tekstitaidon kokeen tehtävissä pääsi tarkastelemaan myös huumorin ja argumentaation keinoja lehtikirjoituksissa, kuten pakinassa, jonka otsikko oli Kotus interruptus.

Tehtävien pohjateksteissä oli puhe maahanmuuttajanuorista ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kohtalosta.

YLE: Lasten Dublin-palautukset herättävät kiistaa

YLE Uutiset: Lasten Dublin-palautukset herättävät kiistaa 12.2.2010

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden käännytykset toisiin EU-maihin herättävät kiistoja. Suomi suhtautuu varauksellisesti Euroopan komission ehdotukseen alaikäisten turvapaikanhakijoiden Dublin-palautusten lopettamisesta. Dublin-palautusten periaate on, että alaikäisen turvapaikkahakemuksen käsittelee se valtio, josta henkilö on ensimmäistä kertaa hakenut turvapaikkaa. Pakolaisneuvonnan mukaan Suomen pitäisi lakata käännyttämästä alaikäisiä Italiaan jo nyt.

Suomi lopetti muutama vuosi sitten alaikäisten turvapaikanhakijoiden Dublin-käännyttämisen Kreikkaan. Syynä olivat puutteet Kreikan vastaanotto-olosuhteissa ja turvapaikkamenettelyssä.

YLE: Sairaiden vanhusten käännytyspäätökset puhuttavat

YLE Aamu-tv: Sairaiden vanhusten käännytyspäätökset puhuttavat 12.2.2010
Aamu-tv:n keskustelu: Viranomaisilla vain vähän liikkumavaraa (video)

Venäläisen 81-vuotiaan Irina Antonovan tapaus on nostanut vanhusten käännytyspäätökset jälleen kerran esiin. Aamu-tv:ssä asiasta keskustelivat johtaja Olli Koskipirtti Maahanmuuttovirastosta ja Kermen Soitu Alva ry:stä.

Irina Antonova aiottiin passittaa toissapäivänä Venäjälle, mutta käännytys keskeytettiin käännytettävän heikon terveydentilan takia.

YLE/Päivi Leppänen: Näinkin voi ajatella

YLE Turku/Päivi Leppänen: Näinkin voi ajatella 12.2.2010

YLE Turun toimituksessa kävi tällä viikolla vieraana ryhmä maahanmuuttajia, jotka opiskelevat suomen kieltä ja kulttuuria. Päivi Leppänen sai mahdollisuuden jutella heidän kanssaan ja kuulla heidän kokemuksiaan Suomesta.

Uusi Suomi: Arkkiatri Pelkonen lopettaisi ympärileikkaukset

Uusi Suomi/STT: Arkkiatri Pelkonen lopettaisi ympärileikkaukset 12.2.2010

Arkkiatri Risto Pelkonen toivoo, että ympärileikkauksista luovuttaisiin. Hän kuitenkin toteaa kirkon pod.fi-sivustolla, että kyseessä on juutalaisten ja muslimien asia, johon muut eivät voi vaikuttaa.

Pelkonen pitää suurimpana ongelmana sitä, että ympärileikkaus tehdään lapselle, joka ei voi sanoa omaa mielipidettään.

Suomessa juutalaispojan vanhemmat ovat saaneet syytteet muun muassa törkeästä pahoinpitelystä. Vanhemmat olivat kutsuneet ulkomailta rabbin, joka ympärileikkasi heidän poikansa. Lapsi joutui myöhemmin sairaalaan verenvuodon takia.

torstai 11. helmikuuta 2010

Uusi Suomi: MOT puhutti eduskuntaa – Näin Zyskowicz piikitteli Thorsia

Uusi Suomi: MOT puhutti eduskuntaa – Näin Zyskowicz piikitteli Thorsia 11.2.2010
Verkkouutiset: Kari Kärkkäinen: "Huolestuttavaa, ellei valtio kerro maahanmuuton kustannuksia" 12.2.2010

Maahanmuuton kustannuksia maanantaina käsitellyt Ylen MOT-ohjelma on herättänyt laajalti keskustelua ja tänään sitä jatkettiin eduskunnassa. MOT-ohjelmassa todettiin, että Suomi on Euroopan ellei koko maailman anteliain maa perheenyhdistämispolitiikassa.

Ohjelma on puhututtanut myös Uuden Suomen lukijoita. Kristillisdemokraattien kansanedustajan Kari Kärkkäisen mukaan on huolestuttavaa, jos valtiohallinto ei kykene kertomaan kansalaisille maahanmuuttopolitiikan kokonaishintaa.

YLE: Hyssälä tyrmää iäkkäiden oman oleskeluluvan

YLE Uutiset: Hyssälä tyrmää iäkkäiden oman oleskeluluvan 11.2.2010

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä tyrmää ajatuksen oleskeluluvasta, joka ei oikeuttaisi sosiaaliturvaan. Maahanmuuttovirasto väläytti keskiviikkona uudenlaista oleskelulupaa Suomeen tuleville iäkkäille omaisille. Käännytykset ovat nostattaneet tunteita.

Uusi Suomi: Poliisiylijohtaja: Karkotuskynnystä alennetaan vain lainmuutoksella

Uusi Suomi/STT: Poliisiylijohtaja: Karkotuskynnystä alennetaan vain lainmuutoksella 11.2.2010

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan lainsäädäntöä pitäisi muuttaa, jos rikoksiin syyllistyneiden maastakarkotuksen kynnystä halutaan laskea.

–(Karkotus)esityksiä ei tehdä, jos tiedetään, ettei niillä ole menestymisen mahdollisuutta, Paatero sanoo.

Paateron mielestä lainsäädännön ja perustelujen tulisi antaa selkeät suuntaviivat sille, millaisista tapauksista tosiasiassa karkotetaan maasta, vaikka jokainen tapaus harkitaan erikseen.

YLE: Laittomat maahantulot nelinkertaistuneet kahdessa vuodessa

YLE Uutiset: Laittomat maahantulot nelinkertaistuneet kahdessa vuodessa 11.2.2010

Keskusrikospoliisin tilastojen mukaan Suomessa laittomasti oleskelevia ulkomaalaisia tavattiin viime vuoden tammi-syyskuussa 5 398, kun vielä vuonna 2007 vastaava luku oli vain 1 389.

Helsingin poliisi ja Rajavartiolaitos perustivat kesällä yhteisen tutkintaryhmän laittomia maahantuloja paljastamaan. Syksyllä aloitti toimintansa vielä toinen Helsingin poliisin erikoisryhmä, joka tutkii laittomia maahantuloja.

Oikeusministeriö: Johanna Suurpää oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajaksi

Oikeusministeriö: Johanna Suurpää oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajaksi 11.2.2010

Valtioneuvosto nimitti tänään oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajaksi oikeustieteen kandidaatti, vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään 1. maaliskuuta lukien viiden vuoden määräajaksi.

Johanna Suurpää on toiminut joulukuusta 2007 lähtien vähemmistövaltuutettuna. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkönä ja lainsäädäntöneuvoksena ulkoasiainministeriössä.

Demokratia- ja kieliasioiden yksikkö perustettiin oikeusministeriöön tämän vuoden alusta. Yksikkö huolehtii kansalaisvaikuttamiseen, vaalien järjestämiseen ja kehittämiseen, puoluelakiin sekä kieliasioihin liittyvistä tehtävistä.

HS: Suuri osa turvapaikkaa hakevista afgaaneista salakuljettu Suomeen

Helsingin Sanomat: Suuri osa turvapaikkaa hakevista afgaaneista salakuljettu Suomeen 11.2.2010

Suuri osa Suomeen tulleista afganistanilaisista turvapaikanhakijoista on salakuljetettu maahan Venäjän kautta, arvioivat Suomen viranomaiset torstaina. Salakuljetettuja afgaaneja on uhkailtu ja he ovat joutuneet maksamaan matkastaan tuhansia dollareita.

Helsingin poliisi ja Suomenlahden merivartiosto kertoivat torstaina paljastaneensa rikollisliigan, joka myynyt afgaaneille matkoja Moskovasta. Afgaanit on tuotu Venäjältä Valko-Venäjän, Latvian ja Viron kautta.

Osaa salakuljetetuista on poliisin mukaan majoitettu pääkaupunkiseudulla Suomeen jo asettuneiden afgaanien asunnoissa. Menettelyn tarkoituksena on vaikeuttaa matkareitin selvittämistä.

HS: Suomeen tuotu keväästä 2009 nigerialaisia prostituoituja

Helsingin Sanomat: Suomeen tuotu keväästä 2009 nigerialaisia prostituoituja 11.2.2010

Suomeen on keväästä 2009 tuotu nigerialaisia naisia prostituoiduiksi. Italian ja Espanjan kautta tuotiin aluksi vain muutamia naisia, mutta määrä on noussut nopeasti.

Helsingin rikospoliisi on tutkinut juttua törkeänä paritusjuttuna.