Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jussi Pajunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jussi Pajunen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. elokuuta 2014

Iltalehti: Musta Barbaari palkitaan positiivisuudestaan - "Tehnyt hyvää koko Suomelle"

Iltalehti: Musta Barbaari palkitaan positiivisuudestaan - "Tehnyt hyvää koko Suomelle" 19.8.2014

Vuoden Positiivisimmaksi helsinkiläiseksi on valittu rap-artisti James Nikander eli Musta Barbaari.

Hän on tullut tunnetuksi Salil eka salil vika -kappaleellaan. Äänestäjät kuvasivat Jamesia huumorintajuiseksi oman tiensä kulkijaksi, joka toimii oivana inspiraation lähteenä ja mallina nuorille.

- Musta Barbaari näyttää esimerkkiä terveellisistä elämäntavoista ja rikkoo rasistisia ennakkoluuloja, perusteli eräs äänestäjä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Yle: Helsinki ei aja kerjäämiskieltoa - järjestyslain rukkaamiseen kuitenkin haluja

Yle: Helsinki ei aja kerjäämiskieltoa - järjestyslain rukkaamiseen kuitenkin haluja 17.2.2014

Helsingin kaupunginhallitus päättänee maanantaina, ettei kokoomusvaltuutettu Lasse Männistön aloite järjestyslain muuttamiseksi kerjäämisen vuoksi johda uusiin toimiin. Aloitteella tähdättiin kerjäämisen organisoinnin kieltämiseen järjestyslaissa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Hbl: Pajunen: Tiggeri behöver inte kriminaliseras

Hbl: Pajunen: Tiggeri behöver inte kriminaliseras 10.2.2014

Helsingfors bollar ännu med frågan om huruvida organiserat tiggeri borde kriminaliseras.

Stadsstyrelsen tog i kväll ställning till Lasse Männistös (Saml) motion om att ändra ordningslagen så att organiserat tiggeri skulle bli kriminellt.

lauantai 8. helmikuuta 2014

HS: Pajunen torppaa puolueensa: Järjestyslakia ei kannata muuttaa kerjäämisen vuoksi

Helsingin Sanomat: Pajunen torppaa puolueensa: Järjestyslakia ei kannata muuttaa kerjäämisen vuoksi 8.2.2014

Helsingin kokoomuksen pyrkimykset muuttaa järjestyslakia romanikerjäläisten vuoksi kilpistyvät oman puoleen mieheen eli ylipormestari Jussi Pajuseen.

Kokoomus haluaisi aloitteellaan muuttaa järjestyslakia siten, että kerjäämisen järjestämisestä tulisi rikos. Asia on esillä kaupunginhallituksessa maanantaina.

Pajusen arvion mukaan nykyistä järjestyslakia ei kannata muuttaa, koska rikoslain ihmiskauppapykälä ajaa jo saman asian.

torstai 28. marraskuuta 2013

Svenska Yle: Bostadsbrist hinder för att hjälpa flyktingar från Syrien

Svenska Yle: Bostadsbrist hinder för att hjälpa flyktingar från Syrien 28.11.2013

I början av nästa år torde det klarna om kommunerna i huvudstadsregionen tar emot kvotflyktingar från Syrien. Då görs ett avtal med NTM-centralen, som fördelar kvotflyktingarna mellan kommunerna. Enligt stadsdirektören i Helsingfors är det svårt att ta emot flyktingar då det råder bostadsbrist i staden.

maanantai 25. marraskuuta 2013

HS: Pajunen: Asuntopula vaikeuttaa syyrialaisten vastaanottamista Helsingissä

Helsingin Sanomat: Pajunen: Asuntopula vaikeuttaa syyrialaisten vastaanottamista Helsingissä 25.11.2013

Helsingissä sivuttiin maanantaina Suomen ja Ruotsin pääkaupunkien eriävää suhtautumista syyrialaispakolaisiin, kun Tukholman pormestari Sten Nordin saapui kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) vieraaksi.

Nordinin mielestä Helsingin ja Suomen pitäisi vastaanottaa nykyistä enemmän Syyrian kriisiä pakenevia ihmisiä.

torstai 21. marraskuuta 2013

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

HS: Syyrian pakolaiset kuumensivat Helsingin päättäjät

Helsingin Sanomat: Syyrian pakolaiset kuumensivat Helsingin päättäjät 13.11.2013

Työministeri Ihalainen ja suuret kaupungit käsittelevät Syyrian pakolaisasiaa ensi viikolla. Silloin selviää, ottaako myös Helsinki kiintiöpakolaisia vastaan.

Helsingin kaupunginvaltuusto kävi keskiviikkona värikkään keskustelun Syyrian pakolaisten sijoittamisesta Suomeen. Rkp:n valtuustoryhmää vetävä Björn Månsson kysyi valtuuston kyselytunnilla, kuinka monta syyrialaista Helsinki on valmis vastaanottamaan kiintiöpakolaisena.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Svenska Yle: Ahmed Muhamed: Så får invandrare jobb

Svenska Yle: Ahmed Muhamed: Så får invandrare jobb 21.10.2013

Jobb på posten, som ungdomsledare, som ordningsvakt, som städare och som telefonförsäljare. Alla de jobb har Ahmed Muhamed, 24, haft. Nu har han grundat ett företag tillsammans med sin kompis. Men visst har han också stött på negativa attityder bland arbetsgivare på grund av sitt namn.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

HS: Euroopan neuvosto haluaa moskeijan Helsinkiin

Helsingin Sanomat: Euroopan neuvosto haluaa moskeijan Helsinkiin 10.7.2013

Helsingissä on useita rukoushuoneita, mutta kunnon moskeija puuttuu. Kaupunginjohtaja Pajunen toivottaa moskeijan tervetulleeksi.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Svenska Yle: Helsingfors vill bli anti-rasistiskt

Svenska Yle: Helsingfors vill bli anti-rasistiskt 29.4.2013
Helsingin kaupunginhallituksen esityslista: Helsingin liittyminen European Coalition of Cities Against Racism -verkostoon

Helsingfors stad vill bli medlem i ett anti-rasistiskt nätverk. Medlemskapet kostar 1 500 euro per år.

Det är fråga om nätverket European Coalition of Cities Against Racism och stadsstyrelsen väntas fatta beslut om medlemskapet på sitt möte i dag, måndag.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Perussuomalainen: Halla-aho: Kotouttamisesta vastaaville virkamiehille tulosvastuu

Perussuomalainen: Halla-aho: Kotouttamisesta vastaaville virkamiehille tulosvastuu 1.2.2013
Helsingin Perussuomalaisten ryhmäpuhe 1.2.2013

Jussi Halla-aho kiinnitti Hyvinkäällä järjestetyssä Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa huomiota kaupungin talouteen, maahanmuuttoon ja asuntopolitiikkaan.

Halla-aho nosti ryhmäpuheenvuorossa esille kasvavan epätasapainon kaupungin menojen ja tulojen välillä. Epätasapaino tulee lisääntymään entisestään, kun Helsingin Energialta kaupungin toimintaan saatu raha vähenee radikaalisti.

torstai 18. lokakuuta 2012

Helsingin Uutiset: Papit vetoavat Räsäseen syömälakkolaisten puolesta

Helsingin Uutiset: Papit vetoavat Räsäseen syömälakkolaisten puolesta 18.10.2012

Syömälakossa olevat afgaaniturvapaikanhakijat olivat keskiviikkona vähällä saada häädön Kansalaistorilta, jossa he ovat viime viikkojen ajan yöpyneet teltoissa.

– Poliisi tuli häätämään heitä aamulla vedoten yleiseen leiriytymiskieltoon, kertoo Markus Himanen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Kaksi helsinkiläispoliitikkoa, Thomas Wallgren (sd) ja Outi Ojala (vas) onnistuivat perumaan häädön olemalla yhteydessä poliisiin ja kaupungin rakennusvirastoon. Tilanteesta keskusteltiin myös kaupunginjohtaja Jussi Pajusen ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin kanssa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Turkulainen: Kerjääminen loppuu kun mukiin ei kerry kolikoita

Turkulainen: Kerjääminen loppuu kun mukiin ei kerry kolikoita 27.6.2012

Romaniasta ja Bulgariasta tulevien romanikerjäläisten määrä on kasvanut Suomessa tänä kesänä rajusti. MTV3:n saamien tietojen mukaan heitä olisi jo yksistään Helsingissä noin 500.

Myös Turussa romanikerjäläisistä näyttää tulleen pysyvä ilmiö. Kerjäläiset päivystävät Turussa torin liepeillä, mutta yhä enemmän myös marketien pihoilla ja kauppakeskuksissa.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Vihreä Lanka: Kesä ja kerjäläiset

Vihreä Lanka: Juha Honkonen: Kesä ja kerjäläiset 21.6.2012

Viime viikonloppuna itseään oikealle hinannut kokoomus virittelee koneistoaan kaikkein kurjimmassa jamassa olevia vastaan.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ehdotti juhannusviikolla, että kuntiin pitäisi palauttaa järjestyssäännöt. Valtuuston mahtiryhmä voisi siten jyrätä kerjäämiskiellon läpi.

torstai 10. toukokuuta 2012

Kansan Uutiset: Leirimielenosoitus Senaatintorilla romanien puolesta

Kansan Uutiset: Leirimielenosoitus Senaatintorilla romanien puolesta 10.5.2012
Vapaa liikkuvuus: Loppu rasismille, katto siirtolaisille!

Romanisiirtolaisia tukevat kaupunkilaiset leiriytyvät yhdessä romanisiirtolaisten, Vasemmistonuorten ja Vapaa liikkuvuus –verkoston kanssa Senaatintorille huomenna perjantaina. Sunnuntaihin jatkuvalla leirillä osoitetaan mieltä Helsingin kaupungin romanivastaisia toimia vastaan.

Mielenosoitus vaatii Helsingin kaupunkia luopumaan romanien oleskelun häiritsemisestä Helsingissä ja järjestämään heille inhimilliset majoitusolot.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Yle: Helsinki tyytyväinen Romanian kerjäläisapuun

Yle Uutiset: Helsinki tyytyväinen Romanian kerjäläisapuun 4.4.2012
Yle Uutiset: Kerjäläisperheet tuovat nyt myös lapsensa Suomeen
Yle Uutiset: Romanit kaipaavat EU-mailta vastuunjakoa
Uusi Suomi: Kerjäläisongelma: Ministeri Stubb ryhtyi toimiin
Uusi Suomi: Mikä mies Romaniasta tulee? – ”Minulla ei ole hajuakaan”
Nelonen: Virka-apu Romaniasta Stubbin vastaisku Halla-Aholle

Romania lähettää virkamiehen Suomeen auttamaan romanikerjäläisiä, viranomaisia ja Helsingin diakonissalaitosta. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on tyytyväinen apuun, mutta olettaa Romanian vastaavan virkamiehensä kuluista Suomessa.

- Oletan, että se on Romanian valtio, mutta tätä pitää kysyä ministeri Stubbilta, Pajunen toteaa.