Savon Sanomat: Satoja irtisanomisia tulossa SPR:n vastaanottokeskuksissa pitkin maata 1.4.2016
SPR:n piireissä eri puolilla maata on käynnistymässä yhteistoimintaneuvottelut työntekijöiden irtisanomiseksi turvapaikanhakijoita varten perustetuista vastaanottokeskuksista. Yt-menettelyt tulevat koskemaan satoja työntekijöitä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisbeth Mattson. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. huhtikuuta 2016
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Yle: Valtion toive: lisää pakolaisia pohjoisen kuntiin
Yle: Valtion toive: lisää pakolaisia pohjoisen kuntiin 29.3.2016
Yle: ELY-keskus esittää: 10–50 turvapaikanhakijaa kuntaa kohti Pohjois-Savossa
Tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueelle on tarkoitus sijoittaa 1 078 myönteisen oleskelulupapäätöksen saanutta henkilöä. Heistä noin 800 sijoitettaisiin Pohjois-Pohjanmaalle ja loput Kainuuseen.

klo
12.58
Avainsanat:
EU,
Hanna Määttä,
kiintiöpakolaiset,
kuntapaikat,
Lisbeth Mattson,
oleskelulupa,
Turkki,
turvapaikanhakijat
perjantai 29. tammikuuta 2016
Savon Sanomat: Kuntapaikat löydyttävä kesään mennessä – "Ei ole aikaa pitkiin poliittisiin keskusteluihin"
Savon Sanomat: Kuntapaikat löydyttävä kesään mennessä – "Ei ole aikaa pitkiin poliittisiin keskusteluihin" 29.1.2016
Pohjois-Savon ely-keskus haluaa alueen kunnilta ripeää toimintaa turvapaikanhakijoiden kuntapaikkojen järjestämiseksi. Helmikuussa alkavissa neuvotteluissa on tarkoitus sopia yhteensä 285 kuntapaikan jakamisesta Pohjois-Savon kuntien kesken.

9.52
Avainsanat:
Iisalmi,
kuntapaikat,
Kuopio,
Lisbeth Mattson,
Siilinjärvi,
Suonenjoki,
turvapaikanhakijat
lauantai 2. tammikuuta 2016
Savon Sanomat: Turvapaikanhakijat: Kuntapaikoista kova pula
Savon Sanomat: Turvapaikanhakijat: Kuntapaikoista kova pula 2.1.2016
Savon Sanomat: Omatoiminen muutto viranomaisväylää yleisempää
Suomessa tarvitaan oleskeluluvan saaville turvapaikanhakijoille vähintään 10 000 uutta kuntapaikkaa vuonna 2016.

12.19
Avainsanat:
Kristina Stenman,
kuntapaikat,
Lisbeth Mattson,
oleskelulupa,
turvapaikanhakijat
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Yle: Maahanmuuttajan työllistyminen on taantumassa yhä vaikeampaa
Yle: Maahanmuuttajan työllistyminen on taantumassa yhä vaikeampaa 19.11.2014
Muualta Suomeen tulleella työntekijällä on muutoinkin huonommat mahdollisuudet saada töitä kuin kantaväestöön kuuluvalla ja heikko taloustilanne sulkee ovet työpaikkoihin yhä visummin. Ely-keskuksen mukaan työ asenteiden muuttamiseksi ja käytännön esteiden madaltamiseksi ei kuitenkaan saa hyytyä suhdannekuoppaan.

12.24
Avainsanat:
kielitaito,
Lisbeth Mattson,
maahanmuuttajat,
työelämä,
työttömyys,
ulkomaalaiset
maanantai 15. syyskuuta 2014
Yle: Uudet kunnat pohtivat pakolaisten vastaanottamista
Yle: Uudet kunnat pohtivat pakolaisten vastaanottamista 15.9.2014
Kiintiöpakolaisia jo vastaanottaneiden kuntien lisäksi kaksi uutta kuntaa on keskustellut viranomaisten kanssa alustavasti, voisivatko ne tarjota paikan kotimaastaan paenneille. Viranomainen heittää palloa myös Varkaudelle.

7.28
Avainsanat:
Iisalmi,
kiintiöpakolaiset,
Kuopio,
Lapinlahti,
Leppävirta,
Lisbeth Mattson,
Sonkajärvi,
Varkaus
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Yle: Asiantuntija: Itä-Suomeen tarvitaan selvästi nykyistä enemmän maahanmuuttajia
Yle: Asiantuntija: Itä-Suomeen tarvitaan selvästi nykyistä enemmän maahanmuuttajia 3.9.2014
Karjalainen: Maahanmuutto tasaista Pohjois-Karjalassa
Maahanmuuttajia on Itä-Suomessa edelleen vähän, vaikka ulkomaalaisten määrä onkin kaksinkertaistunut 2000-luvun alusta. Pohjois-Savon ely-keskuksen maahanmuuttopäällikön mukaan maahanmuuttajia tarvitaan tulevaisuudessa kipeästi ja viimeistään nyt on aika heittää maahanmuuttajia koskevat ennakkoluulot romukoppaan.

tiistai 4. maaliskuuta 2014
Savon Sanomat: Siilinjärvi ei aio ottaa syyrialaisia
Savon Sanomat: Siilinjärvi ei aio ottaa syyrialaisia 4.3.2014
Siilinjärvi tuskin ottaa vastaan Syyrian kiintiöpakolaisia.
Kielteistä kantaa valtuustolle esittävän kunnanhallituksen mukaan perusteluina ovat kunnan talous, vaikeus järjestää tarvittavia palveluja ja soveltuvien asuntojen puute.
– Arvaukseni on, että tuon tyyppinen päätös tulee, hallituksen puheenjohtaja Ilmari Hartikainen (kesk.) sanoo.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Pohjois-Savon ELY-keskus: Pohjois-Savon kuntia kannustetaan pakolaisten vastaanottoon
Pohjois-Savon ELY-keskus: Pohjois-Savon kuntia kannustetaan pakolaisten vastaanottoon 15.1.2014
Euroopan pakolaisrahastosta päätettiin vuoden 2013 lopussa myöntää tukea työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemalle SYLVIA-hankkeelle, jolla tuetaan tehostetusti kuntien pakolaisten vastaanottoa vuonna 2014. Hankkeen kokonaisbudjetti on 2,85 miljoonaa euroa. Siitä suoraa taloudellista lisätukea kunnille pakolaisten vastaanoton järjestämiseksi on 2,2 miljoonaa euroa. Pohjois-Savon ELY-keskus kannustaa kuntia pakolaisten vastaanottoon.

18.24
Avainsanat:
Iisalmi,
kiintiöpakolaiset,
kuntakorvaukset,
kuntapaikat,
Kuopio,
Lapinlahti,
Lisbeth Mattson,
pakolaiset,
Sonkajärvi,
Syyria,
UNHCR
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Savon Sanomat: Virkamiehet asenteellisia pakolaislausunnossa
Savon Sanomat: Virkamiehet asenteellisia pakolaislausunnossa 23.4.2013
Savon Sanomat: Pieksämäeltä jyrkkä pakolaislausunto: "Alkoholismia ja perheväkivaltaa" 16.4.2013
Lausunto valtuustoaloitteeseen Kv 65§ 6.11.2012
Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta
Pieksämäen kaupunginvaltuustossa virisi tiistaina kiivas pakolaiskeskustelu. Valtuutettujen ärsytyskynnyksen ylitti virkamiestyöryhmän lausunto, jolla Pieksämäen kaupunki perusteli kielteistä kantaansa pakolaisten vastaanottoon.
Lausuntoja pakolaisten aiheuttamista häiriöistä moitittiin useissa puheenvuoroissa asiattomiksi.
– Se on suomeksi sanottuna niin rasistinen kannanotto, että jossain toisessa yhteiskunnassa se tietäisi kirjoittajalle työpaikan vaihtoa, hermostui Mikko Laakso (kok.).

tiistai 19. maaliskuuta 2013
Yle: Lisää pakolaisia Ylä-Savoon odotetaan
Yle Savo: Lisää pakolaisia Ylä-Savoon odotetaan 19.3.2013
Maahanmuuttovirastossa on jo lista uusista Ylä-Savoon tulossa olevista afgaanipakolaisista.
Kuntien päätöksiä uusista pakolaisista Ylä-Savoon odotetaan.
Maahanmuuttovirastosta on jo tullut noin 40 henkilön lista afgaanipakolaisista, joita aiotaan sijoittaa Ylä-Savoon, sanoo Pohjois-Savon ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson. Hänen mukaansa pakolaisten tuloajankohta on todennäköisesti loppuvuodesta.

12.01
Avainsanat:
Afganistan,
Iisalmi,
kiintiöpakolaiset,
Lapinlahti,
Lisbeth Mattson,
Maahanmuuttovirasto,
Sonkajärvi
torstai 26. heinäkuuta 2012
Iisalmen Sanomat: Afgaanipakolaisia on tulossa Ylä-Savoon
Iisalmen Sanomat: Afgaanipakolaisia on tulossa Ylä-Savoon 26.7.2012
Iisalmen sanomat, mielipide: Pakolaisista 30.7.2012
Ylä-Savoon on tulossa 44 hengen ryhmä afgaanipakolaisia vuodenvaihteen tienoilla. Valtaosa ryhmän jäsenistä on leskeksi jääneitä äitejä lapsineen.
Pakolaiset odottavat sijoituspäätöstä parhaillaan Iranissa. Osa heistä asuu pakolaisleireillä ja osa kaupunkimajoituksessa.
Pakolaiset ovat Ely-keskuksen maahanmuuttopäällikön Lisbeth Mattssonin mukaan jatkuvan karkotusuhan alla, elävät hyvin köyhissä olosuhteissa ja heillä ei ole mahdollisuuksia palata kotimaahansa.

tiistai 21. helmikuuta 2012
Iisalmen Sanomat: Kiintiöpakolainen kaipaa vastaanottavaista kuntaa
Iisalmen Sanomat: Kiintiöpakolainen kaipaa vastaanottavaista kuntaa 21.2.2012
Viime vuoden maaliskuussa Ylä-Savossa avattu kiintiöpakolaiskeskustelu saattaa edetä kevään aikana päätöksentekovaiheeseen.
Iisalmen kaupunginvaltuustolle pidettiin maanantaina tilaisuus, jossa kuultiin esimerkiksi jo kiintiöpakolaisia ottaneen kunnan kokemuksia uusista asukkaista.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011
YLE: Kunnat välttelevät kiintiöpakolaisia
YLE Uutiset: Kunnat välttelevät kiintiöpakolaisia 9.11.2011
Suomeen hyväksyttyjen niin sanottujen kiintiöpakolaisten vastaanotto kangertelee. Syynä on se, että kunnat eivät suostu ottamaan pakolaisia vastaan. Tällä hetkellä pakolaisleireillä odottaa jo nelisensataa pakolaista, joista osa on hyväksytty Suomeen jo vuosia sitten.
Eduskunta on jo kymmenen vuoden ajan päättänyt ottaa Suomeen vuosittain 750 kiintiöpakolaista. Otettavat pakolaiset valitaan paikan päällä pakolaisleireillä, joilta valitut siirretään suoraan vastaanottavaan suomalaiskuntaan.

tiistai 13. syyskuuta 2011
YLE: Afgaanimiehen käännytyspäätös etenee tällä viikolla
YLE Etelä-Savo: Afgaanimiehen käännytyspäätös etenee tällä viikolla 13.9.2011
Itä-Savo: Seurakunta antaa suojan afgaaninuorukaiselle 8.9.2011
Savonlinna-Säämingin seurakunnassa työskennelleen afganistanilaismiehen kännytyspäätös voi ratketa jo tällä viikolla. Mies odottaa tällä hetkellä mahdollista käännytyspäätöstä helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa.
Afgaanimiehen turvapaikkahakemus hylättiin aiemmin. Nyt Savonlinna-Säämingin seurakunta pyrkii takaamaan miehen maassapysymisen tarjoamalla hänelle työpaikkaa. Turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo Maahanmuuttovirastosta sanoo, ettei pelkkä työpaikka takaa yksittäisen ulkomaalaisen maassaoloa. Erilaisten kriteerien tulee täyttyä työpaikasta huolimatta.

9.36
Avainsanat:
Afganistan,
Esko Repo,
kirkko,
käännytys,
Lisbeth Mattson,
Savonlinna,
turvapaikanhakijat,
Wahed Barackzay,
xxx
maanantai 12. syyskuuta 2011
Savon Sanomat: Ei meidän maille
Savon Sanomat, kolumni: Kari Angeria: Ei meidän maille 12.9.2011
Ylä-Savon kuntapäättäjille heitettiin haaste viime kesäkuussa. Pohjois-Savon ely-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson pyysi kuntia ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia.
Mattssonin seminaarin osallistuneet kuntapäättäjät kiemurtelivat tuoleillaan. Hankalia ovat nämä kysymykset, totesi eräs kiuruvetinen valtuutettu.
Asiaa luvattiin selvittää, kuten yleensä tehdään, jos jokin asia halutaan haudata.

perjantai 26. elokuuta 2011
Savon Sanomat: Kunnat varautuneet heikosti kotouttamislakiin
Savon Sanomat: Kunnat varautuneet heikosti kotouttamislakiin 26.8.2011
Osa kunnista on varautunut heikosti kotouttamislain muutokseen, maahanmuuttoviranomaiset arvioivat.
Lakimuutos tuo kunnille uusia velvoitteita. Uuden lain mukaan kunnan on järjestettävä kotouttamispalvelut kaikille maahanmuuttajille, jotka saavat toimeentulotukea ja ovat oleskelleet Suomessa alle kolme vuotta.
Muutoksiin reagoivat hitaasti erityisesti pienet kunnat, joissa on maahanmuuttotyöstä entuudestaan vähän kokemusta.

torstai 16. kesäkuuta 2011
Iisalmen Sanomat: Ylä-Savo pohtii kiintiöpakolaisten ottamista
Iisalmen Sanomat: Ylä-Savo pohtii kiintiöpakolaisten ottamista 16.6.2011
- Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopkin on maahanmuuttaja, lohkaisee Lisbeth Mattson.
Pohjois-Savon Ely-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Mattson vieraili Iisalmen kulttuurikeskuksella keskiviikkona kertomassa yläsavolaisille päättäjille maahanmuutosta. Hän keskittyi erityisesti kuntien mahdollisuuteen ottaa vastaan kotoutettavia kiintiöpakolaisia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)