Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johanna Suurpää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johanna Suurpää. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. joulukuuta 2010

YLE: Kouros: Siirtolaisparlamentista olisi etua myös maahanmuuttokriitikoille

YLE Taustapeili: Kouros: Siirtolaisparlamentista olisi etua myös maahanmuuttokriitikoille 9.12.2010
(audio, 28:49 min)

Maahanmuuttajien äänitorveksi aiotun Siirtolaisparlamentin suunnittelu jatkuu. Hankkeelle riittää myös vastustajia, mutta idean isä, päätoimittaja Alexis Kouros uskoo, että Siirtolaisparlamentista olisi etua jopa maahanmuuttokriittisille. /Taustapeili 9.12.2010

Alunperin tavoitteena oli järjestää Siirtolaisparlamentin ensimmäiset vaalit jo kevään eduskuntavaalien kyljessä. Ne aiotaan järjestää sähköisesti ja niiden järjestämiseen liittyy kuitenkin vielä useampi auki oleva kysymys. Samaten Siirtolaisparlamentin rahoitus on vielä täysin auki. Alexis Kouros sanookin, että vaalien lykkäytyminen kesälle tai ensi syksyyn ei ole kohtalonkysymys.

Käytännössä kyse on kansalaisjärjestöstä, joka kokoaisi eri ikäiset ja –taustaiset siirtolaiset puhumaan asioista yhdessä.

Kouros haluaa parlamentin yhteydessä puhua nimenomaan siirtolaisista, hän katsoo että sana ”maahanmuuttaja” antaa väärän kuvan.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Keskisuomalainen: Mölyt pidetty mahassa

Keskisuomalainen: Mölyt pidetty mahassa 6.9.2010

Rasistisia vihapuheita ei möläytellä ilmoille kuntien valtuustoissa. Niiden torjumiseen varauduttiin viime kuntavaalien jälkeen.

Mahdollisia vihaa lietsovia puheita ja kiihotusta kansanryhmää kohtaan ei ole kuultu Suomen kunnanvaltuustoissa. Sitä pelättiin viime kunnallisvaalien jälkeen, jolloin oikeusministeriötä myöten pidettiin tarpeellisena järjestää kuntien luottamushenkilöille rasismin torjuntakoulutusta.

torstai 6. toukokuuta 2010

HS: Eva Biaudet uudeksi vähemmistövaltuutetuksi

Helsingin Sanomat/STT: Eva Biaudet uudeksi vähemmistövaltuutetuksi 6.5.2010
YLE Uutiset: Eva Biaudet vähemmistövaltuutetuksi
Sisäasiainministeriön tiedote: Eva Biaudet nimitettiin vähemmistövaltuutetuksi
Svenska YLE: Biaudet blir minoritetsombudsman

RKP:n entinen ministeri ja kansanedustaja Eva Biaudet on valittu vähemmistövaltuutetuksi.

Valtioneuvosto nimitti Biaudet'n torstaina tehtävään viiden vuoden määräajaksi. Biaudet'n nimitys herätti jonkin verran julkista keskustelua, koska hänelle myönnettiin erivapaus tehtävään vaadittavasta ylemmästä korkeakoulututkinnosta. Biaudet'n oikeustieteen opinnot jäivät aikanaan kesken.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

YLE: Yhteydenotot vähemmistövaltuutetulle lisääntyivät

YLE Uutiset: Yhteydenotot vähemmistövaltuutetulle lisääntyivät 7.4.2010
Vähemmistövaltuutetun tiedote: Haasteena syrjinnän tunnistaminen - neuvontaa ja osaamista alueellisiin palvelupisteisiin
Vähemmistövaltuutetun vuosikertomus 2009 (pdf)

Yhteydenotot vähemmistövaltuutetulle lisääntyivät vuonna 2009 kolmanneksella. Lähes puolet, eli 49 prosenttia, yhteydenotoista käsitteli syrjintää.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään julkaisemasta vuosikertomuksesta 2009 käy ilmi, että yhteydenottoja kirjattiin viime vuonna 921 tapausta, mikä on noin 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Yhteydenotoista noin seitsemän prosenttia, eli 64 tapausta liittyi ihmiskauppaan.

Vähemmistövaltuutettu pyrkii laajentamaan valtakunnallista toimintaansa ja sen vaikuttavuutta, ja käynnisti vuoden 2009 lopulla EU-rahoitteisen hankkeen, jonka avulla kokeillaan erilaisia neuvontapalvelujen malleja ja luodaan pohjaa syrjinnän vastaisen neuvonnan järjestämiselle. Kokeilu käynnistyi Turussa, Tampereella ja Kotkassa.

torstai 11. helmikuuta 2010

Oikeusministeriö: Johanna Suurpää oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajaksi

Oikeusministeriö: Johanna Suurpää oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajaksi 11.2.2010

Valtioneuvosto nimitti tänään oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajaksi oikeustieteen kandidaatti, vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään 1. maaliskuuta lukien viiden vuoden määräajaksi.

Johanna Suurpää on toiminut joulukuusta 2007 lähtien vähemmistövaltuutettuna. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkönä ja lainsäädäntöneuvoksena ulkoasiainministeriössä.

Demokratia- ja kieliasioiden yksikkö perustettiin oikeusministeriöön tämän vuoden alusta. Yksikkö huolehtii kansalaisvaikuttamiseen, vaalien järjestämiseen ja kehittämiseen, puoluelakiin sekä kieliasioihin liittyvistä tehtävistä.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Keskisuomalainen: Lisää vihjeitä

Keskisuomalainen: Lisää vihjeitä 3.2.2010

Taustaa:
Kaleva: Nettiaktivisti käräytettiin poliisille aiheetta 27.9.2009

Nuorten suosiman Irc-gallerian sivuille tulee linkki, joka johtaa poliisin vihjepalveluun.

Sisäministeriössä valmisteltu poliisin nettivihjejärjestelmä otetaan käyttöön maaliskuussa. Blue button -työnimellä kulkevan järjestelmän avulla on tarkoitus puuttua ainakin netissä tapahtuvaan väkivallalla uhkailuun ja rasistisiin herjauksiin.

Poliisin tavoitteena on, että palveluntarjoajat ottaisivat vihjepalveluun johtavan linkin sivuilleen.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

HS: Ulkomaisten marjanpoimijoiden matkakulut kutsujan maksettaviksi

Helsingin Sanomat: Ulkomaisten marjanpoimijoiden matkakulut kutsujan maksettaviksi 20.1.2010

Marjanpoimijoita Suomeen kutsuvien yritysten täytyy tänä vuonna ensi kertaa maksaa myös poimijoiden kulut kuten matkaliput. Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on tehnyt asiasta suosituksen, ja ulkoministeriö on ottanut sen osaksi marjanpoimintayrityksille ja edustustoille lähetettävää viisumiohjeistusta.

"Vakavaraisen kutsujayrityksen on pystyttävä kattamaan poimijan matkasta, majoituksesta ja työvälineistä koituvat kustannukset siten, että poimija ei jää Suomessa työskentelyn jälkeen tappiolle", sanotaan juuri julkaistussa ohjeessa.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Voima/Suvi Auvinen: Tuntemattoman pelko

Voima/Suvi Auvinen: Tuntemattoman pelko 19.1.2010

Helsingissä osoitetaan mieltä rasismia ja viharikoksia vastaan. Poliisin tilastojen mukaan viharikokset lisääntyvät – ja moni tapaus jää raportoimatta. Mistä on kyse? Suvi Auvinen haastatteli tutkija Mikko Jorosta.

Myönnetään se: rasismi on jälleen nousussa Euroopassa, eikä Suomi suinkaan ole säästynyt ilmiöltä. Internetin keskustelupalstat pursuavat vihamielisiä kommentteja maahanmuuttajista. Pääministeri muiden joukossa syyttää Sellon ampumisista liian löyhää maahanmuuttopolitiikkaa eikä suinkaan ihmisten henkilökohtaisia tragedioita. Puoluepolitiikassa suurin voittaja on se puolue, joka avoimesti julistaa monikulttuurisuuden rappeuttavan peruspalvelujärjestelmämme. Mutta mikä tekee ihmisestä rasistin?

torstai 14. tammikuuta 2010

YLE: Vähemmistövaltuutettu: Ikähuijaus ei olekaan yleistä turvapaikanhaussa

YLE Uutiset: Vähemmistövaltuutettu: Ikähuijaus ei olekaan yleistä turvapaikanhaussa 14.1.2010

päätöksissä (pdf)

Iän väärin ilmoittaminen ei ole turvapaikanhaussa niin yleistä kuin on luultu, väittää vähemmistövaltuutettu. Lasten turvapaikkamenettelyä selvittäneen Johanna Suurpään mielestä ikätestien tekeminen tulisikin harkita Suomessa uudelleen.

Selvityksessä julkaistaan ensi kertaa tilastotietoa Suomessa hakijoille tehdyistä iänmäärityksistä. Aineiston perusteella saatu tieto ei tue olettamaa, että alaikäisten turvapaikkahaussa iän ilmoittaminen väärin olisi hyvin yleistä.

Toisaalta Helsingin ulkomaalaispoliisin mukaan heidän selvityksissään yli puolet testatuista on osoittautunut täysi-ikäisiksi.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Pod.fi: Vähemmistövaltuutettu vaatii Yleisradiota kohtelemaan uskontoja tasapuolisesti

Pod.fi: Vähemmistövaltuutettu vaatii Yleisradiota kohtelemaan uskontoja tasapuolisesti 18.12.2009

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mukaan Yleisradion tulisi kohdella hartausohjelmissaan uskontoja tasapuolisesti. Nykyisin Yleisradio lähettää ainoastaan kristillisten kirkkojen hartauksia. Suurpään mukaan tilannetta on vaikea ymmärtää.

-YLEn pitäisi joko luopua hartausohjelmien lähettämisestä kokonaan tai antaa myös muiden uskontojen edustajille ohjelma-aikaa, Suurpää sanoo. Vähemmistövaltuutettu uskoo, että hartauksilla olisi myönteisiä vaikutuksia myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta.

maanantai 7. joulukuuta 2009

YLE: Asiointikortista apua passittomalle turvapaikanhakijalle

YLE Uutiset: Asiointikortista apua passittomalle turvapaikanhakijalle 7.12.2009

Sisäministeriö valmistelee ulkomaalaisten asiointikorttia passittomille pakolaisille. Kortti helpottaisi muun muassa pankkitilin avaamista. Asiointikortti pyritään ottamaan käyttöön ensi vuoden aikana.

Suurin osa vastaanottokeskuksien turvapaikanhakijoista saa kuukausittain käteensä noin 300 euron suuruisen toimeentulotuen. Pankkitilin puuttuessa irtorahaa piilotellaan tai kuljetetaan mukana näpistysten pelossa.

Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen sanoo, että käteisen säilyttämiseen liittyy useita hankaluuksia. Vuoden aikana rahoja on kadonnut muutamia kertoja.

torstai 19. marraskuuta 2009

Vihreä Lanka: Vähemmistövaltuutettu vierailee tänään Hommafoorumilla

Vihreä Lanka: Vähemmistövaltuutettu vierailee tänään Hommafoorumilla 20.11.2009

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää vierailee Hommafoorumin tentissä. Niin sanottu Hommatentti alkaa tänään torstaina kello 13.00 ja kestää varttia vaille kolmeen.

Keskustelunaiheina tentissä ovat muun muassa nettirasismi Suomessa, lainsäädäntö ja oikeudelliset kysymykset sekä etnisten suhteiden tulevaisuudennäkymät.

Hommatenteissä ovat aiemmin vierailleet muun muassa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto, vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi ja europarlamentaarikko Sari Essayah.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Pro Toimihenkilöliitto: Syrjintä jakaa luokkiin

Syrjintä jakaa luokkiin
Rayn taistelu
Pääkirjoitus: Kenelle ovet aukeavat

Syrjintä jakaa luokkiin

Posti palkkasi maahanmuuttajia jo paljon ennen kuin työperäisestä maahanmuutosta osattiin edes puhua. Nykyään Itellassa työskentelee yli 60:n eri kansallisuuden edustajaa. Maahanmuuttajuudesta ei enää tehdä numeroa.

Kielten kirjosta on hyötyä. Melkein kaikille uusille tuljoille löytyy omankielinen perehdyttäjä, ja suomea tarvitsee osata vain auttavasti. Itella on edelläkävijä.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää uskoo, että tulevaisuudessa monietninen työntekijäkunta on valtti lähes kaikilla aloilla. Siihen pitäisi vain totuttautua.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kymen Sanomat: Laiskat ylläpitäjät eivät poista rasismia keskustelupalstoilta

Kymen Sanomat/STT: Laiskat ylläpitäjät eivät poista rasismia keskustelupalstoilta
11.10.2009

Nettisivuston valvojien rikosvastuu on tulkinnanvarainen

Rasismi rehottaa internetin keskustelupalstoilla. Vähemmistövaltuutetun toimistoon tulee ilmoituksia rasistisesta materiaalista viikoittain, mutta tapaukset johtavat vain harvoin poliisin esitutkintaan.

Syynä rasistisen kirjoittelun yleisyyteen on se, että sivustojen ylläpitäjien rikosoikeudellinen vastuu on tulkinnanvarainen. Useilta keskustelupalstoilta löytyy rasistista materiaalia, koska ylläpitäjät eivät poista viestejä.

tiistai 6. lokakuuta 2009

YLE: Vähemmistövaltuutettu: Lievempi ulkomaalaislaki toisi Suomeen mummotulvan

YLE Uutiset: Vähemmistövaltuutettu: Lievempi ulkomaalaislaki toisi Suomeen mummotulvan 6.10.2009

Vähemmistövaltuutetun mukaan ulkomaalaislain perhekäsityksen lieventäminen siten, että myös Suomessa asuvan henkilön vanhemmat laskettaisiin hänen perheenjäsenekseen, lisäisi iäkkäiden ihmisten maahanmuuttoa etenkin Venäjältä.

maanantai 5. lokakuuta 2009

HS: Johanna Suurpää: Maahanmuuton käsittelyyn suvaitsevaisuutta puolin ja toisin

HS: Johanna Suurpää: Maahanmuuton käsittelyyn suvaitsevaisuutta puolin ja toisin

Norsuradio: Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen toimittaja Esa Mäkinen ja professori Timo Vihavainen keskustelevat maahanmuuton ongelmista ja länsimaiden tuhosta. (mp3)

Minna Sirnön blogi: Uskonto = ihmiset, jotka toimivat uskonnon nimissä?

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää katsoo, että maahanmuutosta pitää voida käydä avointa keskustelua, jossa suvaitaan erilaisia näkemyksiä puolin ja toisin.

"On selvää, että kotouttamisessa on ongelmia, eikä se palvele kenenkään intressejä, jos niitä ei tuoda esiin. Raja menee lainsäädännössä siinä, että keskustelu ei saa olla leimaavaa. Niiden ihmisten, joilla on jo valmiiksi vaikeaa, tilanne ei saa mennä vielä vaikeammaksi", Suurpää sanoo.

Suurpää kommentoi Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavaisen maahanmuutosta esittämiä Helsingin Sanomien pyynnöstä. HS pyysi kommentteja neljältä maahanmuuttokeskustelussa profiloituneelta vaikuttajalta.

maanantai 21. syyskuuta 2009

ENAR-Finland: Racism in Finland 2008


ENAR-Finland:
Percy Mashaire and Jonna Roos: Shadow report 2008 - Racism in Finland
(pdf)

This report covers the time period from January 1st to December 31st 2008. One significant development towards the end of 2008 was a notable rise in anti-immigrant/refugee sentiments (particularly on the internet), which coincided with the rise in popularity of Timo Soini’s True Finns party, an anti-EU and anti-immigrant xenophobic outfit, which in 2007 doubled its share of the popular vote from 2003, and increased its shared of seats in parliament from three to five seats. Closely related was also the rising popularity of Jussi Hala-aho, a strident critic of immigration and multiculturalism, who secured close to 3 000 votes during the 2008 municipal elections. Halla-aho contested the elections as a nonparty member of the True Finns Party, and belongs to Suomi Sisu, a rightwing nationalist organization. He is currently facing charges of blasphemy (against Islam) and ethnic incitement to hatred against the Somali community.
[...]

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

HS: Romaniyhdyshenkilöt puuttuvat yhä romanien muuttoihin


Helsingin Sanomat:
Romaniyhdyshenkilöt puuttuvat yhä romanien muuttoihin
Ei virallinen järjestelmä
9.9.2009


Romaniyhdyshenkilöiden toiminta herättää arvostelua. Romanien puolestapuhujiksi tarkoitetut yhdyshenkilöt ovat muun muassa puuttuneet romanien asuntohakemuksiin tavalla, joka voi vähemmistövaltuutetun kokemuksen mukaan johtaa jopa asuntosyrjintään.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää sanoo, että ilmiötä on havaittu eri paikkakunnilla.

Vähemmistövaltuutetun toimistolle on kuluneena kesänä tullut useita yhteydenottoja romaneilta, joiden muuttoon romaniyhdyshenkilöt ovat puuttuneet.

"Kun romanit ottavat meihin yhteyttä asuntosyrjintätapauksissa, kyse on joskus myös väistämisvelvollisuudesta tai romanien omista muuttolupakäytännöistä."

Romanien muuttoihin voivat vaikuttaa myös yhteisön sisäinen väistämis- ja välttämisvelvollisuus, jolloin riidoissa olevien sukujen jäsenten on väistettävä toisen suvun jäseniä.

Yhdyshenkilöt – itsekin romaneja – ovat kuitenkin saattaneet esittää muitakin syitä, kuten sen, ettei paikkakunnalle haluta enempää romaneja.

Yhdyshenkilöiden lausunnoista ovat joutuneet kärsimään muun muassa Tanja Palmroth ja Kyösti Grönfors. Heidän viisihenkisen perheensä piti muuttaa toiseen kaupunkiin, jotta kuulovammainen poika pääsisi sopivaan kouluun.

Kaupungin asunto oli valmiina, ja Palmrothilla opiskelupaikka.

Suunnitelmat kariutuivat, sillä paikallinen romaniyhdyshenkilö ilmoitti, ettei perheen ole suotavaa muuttaa.

Pariskunta ei voi ymmärtää tilannetta. Palmrothin mukaan jokainen romani tietää, milloin kyse on sukuriidoista ja väistämisvelvollisuudesta, mutta hänen mukaansa nyt ei ole kyse siitä.

Pariskunta paheksuu erityisesti sitä, että lapsi joutuu nyt sijaiskärsijäksi.

"Romanikulttuurissa on aina pidetty lasten puolta. Siihen kuuluu myös toisen kunnioittaminen", Grönfors sanoo.

"Emme tarvitse erikoiskohtelua, vaan meille riittää Suomen perustuslaki."

Kun romaniperhe on muuttamassa toiselle paikkakunnalle, kunnan asuntotoimistosta otetaan herkästi yhteyttä romaniyhdyshenkilöön ja kysytään, miten muuttoon tulisi suhtautua.

"Se ei ole hyvä käytäntö", vähemmistövaltuutettu Suurpää sanoo.

"Asia on ongelmallinen kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Suomen perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus valita asuinpaikkansa, eikä kunnan virkamiesten pidä kertoa muuttoaikeista kolmannelle osapuolelle."

Ylitarkastaja Sarita Friman-Korpela sisäministeriön alaisesta Romaniasiain neuvottelukunnasta sanoo, että yhdyshenkilöiden toiminnasta on keskusteltu paljon.

Hän ei usko, että muutto-ongelmat ovat lisääntyneet, vaan että niitä tulee ilmi entistä useammin.

"He, jotka kokevat sen epäoikeudenmukaiseksi, ottavat herkemmin yhteyttä. Se on minusta ihan hyvä."

Myös

Romaniasiain neuvottelukunnassa ollaan selvästi sillä kannalla, että kaikilla on vapaa muutto-oikeus haluamalleen paikkakunnalle.

Tietokulma

- Romaniyhdyshenkilöiden verkosto ei ole virallinen järjestelmä, eikä heidän määräänsä tiedetä.

- Yhdyshenkilö toimii kuntien viranomaisten ja romanivähemmistöön kuuluvien välillä.

- Yhdyshenkilöitä on yksittäisissä kunnissa ja kaupungeissa usein vapaaehtoispohjalta.

- Yhdyshenkilö auttaa romaneja hoitamaan asunto-, työllisyys- ja koulutuskysymyksiään sekä järjestää tiedotustilaisuuksia romanikulttuurista.

- Romaniasiain neuvottelukunta toimii romanien ja viranomaisten virallisena yhteistyöelimenä.

- Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

- Puolet neuvottelukunnan jäsenistä edustaa romaniväestöä ja muut valtion keskushallintoa.

tiistai 8. syyskuuta 2009

HS: Halla-aho tuomittiin sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta


Käräjäoikeuden tuomiokirjelmä
8.9.2009

Helsingin Sanomat/STT:
Oikeus antaa tänään tuomion Halla-ahon nettikirjoituksesta

Halla-aho tuomittiin sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta
(12:03)
Halla-aho aikoo valittaa oikeuden päätöksestä (12:27)
Tutkija: Halla-ahon tuomio rajatapaus
(17:36)
Halla-aho tähtää ensi vaaleissa eduskuntaan
(21:42)

Ilta-Sanomat:
Halla-aholle sakkotuomio
(11:56)
Soini moittii vihreiden naisjärjestöä
(15:18)
"Halla-ahon tuomio rajatapaus"
(17:18)

Uusi Suomi:
Oikeus antaa tuomionsa Halla-ahon nettikirjoituksesta
(11:19)
Halla-aho-ratkaisu aivan kohta
(11:46)
Halla-aholle sakot!
(11:57)
Oikeus: Halla-aholle tuomio uskonrauhan rikkomisesta (12:16)
Syy tuomioon: ”Halla-ahon perustelut näennäiset”
(12:30)
Oikeus Halla-ahon somaliväitteistä: ”Satiiria”
(12:52)
Halla-aho valittaa hoviin (13:48)
Soini moittii Vihreiden Naisten Halla-aho-hyökkäystä
(15:18)
Soini kiukustui Vihreille Naisille
(15:35)
”Halla-ahon tuomiosta herää kysymys”
Halla-aho haukkui Suomen: ”Herkkähipiäisiä varjellaan”
(9.9.)

YLE Uutiset:
Halla-aholle tuomio uskonrauhan rikkomisesta
(12:02)
Soini: Halla-ahon tuomio leimaa perussuomalaisia (15:15)
Oikeusoppinut: Vähemmistöjen rankkakin kritiikki sallittua (16:36)
TV-uutiset 20:30 (video, 15:30-18:00, Jorma Kalske, Johanna Suurpää)

MTV3:
Oikeus: Halla-aholle sakkoja uskonrauhan rikkomisesta (12:02)
Halla-aho aikoo valittaa tuomiostaan (13:43)
Halla-ahon blogista sakkotuomio (video, Jorma Kalske)


Vihreä Lanka:
Halla-aho sai sakot uskonrauhan rikkomisesta
(12:10)
Laura J. Rantanen: Järjetön tuomio (15:16)

Iltalehti:
Sakkotuomio!
(12:14)

Aamulehti:
Halla-aholle tuomio uskonrauhan rikkomisesta (12:24)

HBL:
Halla-aho fick 330 euro i böter (12:24)

Radio Vega:
Inslag: Dan Frände kommenterar Halla-aho domen
(radio, 16:36)
Inslag: Halla-aho dömdes (radio, 16:42)

TV-Nytt:
Halla-aho dömdes för brott mot trosfrid
(video, Jorma Kalske, Yrsa Nyman)

YLE Puhe:
Timo Soini kommentoi Jussi Halla-ahon saamaa tuomiota (radio, 21:30-30:45, Päivi Tiilikka)

YLE Radio Suomi:
Päivän peili ja sää (radio, 7:10-9:55, Jorma Kalske, Johanna Suurpää)
Taustapeilin Pyöreä pöytä (radio, 13:15-20:45, Pauli Aalto-Setälä, Kaarina Hazard, Rakel Liekki, Ruben Stiller)

Nelonen:
Halla-aholle sakkoja uskonrauhan rikkomisesta (12:50)
Syyttäjä ihmettelee oikeuden tulkintoja Halla-ahon jutussa (video, Jorma Kalske)

Kansan Uutiset:
Halla-Aho tuomittiin sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta
(15:18)

YLE/Ajankohtainen kakkonen:
Vieraana tuomiolla oleva Halla-aho
(video, 11:15-22:30)
Jussi Halla-ahon tuomio. Mitä mieltä olet?
(keskustelu)

YLE A-tuubi:
Kansan tuomio Halla-aholle!
(video, katugallup)

The Voice:
Halla-Aho sai tuomionsa – Katso kuinka hän perustelee mielipiteitään! (video)

Suomen Kuvalehti:
Jussi Halla-aho ja Esko Kiesi: Väärä tyyppi, väärä mielipide


Sananvapauden puolesta ry:
Julkilausuma Jussi Halla-ahon tuomiosta


Vapaa-ajattelijain liitto ry:
Jumalanpilkkalaki kumottava


Electronic Frontier Finland ry (Effi):
Logiikalla ja järkiperusteilla ei ole merkitystä

MTV3: "Halla-ahon tuomio kyseenalainen" (video, Mikael Storsjö)

Helsingin Sanomat
Oikeus antaa tänään tuomion Halla-ahon nettikirjoituksesta

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään ratkaisunsa kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahoa (ps) koskevassa rikosjutussa. Halla-aho on kiistänyt häntä vastaan nostetut syytteet uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Syyttäjän mukaan Halla-aho yhdisti vuosi sitten kesällä julkaistussa blogikirjoituksessa islamin pedofiliaan. Lisäksi hän väitti, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen olisi yhden kansanryhmän kansallinen tai ehkä jopa geneettinen erityispiirre.

Halla-ahon mukaan kirjoituksessa olleita lausumia ei ole esitetty loukkaamis- eikä kiihottamistarkoituksessa. Hänen mukaansa kirjoituksen tarkoituksena oli keskustella siitä, että erilaiset ihmisryhmät nauttivat erilaista suojelua tiedotusvälineissä ja viranomaisten keskuudessa.
___________________________________

Ilta-Sanomat
Halla-aholle sakkotuomio


Blogikirjoitustensa vuoksi käräjille joutunut kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (per/sit.) on tuomittu 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta. Sakkoa kertyy yhteensä 330 euroa.

Jussi Halla-ahoa syytettiin Helsingin käräjäoikeudessa elokuun lopulla käynnistyneessä oikeudenkäynnissä uskonrauhan rikkomisesta ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen nostamien syytteiden taustalla on kaksi Halla-ahon blogikirjoituksessaan runsasn vuosi sitten esittämää lausuntoa, joiden Kalske katsoi rikkoneen lakia.

Yhdessä lausunnossaan Helsingin kaupunginvaaltuustoon viime vaaleissa perustuslaillisten listoilta sitoutumattomana valittu Halla-aho kytki islamin uskon pedofiliaan. Toisessa kirjoituksessa Halla-aho epäili, että verovaroilla loisiminen on ehkä somalien geneettinen erityispiirre.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän nostamaa syytettä käräjäoikeudessa ajanut kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen katsoi oikeudenkäynnin alussa, että oikeuden tulisi harkita Halla-aholle jopa ehdollista vakeusrangaistusta. Tavallisesti sananvapausrikoksista on langetettu rangaistukseksi sakkoja.

Halla-aho vastasi syytteisiin ilman asianajaa. Halla-aho kiisti syytteet ja katsoi syyttäjän ymmärtäneen kirjoitukset väärin ja nostaneen ne irti asiayhteydestään.

Halla-aho sanoi halunneensa käsitellä blogikirjoituksessaan sarkastiseen sävyyn sananvapautta ja sitä, että viranomaiset ja viestimet asettavat ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Islamin uskon ja somalit Halla-aho sanoi nostaneensa esiin vain havainnollistavina esimerkkein.

____________________________

Iltalehti
Sakkotuomio!

Jussi Halla-Aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta.

Helsingin käräjäoikeus langetti miehelle 30 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaksi yhteensä 330 euroa. Sen sijaan oikeus hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Syytteet liittyivät miehen blogikirjoitukseen, jossa hän yhdisti islamin pedofiliaan ja kertoi ohikulkijoiden ryöstelyn ja verovaroilla loisimisen olevan somalien kansallinen, suorastaan geneettinen erityispiirre.

Oikeus velvoitti Halla-Ahon poistamaan loukkaavat kohdat tekstistä.

Halla-aho kertoi aiemmin parodioineensa sanomalehti Kalevan pääkirjoitusta, jossa esitettiin yleistävä väittämä suomalaisista humalaisina tappajina.

- Halusin osoittaa, että suomalaisista on luvallista esittää loukkaavia väitteitä, mutta muista kansanryhmistä ei. Eri ihmisryhmiä kohdellaan epätasavertaisesti.

_____________________________________

Uusi Suomi
Syy tuomioon: ”Halla-ahon perustelut näennäiset”

Perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon valittu Jussi Halla-aho (sit.) on saanut tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoon eli sakon koko on 330 euroa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Halla-aho ”oli laatinut ja internetissä toimittanut yleisön saataville kirjoituksen, jossa islam ja sen pyhät instituutiot yhdistettiin pedofiliaan ja jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre”.

Käräjäoikeus perustelee Halla-ahon sakkoa siten, ettei perustuslain suojaama sananvapaus ole rajoittamaton.

Käräjäoikeuden mukaan Halla-ahon väitteet on muotoiltu siten, että ne yleistävät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös uskontokuntaa.

Oikeuden päätöksen mukaan Halla-ahon tarkoituksellisesti käyttämä pedofilia-termi ”omaa poikkeuksellisen voimakkaan kielteisen arvolatauksen. Jo Halla-ahon valitsema sanamuoto on näin ollen omiaan halventamaan hänen kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.

Käräjäoikeuden mukaan uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida keskustella samoilla totuusarvoilla kuin esimerkiksi luonnontieteistä. ”Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.

Oikeuden mukaan filosofian tohtori Halla-aho on epäilemättä ymmärtänyt, mihin ”pyhien instituutioiden riitauttaminen” johtaa.

Halla-ahon perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät loogisilta”, tuomiossa perustellaan.

Halla-aho ei saanut langettavaa tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mistä häntä myös syytettiin.

Halla-aho on kiistänyt syytteen.

Uusi Suomi
Oikeus Halla-ahon somaliväitteistä: ”Satiiria”

Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (sit.) ei saanut langettavaa tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mistä häntä myös syytettiin.

Syyte tuli blogitekstistä, jossa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan väitetään ohikulkijoiden ryöstelyn ja verovaroilla loisimisen olevan erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre.

Käräjäoikeus on hylännyt syytteen katsoen Halla-ahon väitteiden olevan satiiria.

Tuomiossa perustellaan, että Halla-aho on ilmoittanut, ettei hänen tarkoituksenaan ollut yleistää väitettä koskemaan kaikkia somaleita eikä esittele väitettään faktana.

"Kirjoituksesta ilmenee, että Halla-ahon väite on toteutettu satiirin keinoin viittaamalla sekä sanomalehden pääkirjoitukseen että siitä kantelun johdosta lausuneen Julkisen sanan neuvoston päätökseen. Väitettä ei ole esitetty totuutena eikä kirjoitusta voi siten myöskään tulkita", käräjäoikeus perustelee.

Käräjäoikeuden johtopäätös on, ettei Halla-ahon tarkoituksena ole solvata somalialaisia vaan "mainittu ihmisryhmä on valikoitunut hänen viranomaistoimintaan kohdistamansa kritiikin välineeksi lähinnä sattumaan verrattavista syistä".

perjantai 14. elokuuta 2009

YLE: Poliisille ohjeet maahanmuuttajanaisten oleskelulupien käsittelyyn


YLE Uutiset:
Poliisille ohjeet maahanmuuttajanaisten oleskelulupien käsittelyyn
14.8.2009


Poliisia aiotaan muistuttaa oikeudenmukaisista menettelytavoista maahanmuuttajanaisten oleskelulupahakemusten käsittelyssä. Ohjeissa muistutetaan muun muassa, että poliisin täytyy ottaa huomioon inhimilliset tekijät hakemuksen käsittelyssä, kun perheväkivallan takia eronnut nainen hakee oleskelulupaa.

Lain mukaan poliisi voi myöntää harkinnanvaraisen uuden oleskeluluvan naiselle, jonka maassaolo-oikeus perustuu avioliittoon suomalaisen kanssa. Epäselvyyksiä on kuitenkin siitä, mitä oleskeluluvan saamiseen vaaditaan.

Nykytilanteessa maahanmuuttajanaisten voi olla vaikea erota väkivaltaisesta puolisosta, jos oleskeluluvan peruste on avioliitto suomalaisen kanssa. Jos naisella ei ole lapsia tai hän ei ole ehtinyt löytää opiskelu- tai työpaikkaa Suomesta, niin naista voi odottaa oleskeluluvan epääminen.

Lupa myönnetään tapauskohtaisesti

Poliisi harkitsee tapauskohtaisesti, myönnetäänkö eroavalle maahanmuuttajanaiselle uutta oleskelulupaa, jos maassa olo on aiemmin sallittu vain avioliiton takia.

Laki antaa poliisille yleisluontoisia ohjeita harkintaan. Vähemmistövaltuutetun mukaan poliisipiirit tarvitsevat lisää ohjeita, jotta lakia sovellettaisiin yhdenmukaisesti. Sisäministeriö lähettää asiasta kirjeen poliisipiireihin lähiviikkoina.

- Tarkoitus on selvittää sitä, että inhimilliset tekijät tulee ottaa huomioon oleskeluluvan myöntämisessä tällaisissa tilanteissa, vaikka avioliitto on ollut aiemman oleskeluluvan peruste. Tällaisissa tilanteissa on kohtuutonta ajatella, että oikeus raukeaisi siihen, sanoo vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää.

Jatkossa poliisin tulisi esimerkiksi uskoa naisten väkivaltakokemuksia myös ilman lääkärintodistusta tai rikosilmoitusta. Poliisin mukaan inhimilliset seikat huomioidaan jo nyt.

- Ainakin Helsingin ulkomaalaispoliisissa me kiinnitämme erityistä huomiota siihen, että maahanmuuttajanaisten kokemuksia väkivallasta uskotaan. Naiset tulevat eri kulttuureista, joissa poliisille väkivallasta kertominen voi olla häpeällistä. Jokainen oleskelulupa harkitaan tapauskohtaisesti ja lain sallimissa puitteissa, kertoo komisario Heli Aaltonen Helsingin ulkomaalaispoliisista.