Ilta-Sanomat: Rasismimyrskyn keskelle joutunut Musta Barbaari: "Tekisin saman uudestaan" 31.7.2014
Rasismi- ja vihapuheista harmistunut Musta Barbaari seisoo tekojensa takana.
Musta Barbaari eli James Nikander aiheutti viime viikonloppuna kohun Oulun Qstock-festivaalilla rynnättyään Megadethin keikan aikana lavalle. Kyseessä oli räppärin kosto amerikkalaiselle hevibändille, jonka soitanta keskeytti Barbaarin oman keikan.
torstai 31. heinäkuuta 2014
MTV3: Jalaton kerjäämässä paahteessa - poliisi voimaton
MTV3: Jalaton kerjäämässä paahteessa - poliisi voimaton 31.7.2014
Järkyttynyt lukija otti yhteyttä MTV Uutisiin aamulla. Hän oli ollut liikkeellä Helsingin keskustassa, kun huomasi Kolmen Sepän patsaalla kerjäävän vanhuksen.
Vanhus istui lukijan mukaan kuumassa auringonpaahteessa. Vielä traagisemmaksi tilanteen teki se, että vanhukselta oli amputoitu jalat.

Iltalehti: Venäläiset eivät hylkää Suomen-lomaansa - rasismi voisi muuttaa kaiken
Iltalehti: Venäläiset eivät hylkää Suomen-lomaansa - rasismi voisi muuttaa kaiken 31.7.2014
Matkailijamäärissä ei ole tapahtunut dramaattista muutosta EU:n ja Venäjän kiristyneistä väleistä ja talouspakotteista huolimatta. Tänä vuonna yllettäneen vuoden 2012 tasolle matkailijamäärissä.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Yle: Osa ukrainalaispoimijoista ei uskalla palata kotiinsa
Yle: Osa ukrainalaispoimijoista ei uskalla palata kotiinsa 30.7.2014
Radio Kajaus: Ukrainalaispoimijat pohtivat turvapaikan hakemista Suomesta
Kainuun Sanomat: Ukrainalaispoimijat hakeneet turvapaikkaa
Varsinkin Itä-Ukrainan alueelta marjoja Suomeen poimimaan tulleet pohtivat turvapaikan hakemista joko Suomesta tai Venäjältä. Ensimmäiset hakemukset viranomaisille on jo jätetty, kertoo Radio Kajaus.

Talouselämä: IL: Törkeä rikosaalto levinnyt koko maahan - "Ulkomaalaisten osuus 80-90 prosenttia"
Talouselämä: IL: Törkeä rikosaalto levinnyt koko maahan - "Ulkomaalaisten osuus 80-90 prosenttia" 30.7.2014
Taskuvarkauksia tehtailevat kiertolaiset piinaavat nykyisin koko maata, kertoo Iltalehti.
Helsingissä tiukentunut valvonta on osasyy rikollisten kiertolaisten levittäytymiseen ympäri maata.
"Massat ovat lähteneet liikkeelle. Tästä on nyt tullut koko Suomen, ei vain pääkaupunkiseudun ongelma.", kertoo rikoskomisario Kari Pasanen Keskusrikospoliisista IL:lle.

Yle: Kotkan vastaanottokeskus Sammonkadulla on tyhjentynyt
Yle: Kotkan vastaanottokeskus Sammonkadulla on tyhjentynyt 30.7.2014
Turvapaikanhakijat on sijoitettu kevään ja kesän aikana neljään eri paikkaan Kotkassa – Kotkansaarelle, Karhuvuoreen, Koivulaan ja keskussairaalan läheisyyteen.
Kotkan vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijat ovat muuttaneet uusiin asuntoihin. Kotkan vastaanottokeskuksen johtaja Janne Autio kertoo, että Karhulassa Sammonkadulla sijaitseva huonokuntoinen vastaanottokeskus on jo käytännössä tyhjä, eikä sinne enää oteta uusia asukkaita.

Yle: Marjanvälittäjät yrittävät lieventää ristiriitoja marjametsissä
Yle: Marjanvälittäjät yrittävät lieventää ristiriitoja marjametsissä 30.7.2014
Yhä useampi ulkomaalaisten marjanpoimijoiden käytössä oleva auto on merkitty tunnistenumeroin. Tavoitteena on edistää paikallisten asukkaiden ja ulkomaalaisten marjanpoimijoiden rinnakkaiseloa.

tiistai 29. heinäkuuta 2014
Iltalehti: Kerjäläisnaisilta törkeä temppu vanhukselle Helsingin Narinkkatorilla
Iltalehti: Kerjäläisnaisilta törkeä temppu vanhukselle Helsingin Narinkkatorilla 29.7.2014
Ilta-Sanomat: Järkyttävä ilmiö Helsingissä - näin kerjäläiset iskevät avuttomiin uhreihinsa
Kerjäläisnaiset kävivät vanhuksen kimppuun viime viikonloppuna Helsingin keskustassa.

klo
13.57
Avainsanat:
Helsinki,
Jouni Niskanen,
kerjäläiset,
poliisi,
rikollisuus,
romanit,
ulkomaalaiset
Yle: Raumalla ollaan jo valmiina Syyrian pakolaisten tuloon
Yle: Raumalla ollaan jo valmiina Syyrian pakolaisten tuloon 29.7.2014
Svenska Yle: Krisen i Syrien får fler kommuner att öppna dörren för flyktingar
Ensimmäiset pakolaisryhmät Syyriasta saapuvat Suomeen muutaman viikon kuluttua. Monissa kunnissa, kuten Raumalla, otetaan vastaan ensi kertaa kiintiöpakolaisia.

13.31
Avainsanat:
Juho Suoramaa,
Kalle Myllymäki,
kiintiöpakolaiset,
Kristina Stenman,
Maahanmuuttovirasto,
Rauma,
Susanne Tengman,
Syyria
maanantai 28. heinäkuuta 2014
HS: Kansa suosisi suomalaista työnhaussa
Helsingin Sanomat: Kansa suosisi suomalaista työnhaussa 28.7.2014
Suomalaisista kuusi kymmenestä on sitä mieltä, että suomalaiset pitäisi asettaa työnhaussa etusijalle maahanmuuttajiin nähden, jos työpaikkoja on niukasti. Asia selviää HS:n teettämästä tutkimuksesta. Kolmannes on sitä mieltä, että suomalaisia ei saa suosia.

Svenska Yle: Rekonstruktionskirurgi av könsstympade kvinnor ökar
Svenska Yle: Rekonstruktionskirurgi av könsstympade kvinnor ökar 28.7.2014
Svenska Yle: "Jag är inte bitter över ingreppet"
Rekonstruktionskirurgi av könsstympade invandrarkvinnor har ökat i Finland, uppger Förbundet för mänskliga rättigheter. Det här speglar en attitydförändring.
Allt fler invandrarkvinnor som blivit könsstympade väljer att rekonstruera sitt underliv i Finland. Det här tyder på att invandrare förhåller sig allt negativare till kvinnlig könsstympning.

14.44
Avainsanat:
Ihmisoikeusliitto,
pahoinpitely,
rikollisuus,
Saido Mohamed,
Somalia,
Sudan,
ympärileikkaus
Yle: Pullojen kerääminen festivaalialueen ulkopuolella oli "häiritsevää toimintaa" – järjestyksenvalvonnan kova linja hämmästyttää Kuopiossa
Yle: Pullojen kerääminen festivaalialueen ulkopuolella oli "häiritsevää toimintaa" – järjestyksenvalvonnan kova linja hämmästyttää Kuopiossa 28.7.2014
Ulkomaalaistaustaisen pullonkerääjän kohtelu Kuopion Rockcock-festivaalissa saattaa johtaa rikosilmoitukseen. Nepalista kotoisin oleva nainen häädettiin festivaalialueen ulkopuolelta kotiinsa. Osapuolilla on erilaiset tulkinnat siitä, mitä erikoisessa välikohtauksessa todella tapahtui.

Kansan Uutiset: Mustan Barbaarin paitatemppu nostattaa rasistista ölinää
Kansan Uutiset: Mustan Barbaarin paitatemppu nostattaa rasistista ölinää 28.7.2014
Ilta-Sanomat: Megadeth keskeytti Mustan Barbaarin keikan – räppäri antoi hevimiesten maistaa omaa lääkettään
Ilta-Sanomat: Qstockin festivaalijohtajalta ei heru ymmärrystä Mustan Barbaarin tempulle: Paha virhearviointi
Ilta-Sanomat: Mustalle Barbaarille sataa törkyä sosiaalisessa mediassa: "En edes tiedä mitä sanoa"
MTV3: Musta Barbaari sai rasistisen palautevyöryn – julkkiksilta tukea
YleX: YleX: Musta Barbaari ei tee rikosilmoitusta rasismikommenteista 29.7.2014
Helsingin Sanomat: Musta Barbaari, Megadeth ja rasismi – kohu hetki hetkeltä
Yle: Näkökulma: Minä keskeytin Mustan Barbaarin keikan
City-lehti: Mustan Barbaarin mielenilmauksen jälkipyykki muuttui taisteluksi rasismia vastaan
MTV3: Musta Barbaari avoimena rasismista: Mummot sylkivät päälle
Netissä jaetaan kuvakaappauksia artistin saamista rasistisista herjoista.
Mustan Barbaarin keikalta Qstockissa katkaistiin lauantaina sähköt kesken kappaleen, koska Megadeth aloitti soiton samaan aikaan festareiden päälavalla. Katkosta suivaantunut artisti juoksi päälavalle bändin sekaan ja repi paitansa protestiksi.

13.26
Avainsanat:
Facebook,
internet,
Musta Barbaari,
poliisi,
rasismi,
rasistinen rikos,
vihapuhe
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
MTV3: Asiantuntija: Terrorismin uhka todellinen Suomessakin
MTV3: Asiantuntija: Terrorismin uhka todellinen Suomessakin 27.7.2014
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola muistuttaa, että terrorismin uhka on todellinen Suomessakin.
Aaltolan mukaan uhka on olemassa, vaikka terroritekojen päätapahtumapaikat ovat kaukana Pohjoismaista.

torstai 24. heinäkuuta 2014
Yle: Thaimaalaiset palaavat marjamättäille sukulaiset mukanaan
Yle: Thaimaalaiset palaavat marjamättäille sukulaiset mukanaan 24.7.2014
Suomalaiset marjapaikat ovat thaimaalaisille jo tuttuja. Sana marjametsien tienesteistä kantaa, joten marjanpoimintaan lähdetään sukulaisten ja tuttavien kanssa. Marjayritysten mukaan rekrytoinnit ovat menneet pääosin hyvin, mutta viime vuoden heikompi sato on saanut osan poimijoista pohtimaan riskireissua.

Yle: Supo: Norjan tilanteesta ei uhkaa Suomelle
Yle: Supo: Norjan tilanteesta ei uhkaa Suomelle 24.7.2014
Suojelupoliisi on ollut yhteydessä norjalaisviranomaisiin Norjassa julkitulleeseen terrori-iskun uhkaan liittyen.

Yle: Kansalaisuushakemusten määrä kasvoi viime vuodesta huomattavasti
Yle: Kansalaisuushakemusten määrä kasvoi viime vuodesta huomattavasti 24.7.2014
Maahanmuuttoviraston tiedote: Kansalaisuushakemusten määrä kasvoi alkuvuonna huomattavasti
Hakemuksia oli alkuvuonna lähes 1 700 viimevuotista enemmän. Eniten kansalaisuushakemuksia jättivät venäläiset, Maahanmuuttovirasto kertoo.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
HS: Kansainvälistymispalkinnon saanut verkkoyhteisö Muxlim teki konkurssin
Helsingin Sanomat: Kansainvälistymispalkinnon saanut verkkoyhteisö Muxlim teki konkurssin 23.7.2014
Sosiaalisen median verkkosivustoa ylläpitänyt Muxlim on asetettu konkurssiin. Espoon käräjäoikeus päätti konkurssista maanantaina.
Muslimeille suunnattu verkkoyhteisö Muxlim suljettiin jo yli kaksi vuotta sitten, mutta suuret tappiot tehnyt yhtiö haki itsensä konkurssiin vasta nyt.

Iltalehti: Röyhkeät ja aggressiiviset koruvarkaat riesana Helsingissä - iäkkäin uhri 92-vuotias
Iltalehti: Röyhkeät ja aggressiiviset koruvarkaat riesana Helsingissä - iäkkäin uhri 92-vuotias 23.7.2014
Poliisin tietoon on tullut lukuisia ikäihmisiin kohdistuneita röyhkeitä varkauksia viime päivien aikana Helsingissä.
Lähes kaikissa tapauksissa naisvarkaat ovat piirittäneet uhrin ja kaupitelleet aggressiivisesti koruja. Kaupittelun aikana varkaat vievät uhrilta kaulakorun ja voivat laittaa rihkamakorun tilalle.

tiistai 22. heinäkuuta 2014
Radio Kuopio: Suomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle
Radio Kuopio: Suomalainen kulttuuri luo haasteita pakolaiselle 22.7.2014
Ensimmäiset 218 syyrialaispakolaista tulevat Suomeen Jordaniasta. Kuopio on sitoutunut ottamaan kaikkiaan 80 pakolaista.

Yle: Epämääräinen korukaupustelu on työllistänyt poliisia tänä kesänä
Yle: Epämääräinen korukaupustelu on työllistänyt poliisia tänä kesänä 22.7.2014
Aggressiivinen kaupustelu ja kerjääminen ovat pysyneet menneiden vuosien tasolla. Poliisille tehdyt ilmoitukset eivät välttämättä kasva kansalaisten tottuessa ilmiöön.
Poliisi on saanut eri puolilla Suomea entistä enemmän ilmoituksia epämääräisistä kaupustelijoista.
– Ilmoituksia on tullut erikoisista korukaupusteluista, joita tapahtuu niin kaduilla kuin liikenteessä teiden varsilla, vanhempi konstaapeli Ville Hokkanen Kainuun poliisista kertoo.

Yle: Enää harva turvapaikan saanut lapsi saa perheensä Suomeen
Yle: Enää harva turvapaikan saanut lapsi saa perheensä Suomeen 22.7.2014
Perheenyhdistämisen ehtoja on viime vuosina tiukennettu, ja hakemusten määrä on puolittunut. Tampereella asuvaa kongolaista Yannick Tshimangaa onnisti, sillä hänen kaksi sisarustaan muuttivat heinäkuun alussa Suomeen.

17.36
Avainsanat:
Jussi Förbom,
Kongo,
Maahanmuuttovirasto,
perheenyhdistäminen,
Somalia,
Tiina Suominen,
turvapaikanhakijat
Yle: Mentori voi avata muualta tulleen silmät
Yle: Mentori voi avata muualta tulleen silmät 22.7.2014
Työelämässä jo kannuksensa hankkineet ihmiset auttavat maahanmuuttajia ja ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita löytämään töitä Pirkanmaalta. Samalla yritysten kansainvälistyminen helpottuu.

Sisäministeriö: Syrjintälautakunta kielsi syrjinnän etnisen alkuperän perusteella pankkipalveluissa
Syrjintälautakunnan tiedote: Syrjintälautakunta kielsi syrjinnän etnisen alkuperän perusteella pankkipalveluissa 22.7.2014
Vähemmistövaltuutettu pyysi Syrjintälautakuntaa tutkimaan oliko A:ta syrjitty pankkipalveluissa ja asettamaan uhkasakon S-Pankki Oy:lle, koska pankki ei ollut hyväksynyt A:n virolaista passia henkilöllisyyden osoittamiseksi.
Hakijan esittämän selvityksen mukaan A:lle ei ollut myönnetty verkkopankkitunnuksia, koska pankki ei ollut hyväksynyt hänen virolaista passiaan tunnistamisasiakirjaksi. Tällä perusteella syrjintälautakunta katsoi, että syrjintäolettama oli syntynyt.

maanantai 21. heinäkuuta 2014
Etelä-Suomen Sanomat: Uutta tietoa eri siirtolaisryhmien rikollisuudesta - "Erityisesti afrikkalaisten niputtaminen ongelmallista"
Etelä-Suomen Sanomat: Uutta tietoa eri siirtolaisryhmien rikollisuudesta - "Erityisesti afrikkalaisten niputtaminen ongelmallista" 21.7.2014
Talouselämä: Täältä tulevat eniten rötöstelevät maahanmuuttajat - ESS: "Muutama suurehko siirtolaisryhmä nostaa tason korkeaksi"
Eri maahanmuuttajaryhmät eroavat toisistaan ja kantaväestöstä selvästi rikostasojen suhteen.
Tuoreen tutkimuksen mukaan heikko tulotaso lisää rikosriskiä. Myös niissä maahanmuuttajaryhmissä, joissa on nuori ikärakenne ja miehiin painottuva sukupuolirakenne, tapahtuu muita enemmän rikoksia.

lauantai 19. heinäkuuta 2014
MTV3: Ulkomaalaisia marjanpoimijoita tulossa aiempaa vähemmän
MTV3: Ulkomaalaisia marjanpoimijoita tulossa aiempaa vähemmän 19.7.2014
Ulkomaalaisia marjanpoimijoita on saapumassa Suomeen vähemmän kuin viime vuonna, kertoo Keskisuomalainen.
Lehden mukaan viisumeja on myönnetty noin 12 000 poimijalle, mikä on noin 1500 vähemmän kuin vuosi sitten.

Iltalehti: Tietöihin riittävästi suomalaista työvoimaa
Iltalehti/STT: Tietöihin riittävästi suomalaista työvoimaa 19.7.2014
Suomessa riittäisi suomalaisia työntekijöitä, jos hallitus päättäisi vauhdittaa tietöiden tekemistä työllisyyden lisäämiseksi.
Näin arvioivat Liikennevirasto, työministeriö ja eräs alalla toimiva yritys.

perjantai 18. heinäkuuta 2014
Ilta-Sanomat; Nyt on todella härskejä varkauksia kadulla!
Ilta-Sanomat; Nyt on todella härskejä varkauksia kadulla! 18.7.2014
Helsingin poliisi varoittaa ulkomaalaisista koruvarkaista, jotka anastavat arvokoruja vanhuksilta. Poliisin mukaan vanhin uhri on ollut 92-vuotias. Lisäksi yksi uhreista on ollut näkövammainen ja yksi uhreista on liikkunut kävelysauvoilla.

Iltalehti: "Lintukotohaihattelu on pelkuruutta"
Iltalehti: "Lintukotohaihattelu on pelkuruutta" 18.7.2014
Peter Vesterbacka haluaa Suomeen 100 000 ulkomaalaista opiskelijaa.

8.56
Avainsanat:
Iso-Britannia,
korkeakoulu,
maahanmuutto,
opiskelu,
Peter Vesterbacka,
Ruotsi,
ulkomaalaiset
torstai 17. heinäkuuta 2014
Yle: Poliisi etsii Itä-Suomessa liikkuvaa ulkomaista murtojengiä
Yle: Poliisi etsii Itä-Suomessa liikkuvaa ulkomaista murtojengiä 17.7.2014
Ulkomaalaisen seurueen epäillään esimerkiksi murtautuneen omakotitaloihin Juvalla viikonloppuna.

Maahanmuuttovirasto: Alkuvuonna eniten oleskelulupia työn ja perhesiteen perusteella
Maahanmuuttovirasto: Alkuvuonna eniten oleskelulupia työn ja perhesiteen perusteella 17.7.2014
Maahanmuuttovirasto myönsi tammi-kesäkuussa 2014 yhteensä 7 887 oleskelulupaa. Määrä on hieman suurempi kuin vuonna 2013 vastaavana aikana, jolloin lupia myönnettiin 7 487.

Yle: Syyrialaispakolaiset saapuvat – jääkö kotoutus vajavaiseksi?
Yle: Syyrialaispakolaiset saapuvat – jääkö kotoutus vajavaiseksi? 17.7.2014
Maahanmuuttajatoimisto uskoo raaseporilaisten toivottavan uudet asukkaat tervetulleiksi. Pelkona on, että kotoutuksen jälkeenkään pakolaiset eivät löydä pikkukaupungista töitä.

9.32
Avainsanat:
John Hustich,
kidutus,
kielitaito,
kiintiöpakolaiset,
kotouttaminen,
kuntakorvaukset,
Maj Estlander,
Minna Kuivalainen,
Raasepori,
Ruotsi,
Syyria,
työelämä
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
MTV3: Ääriliikkeet vetävät nuoria miehiä
MTV3: Ääriliikkeet vetävät nuoria miehiä 16.7.2014
SuomiAreena: Kirkon Ulkomaanapu: Nuorten radikalisoituminen on uhka myös Suomessa
Monet radikalisoituneet ovat nuoria, yleensä miehiä. Nyt jihadismi vetää joitakin kuin magneetti niin Irakissa, Syyriassa, kuin Somaliassa.

20.32
Avainsanat:
Atte Kaleva,
Ihmisoikeusliitto,
Irak,
islam,
kirkko,
maahanmuuttajat,
Saido Mohamed,
Somalia,
Syyria,
terrorismi,
turvallisuus,
väkivalta,
äärioikeisto
MTV3: Jemen-siepattu Atte Kaleva: Radikalismi on tullut Suomeen jäädäkseen
MTV3: Jemen-siepattu Atte Kaleva: Radikalismi on tullut Suomeen jäädäkseen 16.7.2014
Iltalehti: Atte Kalevan mielestä islam ei tarvitse valkopesua - "Se on militantti ja suvaitsematon uskonto"
Yle: Jemenissä siepattu tutkija: Värvääjät kiinnostuneita Suomen muslimeista
Islamilainen radikalismi on tullut Suomeen jäädäkseen, sanoo terrorismia tutkiva Atte Kaleva, joka oli viime vuonna Jemenissä siepattuna useita kuukausia puolisonsa kanssa. Hän ei kuitenkaan ole suuresti huolestunut asiasta, mutta sanoo ettei päätä myöskään voi laittaa pensaaseen.

17.45
Avainsanat:
Atte Kaleva,
Irak,
islam,
Jemen,
maahanmuuttokriittisyys,
Syyria,
terrorismi,
turvallisuus,
väkivalta
Iltalehti: Kahvilayrittäjä kamppailee kerjäläisiä vastaan: "Siellä on välillä ulostetta pitkin seiniäkin heidän jäljiltään"
Iltalehti: Kahvilayrittäjä kamppailee kerjäläisiä vastaan: "Siellä on välillä ulostetta pitkin seiniäkin heidän jäljiltään" 16.7.2014
Kati Laakso on kamppaillut vuosikausia kerjäläisongelmaa vastaan, ensin kahvilan työntekijänä ja nyt yrittäjänä.

tiistai 15. heinäkuuta 2014
Metro: Oleskeluluvattomien asunnottomien kohtelu kovenee pääkaupunkiseudulla
Metro: Oleskeluluvattomien asunnottomien kohtelu kovenee pääkaupunkiseudulla 15.7.2014
Entistä useampi ulkomaalainen saattaa jatkossa jäädä kadulle yöksi. Heinäkuun alussa pääkaupunkiseudulla lähetettiin tarkennus sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukseen, jonka mukaan asunnoton, joka ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, ei saa kaupungilta kuin akuutin tuen.

HS: Suomeen muuttanut Romanian romani sai työpaikan: "Haluamme tehdä töitä"
Helsingin Sanomat: Suomeen muuttanut Romanian romani sai työpaikan: "Haluamme tehdä töitä" 15.7.2014
Helsingin Sanomat: Harva romani löytää töitä
Kun Ioan Ciurariu tuli Suomeen, hän nukkui hangessa. Nyt hänellä on työpaikka ja asunto. Olli Toivonen työllistää Romanian romaneita yrityksessään, eikä voisi olla tyytyväisempi.
Luotettavia, ahkeria ja vahvoja kuin karhut. Sellaisia työläisiä yrittäjä Olli Toivosen palkkaamat romanit ovat olleet.
Toivosen kasvot kääntyvät tavallistakin leveämpään hymyyn, kun hän pääsee kehumaan työntekijöitänsä.

12.37
Avainsanat:
Olli Salin,
Olli Toivonen,
Pirjo Hongisto,
rikollisuus,
Romania,
romanit,
työelämä
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Iltalehti: "Katukaupustelijat" veivät sokean miehen rahat ja kotiavaimet
Iltalehti: "Katukaupustelijat" veivät sokean miehen rahat ja kotiavaimet 14.7.2014
Näkövammainen mies joutui valitettavan yleisen varastuskikan uhriksi Helsingin keskustassa.
Miehen tytär kertoo isänsä olleen odottamassa raitiovaunua Helsingin Rautatieasemalla sunnuntaina keskipäivällä, kun viiden naisen ryhmä lähestyi häntä.
- Viisi ulkomaalaista tuli myymään sitä ja tätä. He tulivat ihan iholle kiinni ja käpälöivät kaikkea, nainen kertoo.

Taloussanomat: Näin virolaista monotetaan Suomen työmailla
Taloussanomat: Näin virolaista monotetaan Suomen työmailla 14.7.2014
Virolaisia monotetaan Suomen työmailla taajaan. Tätä edistää se, että suuri osa tulijoista ei tiedä työntekijöiden oikeuksista. Suomen työelämään johdattaa usein kaveri, joka on aikanaan saanut oppinsa toiselta kaverilta.

Ihmisoikeusliitto: Ääriajattelusta ei saa vaieta
Ihmisoikeusliitto: Ääriajattelusta ei saa vaieta 14.7.2014
Alkukesästä uutisoitiin Suomesta Syyriaan taistelemaan lähteneen nuoren miehen kuolemasta. Vanhemmille pojan lähtö tuli yllätyksenä. Siitä ei etukäteen kotona puhuttu, vaan perhe kuuli asiasta vasta pojan ollessa jo Syyriassa.

9.12
Avainsanat:
Ihmisoikeusliitto,
islam,
maahanmuuttajat,
Milla Aaltonen,
Saido Mohamed,
Syyria,
terrorismi,
turvallisuus,
viharikos,
väkivalta,
äärioikeisto
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
HS: Finpron myyntijohtaja: "Ruotsi on kauppiaiden maa, Suomi insinöörien"
Helsingin Sanomat: Finpron myyntijohtaja: "Ruotsi on kauppiaiden maa, Suomi insinöörien" 13.7.2014
Finpron myyntijohtaja Kimmo Pekari tietää monta syytä, miksi ruotsalaiset yritykset myyvät tuotteitaan maailmalle paremmin kuin suomalaiset

Maahanmuuttovirasto: Suomessa ihmiskaupan uhri on yleensä joutunut työperäisen hyväksikäytön kohteeksi
Maahanmuuttovirasto: Suomessa ihmiskaupan uhri on yleensä joutunut työperäisen hyväksikäytön kohteeksi 8.7.2014
Joutsenon vastaanottokeskuksen koordinoimaan ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään on otettu vuoden 2014 alusta kesäkuun loppuun mennessä 21 henkilöä.
Määrä on jonkin verran pienempi kuin vuonna 2013 vastaavana aikana, jolloin auttamisjärjestelmään otettiin 24 henkilöä.

Keskisuomalainen: Nuoret jyrkkiä maahanmuuttajia kohtaan - "Yhteiskunta jakautumassa"
Keskisuomalainen: Nuoret jyrkkiä maahanmuuttajia kohtaan - "Yhteiskunta jakautumassa" 13.7.2014
Karjalainen, pääkirjoitus: Maahanmuutto ei edelleenkään nuorten mieleen
Svenska Yle: Varannan ung vill stänga dörren för invandrare
Svenska Yle: Ungas attityder mot invandring oroar politiker
Lähes puolet nuorista haluaisi vähentää maahanmuuttajien määrää. Kielteisimmin maahanmuuttajiin suhtautuvat 23–24-vuotiaat miehet, ilmenee Sunnuntaisuomalaisen teettämästä nuorisotutkimuksesta.

10.04
Avainsanat:
Heikki Hiilamo,
kulttuuri,
Li Andersson,
maahanmuutto,
Ruotsi,
tutkimus,
työelämä,
työttömyys,
Vasemmistonuoret
lauantai 12. heinäkuuta 2014
Savon Sanomat: Syyrialaisia pakolaisia syyskuussa Kuopioon
Savon Sanomat: Syyrialaisia pakolaisia syyskuussa Kuopioon 12.7.2014
Kuopioon saapuu syyskuun alkupuolella 30 Syyrian pakolaista. Kaupunki on päättänyt ottaa vastaan kaikkiaan 80 kiintiöpakolaista, jotka ovat paenneet Syyriaa repivän sodan jaloista.
– Kuopioon saapuvat syyrialaiset ovat pääsääntöisesti melko nuoria lapsiperheitä, palveluesimies Aki Kaskinen Kuopion pakolaisyksiköstä kertoo.

Vesa Saarakkala: Räsänen käyttää kuntien talousahdinkoa perusteena pakolaispolitiikalle
Vesa-Matti Saarakkala: Räsänen käyttää kuntien talousahdinkoa perusteena pakolaispolitiikalle (blogi) 12.7.2014
Sisäministeri Päivi Räsänen on ollut viimeisen vuoden aikana suuren valiokunnan kuultavana useita kertoja koskien EU:ssa hahmotteilla olevaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa. Olen kokouksissa toistuvasti kysynyt Räsäseltä, mitä EU:ssa tarkoitetaan esimerkiksi ns. solidaarisuudella, joka käsitteenä on usein esiintynyt valiokunnille annettavissa selvityksissä koskien turvapaikkapolitiikkaa.

Kansan Uutiset: Vaihtoehtoja kerjäämiselle: sateenkaarihevosia ja Wurst-koruja
Kansan Uutiset: Vaihtoehtoja kerjäämiselle: sateenkaarihevosia ja Wurst-koruja 12.7.2014
Bulgariassa asiat ovat huonosti. Tuntuu, että tämän haluaa sanoa jokainen Diakonissalaitoksen päiväkeskus Hirundon pihalla oleva romani.
– Elämä siellä on muuten hyvää, mutta työtä ei vain ole, Nikolai täsmentää tulkin välityksellä.
Nikolailla on talo ja neljä lasta, mutta asumisen kuukausikulut ovat Bulgariassa liian korkeat. Hän on ollut Venäjällä Komissa töissä tehtaalla ja tehnyt myös metsätöitä.

perjantai 11. heinäkuuta 2014
Iltalehti: "Suomalaisilta puuttuu sinnikkyyttä"
Iltalehti: "Suomalaisilta puuttuu sinnikkyyttä" 11.7.2014
Jokiniemen marjatilalla on huomattu, että ulkomaalainen työvoima on suomalaista luotettavampaa.
- Ulkomaalaisten joukossa on äärettömän vähän niitä, jotka lopettavat työt kesken satokauden, sillä he ovat hyvin motivoituneita, marjatilayrittäjä ja Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen puheenjohtaja Veijo Karkkonen summaa.

Yle: Punkalaitumen vastaanottokeskuksen toiminta päättyy marraskuussa
Yle: Punkalaitumen vastaanottokeskuksen toiminta päättyy marraskuussa 11.7.2014
Tyrvään Sanomat: Vahvistus: Vastaanottokeskus loppuu marraskuun alussa 12.7.2014
Syynä Punkalaitumen vastaanottokeskuksen ovien sulkemiseen on kunnanjohtaja Lauri Innan mukaan se, että Suomeen hakeutuu vähän turvapaikanhakijoita.

22.43
Avainsanat:
Irak,
Maahanmuuttovirasto,
Punkalaidun,
Puola,
Ruotsi,
Saksa,
turvapaikanhakijamäärä,
turvapaikanhakijat,
Ukraina,
vastaanottokeskus,
Veikko Pyykkönen
Svenska Yle: Muhis Azizi: "Finland ska inte ta emot fler flyktingar"
Svenska Yle: Muhis Azizi: "Finland ska inte ta emot fler flyktingar" 11.7.2014
- Finland ska inte ta emot fler flyktingar. Vi hjälper dem bättre i flyktingläger och i deras hemländer.
Det säger Mohammad "Muhis" Azizi, som själv kom som flykting till Finland för 17 år sedan. I dag är han samlingspartistisk stadsfullmäktigeledamot i Åbo. Det har gått rätt bra för honom, men han anser att det finns tillräckligt att göra för de nuvarande flyktingarna, att få dem bättre anpassade i Finland.

Svenska Yle: EIF-spelare: "Rasism vardagsmat"
Svenska Yle: EIF-spelare: "Rasism vardagsmat" 11.7.2014
Svenska Yle: ”Rasism inte vanligt inom friidrott” 14.7.2014
För de svarta fotbollsspelarna Etchu Tabe och Victor Solomon från Ekenäs IF är rasism så vanligt både i vardagen och på fotbollsplanen att de redan är vana vid det. Glåpord kommer inte bara från publiken utan också från motståndarlaget.

Ilta-Sanomat: Jopa 2900 €/kk: Nämä työt eivät kelpaa suomalaisille
Ilta-Sanomat: Jopa 2900 €/kk: Nämä työt eivät kelpaa suomalaisille 11.7.2014
Ulkomaalainen saa helposti työluvan aloille, joilla osaavan, suomalaisen työvoiman saatavuus on hankalaa.
Tänä kesänä Uudellamaalla tehty työlupalinjaus paljastaa alat, joihin ei löydy osaavaa, suomalaista työvoimaa. Uudenmaan Ely-keskuksessa on päätetty puoltaa työlupia lähtökohtaisesti seuraaville aloille: kokki, keittäjä, kylmäkkö, kotitalouksiin palkattavat kotiapulaiset ja lastenhoitajat, siivoustyö sekä terveydenhuoltoala.
− Kun lähdemme puoltamaan työlupia, ensin täytyy katsoa, olisiko työvoimaa saatavilla omalta maalta. Jos kuuluu näihin ammattiryhmiin, työluvan saanti on paljon joustavampaa, kertoo Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen.

torstai 10. heinäkuuta 2014
Yle: Luonnonmarjoja ostetaan vähemmän kuin viime vuonna
Yle: Luonnonmarjoja ostetaan vähemmän kuin viime vuonna 10.7.2014
Marjanvälittäjillä on vielä varastoissa luonnonmarjaa viime vuoden poikkeuksellisen hyvän sadon vuoksi. Niinpä marjaa ostetaan tänä vuonna vähemmän, ja myös ulkomaalaisia marjanpoimijoita tulee Suomeen edellisvuotta vähemmän.

Yle: Turvapaikanhakijat Ruukissa: Meillä on täällä hyvä olla
Yle: Turvapaikanhakijat Ruukissa: Meillä on täällä hyvä olla 10.7.2014
Turvapaikanhakijat vetoavat Ruukin vastaanottokeskuksen toiminnan jatkamisen puolesta. Ruukin vastaanottokeskus Siikajoella on tarkoitus sulkea marraskuuhun mennessä säästösyistä.

HS: Ulkomaalainen mansikanpoimija maksaa paljon veroja
Helsingin Sanomat: Ulkomaalainen mansikanpoimija maksaa paljon veroja 19.7.2014
Aurinko porottaa eikä ilmaa viilennä edes tuulenvire. Virolainen Keidi Vaikma, 23, riisuu vaaleanpunaisen hupparinsa ja jatkaa mansikoiden keräämistä Koivistoisen tilalla. Pelto on vain pienen ajomatkan päässä Lahden keskustasta.
Vaikma uurastaa suomalaisella mansikkapellolla kuudetta kesää tienatakseen rahaa matkustamiseen. "Täällä on helpompi tienata rahaa kuin Virossa", Vaikma sanoo.

Yle: Hirvisaari ei saa syytettä blogikirjoituksestaan
Yle: Hirvisaari ei saa syytettä blogikirjoituksestaan 10.7.2014
Valtakunnansyyttäjän mukaan Muutos 2011 -puolueen kansanedustaja James Hirvisaari ei syyllistynyt rikokseen viime vuoden tammikuussa kirjoittamissaan blogeissa. Asiaa tutkittiin valtakunnansyyttäjän toimesta.

21.03
Avainsanat:
James Hirvisaari,
Jorma Kalske,
kiihottaminen kansanryhmää vastaan,
Muutos 2011,
raiskaus,
sananvapaus
MTV3: Soini kimpaantui ex-ryhmänsä meppien kohtelusta – "Poliittista rasismia"
MTV3: Soini kimpaantui ex-ryhmänsä meppien kohtelusta – "Poliittista rasismia" 10.7.2014
Yle: Pääpuolueet estävät eurokriittisten pääsyn EU-parlamentin johtopaikoille
Perussuomalainen: Eurokriittiset syrjäytettiin – Soini vaatii vastauksia Stubbilta, Rinteeltä ja Sipilältä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini hermostui puolueen entisen EU-ryhmän eristämisestä europarlamentin johtopaikoilta.
– Euroopan parlamentissa on alettu jakamaan edustajia vuohiin ja lampaisiin mielipiteidensä takia. Tämä on ennenkuulumatonta kansanvallan haudankaivuuta, Soini kritisoi.

11.54
Avainsanat:
Alexander Stubb,
Antti Rinne,
EU,
Heidi Hautala,
Juha Sipilä,
Petri Sarvamaa,
rasismi,
Sirpa Pietikäinen,
Timo Soini
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Svenska Yle: "Jag är orolig för mina egna barns skull"
Svenska Yle: "Jag är orolig för mina egna barns skull" 9.7.2014
Rasism är något som vi i Finland och Österbotten kanske inte upplever som något större hot, men rasismen har ändå fått ett fotfäste även i Vasa. Det fick bland annat Sandra Strömvall vittna på måndag då hon var med sina barn till simstranden i Vikinga.
Vad som skulle vara en skön dag på stranden, blev plötsligt en attack på ett oskyldigt litet barn. Sandra Strömvall var en av dem som såg det rasistiska påhoppet på en bekants femåriga barn.

Kansan Uutiset: ”Ainoa ulkomaalaisryhmä, joka tulee töihin turistiviisumilla”
Kansan Uutiset: ”Ainoa ulkomaalaisryhmä, joka tulee töihin turistiviisumilla” 9.7.2014
Marjanpoimijoiden epäselvä tilanne jatkuu.
Ulkomaalaiset marjanpoimijat luulevat olevansa työsuhteessa marjayrityksiin, mutta tosiasiassa heitä kohdellaan yrittäjinä. SAK:n päälakimies Timo Koskinen kummeksuu nykyistä käytäntöä, jossa Suomeen tullaan turistiviisumeilla poimimaan marjoja ansiotarkoituksessa.

Yle: Sisäministeri Räsänen ottaisi Suomeen 300 kiintiöpakolaista lisää ensi vuonna
Yle: Sisäministeri Räsänen ottaisi Suomeen 300 kiintiöpakolaista lisää ensi vuonna 9.7.2014
Kunnat ovat kuluvana vuonna tarjonneet aiempia vuosia paremmin paikkoja kiintiöpakolaisille, joten hyvää asenneilmapiiriä kannattaa Päivi Räsäsen mielestä käyttää hyväksi myös ensi vuonna.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa Suomen ottavan lisää kiintiöpakolaisia ensi vuonna. Räsäsen mielestä kiintiöpakolaisten määrää voisi nostaa 300:lla.
Käytännössä tämä tarkoittaisi, että kiintiöpakolaisia otettaisiin sama määrä kuin tänä vuonna eli 1 050. Räsänen perustelee kantaansa kuntien myötämielisellä suhtautumisella pakolaisiiin.

13.50
Avainsanat:
Amnesty,
kiintiöpakolaiset,
kuntakorvaukset,
kuntapaikat,
Päivi Räsänen,
Susanna Mehtonen,
Syyria
tiistai 8. heinäkuuta 2014
MTV3: Oikeus: Rasistiksi haukkuminen oli kunnianloukkaus
MTV3: Oikeus: Rasistiksi haukkuminen oli kunnianloukkaus 8.7.2014
Jarkko Sipilän Elinkautinen-blogi: Rasistikortti jäi käteen
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaistaustaisen miehen sakkoihin, kun hän haukkui pysäköinnintarkastajaa rasistiksi ja fasistiksi. Tuomio tuli kunnianloukkauksesta.

lauantai 5. heinäkuuta 2014
Kymen Sanomat: Keväällä aloittaneet ulkomaalaishoitajat on otettu ilolla vastaan Kotkan ja Haminan hoivakodeissa
Kymen Sanomat: Keväällä aloittaneet ulkomaalaishoitajat on otettu ilolla vastaan Kotkan ja Haminan hoivakodeissa 5.7.2014
Francis Guanzon yksi tänä keväänä Kotkan hoivakodeissa aloittaneista filippiiniläisistä. Hän kertoo viihtyneensä työssä hyvin. Vaikka Guanzon toimii sairaanhoitajan avustajana, on palkka lähes kymmenen kertaa parempi kuin kotimaassa.

perjantai 4. heinäkuuta 2014
HS: Maahanmuuttovirasto varautuu Ukrainasta saapuviin turvapaikanhakijoihin
Helsingin Sanomat: Maahanmuuttovirasto varautuu Ukrainasta saapuviin turvapaikanhakijoihin 4.7.2014
Maahanmuuttovirasto varautuu Ukrainasta saapuvien turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun. Virastossa on pohdittu esimerkiksi erillisen projektiryhmän perustamista ja henkilökunnan työtehtävien priorisointia, mikäli hakijamäärät kasvavat nopeasti.

Yle: Aiempaa vähemmän poimijoita Lappiin ulkomailta
Yle: Aiempaa vähemmän poimijoita Lappiin ulkomailta 4.7.2014
Heikot satonäkymät ovat saaneet lappilaisen marjanostajan varovaiseksi. Korvatunturin Marja Oy:lle tulee huomattavasti vähemmän ulkomaalaisia marjanpoimijoita kuin viime vuonna.
Lapissa hilla- ja mustikkasato saattaa jäädä Lapissa pieneksi kylmän alkukesän vuoksi. Korvatunturin Marjan toimitusjohtaja Jari Huttunen sanoo, että savukoskelaiselle yritykselle tulee myös ulkomaalaisia marjanpoimijoita tänä vuonna huomattavasti aiempaa vähemmän.

Hbl: Stubb om flyktingarna: hemskt och orättvist
Hbl: Stubb om flyktingarna: hemskt och orättvist 4.7.2014
Det känns hemskt och orättvist. Det säger statsminister Alexander Stubb (Saml) i en kommentar till HBL:s reportage om den katastrofala situationen för flyktingar på Sicilien.

18.25
Avainsanat:
Alexander Stubb,
EU,
EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka,
pakolaiset,
turvapaikkapolitiikka
Pohjalainen: Tolppanen: Vihapuhetta Kumpula-Natrilta
Pohjalainen: Tolppanen: Vihapuhetta Kumpula-Natrilta 2.7.2014
Pohjalainen: Kumpula-Natri: Puhuttaisiinko itse asiasta, Tolppanen? 4.7.2014
Turun Sanomat/STT: Kumpula-Natri sai selitellä vihapuheeksi tulkittua vitsailuaan
Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps.) tyrmistyi europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) lausunnosta. Kumpula-Natri vitsaili tiistaina (Pohjalainen 2.7.2014) miettineensä Ranskan Populistipuolueen johtajan Marine Le Penin kamppaamista. Tolppanen ei näe asiassa mitään humoristista.

15.27
Avainsanat:
EU,
Jari Leino,
Maria Tolppanen,
Muutos 2011,
perussuomalaiset,
SDP,
Timo Soini,
vihapuhe,
väkivalta,
äärioikeisto
Turun Sanomat: Said Ahmed: Ongelmat Suomessa houkuttavat lähtemään Syyriaan
Turun Sanomat: Said Ahmed: Ongelmat Suomessa houkuttavat lähtemään Syyriaan 4.7.2014
Verkkouutiset: TS: "Syyrian sodasta palaavat eivät ole riski Suomelle" - yllättävästä syystä
Syyriaan taistelemaan lähteneitä yhdistävät monesti pitkäaikaistyöttömyys, asunnottomuus, alhainen koulutustaso, rikollinen tausta ja aiemmat päihdeongelmat.
Tähän tulokseen on tullut vuosien ajan lähtijöiden elämää läheltä seurannut Suldaan Said Ahmed.
– Heitä yhdistää myös katkeruus ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Tämän tietävät myös ne, jotka heitä rekrytoivat sosiaalisessa mediassa. Tällaisia nuoria on helppo aivopestä, Said Ahmed kertoo.

HS: Koulun laatu ei yksin selitä muuttohaluja pk-seudulla
Helsingin Sanomat: Koulun laatu ei yksin selitä muuttohaluja pk-seudulla 4.7.2014
Pelkkä alueen koulun laatu ei ratkaise, minne pääkaupunkiseudun lapsiperheet muuttavat. On kuitenkin viitteitä siitä, että joillakin alueilla koulun merkitys kasvaa.

10.58
Avainsanat:
asuminen,
Hanna Dhalmann,
Katja Vilkama,
koulu,
kulttuuri,
maahanmuuttajat,
Mari Vaattovaara,
tutkimus
torstai 3. heinäkuuta 2014
Yle: Marjayrittäjä: Olisi hullua lähteä muuttamaan toimivaa systeemiä
Yle: Marjayrittäjä: Olisi hullua lähteä muuttamaan toimivaa systeemiä 3.7.2014
Hankasalmelta käsin ympäri Suomea toimiva Marja-Matti työllistää tänä kesänä marjanpoiminnassa vain thaimaalaisia. Yrittäjän mukaan elintarviketeollisuus ostaa marjaa sieltä mistä halvimmalla saa.
Marjayrittäjä Matti Hankonen toivoo, ettei Suomessa mentäisi marjanpoimijoiden palkkaamisessa samaan malliin kuin Ruotsissa, missä poimijoihin on sovellettava työsuhdelainsäädäntöä.

17.25
Avainsanat:
Lauri Ihalainen,
marjanpoimijat,
Ruotsi,
Thaimaa,
työelämä,
ulkomaalaiset,
viisumit
Metro: Kaksi romanileiriä purettiin torstaina – poliisi turvaamassa purkua
Metro: Kaksi romanileiriä purettiin torstaina – poliisi turvaamassa purkua 3.7.2014
Länsiväylä: Poliisi ohjaa romaneita Rastilaan? – ”Kuulostaa aika erikoiselta”
Länsiväylä: Romanien leirejä puretaan – ”Poliisi puuttuu nyt matalalla kynnyksellä”
Helsingin keskustan alueella purettiin torstaiaamuna kaksi romanileiriä. Toinen leireistä oli Finlandia-talon puistikossa ja toinen Vauhtitien Linnanmäen puoleisessa puistossa.
Komisario Ismo Juvonen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että luvattomista leireistä on tänä kesänä tullut ilmoituksia lähes päivittäin. Leirejä on myös purettu useammin kuin esimerkiksi viime kesänä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
MTV3: Pakkoavioliitto on kymmenien kohtalo Suomessakin
MTV3/STT: Pakkoavioliitto on kymmenien kohtalo Suomessakin 2.7.2014
Avioliittoon pakottamista esiintyy myös Suomessa. Maahanmuuttajanaisia ja -lapsia tukevan Monika-Naiset ry:n mukaan yhteydenottoja pakkoavioliitoista tulee järjestöön noin parikymmentä vuodessa.
– Kyseessä on vasta jäävuoren huippu, arvioi Voimavarakeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert.
Hän sanoo, että pakkoavioliitot tulisi kriminalisoida. Tällä hetkellä Suomessa ei ole omaa lakia, joka kieltäisi avioliittoon pakottamisen. Pakkoavioliittoihin voidaan soveltaa nyt ihmiskauppaa tai pakottamista koskevaa lakia.

18.01
Avainsanat:
Anna-Maja Henriksson,
maahanmuuttajat,
Monika-Naiset,
Natalie Gerbert,
pakkoavioliitto
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Metro: Musta Barbaari vei Helsinki-boksereita Punavuoreen
Metro: Musta Barbaari vei Helsinki-boksereita Punavuoreen 1.7.2014
Parikymmentä Punavuoren vastaanottokeskuksen asukasta saa tänään tiistaina ehdat Helsinki-bokserit. Räppäri Musta Barbaari eli helsinkiläinen James Nikander luovutti puoliltapäivin Helsingin nimikkoalushousuja yhdessä boksereita tekevän Ehta Collectiven kanssa.
”Musta Barbaari on juuri oikea tyyppi tähän hyväntekeväisyysjuttuun. Hänestä on kuluneena vuonna tullut myönteisen maahanmuuttajakuvan keskeinen puolestapuhuja”, sanoo Helsinki-bokserien isä Juho Similä.

Pohjalainen: Työ pitää rasismin kurissa
Pohjalainen, pääkirjoitus: Työ pitää rasismin kurissa 1.7.2014
Maahanmuuttajien entistä sujuvampi ankkuroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan korostuu Pohjanmaalla.
Viharikoksia tehdään vähiten Suomessa juuri Vaasan seudulla. Lukuun kannattaa hetkeksi pysähtyä, sillä vain Helsingissä on Vaasaa enemmän ulkomaalaisia suhteessa väkilukuun (Pohjalainen 29.6.).
Muukalaisviha näyttää muutenkin vähenevän Suomessa, vaikka julkisesta keskustelusta voisi päätellä muuta.
Mistä suotuisa kehitys erityisesti Pohjanmaalla mahtaa johtua?

10.29
Avainsanat:
Lieksa,
maahanmuuttajat,
Närpiö,
rasistinen rikos,
työelämä,
työttömyys,
ulkomaalaiset,
Vaasa,
viharikos
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)