Yle: Perättömät raiskaushuhut poliisin riesana – "Turvapaikanhakijoista ilmoitetaan herkemmin kuin muista" 29.2.2016
Poliisilaitokset ovat joutuneet selvittämään useita perättömiä väitteitä turvapaikanhakijoiden raiskausrikoksista. Poliisia syytetään myös tapausten pimittämisestä. Teemu Selänteen esiin nostamaa alaikäisen joukkoraiskausta ei ole tiettävästi tullut tietoon koko Suomessa.
maanantai 29. helmikuuta 2016
MTV: Poliisi paljastaa: Näin paljon maksaa turvapaikanhakijan palauttaminen
MTV: Poliisi paljastaa: Näin paljon maksaa turvapaikanhakijan palauttaminen 29.2.2016
Viime vuonna poliisi palautti maasta 3180 maastapoistamispäätöksen saanutta. Tänä vuonna määrän odotetaan kasvavan entisestään, samoin kustannusten.

MTV: Stubb nostaisi Suomen pakolaiskiintiötä – muuttaisi myös Dublin-sopimusta
MTV: Stubb nostaisi Suomen pakolaiskiintiötä – muuttaisi myös Dublin-sopimusta 29.2.2016
Alexander Stubb: Puheeni Kokoomuksen Eurooppa-tilaisuudessa 29.2.2016
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) nostaisi pakolaiskiintiötä ja muuttaisi Dublin-sopimusta.

Yle: Yle selvitti: Yli sata turvapaikanhakijaa epäiltyinä seksuaalirikoksesta – joukkoraiskauksia kaksi, perättömiä tapauksia useita
Yle: Yle selvitti: Yli sata turvapaikanhakijaa epäiltyinä seksuaalirikoksesta – joukkoraiskauksia kaksi, perättömiä tapauksia useita 29.2.2016
Ylen selvityksen mukaan turvapaikanhakijoiden osuus kaikista seksuaalirikosepäilyistä on ollut tähän mennessä 7–8 prosenttia. Rikoksista epäillään yli sataa turvapaikanhakijaa, joista poliisin tiedossa on varmuudella yli 70. Tapauksista joka kuudes on kohdistunut toiseen turvapaikanhakijaan.

Ilta-Sanomat: 17-vuotiaalle 3,5 vuotta vankeutta Kaisaniemen puistossa tapahtuneesta tapon yrityksestä
Ilta-Sanomat: 17-vuotiaalle 3,5 vuotta vankeutta Kaisaniemen puistossa tapahtuneesta tapon yrityksestä 29.2.2016
17-vuotias nuorukainen tuomittiin 3,5 vuoden vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Kolme afganistanilaista miestä hyökkäsi 21-vuotiaan miehen kimppuun viime marraskuussa Helsingin Kaisaniemen puistossa. Syyttäjän mukaan miesten motiivina oli anastaa uhrilta huumausainetta.

Yle: Turvapaikanhakijoiden tulo jatkuu entisellään Putinin puheista huolimatta
Yle: Turvapaikanhakijoiden tulo jatkuu entisellään Putinin puheista huolimatta 29.2.2016
Sallan rajanylityspaikalle on tullut alkuvuoden aikana kolme autollista turvapaikanhakijoita päivässä. Lapin rajavartioston apulaiskomentaja Jussi Sainio sanoo, että minkäänlaisia merkkejä muutoksesta ei ole toistaiseksi näkyvissä. Venäjän presidentti Vladimir Putin kehotti perjantaina turvallisuuspalvelu FSB:tä tiukentamaan Venäjältä pois pyrkivien turvapaikanhakijoiden kontrollia.

Iltalehti: Taloussanomat: Turvapaikanhakijoista ei tarpeeksi työvoimaa rakennusalalle - rekrytointi tahmeaa
Iltalehti: Taloussanomat: Turvapaikanhakijoista ei tarpeeksi työvoimaa rakennusalalle - rekrytointi tahmeaa 29.2.2016
Etenkin pääkaupunkiseudulla työntekijöistä on syntynyt pula, kun suuret rakennushankkeet käynnistyvät samaan aikaan, kirjoittaa Taloussanomat.

Ilta-Sanomat: Puolustusministeri Niinistö: Pakolaisten ohjailu Venäjältä Suomeen osa hybridisodankäyntiä
Ilta-Sanomat: Puolustusministeri Niinistö: Pakolaisten ohjailu Venäjältä Suomeen osa hybridisodankäyntiä 29.2.2016
Pakolaisten liikkeiden ohjailu on yksi niin sanotun hybridisodankäynnin keinoista, arvioi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps).
HÄN sanoi maanpuolustuskurssin avajaisissa, että on silti liioittelua väittää Suomen olevan hybridisodankäynnin kohteena.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016
MTV: Karkotusten toteutuminen voi kestää vuosia
MTV: Karkotusten toteutuminen voi kestää vuosia 28.2.2016
Maahanmuuttoviraston tekemän karkotuspäätöksen jälkeen voi kestää pisimmillään jopa vuosia, ennen kuin poliisi voi panna päätöksen täytäntöön. Käytännössä kaikki karkotuspäätöksen saaneet rikoksista tuomitut henkilöt valittavat hallinto-oikeuteen.

klo
20.10
Avainsanat:
Anu Tarén,
Jari Lindström,
karkotus,
Maahanmuuttovirasto,
poliisi,
rikollisuus,
ulkomaalaiset
Etelä-Suomen Sanomat: Tutkija: Suomessa on menossa äärioikeiston ja anarkistien kissa ja hiiri -leikki
Etelä-Suomen Sanomat: Tutkija: Suomessa on menossa äärioikeiston ja anarkistien kissa ja hiiri -leikki 28.2.2016
Äärioikeiston kannatus Suomessa on lisääntynyt. Aiempien arvioiden mukaan Suomessa olisi 100-200 aktiivista äärioikeistolaista toimijaa.

15.28
Avainsanat:
Jussi Halla-aho,
Olli Immonen,
Suomen Sisu,
Tommi Kotonen,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
äärioikeisto
Uusi Suomi: Useampi somali työtön kuin työssä – ”Suomi kotouttaa sosiaalitukeen”
Uusi Suomi: Useampi somali työtön kuin työssä – ”Suomi kotouttaa sosiaalitukeen” 28.2.2016
Suomen kieli, talouslamat, byrokratia, syrjintä, ikä ja toive paluusta kotimaahan. Näitä syitä toimittaja-poliitikko Abdirahim ”Husu” Hussein ja työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman luettelevat sille, miksi useampi Suomen somaleista on työtön kuin työelämässä.

Iltalehti: Kaikki kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät poistu Suomesta - paperittomien klinikat odottavat ryntäystä
Iltalehti/STT: Kaikki kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät poistu Suomesta - paperittomien klinikat odottavat ryntäystä 28.2.2016
Paperittomien pakolaisten määrä noussee Suomessa merkittävästi vuoden sisällä, arvioivat Suomen Global Clinicin eli paperittomien klinikoiden vapaaehtoiset.

lauantai 27. helmikuuta 2016
Yle: "Ihmisarvoa tässä yritetään puolustaa" – Rasismin nousu puhutti turvapaikanhakijoiden tukimielenosoituksessa Helsingissä
Yle: "Ihmisarvoa tässä yritetään puolustaa" – Rasismin nousu puhutti turvapaikanhakijoiden tukimielenosoituksessa Helsingissä 28.2.2016
Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeuksien puolesta on marssittu lauantaina Safe Passage -mielenosoituksissa ympäri Eurooppaa sekä Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

Turkulainen: Ex-poliisi ja kansanedustaja: Jo 1 200 poliisihälytystä vastaanottokeskuksiin
Turkulainen: Ex-poliisi ja kansanedustaja: Jo 1 200 poliisihälytystä vastaanottokeskuksiin 27.2.2016
Eri puolille Suomea perustetut vastaanottokeskukset ovat työllistäneet yllättävän paljon poliiseja.
Poliisitaustainen kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) kertoi Keravan turvallisuusillassa, että viime syksynä perustettuihin vastaanottokeskuksiin on tullut jo 1 200 hälytystä.

20.56
Avainsanat:
Kari Tolvanen,
Kerava,
poliisi,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
KP24: Turvapaikanhakija on tappanut kolmesti
KP24: Turvapaikanhakija on tappanut kolmesti 27.2.2016
Suomessa sekä henkirikoksen tekijä että uhri ovat yleensä kantasuomalaisia, selviää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta henkirikoskatsauksesta.
Vuosina 2003–14 kirjattujen henkirikosten pääepäillyistä 93 prosenttia oli Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia. Heistä alle puoli prosenttia oli maahanmuuttajataustaisia.

13.59
Avainsanat:
maahanmuuttajat,
Martti Lehti,
rikollisuus,
romanit,
tilasto,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat
Yle: Karateharjoitukset jatkuvat Tapanilassa viharyöpystä huolimatta
Yle: Karateharjoitukset jatkuvat Tapanilassa viharyöpystä huolimatta 27.2.2016
Tapanilan Erä on saanut paljon hyvää palautetta toiminnastaan, eikä seura aio antaa vihapuheiden estää liikuntaharrastuksia. Se luottaa tekevänsä tärkeää työtä rasismin karsimiseksi.

Yle: Työministeri: Turvapaikanhakijoissa "aika paljon" luku- ja kirjoitustaidottomia – Työllistyminen vaikeaa
Yle: Työministeri: Turvapaikanhakijoissa "aika paljon" luku- ja kirjoitustaidottomia – Työllistyminen vaikeaa 27.2.2016
Turvapaikanhakijoiden osaamisen taso on yllättänyt viranomaiset, sanoi työministeri Jari Lindström (ps.) Yle TV1:n Ykkösaamussa.
– Ehkä on ollut liian ylioptimistinen odotusarvo heidän osaamisestaan, siellä on aika paljon täysin luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Jokainen ymmärtää että tämmöisen ihmisen hakeutuminen suomalaisille työmarkkinoille on vähintäänkin haastavaa.

perjantai 26. helmikuuta 2016
Iltalehti: Putin vaatii turvallisuuspalvelu FSB:ltä entistä tiukempaa valvontaa Suomen rajalle
Iltalehti: Putin vaatii turvallisuuspalvelu FSB:ltä entistä tiukempaa valvontaa Suomen rajalle 26.2.2016
Venäjän presidentti Vladimir Putin vaatii FSB:ltä entistä tiukempia toimia pakolaiskriisissä.

17.48
Avainsanat:
Dmitri Medvedev,
Juha Sipilä,
rajavalvonta,
turvapaikanhakijat,
Venäjä,
Vladimir Putin
MTV: Professorit kritisoivat maahanmuuttoraporttia: "Huolestuttavaa, jos tätä käytetään päätöksenteon tukena"
MTV: Professorit kritisoivat maahanmuuttoraporttia: "Huolestuttavaa, jos tätä käytetään päätöksenteon tukena" 26.2.2016
Helsingin Sanomat: Hallituksen pikatutkimusten laatu joutui kyseenalaiseksi – valtioneuvoston kanslia arvostelee maahanmuuttoraporttia
Huomenta Suomen keskustelussa ruodittiin paljon kritiikkiä herättänyttä Poliisiammattikorkeakoulun maahanmuuttoselvitystä. Selvistystä kritisoineiden asiantuntijoiden mielestä on huolestuttavaa, jos selvitystä käytetään poliittisen päätöksenteon tukena.

12.33
Avainsanat:
Juha Sipilä,
Jyrki Katainen,
Lena Näre,
maahanmuutto,
Markus Jäntti,
Pekka Himanen,
Pirjo Jukarainen,
tutkimus
torstai 25. helmikuuta 2016
Yle: Viidentoista sekunnin vastauksesta kuukausien sanasota – Asikkalassa väännetään valmistavan opetuksen kustannuksista
Yle: Viidentoista sekunnin vastauksesta kuukausien sanasota – Asikkalassa väännetään valmistavan opetuksen kustannuksista 25.2.2016
Asikkalassa on noussut kiista siitä, kuka maksaa turvapaikanhakijoiden lasten valmistavan opetuksen. Perussuomalaisten mielestä vastaanottokeskusta pyörittävä yritys lupasi maksaa viulut, mutta yhtiö kiistää väitteet. Riidan keskiössä ovat Youtube-videot.

MTV: Grahn-Laasonen: Maahanmuuttajien kotouttaminen tehotonta
MTV: Grahn-Laasonen: Maahanmuuttajien kotouttaminen tehotonta 25.2.2016
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) arvioi, että nykyinen maahanmuuttajien kotouttamisen malli on osoittautunut tehottomaksi.

HS: Huoli turvapaikanhakijoiden määrästä kasvaa – Suomi miettii aseistettuja varusmiehiä rajavartijoiden avuksi
Helsingin Sanomat: Huoli turvapaikanhakijoiden määrästä kasvaa – Suomi miettii aseistettuja varusmiehiä rajavartijoiden avuksi 25.2.2016
Huoli itärajan yli Suomeen saapuvista pakolaisista ei hellitä.

HS: Tutkijat tyrmäävät: Maahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa
Helsingin Sanomat: Tutkijat tyrmäävät: Maahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa 25.2.2016
Suomen väestö ikääntyy ja huoltosuhde rapistuu. Lääkkeeksi tarjotaan usein työperäisen maahanmuuton roimaa lisäystä. ”Tutkimukset eivät osoita, että tällä voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä”, sanoo professori Pekka Martikainen.

2.38
Avainsanat:
Anna Rotkirch,
huoltosuhde,
Juho Saari,
Kristina Stenman,
Lena Näre,
maahanmuutto,
monikulttuurisuus,
Pekka Martikainen,
Päivi Nerg
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Yle: Pääministerin erityisedustaja: Tuhannet valmistelevat lähtöä Irakissa
Yle: Pääministerin erityisedustaja: Tuhannet valmistelevat lähtöä Irakissa 24.2.2016
Merkittävä määrä Irakissa passia hakevista kertoo haluavansa Suomeen, sanoo pääministerin erityisedustaja Antti Pentikäinen. Suomeen tulevien ihmisten määrään vaikuttaa hänen mukaansa erityisesti se, mitä itärajalla tapahtuu.

Yle: Helsingin uudenvuoden ahdisteluista yksikään tutkinta ei ole edennyt
Yle: Helsingin uudenvuoden ahdisteluista yksikään tutkinta ei ole edennyt 24.2.2016
Helsingin keskustassa uudenvuodenaattona väitetyiksi tapahtuneiden joukkoahdistelujen tutkinta on käytännössä keskeytetty. Vain yhtä tapausta tutkitaan vielä. Epäiltyjä tai uhreja ei ole saatu kiinni eikä tapauksia siten varmistettua.

21.42
Avainsanat:
Helsinki,
Ilkka Koskimäki,
poliisi,
raiskaus,
Saksa,
turvallisuus,
ulkomaalaiset
Yle: Hesperian puiston törkeästä raiskauksesta neljä vuotta vankeutta
Yle: Hesperian puiston törkeästä raiskauksesta neljä vuotta vankeutta 24.2.2016
Helsingin Sanomat: Parikymppinen irakilaismies sai neljä vuotta vankeutta Hesperian puiston raiskauksesta
20-vuotias mies raiskasi marraskuisena aamuyönä pikkujouluista kotiinsa palaamassa olleen naisen.

MTV: Tutkijat lyttäävät Poliisiammattikorkeakoulun maahanmuuttoraportin
MTV: Tutkijat lyttäävät Poliisiammattikorkeakoulun maahanmuuttoraportin 24.2.2016
Helsingin Sanomat: Tutkijat lyttäävät Image-lehdessä maahanmuuton uhkista varoittaneen raportin – näin tekijä vastaa
Image: Tutkijat tyrmäävät: Poliisiammattikorkeakoulun Maahanmuutto ja turvallisuus -raportti ei täytä tutkimuskriteerejä
Kolme Helsingin yliopiston tutkijaa lyttää Poliisiammattikorkeakoulun Maahanmuutto ja turvallisuus -raportin Image-lehden vieraskirjoituksessaan.

17.42
Avainsanat:
Henrik Boberg,
Kari Laitinen,
Karin Creutz,
Lena Näre,
maahanmuutto,
Markus Jäntti,
Pirjo Jukarainen,
tutkimus
Yle: Vastaanottokeskuksen tulo sai vanhemmat varpailleen – Sari Hassinen saattaa tytärtään kouluun päivittäin
Yle: Vastaanottokeskuksen tulo sai vanhemmat varpailleen – Sari Hassinen saattaa tytärtään kouluun päivittäin 24.2.2016
Niinisalon varuskunta-alueelle perustettu vastaanottokeskus kuumensi tunteita Kankaanpäässä. Koululaisten vanhemmat vaativat lapsilleen koulukuljetuksia turvallisuuteen vedoten.

Yle: Kielteinen oleskelulupapäätös voi tuoda vihan pintaan – vastaanottokeskusten työntekijät varautuneet
Yle: Kielteinen oleskelulupapäätös voi tuoda vihan pintaan – vastaanottokeskusten työntekijät varautuneet 24.2.2016
Vastaanottokeskusten työntekijät ovat varautuneet turvapaikanhakijoiden aggressiiviseen käyttäytymiseen. Turhautuminen voi nousta pintaan, jos oleskelulupaa tai turvapaikkaa Suomeen ei myönnetä.

15.33
Avainsanat:
Esko Tervo,
Kaisu Haataja,
käännytys,
Lieksa,
oleskelulupa,
SPR,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
väkivalta
Aamulehti: Suomalaista naistenlehteä kaupiteltiin härskisti: Kylkiäiseksi veitsi maahanmuuttajien takia
Aamulehti: Suomalaista naistenlehteä kaupiteltiin härskisti: Kylkiäiseksi veitsi maahanmuuttajien takia 24.2.2016
Suuren suomalaisen naistenlehden nimissä on lehtitilauksen kylkiäisenä kaupiteltu veistä maahanmuuttajia varten.

Aamulehti: Nuoret riehuivat vastaanottokeskuksella, yrittivät rikkoa lasioven – teko tallentui videolle
Aamulehti: Nuoret riehuivat vastaanottokeskuksella, yrittivät rikkoa lasioven – teko tallentui videolle 24.2.2016
Tavallinen lauantaiyö sai ikävän käänteen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksella Mänttä-Vilppulassa, kun neljän nuoren joukko saapui rähisemään keskuksen pihalle yhden aikaan yöllä 13. helmikuuta. Tapaus sattui Mäntässä Pitkä-Louhelan vastaanottokeskuksessa.

Helsingin Uutiset: Tarkka-ampuja vastaanottokeskuksessa? – Eriseuraisilla muslimeilla eripuraa
Helsingin Uutiset: Tarkka-ampuja vastaanottokeskuksessa? – Eriseuraisilla muslimeilla eripuraa 24.2.2016
Hyvinkään Tervamäen vastaanottokeskuksessa asuvat irakilaismiehet väittävät, että sunnimuslimeja kohdellaan vastaanottokeskuksessa epäreilusti. Syynä tähän on miesten mukaan esimerkiksi se, että vastaaottokeskuksessa toiminut tulkki on shiiamuslimi.

Iltalehti: IL selvitti: Palautuslennot maksavat Suomelle miljoonia
Iltalehti: IL selvitti: Palautuslennot maksavat Suomelle miljoonia 24.2.2016
Yhden turvapaikanhakijan palautus lentoteitse maksaa keskimäärin 900 euroa. Yhteensä palautuslennot voivat maksaa veronmaksajille jopa noin 12-19 miljoonaa euroa.

MTV: Oikeusministeri Lindström: EU:n tulisi ottaa mallia Suomesta pakolaiskriisin hoidossa
MTV: Oikeusministeri Lindström: EU:n tulisi ottaa mallia Suomesta pakolaiskriisin hoidossa 24.2.2016
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) kehuu Suomen toimintaa suuren pakolaiskriisin aikana.
Ministerin mukaan Suomi on kantanut hyvin vastuunsa kriisin hoidossa ja muiden tulisi ottaa toiminnasta mallia.

Ilta-Sanomat: Halusivat anastaa huumausainetta – kolmelle syyte tapon yrityksestä Kaisaniemen puistossa
Ilta-Sanomat: Halusivat anastaa huumausainetta – kolmelle syyte tapon yrityksestä Kaisaniemen puistossa 24.2.2016
16-, 17- ja 26-vuotiasta turvapaikanhakijaa syytetään Kaisaniemen puistossa tapahtuneesta 21-vuotiaan miehen tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä.

tiistai 23. helmikuuta 2016
Yle: Nerg: Venäjästä tuskin kauttakulkumaa miljoonille turvapaikanhakijoille
Yle: Nerg: Venäjästä tuskin kauttakulkumaa miljoonille turvapaikanhakijoille 23.2.2016
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg ei pidä puolustusministeri Jussi Niinistön näkemystä miljoonista Venäjän kautta saapuvista turvapaikanhakijoista todennäköisenä.

Iltalehti: Rajalla uusi havainto: turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen nyt myös Intiasta
Iltalehti: Rajalla uusi havainto: turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen nyt myös Intiasta 23.2.2016
Maahanmuuttoviraston mukaan näyttäisi siltä, että ainakin intialaisille Suomi on kauttakulkumaa.

18.30
Avainsanat:
Antti Lehtinen,
Intia,
Jorma Vuorio,
Maahanmuuttovirasto,
Raja-Jooseppi,
rajavalvonta,
rikollisuus,
Salla,
turvapaikanhakijat,
Venäjä,
Vesa Blomqvist
Itä-Savo: Maltillista enemmistöä vaaditaan ääneen turvapaikanhakijakeskustelussa
Itä-Savo: Maltillista enemmistöä vaaditaan ääneen turvapaikanhakijakeskustelussa 23.2.2016
Murha- ja raiskausfantasioita sekä läheisten uhkailua. Yhä useampi suomalainen työntekijä joutuu kohtaamaan vihapuhetta päivittäisessä arjessaan.
Suomen ilmapiiri on muuttunut huolestuttavalla tavalla erityisesti viimeisen vuoden aikana, sanoo Mikkelissä aiheesta luennoinut sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen.

HS: Helsingin joukkoraiskaustutkinta valmis – miesten epäillään raiskanneen naisen rautatieaseman laiturialueen vieressä
Helsingin Sanomat: Helsingin joukkoraiskaustutkinta valmis – miesten epäillään raiskanneen naisen rautatieaseman laiturialueen vieressä 23.2.2016
Helsingin poliisi on saanut valmiiksi epäillyn joukkoraiskaustapauksen tutkinnan ja siirtänyt sen syyteharkintaan. Neljän miehen epäillään raiskanneen nuorehkon naisen Helsingin päärautatieaseman laiturialueen tuntumassa Kansalaistorin puolella yöaikaan viime marraskuussa.

MTV: Muutama palautus epäonnistuu vuosittain Suomessakin – "Lennon kapteeni voi päättää"
MTV: Muutama palautus epäonnistuu vuosittain Suomessakin – "Lennon kapteeni voi päättää" 23.2.2016
Poliisin mukaan ulkomaalaisten palauttaminen kotimaahansa onnistuu lähes aina. Vuosittain korkeintaan muutama palautuksista epäonnistuu.

Iltalehti: Täältä tulee Mamulandian osuuskunta!
Iltalehti: Täältä tulee Mamulandian osuuskunta! 23.2.2016
Kauhavan vastaanottokeskukseen ollaan perustamassa osuuskunta, jossa jäsenenä ovat turvapaikanhakijat sekä keskuksen työntekijät.

Ilta-Sanomat: SAK aloittaa maahanmuuttajien työsuhdeneuvonnan
Ilta-Sanomat: SAK aloittaa maahanmuuttajien työsuhdeneuvonnan 23.2.2016
Palkansaajajärjestö SAK alkaa neuvoa maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä työelämän kysymyksissä maaliskuusta alkaen.

maanantai 22. helmikuuta 2016
Etelä-Saimaa: Kansanedustajan haastattelusta nousi kohu — Jukka Kopra, lähetätkö rikollisen teloitettavaksi?
Etelä-Saimaa: Kansanedustajan haastattelusta nousi kohu — Jukka Kopra, lähetätkö rikollisen teloitettavaksi? 22.2.2016
Kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) kertoi Imatralainen-lehden haastattelussa häpeävänsä monikulttuurisuusideologiaan hurahtaneita puoluetovereitaan. Hän myös vaati Suomessa rikoksen tehneille turvapaikanhakijoille maasta poistamista heti, kun tuomio on tullut.

22.41
Avainsanat:
Jukka Kopra,
Kokoomus,
käännytys,
monikulttuurisuus,
rikollisuus,
turvapaikanhakijat
MTV: Viron rajapoliisi vakuuttaa: Emme päästä turvapaikanhakijoita täältä Suomeen
MTV: Viron rajapoliisi vakuuttaa: Emme päästä turvapaikanhakijoita täältä Suomeen 22.2.2016
Viron rajapoliisin päällikkö Janek Màgi vakuuttaa, ettei Viron kautta päästetä turvapaikanhakijoita tai laittomia maahanpyrkijöitä Suomeen.

Yle: A2 Turvattomuus-ilta: Ovatko turvapaikanhakijat uhka – romahtaako arvomaailmamme?
Yle: A2 Turvattomuus-ilta: Ovatko turvapaikanhakijat uhka – romahtaako arvomaailmamme? 22.2.2016
Kaduilla pelätään. Turvattomuuden tunnetta herättää erityisesti turvapaikanhakijoiden kasvava joukko. Kevään ensimmäinen A2-ilta kysyy, tarvitaanko katupartioita ja pitäisikö maahanmuuttopolitiikaamme muuttaa.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016
HS: Suoran puheen jalo taito
Helsingin Sanomat: Hanna Mahlamäki: Suoran puheen jalo taito 21.2.2016
Katupartiot eivät paranna turvallisuutta vaan saattavat heikentää sitä. Noin. Siinä oli selvä viesti. Sen sanoi suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari HS:n haastattelussa viime viikon lauantaina (13.2.).

14.26
Avainsanat:
Aapo Roselius,
Antti Pelttari,
Hanna Mahlamäki,
Juha Sipilä,
Marko Tikka,
Oula Silvennoinen,
poliisi,
Suojelupoliisi,
turvallisuus,
väkivalta
HS: Hallitus haluaa rajata maahantulijoiden sosiaaliturvaa – tilalle kotouttamisraha
Helsingin Sanomat: Hallitus haluaa rajata maahantulijoiden sosiaaliturvaa – tilalle kotouttamisraha 21.2.2016
MTV: HS: Hallitus haluaa rajoittaa oleskeluluvan saaneiden sosiaaliturvaa – "On nähtävä aktiivisina yksilöinä"
Hallitus haluaa rajoittaa oleskeluluvan saaneiden sosiaaliturvaa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevan esityksen mukaan oleskeluluvan saaneet irrotettaisiin asumisperusteisesta sosiaaliturvasta. Se korvattaisiin kotouttamisrahalla.

2.19
Avainsanat:
Hanna Mäntylä,
kotouttaminen,
maahanmuuttajat,
oleskelulupa,
sosiaaliturva,
toimeentulotuki
lauantai 20. helmikuuta 2016
Iltalehti: Biljardipeli kuumensi tunteet vastaanottokeskuksessa - poliisi epäilee kolmea miestä pahoinpitelystä
Iltalehti: Biljardipeli kuumensi tunteet vastaanottokeskuksessa - poliisi epäilee kolmea miestä pahoinpitelystä 20.2.2016
Biljardipelistä syttyi tappelu Kuusamon vastaanottokeskuksessa perjantai-iltana.

18.20
Avainsanat:
Kuusamo,
pahoinpitely,
poliisi,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
väkivalta
Iltalehti: Turvapaikanhakijat avioituvat pikavauhtia suomalaisten kanssa
Iltalehti: Turvapaikanhakijat avioituvat pikavauhtia suomalaisten kanssa 20.2.2016
Hätämajoitusta Tampereella ja lähikunnissa koordinoivan Marja Huttusen mukaan osa viime syksynä tulleista turvapaikanhakijoista on jo ehtinyt naimisiin.

MTV: Tällainen on nainen pakolaiskriisin keskiössä – Päivi Nerg: "Olen joutunut pelkäämään"
MTV: Tällainen on nainen pakolaiskriisin keskiössä – Päivi Nerg: "Olen joutunut pelkäämään" 20.2.2016
Päivi Nerg on joutunut uransa aikana pelkäämään ja sanomaan tuhansia ihmisiä irti. Hän ei ole antanut tilanteiden kovettaa itseään; ei ole mitään sellaista, jota hetki lapsenlapsen seurassa ei korjaisi.

perjantai 19. helmikuuta 2016
Yle: Raportti: Sekä kantaväestö että maahanmuuttajat kärsivät turvattomuuden tunteesta
Yle: Raportti: Sekä kantaväestö että maahanmuuttajat kärsivät turvattomuuden tunteesta 19.2.2016
Suomeen voi pyrkiä jopa satoja tuhansia maahanmuuttajia. Näin maalailee Tampereen poliisiammattikorkeakoulussa valmistunut raportti, joka tutkii maahanmuuton aiheuttamaa turvattomuutta.

12.54
Avainsanat:
maahanmuutto,
maahanmuuttopolitiikka,
Pirjo Jukarainen,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
tutkimus
Iltalehti: Sipilä: Pakolaisten reitti Moskovan kautta Suomeen yksi halvimmista
Iltalehti/STT: Sipilä: Pakolaisten reitti Moskovan kautta Suomeen yksi halvimmista 19.2.2016
Pakolaisten reitti Moskovan kautta kohti Suomea on tällä hetkellä yksi halvimmista ja turvallisimmista, arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk) Brysselissä.

torstai 18. helmikuuta 2016
HS: Päättäjät eivät uskalla sanoa rasisteja rasisteiksi
Helsingin Sanomat: Yrjö Rautio: Päättäjät eivät uskalla sanoa rasisteja rasisteiksi 18.2.2016
Suomen kieli on sotaisan kiihkeän turvapaikkaväittelyn ensimmäisiä uhreja. Tarve leimata ja halventaa eri mieltä olevia on muuttanut sanojen merkityksen jopa vastakohdakseen. Poliittiset päättäjät taas eivät uskalla tai halua nimittää asioita oikeilla nimillä.

18.16
Avainsanat:
maahanmuuttokeskustelu,
maahanmuuttopolitiikka,
rasismi,
sananvapaus,
turvapaikanhakijat,
äärioikeisto
Keskisuomalainen: Vastaanottokeskuksessa syntyi yöllä tappelu – Miestä lyötiin siivousmopilla
Keskisuomalainen: Vastaanottokeskuksessa syntyi yöllä tappelu – Miestä lyötiin siivousmopilla 18.2.2016
Punaisen Ristin ylläpitämässä Keuruun vastaanottokeskuksessa tapeltiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

MTV: Selvitys: Poliisi- ja sotilastaustaisia turvapaikanhakijoita saapunut Suomeen "huomattavan paljon"
MTV: Selvitys: Poliisi- ja sotilastaustaisia turvapaikanhakijoita saapunut Suomeen "huomattavan paljon" 18.2.2016
Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaan Suomeen on saapunut huomattavan paljon poliisi- ja sotilastaustaisia turvapaikanhakijoita. Pääosa heistä on lähtöisin Irakista.

13.41
Avainsanat:
Irak,
Maahanmuuttovirasto,
poliisi,
Seppo Kolehmainen,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
väkivalta
Yle: Mies katseli musliminaisten uimavuoroa valvontakameroista – somaliperheet tyrmistyivät
Yle: Mies katseli musliminaisten uimavuoroa valvontakameroista – somaliperheet tyrmistyivät 18.2.2016
Lieksan maahanmuuttajanaiset ovat pöyristyneet, koska heidän suljettua uimavuoroaan oli katsottu jälkikäteen valvontanauhoista. Lieksan kaupungin mukaan nauhojen läpikäymiseen oli perusteltu syy: uimahallin ovi oli jätetty raolleen. Nauhoista oli selvinnyt, että naiset olivat hyppineet luvatta terapia-altaaseen ja käyttäneet juoksuvyötä väärin.

Talouselämä: Yli sata turvapaikanhakijaa palautettiin Irakiin - yksi lento maksaa jopa 200 000 €
Talouselämä: Yli sata turvapaikanhakijaa palautettiin Irakiin - yksi lento maksaa jopa 200 000 € 18.2.2016
Ensimmäiset palautettavat turvapaikanhakijat on lennätetty Irakiin tänä aamuna. Palautettavia ihmisiä oli lennolla hieman yli sata, ja palautus sujui hyvin, kertoo Helsingin poliisi. Tämänpäiväisellä lennolla kyse oli vapaaehtoisesta palaamisesta Irakiin.
Palautuslentojen kustannukset vaihtelevat etäisyyksien, henkilömäärän ja lentokonetyypin mukaan. Irakin lentojen kustannukset ovat 150 000-200 000 euroa lentoa kohti, poliisi tiedottaa.

Ilta-Sanomat: Nainen raiskattiin puistossa Helsingissä – 20-vuotiaalle turvapaikanhakijalle luettiin syyte
Ilta-Sanomat: Nainen raiskattiin puistossa Helsingissä – 20-vuotiaalle turvapaikanhakijalle luettiin syyte 18.2.2016
20-vuotiaalle Irakin kansalaiselle luettiin Helsingin käräjäoikeudessa syyte Hesperian puiston raiskausjutussa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016
HS: Kansliapäällikkö Nerg maahanmuuton turvallisuusuhkista: Tarvitsemme kotouttamiseen uusia tapoja
Helsingin Sanomat: Kansliapäällikkö Nerg maahanmuuton turvallisuusuhkista: Tarvitsemme kotouttamiseen uusia tapoja 18.2.2016
Aamulehti: Sisäministeri Orpo: Maahanmuuton ongelmat on tiedostettu
Yle: Huono taloustilanne vaikeuttaa erityisesti maahanmuuttajien työllistymistä
Aamulehti: Selvitys: Vihapuhe on huomattava turvallisuusuhka – pakolaisia vastaan isketty 17 kertaa
Helsingin Uutiset: Sukuelimiä silvotaan, kristittyjä vainotaan, rikollisjengit värväävät – tutkimus maalaa karun kuvan siirtolaiskriisin uhkista
Raportti: Maahanmuutto ja turvallisuus (pdf)
Poliisiammattikorkeakoulun raportin mukaan suurimmat uhat kohdistuvat asuinalueiden ja työmarkkinoiden eriytymiseen

23.38
Avainsanat:
Henrik Boberg,
Kari Laitinen,
maahanmuutto,
Petteri Orpo,
Pirjo Jukarainen,
Päivi Nerg,
turvallisuus,
tutkimus,
xxx
Iltalehti: Vanhussairaalasta vastaanottokeskus - Omaiset huolissaan: "Ei ole mitään tietoa jatkosta"
Iltalehti: Vanhussairaalasta vastaanottokeskus - Omaiset huolissaan: "Ei ole mitään tietoa jatkosta" 18.2.2016
Omaiset pelkäävät huonokuntoisten vanhusten pallottelua ja epäilevät kaupungin rahastavan turvapaikanhakijoilla.

Iltalehti: SPR:n työntekijät turvapaikanhakijoista: "Heitä kohdellaan kuin eläimiä"
Iltalehti: SPR:n työntekijät turvapaikanhakijoista: "Heitä kohdellaan kuin eläimiä" 17.2.2016
Työntekijät kertovat vakavista puutteista vastaanottokeskuksissa ja väittävät SPR:n uhkailevan asiaan puuttuvia työntekijöitä hiljaisiksi.

Suomen Kuvalehti: Näin perussuomalaiset sanelivat Suomelle uuden pakolaispolitiikan – kahdessa tunnissa paperi oli valmis
Suomen Kuvalehti: Näin perussuomalaiset sanelivat Suomelle uuden pakolaispolitiikan – kahdessa tunnissa paperi oli valmis 13.2.2016
Suomen Kuvalehti: Irakilaisten tulva vaikutti hallituksen pakolaispolitiikkaan – ”Käsittämättömän iso kakku”
Hänet siepattiin illan pimetessä.
Miehiä oli viisi – talebaneja ja kylänvanhimpia. He pakottivat 20-vuotiaan Sabooryn pakettiautoon ja ajeluttivat häntä kaksi tuntia pitkin nukkuvaa Itä-Afganistania.

Turun Sanomat: Syyte: Suomalaisella väkivaltaiset aikeet vastaanottokeskuksessa
Turun Sanomat: Syyte: Suomalaisella väkivaltaiset aikeet vastaanottokeskuksessa 17.2.2016
Pirkanmaan käräjäoikeudessa on käsitelty tapausta, jossa suomalaismiehen syytetään suunnitelleen väkivaltaa vastaanottokeskuksessa.

16.03
Avainsanat:
rasistinen rikos,
Tampere,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
väkivalta
Yle: Ennätysmäärä itärajan yli: päivässä tuli 38 turvapaikanhakijaa
Yle: Ennätysmäärä itärajan yli: päivässä tuli 38 turvapaikanhakijaa 17.2.2016
Lapin itärajan ylitti tiistaina ennätyksellisen suuri määrä turvapaikanhakijoita, yhteensä 38 henkilöä. Tähän mennessä turvapaikanhakijoita on tullut noin parikymmentä päivittäin.

MTV: Sisäministeriön kansliapäällikkö maahanmuutosta: Äärirajoilla olemme, mutta vielä selviämme
MTV: Sisäministeriön kansliapäällikkö maahanmuutosta: Äärirajoilla olemme, mutta vielä selviämme 17.2.2016
Sisäministeriön mukaan Suomessa on valmistauduttu nopean maahanmuuton aiheuttamiin uhkiin.

14.48
Avainsanat:
kotouttaminen,
poliisi,
Päivi Nerg,
rajavalvonta,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
tutkimus
Yle: Turvapaikanhakijat pois Tampereen Rautaharkosta – Riesana tulipalot ja vaarallinen paikka
Yle: Turvapaikanhakijat pois Tampereen Rautaharkosta – Riesana tulipalot ja vaarallinen paikka 17.2.2016
Väliaikaisena majoitustilana käytetty vanha rautateiden toimistorakennus ei saanut Tampereen kaupungilta hakemiaan remonttilupia. Tampere on jo päättänyt korjata entisestä Kaupin sairaalasta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen.

Ilta-Sanomat: Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset
Ilta-Sanomat: Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset 17.2.2016
Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

HS: Tutkimus varoittaa maahanmuuton uhkista – ”nykyisestäkään tilanteesta hädin tuskin selvitään”
Helsingin Sanomat: Tutkimus varoittaa maahanmuuton uhkista – ”nykyisestäkään tilanteesta hädin tuskin selvitään” 17.2.2016
Maahanmuutto ja turvallisuus – Arvioita nykytilasta ja ennusteita tulevaisuudelle -raportti (pdf)
Maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta, joihin Suomi on valmistautunut huonosti. Näin arvioi hallituksen tilaama selvitys.

2.11
Avainsanat:
Henrik Boberg,
Kari Laitinen,
maahanmuutto,
maahanmuuttopolitiikka,
Pirjo Jukarainen,
turvallisuus,
tutkimus
tiistai 16. helmikuuta 2016
Yle: Turvapaikanhakijan kotiinsa ottanut: Ei ole ihmisen elämää, että perhe elää kahdessa maassa
Yle: Turvapaikanhakijan kotiinsa ottanut: Ei ole ihmisen elämää, että perhe elää kahdessa maassa 16.2.2016
Lausuntokierroksella olevan lakiesityksen mukaan perheellä pitäisi olla vähintään 1 700 euron kuukausitulot, jotta puoliso voisi muuttaa Suomeen. Syyrialainen Ahmad Saleh odottaa turvapaikkapäätöstä lietolaisessa perheessä. Hän toivoo, että saa Suomeen pian myös vaimonsa ja kolmen kuukauden ikäisen poikansa, jota ei ole koskaan nähnyt.

MTV: Sipilä: Esitystä perheenyhdistämisestä ehditään vielä muokata
MTV/STT: Sipilä: Esitystä perheenyhdistämisestä ehditään vielä muokata 16.2.2016
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituksen esitys perheenyhdistämisestä voi vielä muuttua.

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakija tuomittiin yli kolmen vuoden vankeusrangaistukseen 14-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta
Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakija tuomittiin yli kolmen vuoden vankeusrangaistukseen 14-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta 16.2.2016
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 19-vuotiaan miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta kolmen vuoden ja yhden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Uhri oli 14-vuotias tyttö.

Ilta-Sanomat: Lapin rajavartiostossa ihmetellään: Miksi Suomeen virtaa nyt turvapaikanhakijoita jopa Intiasta?
Ilta-Sanomat: Lapin rajavartiostossa ihmetellään: Miksi Suomeen virtaa nyt turvapaikanhakijoita jopa Intiasta? 16.2.2016
Venäjältä on tullut alkuvuonna turvapaikanhakijoita jo enemmän kuin viime vuonna yhteensä.
Tätä vuotta on kulunut kuusi viikkoa, ja Venäjältä on Suomeen tullut 788 turvapaikanhakijaa.

13.22
Avainsanat:
Intia,
Jussi Sainio,
Raja-Jooseppi,
rajavalvonta,
Salla,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
Yle: Nyt olisi tarjolla ulkomaisen työvoiman työllistämiseen malli – yksi kunta jo kiinnostui
Yle: Nyt olisi tarjolla ulkomaisen työvoiman työllistämiseen malli – yksi kunta jo kiinnostui 16.2.2016
Idean taustalla olevan Susanna Sakon mukaan erityisen tärkeää olisi palkata vastaanottoyksiköihin henkilöitä, jotka perehdyttäisivät ja kotouttaisivat maahan muuttaneita monipuolisesti ennen työelämään siirtymistä.

12.41
Avainsanat:
Pudasjärvi,
Susanna Sakko,
turvapaikanhakijat,
työelämä,
työvoimapula,
vastaanottokeskus
MTV: Suomen seuraava vientituote? Opiskelijoiden kotouttamissovellus sai palkinnon Obamalta
MTV: Suomen seuraava vientituote? Opiskelijoiden kotouttamissovellus sai palkinnon Obamalta 16.2.2016
Suomalaisopiskelijoiden kehittämä kotouttamishanke tuo turvapaikanhakijoiden tarvitsemat tiedot heidän saatavilleen ja auttaa heitä integroitumaan yhteiskuntaan.

Yle: Luonan työntekijät vastaanottokeskusten arjesta: "Bisnestä ihmisoikeuksien kustannuksella"
Yle: Luonan työntekijät vastaanottokeskusten arjesta: "Bisnestä ihmisoikeuksien kustannuksella" 16.2.2016
Yle: Luonan työntekijät vastaanottokeskusten arjesta: "Bisnestä ihmisoikeuksien kustannuksella"
Yksityisistä Luona Oy:n pyörittämistä vastaanottokeskuksista on tehty useita valituksia Maahanmuuttovirastoon. Ylen haastattelemien entisten työntekijöiden mukaan vastaanottokeskusten arkea varjostivat muun muassa rasismi ja henkilöstövajeen aiheuttamat vaaratilanteet.

6.47
Avainsanat:
Maahanmuuttovirasto,
Milja Saksi,
rasismi,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
maanantai 15. helmikuuta 2016
Uusi Suomi: Vastaus Jussi Halla-aholle oman ministerin leiristä – 10 000 oleskeluluvan laskelma aukesi
Uusi Suomi: Vastaus Jussi Halla-aholle oman ministerin leiristä – 10 000 oleskeluluvan laskelma aukesi 15.2.2016
Perussuomalaisen oikeus- ja työministerin Jari Lindstömin erityisavustaja Sakari Puisto kertoo Puheenvuoro-blogissaan, miten työ- ja elinkeinoministeriö on päätynyt laskelmaansa oleskeluluvan saavista turvapaikanhakijoista.

Turun Sanomat: DN: Stubb kaatoi Pohjoismaiden yhteisen ulkorajan
Turun Sanomat: DN: Stubb kaatoi Pohjoismaiden yhteisen ulkorajan 15.2.2016
Dagens Nyheter: Finland säger nej till gemensam nordisk gräns
Ruotsalaislehti Dagens Nyheterin mukaan Suomen hallitus on kaatanut Tanskan ehdotuksen Pohjoismaiden yhteisestä ulkorajasta.

22.03
Avainsanat:
Alexander Stubb,
EU,
EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka,
rajavalvonta,
Ruotsi,
Schengen,
Tanska
HS: Turvapaikanhakijoille tarjotaan työtä mobiilipalvelun avulla
Helsingin Sanomat: Turvapaikanhakijoille tarjotaan työtä mobiilipalvelun avulla 15.2.2016
Uuden palvelun tarkoituksena on löytää mielekästä tekemistä oleskelulupapäätöksen odottajille

MTV: Ilotulite ammuttiin vastaanottokeskuksen ikkunaan
MTV: Ilotulite ammuttiin vastaanottokeskuksen ikkunaan 15.2.2016
Hyrynsalmella Kainuussa myös vastaanottokeskuksen käytössä olevan asuinkiinteistön keittiön ikkunaan ammuttiin myöhään lauantaina ilotuliteraketti, kertoo poliisi.

Yle: Sisäministeriö: Turvapaikanhakijoiden määrä vähenee itärajalla
Yle: Sisäministeriö: Turvapaikanhakijoiden määrä vähenee itärajalla 15.2.2016
Sisäministeriö ei näe syytä perustaa omaa järjestelykeskusta itärajalle. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg uskoo myös itärajan yli tulevien turvapaikanhakijoiden määrän kääntyvän laskuun Venäjän viranomaisten kanssa käytävien neuvotteluiden tuloksena.

18.05
Avainsanat:
Päivi Nerg,
rajavalvonta,
Rovaniemi,
Ruotsi,
Tornio,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
Yle: Somalialainen turvapaikanhakija: Meistä voisi olla hyötyä Suomen jalkapalloilulle
Yle: Somalialainen turvapaikanhakija: Meistä voisi olla hyötyä Suomen jalkapalloilulle 15.2.2016
Kajaanilaiset urheiluseurat järjestävät turvapaikanhakijoille mahdollisuuden kokeilla eri urheilulajeja. Kuukauden aikana on mahdollista kokeilla koripalloa, nyrkkeilyä, yleisurheilua ja voimanostoa – sekä jalkapalloa, joka on ennakoidusti suosituin laji.

Yle: Kokoomuksen Satonen arvostelee perheenyhdistämisten tulorajoja suomalaisten osalta
Yle: Kokoomuksen Satonen arvostelee perheenyhdistämisten tulorajoja suomalaisten osalta 15.2.2016
Vihreät kritisoi rajusti hallituksen suunnittelemia muutoksia ulkomaalaislakiin. Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja toivoo, etteivät perheenkokoajille kaavaillut tulorajat koskisi Suomen kansalaisia.

11.38
Avainsanat:
Arto Satonen,
Kokoomus,
Outi Alanko-Kahiluoto,
perheenyhdistäminen,
turvapaikanhakijat,
Vihreät
HS: Stubb pelkää unioninsa puolesta – ”En tiedä, onko EU ikuinen, ei varmaan”
Helsingin Sanomat: Stubb pelkää unioninsa puolesta – ”En tiedä, onko EU ikuinen, ei varmaan” 15.2.2016
Alexander Stubb ei voi ymmärtää suomalaisia, jotka vastustavat EU:n taakanjakoa pakolaiskriisissä. Presidentti Niinistön taannoista puhetta hän ei silti suostu arvostelemaan.

HS: Orpo neuvotteli pakolaiskiistasta Venäjällä FSB:n johdon kanssa
Helsingin Sanomat: Orpo neuvotteli pakolaiskiistasta Venäjällä FSB:n johdon kanssa 15.2.2016
Sisäministeriön mukaan Suomeen tuli Venäjältä viikonvaihteessa noin 20 turvapaikanhakijaa päivässä.

2.31
Avainsanat:
Dmitri Medvedev,
Petteri Orpo,
rajavalvonta,
Sauli Niinistö,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Ilta-Sanomat: Lapin rajanylityspaikoilla ennätysmäärä turvapaikanhakijoita – mukana 30 eri kansallisuutta
Ilta-Sanomat: Lapin rajanylityspaikoilla ennätysmäärä turvapaikanhakijoita – mukana 30 eri kansallisuutta 14.2.2016
Lauantaihin mennessä 772 henkeä oli hakenut turvapaikkaa Lapin rajanylityspaikoilla.

21.34
Avainsanat:
laiton maahantulo,
Raja-Jooseppi,
rajavalvonta,
Salla,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
Ilta-Sanomat: Niinistöstä uutispommi Venäjällä: Varoitus ”toisesta Turkista” leviää
Ilta-Sanomat: Niinistöstä uutispommi Venäjällä: Varoitus ”toisesta Turkista” leviää 14.2.2016
Ilta-Sanomat: Sisäministeri Orpo pitää Niinistön varoitusta Venäjästä ”toisena Turkkina” aiheellisena: ”Se on hyvin mahdollista”
Venäjän median sunnuntaiaamun luetuimpiin uutisiin kuuluu presidentti Sauli Niinistön varoitus, jonka mukaan Venäjästä itsestään voi tulla hallitsemattoman pakolaisvirran kohde.

Kansan Uutiset: Maahanmuuttaja pettyy työelämassä
Kansan Uutiset: Maahanmuuttaja pettyy työelämassä 14.2.2016
Vaara juuttua pienipalkkaiseen työhön ilman etenemismahdollisuutta on suuri.

15.16
Avainsanat:
kielitaito,
koulutus,
Laura Mankki,
maahanmuuttajat,
Markku Sippola,
rasismi,
Sirpa Puhakka,
työelämä,
Viro
Yle: Suomi jäädytti turvapaikanhakijoiden palautukset Unkariin
Yle: Suomi jäädytti turvapaikanhakijoiden palautukset Unkariin 14.2.2016
EU-maiden sopimuksen perusteella turvapaikanhakija pitäisi palauttaa siihen EU-maahan, missä hän on rekisteröitynyt turvapaikanhakijoiksi. Suomen hallinto-oikeus on kuitenkin jäädyttänyt Dublin-palautukset Suomesta Unkariin. Syynä palautusten täytäntöönpanokieltoihin on esimerkiksi epävarmuus siitä, saavatko turvapaikanhakijat Unkarissa asianmukaista kohtelua.

MTV: Sanoussi haluaisi 6-vuotiaan lapsensa Suomeen – perheenyhdistäminen vaikeutumassa merkittävästi
MTV: Sanoussi haluaisi 6-vuotiaan lapsensa Suomeen – perheenyhdistäminen vaikeutumassa merkittävästi 14.2.2016
Pakolaisjärjestöt vastustavat vetoomuskampanjalla ulkomaalaislain kiristystä, jonka arvioidaan vähentävän uusia perheenyhdistämishakemuksia merkittävästi.

13.06
Avainsanat:
EU,
Jorma Vuorio,
Kaisa Väkiparta,
Maahanmuuttovirasto,
Nigeria,
perheenyhdistäminen,
Suomen Pakolaisapu,
Togo,
turvapaikanhakijat
lauantai 13. helmikuuta 2016
Yle: Nerg: Vapaaehtoisesti palaavien lennot saattavat alkaa jo ensi viikolla
Yle: Nerg: Vapaaehtoisesti palaavien lennot saattavat alkaa jo ensi viikolla 13.2.2016
Vapaaehtoisesti palaavia turvapaikanhakijoita on sisäministeriön mukaan ollut tähän saakka 20–30 päivässä, yhteensä nelisen tuhatta on lähtenyt vapaaehtoisesti. Nyt myös eri maiden suurlähetystöjen kanssa organisoidut yhteislennot ovat työn alla.

Helsingin Uutiset: Riittääkö 5 miljardia euroa? Turvapaikkakriisi maksaa Suomelle ja Ruotsille jo yhtä paljon kuin YK:n pakolaisbudjetti
Helsingin Uutiset: Riittääkö 5 miljardia euroa? Turvapaikkakriisi maksaa Suomelle ja Ruotsille jo yhtä paljon kuin YK:n pakolaisbudjetti 13.2.2016
Pohjolassa on suurta epävarmuutta siitä, kuinka paljon turvapaikanhakijoita tänä vuonna saapuu.

Ilta-Sanomat: Sampo Terho Ylelle: Turvapaikkakriisi rahoitettava velalla – ”Kulut ylittäneet kaikki odotukset”
Ilta-Sanomat: Sampo Terho Ylelle: Turvapaikkakriisi rahoitettava velalla – ”Kulut ylittäneet kaikki odotukset” 13.2.2016
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoi Ylen Ykkösaamussa, ettei kansalaisten palveluista voi leikata ja ohjata rahoja maahanmuuton kustannuksiin.

MTV: Yhteisö kuohahti vihakampanjan takia – "On pysähdyttävä ystävyyden äärelle"
MTV: Yhteisö kuohahti vihakampanjan takia – "On pysähdyttävä ystävyyden äärelle" 13.2.2016
MTV: Urheiluseuran niskaan satelee vihapostia – Rajat kiinni -väen mielenilmaus pelästytti lapset 12.2.2016
Urheiluseura Tapanilan Erää vastaan järjestettiin torstai-iltana mielenosoitus, koska se järjestää turvapaikanhakijoille liikuntaryhmiä.

Verkkouutiset: Ville Niinistö: Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen vaarantaa yksilönvapauksia
Verkkouutiset: Ville Niinistö: Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen vaarantaa yksilönvapauksia 13.2.2016
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vaatii hallitusta perääntymään aikeissaan vaikeuttaa perheenyhdistämistä.

HS: Supon päällikkö huolissaan iskuista vastaanottokeskuksiin – ”Katupartiot voivat heikentää turvallisuutta”
Helsingin Sanomat: Supon päällikkö huolissaan iskuista vastaanottokeskuksiin – ”Katupartiot voivat heikentää turvallisuutta” 13.2.2016
Rasismin lisääntymisestä huolestunut Antti Pelttari kaipaa terveen järjen käyttöä ja loppua vihapuheelle.

2.49
Avainsanat:
Antti Pelttari,
rasismi,
Suojelupoliisi,
terrorismi,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
vihapuhe
perjantai 12. helmikuuta 2016
Ilta-Sanomat: Niinistö Medvedeville: Turvapaikanhakijoilla ei tulisi olla oikeutta valita Suomen ja Venäjän väliltä
Ilta-Sanomat: Niinistö Medvedeville: Turvapaikanhakijoilla ei tulisi olla oikeutta valita Suomen ja Venäjän väliltä 12.2.2016
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin Münchenissä ja otti heti tapaamisen aluksi keskustelun ohjat omiin käsiinsä.

Iltalehti: Kahdelle tuomio laittoman maahantulon järjestämisestä - ei rangaistusta
Iltalehti/STT: Kahdelle tuomio laittoman maahantulon järjestämisestä - ei rangaistusta 12.2.2016
Lapin käräjäoikeus antoi perjantaina kaksi erillistä tuomiota laittoman maahantulon järjestämisestä.

20.31
Avainsanat:
laiton maahantulo,
rajavalvonta,
rikollisuus,
turvapaikanhakijat,
Venäjä,
viisumit
Kansan Uutiset: Hallitus simputtaa tulorajoilla perheenyhdistäjiä
Kansan Uutiset: Hallitus simputtaa tulorajoilla perheenyhdistäjiä 12.2.2016
Kansan Uutiset: Perhe-elämä vain rikkaiden lapsille
Siivoojan, raksalaisen tai pienipalkkaisen duunarimaahanmuuttajan on turha haaveilla perheensä yhdistämisestä.

19.55
Avainsanat:
Inka Hetemäki,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttajat,
perheenyhdistäminen,
perussuomalaiset,
Sirpa Puhakka,
työelämä
Yle: Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista 30–40 prosenttia katoaa
Yle: Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista 30–40 prosenttia katoaa 12.2.2016
Suomi palauttaa turvapaikkaa vaille jääneitä tehokkaammin kuin muut EU-maat. Silti osa turvapaikanhakijoista jää maahan laittomasti. Ilmiöön liittyy riskejä, sillä he syrjäytyvät helposti ja voivat ajautua tekemään rikoksia elääkseen, todetaan Poliisihallituksesta.

17.17
Avainsanat:
käännytys,
laiton oleskelu,
Markku Heikkilä,
Mia Poutanen,
oleskelulupa,
Pekka Nuutinen,
poliisi,
rikollisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Kaleva: Kaksi asukasta tappeli Heikinharjun vastaanottokeskuksessa
Kaleva: Kaksi asukasta tappeli Heikinharjun vastaanottokeskuksessa 12.2.2016
Poliisi sai rauhoitella tappelua Heikinharjun vastaanottokeskuksessa Oulussa torstai-iltana.

Iltalehti: Kuntaliitto vaatii turvapaikanhakijoista maksettavien korvausten nostoa
Iltalehti: Kuntaliitto vaatii turvapaikanhakijoista maksettavien korvausten nostoa 12.2.2016
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen vaatii laskennallisen kuntakorvauksen korottamista pikku hiljaa.

16.06
Avainsanat:
kotouttaminen,
kuntakorvaukset,
Kuntaliitto,
Timo Kietäväinen,
turvapaikanhakijat
Yle: Orpo vastasi Halla-ahon väitteisiin maastapoistettavien määrästä
Yle: Orpo vastasi Halla-ahon väitteisiin maastapoistettavien määrästä 12.2.2016
Yle: Ministeriön kansliapäällikkö vastaa Halla-aholle: Kolme syytä, joiden vuoksi perussuomalaisten turvapaikkalaskelmat menevät metsään
Sisäministeri Orpo puolusti kansalaisaloitekeskustelussa omia laskelmiaan maasta poistettavien määrästä.

Yle: Yksityisten vastaanottokeskusten toiminnasta valitetaan eniten – Maahanmuuttovirasto tiukentaa valvontaa
Yle: Yksityisten vastaanottokeskusten toiminnasta valitetaan eniten – Maahanmuuttovirasto tiukentaa valvontaa 12.2.2016
Suurin osa Maahanmuuttovirastoon tulleista valituksista koskee yksityisiä Luona Oy:n vastaanottokeskuksia. Yhtiö ja Maahanmuuttovirasto vääntävät keskenään myös siitä, onko budjetilla palkattu suositeltu määrä terveydenhoitohenkilökuntaa.

HS: Haukkumista ja sylkemistä päin naamaa – tällaista on arjen rasismi Helsingissä
Helsingin Sanomat: Haukkumista ja sylkemistä päin naamaa – tällaista on arjen rasismi Helsingissä 12.2.2016
”En astu tänne enää, kun täällä on jotain neekereitä vastassa”, kertoo kaupan kassalla työskentelevä nainen asiakkaan huutelusta Facebookissa.

11.52
Avainsanat:
Aysu Shakir,
Helsinki,
Jari Taponen,
Karin Creutz,
maahanmuuttajat,
poliisi,
rasismi
Iltalehti: Medvedev saksalaislehdelle: Venäjä ei voi estää pakolaisten tuloa Suomeen
Iltalehti: Medvedev saksalaislehdelle: Venäjä ei voi estää pakolaisten tuloa Suomeen 12.2.2016
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev sanoo saksalaislehden haastattelussa, ettei Venäjä voi estää turvapaikanhakijoiden kulkua rajansa yli Suomeen.

torstai 11. helmikuuta 2016
Suomen Kuvalehti: Kansliapäällikkö Nerg: Rajojen sulkeminen ei estä pakolaisvirtoja
Suomen Kuvalehti: Kansliapäällikkö Nerg: Rajojen sulkeminen ei estä pakolaisvirtoja 11.2.2016
Turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen on vähentynyt merkittävästi. Vuodenvaihteen jälkeen maahan on saapunut noin 1200 turvapaikanhakijaa, kun viime syksynä hakijamäärä oli suurimmillaan yli 10 000 kuukaudessa.

22.52
Avainsanat:
Kreikka,
Pirkko Mattila,
Päivi Nerg,
rajavalvonta,
Toni Alaranta,
Turkki,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
MTV: Sisäministeri Orpo oikoo huhuja ennakoiduista turvapaikkapäätöksistä
MTV: Sisäministeri Orpo oikoo huhuja ennakoiduista turvapaikkapäätöksistä 11.2.2016
Iltalehti: Migri: Halla-aho unohti ison ryhmän laskelmistaan
Verkkouutiset: Jussi Halla-aho: Edes kielteisen päätöksen saaneita ei pystytä palauttamaan, jos he eivät halua lähteä
Perussuomalainen euroedustaja Jussi Halla-aho kyseenalaisti tänään sisäministeriön arvion noin 10 000 myönteisestä turvapaikkapäätöksestä. Hän piti lukua liian alhaisena. Ministeriön arvion mukaan myönteisen päätöksen saa 30–40 % viime vuonna saapuneista turvapaikanhakijoista.

21.24
Avainsanat:
Jussi Halla-aho,
Kaisa Härkisaari,
Maahanmuuttovirasto,
oleskelulupa,
Petteri Orpo,
Päivi Nerg,
Simon Elo,
turvapaikanhakijat
Verkkouutiset: Eva Biaudet syytti Teuvo Hakkaraista eduskunnassa rasistisesta puheesta
Verkkouutiset: Eva Biaudet syytti Teuvo Hakkaraista eduskunnassa rasistisesta puheesta 11.2.2016
Rkp:n kansanedustajan mukaan perussuomalaisten kollegan puhe oli rasististen näkemysten tukemista.

Verkkouutiset: PS:n Eerola ja Immonen: Perheenyhdistämisdirektiiviä sovellettava täysimääräisesti
Verkkouutiset: PS:n Eerola ja Immonen: Perheenyhdistämisdirektiiviä sovellettava täysimääräisesti 11.2.2016
Perussuomalaisten kansanedustajat Juho Eerola ja Olli Immonen haluavat, että EU:n perheenyhdistämisdirektiiviä sovelletaan hallituksessa sovitun mukaisesti eli täysimääräisesti.

17.07
Avainsanat:
Juho Eerola,
Olli Immonen,
perheenyhdistäminen,
perussuomalaiset,
turvapaikanhakijat
Yle: Halla-aho: Sisäministeriö levittää harhaanjohtavaa tietoa
Yle: Halla-aho: Sisäministeriö levittää harhaanjohtavaa tietoa 11.2.2016
Iltalehti: Halla-aho: Hallitus rauhoittelee kansaa väärillä numeroilla
MTV: Halla-aho: Perheenyhdistämisen keinoja karsittava
Sisäministeriön tiedote: Sisäministeriön arvio perustuu faktoihin
Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) laskee, että 70 prosenttia Suomeen viime vuonna tulleista turvapaikanhakijoista tulee saamaan myönteisen turvapaikkapäätöksen. Ministeriön arvio myönteisille päätöksille on 30–40 prosenttia.

16.22
Avainsanat:
Juha Sipilä,
Jussi Halla-aho,
oleskelulupa,
perheenyhdistäminen,
Petteri Orpo,
Päivi Nerg,
turvapaikanhakijat
MTV: Halla-aho: Pakolaissopimuksia sovelletaan liian laajasti – Suomeen ei paeta hengenhädässä
MTV: Halla-aho: Pakolaissopimuksia sovelletaan liian laajasti – Suomeen ei paeta hengenhädässä 11.2.2016
MTV: Erkki Tuomioja Halla-ahon pakolaiskommenteista: "En usko mistään löytyvän mitään tukea"
Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps) mukaan voimassa olevia pakolaissopimuksia tulkitaan liian laajasti.

Yle: Kansanedustaja: "Turvapaikan saaneiden hajasijoitus on huono ajatus – suomalaisetkin pyrkivät näiltä alueilta pois"
Yle: Kansanedustaja: "Turvapaikan saaneiden hajasijoitus on huono ajatus – suomalaisetkin pyrkivät näiltä alueilta pois" 11.2.2016
Työ- ja elinkeinoministeriö haluaisi sijoittaa Suomesta turvapaikan saaneet ihmiset eri puolille maata. Keskustan Katri Kulmuni ja perussuomalaisten Simon Elo kannattivat ajatusta Ylen aamu-tv:ssä, vasemmistoliiton Anna Kontula puolestaan ei.

9.57
Avainsanat:
Anna Kontula,
asuminen,
Katri Kulmuni,
kotouttaminen,
Simon Elo,
turvapaikanhakijat,
työvoimapula
HS: Keitä Suomi kotouttaa?
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Keitä Suomi kotouttaa? 11.2.2016
Kotouttamisesta vastaava oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) esitteli keskiviikkona toimia turvapaikanhakijoiden kotouttamisen ja työllistymisen nopeuttamiseksi. Mitään mullistavaa ei ollut vielä tarjota. Viesti kuului, ettei työmarkkinoille luoda mitään sellaisia oikoteitä, joita ei olisi tarjolla kaikille työttömille.

3.24
Avainsanat:
Jari Lindström,
kotouttaminen,
koulutus,
lukutaito,
turvapaikanhakijat,
työelämä
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
MTV: Yhä useampi asunnoton on maahanmuuttaja – näin paljon asunnottomia on kunnassasi
MTV: Yhä useampi asunnoton on maahanmuuttaja – näin paljon asunnottomia on kunnassasi 10.2.2016
Asunnottomuus on vähentynyt edelleen, mutta asunnottomia on edelleen hieman vajaat 8000. Samalla maahanmuuttajien osuus asunnottomista on kasvanut.
Asunnottomuus on vähentynyt edelleen, mutta asunnottomia on edelleen hieman vajaat 8000. Samalla maahanmuuttajien osuus asunnottomista on kasvanut.
klo
20.31
Avainsanat:
asuminen,
laiton oleskelu,
maahanmuuttajat,
Marja Katisko,
oleskelulupa,
syrjintä,
syrjäytyminen,
terrorismi
Yle: Päättäjät haluavat siirtää turvapaikan saaneet työvoimapulasta kärsiville alueille
Yle: Päättäjät haluavat siirtää turvapaikan saaneet työvoimapulasta kärsiville alueille 10.2.2016
Ilta-Sanomat: Viidennes turvapaikanhakijoista luku- ja kirjoitustaidottomia – miten kotoutuminen onnistuu, ministeri Lindström?
Työ- ja elinkeinoministeriö kiittelee rakennus-, hoiva- ja palvelualojen olevan kiinnostuneita maahanmuuttajien palkkaamisesta. Ministeriö haluaa sijoittaa turvapaikan saavat ihmiset eri puolille Suomea. Ministeriön näkemys on, että kieltä voi oppia työssä.

17.01
Avainsanat:
Jari Lindström,
kotouttaminen,
kuntakorvaukset,
kuntapaikat,
perheenyhdistäminen,
Tuija Oivo,
turvapaikanhakijat,
työelämä,
työvoimapula
Iltalehti: Turvapaikanhakijoita rahalla houkutellut lakifirma vaati kilpailijalta korvauksia asiakkaidensa "varastamisesta"
Iltalehti: Turvapaikanhakijoita rahalla houkutellut lakifirma vaati kilpailijalta korvauksia asiakkaidensa "varastamisesta" 10.2.2016
Turvapaikanhakijoilla bisnestä tekevät lakiasiaintoimistot Legalite ja Novolex Finland ovat ilmiriidoissa keskenään.

Valomerkki: Maailma on jo täällä
Valomerkki, pääkirjoitus: Maailma on jo täällä 10.2.2016
Bussikuskisi, kaupan kassa ja kenties myös pomosi ovat maahanmuuttajia.

MTV: Katupartioryhmä rantautui Helsinkiin – Poliisi tuomitsee jyrkästi: ”Pärjäämme kyllä ilman”
MTV: Katupartioryhmä rantautui Helsinkiin – Poliisi tuomitsee jyrkästi: ”Pärjäämme kyllä ilman” 10.2.2016
Äärioikeistolainen, ”valkoisen Suomen” puolesta taisteleva Soldiers of Odin -katupartioryhmä on laajentanut toimintaansa Helsinkiin.

HS: Syyrian silpominen on häpeäksi kaikille
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Syyrian silpominen on häpeäksi kaikille 10.2.2016
EU-maana Suomella on auttamisvastuu, jota ei voi rajata hallitusohjelmalla.

3.33
Avainsanat:
EU,
Juha Sipilä,
kiintiöpakolaiset,
Syyria,
Timo Soini,
Turkki,
turvapaikanhakijat
tiistai 9. helmikuuta 2016
Yle: TEM: Turvapaikanhakijoista vain harvalla edes ammatillinen koulutus
Yle: TEM: Turvapaikanhakijoista vain harvalla edes ammatillinen koulutus 9.2.2016
Tyypillisimpiä ammatteja turvapaikanhakijoiden keskuudessa ovat kokki, parturi ja autonkuljettaja. Luku- ja kirjoitustaidottomia on omalla äidinkielellään viidesosa ja englantia osaa kymmenisen prosenttia, kertovat työ- ja elinkeinoministeriön ennakkotiedot.

HS: Kysely: Suomalaisten enemmistö ei luota maahanmuuttoa käsitteleviin uutisiin
Helsingin Sanomat: Kysely: Suomalaisten enemmistö ei luota maahanmuuttoa käsitteleviin uutisiin 9.2.2016
Talouden, terveysasioiden ja asumisen käsittelyssä Suomen mediailmastoa pidetään oikeistolaisena.

20.24
Avainsanat:
Elina Grundström,
Esa Reunanen,
Julkisen sanan neuvosto,
maahanmuutto,
turvapaikanhakijat,
tutkimus,
xxx
Yle: Sipilä turvapaikanhakijoista: Merkittävä osa paennut olosuhteita, joita emme voi edes kuvitella
Yle: Sipilä turvapaikanhakijoista: Merkittävä osa paennut olosuhteita, joita emme voi edes kuvitella 9.2.2016
Pääministeri muistutti valtiopäivien avauskeskustelussa, minkälaisista olosuhteista turvapaikanhakijat ovat Suomeen lähteneet. Sipilän mukaan maahanmuuttokeskustelu kiertyy helposti "oman itsemme ympärille".

Helsingin Uutiset: 10 000 oleskeluluvan saanutta jaetaan ympäri Suomen – tällainen on viranomaisten suunnitelma
Helsingin Uutiset: 10 000 oleskeluluvan saanutta jaetaan ympäri Suomen – tällainen on viranomaisten suunnitelma 9.2.2016
Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan Suomessa tarvitaan oleskeluluvan saaville turvapaikanhakijoille vähintään 10 000 uutta kuntapaikkaa vuonna 2016. Pelkästään Uudellemaalle tarvitaan 2 819 kuntapaikkaa oleskeluluvan saaville turvapaikanhakijoille ja kiintiöpakolaisille.

15.39
Avainsanat:
asuminen,
Jaana Suokonautio,
kuntapaikat,
oleskelulupa,
turvapaikanhakijat,
Tuusula
Demokraatti: Raju syytös hallitukselle – ”Ihmisten kiusaaminen voi tuoda lisäpisteitä Hommaforumilla”
Demokraatti: Raju syytös hallitukselle – ”Ihmisten kiusaaminen voi tuoda lisäpisteitä Hommaforumilla” 9.2.2016
Annika Lapintie: Hommaforum ohjastaa hallituksen pakolaispolitiikkaa
Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie paheksuu blogissaan hallituksen aikeita vaikeuttaa pakolaisten perheenyhdistämistä. Lapintien mukaan vaatii jopa kovalta oikeistopoliitikolta melkoista luonnetta linjata, ettei pienituloisella tai vaikkapa lukutaidottomuuden tai sairauden vuoksi työelämän ulkopuolella olevalla ihmisellä ole oikeutta elää perheensä kanssa.

14.49
Avainsanat:
Annika Lapintie,
Homma-foorumi,
perheenyhdistäminen,
turvapaikkapolitiikka,
Vasemmistoliitto
Iltalehti: Presidentti kommentoi kohupuhettaan Facebookissa: "Puhettani vääristeltiin"
Iltalehti: Presidentti kommentoi kohupuhettaan Facebookissa: "Puhettani vääristeltiin" 9.2.2016
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vastannut Facebook-sivullaan kansalaisen kysymykseen koskien presidentin valtiopäivien avajaisissa pitämän puheen saamaa vastaanottoa.

14.09
Avainsanat:
Facebook,
Li Andersson,
maahanmuutto,
pakolaiset,
Sauli Niinistö,
turvapaikanhakijat,
äärioikeisto
Yle: Turvapaikanhakijoista keskustelu alueen asukkaille Porissa – paikalle vain kutsulla
Yle: Turvapaikanhakijoista keskustelu alueen asukkaille Porissa – paikalle vain kutsulla 9.2.2016
Satakunnan Kansa: Suljettu keskustelu Liinaharjasta
Länsi-Porissa järjestetään tänään suljettu keskustelutilaisuus turvapaikanhakijoista. Tilaisuuteen on kutsuttu vain alueen asukkaita. Satakunnan Kansan mukaan ilman kutsua jääneet ovat olleet hämmentyneitä järjestelyistä. Porin kaupunki vastaa, että lopuillekin on kutsu tulossa. Tilaisuuksia järjestetään kaksi.

12.00
Avainsanat:
Aino-Maija Luukkonen,
Kari Vuola,
kotouttaminen,
poliisi,
Pori,
SPR,
Timo Petäjä,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
maanantai 8. helmikuuta 2016
Iltalehti: Poliisi: Uusia ahdisteluja ilmi uudenvuodenyöltä Helsingistä
Iltalehti: Poliisi: Uusia ahdisteluja ilmi uudenvuodenyöltä Helsingistä 8.2.2016
Poliisin tietoon on tullut uusia ahdistelutapauksia uudenvuodenyöltä Helsingistä.
Helsingin poliisin mukaan uusia tapauksia on muutama. Niitä tutkitaan seksuaalisina ahdisteluina.

22.13
Avainsanat:
Helsinki,
Kirkkonummi,
poliisi,
raiskaus,
rikollisuus,
Saksa,
Thomas Elfgren,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Kansan Uutiset: Oleskeluluvan saaneiden kotiutuminen on työlästä – kuntien palvelut tökkivat jo nyt 8.2.2016
Reilusti yli 10 000 myönteinen oleskeluluvan saaneen pitäisi saada kotoutumiskoulutusta, asunto ja työtä.

15.03
Avainsanat:
asuminen,
kotouttaminen,
kuntapaikat,
oleskelulupa,
Sirpa Puhakka,
turvapaikanhakijat
Iltalehti: Poliisi: Huhut turvapaikanhakijoiden kokoontumisesta pantiin liikkeelle ehkä tahallaan
Iltalehti: Poliisi: Huhut turvapaikanhakijoiden kokoontumisesta pantiin liikkeelle ehkä tahallaan 8.2.2016
Poliisi pitää poikkeuksellina huhuja, joiden mukaan Helsingin keskustaan olisi suunniteltu viime viikonloppuna turvapaikanhakijoiden kokoontumista. Huhujen vuoksi poliisi tehosti valvontaa keskustassa.

Ilta-Sanomat: Kouvolalainen lääkäri Ashraf varoittaa Suomea lepsuudesta turvapaikanhakijoiden suhteen: ”Puhuminen ei riitä”
Ilta-Sanomat: Kouvolalainen lääkäri Ashraf varoittaa Suomea lepsuudesta turvapaikanhakijoiden suhteen: ”Puhuminen ei riitä” 8.2.2016
Egyptiläinen erikoislääkäri Ashraf Benyamin muutti 20 vuotta sitten Kairosta Kouvolaan. Nyt hän pelkää synnyinmaansa negatiivisten ilmiöiden tekevän tuloaan Suomeenkin – ja uskoo tietävänsä asiaan ratkaisun.

12.36
Avainsanat:
Egypti,
Kouvola,
kulttuuri,
raiskaus,
rikollisuus,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat
Talouselämä: Stubb moittii Euroopan pakolaispolitiikkaa: "Tarvitsemme enemmän integraatiota, ei vähemmän integraatiota"
Talouselämä: Stubb moittii Euroopan pakolaispolitiikkaa: "Tarvitsemme enemmän integraatiota, ei vähemmän integraatiota" 8.2.2016
Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) sanoo uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että Euroopan unionin jäsenmaiden pitäisi tiivistää yhteistyötään pakolaiskriisistä selvitäkseen.
"Meidän pitäisi etsiä eurooppalaisia ratkaisuja, ei kansallisia ratkaisuja - ja tällä tarkoitan, että me tarvitsemme enemmän integraatiota, ei vähemmän integraatiota", Stubb sanoo.

11.57
Avainsanat:
Alexander Stubb,
EU,
EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka,
pakolaiset,
rajavalvonta
Uusi Suomi: Huoli turvapaikanhakijoista nousi tv:ssä: ”Kiristys vaikeuttaa kotoutumista”
Uusi Suomi: Huoli turvapaikanhakijoista nousi tv:ssä: ”Kiristys vaikeuttaa kotoutumista” 8.2.2016
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin vähemmistövaltuutettu, entinen maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) kertoo Ylen aamu-tv:ssä olevansa huolissaan turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisen mahdollisesta kiristämisestä.
–Kun kiristetään perheenyhdistämistä, vaikeuttaa kotoutumista, Thors sanoi aamu-tv:ssä.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Iltalehti: Raiskaus keskellä Pietarsaaren keskustaa - poliisi etsii epäiltyä
Iltalehti: Raiskaus keskellä Pietarsaaren keskustaa - poliisi etsii epäiltyä 7.2.2016
Poliisi sai ilmoituksen Pietarsaaren keskustassa sattuneesta raiskauksesta sunnuntain vastaisena yönä kello 03.20 aikaan.

Etelä-Saimaa: Maahanmuuttovirasto käyttää sananvapauttaan Twitterissä — ”Kaikkien virkamiesten pitää tuomita rasismi”
Etelä-Saimaa: Maahanmuuttovirasto käyttää sananvapauttaan Twitterissä — ”Kaikkien virkamiesten pitää tuomita rasismi” 7.2.2016
Tietämättömyys turvapaikka-asioista synnyttää pelkoa ja vihaa. Näin uskoo turvapaikkayksikön Saimaan tulosalueen johtaja Juha Similä Maahanmuuttovirastosta. Siksi virasto haluaa jakaa oikeaa tietoa pikaviestipalvelu Twitterissä.

Yle: Aggressiivinen kerjääminen vähentynyt – majapaikat Itä-Euroopan romaneilla edelleen vähissä
Yle: Aggressiivinen kerjääminen vähentynyt – majapaikat Itä-Euroopan romaneilla edelleen vähissä 7.2.2016
Rekisteröimätön EU-kansalainen jää Suomessa monen palvelun ulkopuolelle ja saattaa joutua viettämään yönsä kadulla. Helsingin Hirundon päiväkeskuksesta kerrotaan, että yksityishenkilöt ovat viime kuukausina majoittaneet useita Itä-Euroopan romaneja.
Rekisteröimätön EU-kansalainen jää Suomessa monen palvelun ulkopuolelle ja saattaa joutua viettämään yönsä kadulla. Helsingin Hirundon päiväkeskuksesta kerrotaan, että yksityishenkilöt ovat viime kuukausina majoittaneet useita Itä-Euroopan romaneja.
klo
16.06
Avainsanat:
asuminen,
Diakonissalaitos,
kerjäläiset,
Noora Lindsrtöm,
poliisi,
romanit,
Seppo Kujala
HS: Suomalaisten vainoaminen on typerintä maahanmuuttokritiikkiä
Helsingin Sanomat, kolumni: Sami Sillanpää: Suomalaisten vainoaminen on typerintä maahanmuuttokritiikkiä 7.2.2016
He uhkaavat raiskata suomalaisia ja tappaa suomalaisia. He toistavat uhkauksiaan päivittäin ja kohdistavat usein ne nimettyihin henkilöihin.

14.50
Avainsanat:
maahanmuuttokriittisyys,
raiskaus,
rikollisuus,
sananvapaus,
turvallisuus,
väkivalta
HS: Helsinki vaatii valtiolta erityistä panostusta kotoutukseen: Turvapaikatta jääneillä vaara joutua kadulle
Helsingin Sanomat: Helsinki vaatii valtiolta erityistä panostusta kotoutukseen: Turvapaikatta jääneillä vaara joutua kadulle 7.2.2016
Helsingin valtuustossa käydyssä vuoden 2016 talousarviokeskustelussa viime joulukuussa kävi selväksi, että helsinkiläiset poliitikot kantavat erityistä vastuuta yli 30 000 turvapaikanhakijan kohtalosta Suomessa. Lukuisissa puheenvuoroissa yli poliittisen kentän tiedostettiin varsin selkeästi, että Helsinki tulee olemaan se paikkakunta Suomessa, jonne turvapaikanhakijoiden suuri enemmistö tulee lopulta sijoittumaan.

Yle: Niinistö avasi Yhteisvastuukeräyksen: "Vain todellista hätää pakenevia pystytään auttamaan"
Yle: Niinistö avasi Yhteisvastuukeräyksen: "Vain todellista hätää pakenevia pystytään auttamaan" 7.2.2016
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe 67. Yhteisvastuukeräyksen avaamiseksi 7.2.2016
Presidentti Sauli Niinistö toisti perinteisessä Yhteisvastuukeräyksen avanneessa televisiopuheessaan näkemyksen, että Suomessa pystytään auttamaan vain todellista hätää pakenevia turvapaikanhakijoita. Kirkon ulkomaanavun järjestämä keräys avustaa tänä vuonna nuoria Suomessa ja Ugandassa.

Ilta-Sanomat: Ilonkyynelistä katkeruuteen: Pettymykset, kallis tupakka ja sää ajoivat irakilaismiehen Suomesta
Ilta-Sanomat: Ilonkyynelistä katkeruuteen: Pettymykset, kallis tupakka ja sää ajoivat irakilaismiehen Suomesta 7.2.2016
Irakilainen Mohammed al-Jabiry päätti monen muun turvapaikanhakijan tavoin palata kotimaahansa, kirjoittaa The New York Times.

Ilta-Sanomat: Tutkija huolestui Petäjäveden polttopulloiskusta – ”Osan mielestä väkivalta on ratkaisu”
Ilta-Sanomat: Tutkija huolestui Petäjäveden polttopulloiskusta – ”Osan mielestä väkivalta on ratkaisu” 7.2.2016
Useisiin vastaanottokeskuksiin on tehty polttopulloiskuja. Iskuja ei ole yhdistetty äärioikeistolaisiin ryhmiin, mutta ideologia on osassa ollut sama.

lauantai 6. helmikuuta 2016
HS: ”Turvapaikanhakuoikeus pois” – maahanmuuton vastustajat kokoontuivat Helsingissä
Helsingin Sanomat: ”Turvapaikanhakuoikeus pois” – maahanmuuton vastustajat kokoontuivat Helsingissä 6.2.2016
Poliisi varautuu häiriöihin lauantai-iltana Helsingin keskustassa. Illalla järjestetään ”todennäköisesti” myös katupartioita.

Keskisuomalainen: RKP kritisoi presidentti Niinistön valtiopäiväpuhetta
Keskisuomalainen/STT: RKP kritisoi presidentti Niinistön valtiopäiväpuhetta 6.2.2016
MTV: Rinne presidentin puheesta: Siitä jäi hämmentynyt olo
Iltalehti: Niinistön puhe innosti - Kansanedustaja: "Olisiko aika luopua turvapaikanhakuoikeudesta?
Iltalehti: Niinistön puhe saa Rajat kiinni -mielenosoittajilta kiitosta: "Vihdoinkin joku sanoo jotain järkevää!"
Maahanmuuttoa käsitellyt presidentti Sauli Niinistön valtiopäiväpuhe sai kovaa kritiikkiä oppositiopuolue RKP:n puoluevaltuustossa. Valtuutettujen puheenjohtajan Mats Nylundin (r.) mukaan katupartioita järjestävät saivat puheesta vettä myllyynsä.

21.07
Avainsanat:
Antti Rinne,
Carl Haglund,
Laura Huhtasaari,
maahanmuutto,
Mats Nylund,
perussuomalaiset,
Rami Lehto,
RKP,
Sauli Niinistö,
SDP
HS: Orpo: Suomi voi nostaa pakolaiskiintiötä jopa moninkertaisesti
Helsingin Sanomat: Orpo: Suomi voi nostaa pakolaiskiintiötä jopa moninkertaisesti 6.2.2016
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) arvioi, että Suomen pakolaiskiintiö voi nousta tulevaisuudessa jopa moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna.

Taloussanomat: Nettipoliisit tuskastuivat – "Ei tällainen meno voi loputtomiin jatkua"
Taloussanomat: Nettipoliisit tuskastuivat – "Ei tällainen meno voi loputtomiin jatkua" 6.2.2016
Nettipoliisi toivoo apua vihapuheen valvontaan. Ministeriöistä lisäresursseja, ohjausta tai lainmuutoshankkeita ei ole tulossa, mutta poliisi tehostaa toimintatapojaan pahimpien ylilyöntien kitkemiseksi.

18.42
Avainsanat:
Facebook,
internet,
Jarmo Heinonen,
Jarno Saarinen,
maahanmuuttokeskustelu,
poliisi,
rikollisuus,
vihapuhe
Iltalehti: Vihreiden Niinistö: Poliisin palvelukseen lisää naisia ja maahanmuuttajia
Iltalehti: Vihreiden Niinistö: Poliisin palvelukseen lisää naisia ja maahanmuuttajia 6.2.2016
Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mielestä poliisin pitäisi vahvistaa suvaitsevaisuus- ja tasa-arvotyötään.

MTV: Pääministeri: Pakolaiskiintiötä voidaan nostaa
MTV: Pääministeri: Pakolaiskiintiötä voidaan nostaa 6.2.2016
Yle: Sipilä: Suomessa ei osata keskustella pakolaisasiasta
Ilta-Sanomat: Sipilä Ylelle: ”Suuri osa tulijoista sellaisia, jotka eivät tule turvapaikkaa saamaan”
Yle: Soini: Syyriasta pakenijat ovat hengenhädässä – Turkin on otettava heidät vastaan
MTV: Soini järkähtämätön: Hallituksessa sovitun puitteissa toimitaan – pakolaiskiintiötä ei pidä nostaa
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on valmis korottamaan Suomen pakolaiskiintiötä määräaikaisesti, jos EU onnistuu yhdessä YK:n kanssa saamaan hallitsemattoman maahanmuuton loppumaan.

Yle: Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja presidentin puheesta: "hän on nyt Hommaforumissa sankari"
Yle: Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja presidentin puheesta: "hän on nyt Hommaforumissa sankari" 6.2.2016
Tuomiojan mukaan päättäjien täytyy tehdä koko ajan ehdottoman selväksi, että todellisten, hädänalaisten pakolaisten vastuunalaista hoitamista ei olla kyseenalaistamassa.

15.34
Avainsanat:
Erkki Tuomioja,
Homma-foorumi,
maahanmuutto,
rajavalvonta,
Sauli Niinistö,
Venäjä,
vihapuhe
Yle: Poliisi vahvistaa joukkojaan Helsingissä lauantaina – "Uudenvuoden tapahtumat voivat toistua"
Yle: Poliisi vahvistaa joukkojaan Helsingissä lauantaina – "Uudenvuoden tapahtumat voivat toistua" 6.2.2016
Perussuomalaisen Suomen Uutisten mukaan vastaanottokeskuksissa kiertää viestejä, joissa ihmisiä kehotetaan saapumaan Helsingin keskustaan lauantai-iltana kello kahdeksalta. Rikosylitarkastaja Juha Laaksonen toteaa Ylelle, että Helsingin poliisi suhtautuu asiaan vakavuudella. "On parempi varautua ja ennalta estää kuin jälkikäteen selvitellä tapahtuneita asioita", hän sanoo.

15.15
Avainsanat:
Helsinki,
Juha Laaksonen,
poliisi,
rikollisuus,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Verkkouutiset: Soininvaara peräänkuuluttaa uusia pelisääntöjä pakolaispolitiikkaan: "Annamme ihmissalakuljettajien valita tänne pääsevät pakolaiset"
Verkkouutiset: Soininvaara peräänkuuluttaa uusia pelisääntöjä pakolaispolitiikkaan: "Annamme ihmissalakuljettajien valita tänne pääsevät pakolaiset" 6.2.2016
Osmo Soininvaara pitää outona, ettei pakolaispolitiikan tulevaisuudesta käydä julkista keskustelua, vaikka pakoon lähtevien määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaan entisestään.

14.47
Avainsanat:
Dublin-tapaukset,
kiintiöpakolaiset,
Osmo Soininvaara,
turvapaikanhakijat,
turvapaikkapolitiikka,
Vihreät
perjantai 5. helmikuuta 2016
Yle: Presidentti Niinistö selvensi puhettaan Ylelle: Huolena se, vastaavatko eri maiden toimenpiteet kansainvälistä oikeutta
Yle: Presidentti Niinistö selvensi puhettaan Ylelle: Huolena se, vastaavatko eri maiden toimenpiteet kansainvälistä oikeutta 5.2.2016
Yle: Mihin Niinistö viittasi? Turvapaikanhakijoiden kohtelua säätelevät nämä sopimukset
Yle: Mitä hyötyä Schengenin sopimuksesta on? Kahdeksan kysymystä Schengenistä
Niinistö sanoo halunneensa nostaa asian pöydälle myös siksi, että nopeita toimenpiteitä vaativat kansalaiset ymmärtäisivät niiden olevan kansainvälisten sopimusten vastaisia.

20.44
Avainsanat:
Dublin-tapaukset,
EU,
kiintiöpakolaiset,
Sauli Niinistö,
Schengen,
turvapaikanhakijat,
xxx
Yle: Vastaanottokeskuksiin ehdotetaan järjestyksenvalvojia
Yle: Vastaanottokeskuksiin ehdotetaan järjestyksenvalvojia 5.2.2016
Esitystä perustellaan sillä, että vastaanottokeskuksissa on ilmennyt järjestyshäiriöitä eikä poliisi voi olla jatkuvasti niissä läsnä. Suomessa on noin 220 vastaanottokeskusta ja alaikäisten yksikköä.

Yle: Petäjäveden polttopulloiskut tunnustanut mies vangittiin
Yle: Petäjäveden polttopulloiskut tunnustanut mies vangittiin 5.2.2016
Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut tänään 25-vuotiaan miehen, joka on tunnustanut Petäjäveden vastaanottokeskuksen polttopulloiskut. Mies heitti viisi polttopulloa torstain vastaisena yönä vastaanottokeskuksen ulko-oveen. Rakennuksessa nukkui noin 80 turvapaikanhakijaa, heistä puolet lapsia.

19.53
Avainsanat:
Petäjävesi,
poliisi,
rikollisuus,
turvallisuus,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus
Yle: Ikäarvioiden luvut julki – 90 "alaikäistä" turvapaikanhakijaa todettiin täysi-ikäisiksi
Yle: Ikäarvioiden luvut julki – 90 "alaikäistä" turvapaikanhakijaa todettiin täysi-ikäisiksi 5.2.2016
Viime vuonna 149 turvapaikanhakijan ikä selvitettiin ikäarviotutkimuksella. Tutkituista 90 todettiin täysi-ikäiseksi. Ikäarviotutkimusten määrä todennäköisesti moninkertaistuu tänä vuonna, sillä suurin osa turvapaikanhakijoista odottaa vielä puhutteluaan.

Yle: Kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa rajatarkastuksia
Yle: Kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa rajatarkastuksia 5.2.2016
Perussuomalaisten kannattajista peräti 78 prosenttia ottaisi tarkastukset käyttöön, kun vihreiden kannattajista tätä mieltä on 34 prosenttia. Taloustutkimuksen mielipidekyselyyn haastateltiin yli tuhat ihmistä.

15.50
Avainsanat:
Juho Rahkonen,
Martti Koskenniemi,
rajavalvonta,
Schengen,
turvapaikanhakijat,
tutkimus
Ilta-Sanomat: Lännen Media: Valitus turvapaikkapäätöksestä onnistuu ani harvoin
Ilta-Sanomat: Lännen Media: Valitus turvapaikkapäätöksestä onnistuu ani harvoin 5.2.2016
Valtaosa kielteisistä turvapaikkapäätöksistä jää voimaan oikeudessa, kertoo Lännen Media.
Turvapaikanhakija voi valittaa kielteisestä turvapaikkapäätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja sen ratkaisusta edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

MTV: Useita turvapaikkahakemuksia peruttu – Vantaan paluuosastolla jo useita palaajia
MTV: Useita turvapaikkahakemuksia peruttu – Vantaan paluuosastolla jo useita palaajia 5.2.2015
Ensimmäiset vapaaehtoisesti kotimaahansa palaavat turvapaikanhakijat ovat jo asettautuneet Vantaalle sijaitsevalle paluutransit-osastolle.

13.30
Avainsanat:
Maahanmuuttovirasto,
Mari Helenius,
turvapaikanhakijat,
Vantaa,
vastaanottokeskus
Ilta-Sanomat: Poliisi varautuu uhkaan: Tuhannet jäävät Suomeen, kielteinen päätös ei estä turvapaikanhakijoita
Ilta-Sanomat: Poliisi varautuu uhkaan: Tuhannet jäävät Suomeen, kielteinen päätös ei estä turvapaikanhakijoita 5.2.2016
Ilta-Sanomat: Tämän takia turvapaikanhakijoiden palauttaminen on Suomelle niin hankalaa
– Jos käännytyspäätöksen saanut ei poistu eikä saa myöhemmin oleskelulupaa muulla perusteella, hän on laittomasti maassa, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoo.

12.24
Avainsanat:
Afganistan,
Astrid Thors,
Jukka Hertell,
Kaj Wahlman,
käännytys,
oleskelulupa,
palautussopimus,
Pekka Hyvönen,
poliisi,
rikollisuus,
turvapaikanhakijat
HS: Kova, mutta hyvin monitulkintainen puhe
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Kova, mutta hyvin monitulkintainen puhe 5.2.2016
Jälkiarviot presidentti Sauli Niinistön puheesta valtiopäivien avajaisissa keskiviikkona ovat olleet kiittäviä, mutta myös hämmentyneitä. Puheessaan presidentti arvioi suorasanaisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päähuolta, turvapaikanhakijatilannetta.

torstai 4. helmikuuta 2016
Yle: Soini: Suomi pysyy kansainvälisissä sopimuksissa
Yle: Soini: Suomi pysyy kansainvälisissä sopimuksissa 4.2.2016
Helsingin Sanomat: Professorit arvostelevat Niinistön puhetta: ”Ei sovi Suomen paikkaan kansainvälisessä yhteisössä”
Yhdysvaltain-vierailulla oleva ulkoministeri Timo Soini sanoi, että presidentti Sauli Niinistön puhe osoitti perusteltua huolta kansainvälisestä tilanteesta.

23.15
Avainsanat:
Dublin-tapaukset,
EU,
maahanmuutto,
Martin Scheinin,
Martti Koskenniemi,
Sauli Niinistö,
Schengen,
Timo Soini,
turvapaikanhakijat
Yle: Lahdessa turvapaikanhakijoille tarjotaan seksuaalikoulutusta: "Osa kotouttamista"
Yle: Lahdessa turvapaikanhakijoille tarjotaan seksuaalikoulutusta: "Osa kotouttamista" 4.2.2016
Lahtelaisessa vastaanottokeskuksessa aloitetaan seksuaali- ja tapakoulutus seksuaalikasvattajan johdolla. Irakissa asunut ja työskennellyt Tarja Pölkki tietää, mihin väärinkäsitykset voivat pahimmillaan johtaa. Kun minulla oli paljaat nilkat, minut kivitettiin, Pölkki kertoo.

22.28
Avainsanat:
Irak,
koulutus,
kulttuuri,
Lahti,
Minna Säävälä,
monikulttuurisuus,
Sirkku Lindstam,
Tarja Pölkki,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
väkivalta
Verkkouutiset: Tyttöjen sukuelinten silpomista ei ole Suomessa erikseen kriminalisoitu
Verkkouutiset: Tyttöjen sukuelinten silpomista ei ole Suomessa erikseen kriminalisoitu 4.2.2016
Tyttöjen ympärileikkaus eli sukuelinten silpominen on vanha perinne, jota esiintyy tietyissä yhteisöissä erityisesti Afrikassa ja Lähi-idässä. Ennaltaehkäiseviä toimia tarvitaan myös Suomessa, toteaa Ihmisoikeusliitto.

Yle: Tutkija arvioi: Presidentti Niinistön puhe "jäätävän realistinen"
Yle: Tutkija arvioi: Presidentti Niinistön puhe "jäätävän realistinen" 4.2.2016
Aamulehti: Asiantuntija arvioi Niinistön suorasanaisen puheen: "Vie takaisin Kekkosen aikaan"
Ilta-Sanomat: Kommentti: Tästä Niinistö huolestui – ajankohta ei sattumaa
Helsingin Sanomat: HS kävi läpi presidentin puheita: maahanmuutto on Niinistölle konfliktin lähde
Iltalehti: IL-analyysi Niinistön puheesta: Tosiasioiden tunnustaminen avain pakolaiskriisin ratkaisuun
Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelema eduskuntatutkimuksen johtaja arvioi, että Niinistön eilinen puhe oli ulkopoliittiselta katsantokannaltaan "viileän, ellei jopa jäätävän realistinen". Presidentti puhui suorempaan kuin mihin on totuttu.

Jukka-Pekka Puro,
Kreeta Karvala,
maahanmuutto,
Markku Jokisipilä,
Sauli Niinistö,
Timo Paunonen,
turvapaikanhakijat,
UNHCR
MTV: Turvapaikanhakijoiden määrä jäänee pysyvästi totuttua korkeammaksi
MTV: Turvapaikanhakijoiden määrä jäänee pysyvästi totuttua korkeammaksi 4.2.2016
Suomeen tämän vuoden aikana saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää on hyvin vaikea arvioida. Siksi arviot määristä vaihtelevat suuresti.

Iltalehti: Poliisiylijohtaja: Jopa puolet kielteisen päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista ei suostu lähtemään
Iltalehti: Poliisiylijohtaja: Jopa puolet kielteisen päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista ei suostu lähtemään 4.2.2016
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen odottaa haastavaa kevättä. Etenkin kielteisen päätöksen saaneiden, mutta vapaaehtoista paluuta vastustavien turvapaikanhakijoiden palautukset tulevat olemaan Kolehmaisen mukaan poliisille työläitä ja kalliita.

Verkkouutiset: "Tosiasia on, että suuri osa Eurooppaan saapuvista turvapaikanhakijoista on paremman elintason perässä"
Verkkouutiset: "Tosiasia on, että suuri osa Eurooppaan saapuvista turvapaikanhakijoista on paremman elintason perässä" 4.2.2016
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan suuri osa Eurooppaan saapuvista turvapaikanhakijoista ei ole vainon kohteena.

14.30
Avainsanat:
Antti Rinne,
Keskusta,
Mikko Kärnä,
Ozan Yanar,
Sauli Niinistö,
turvapaikanhakijat
Ilta-Sanomat: Suomen ja Venäjän pakolaisneuvotteluista laiha tulos – ”Muutosta ei ole käytännössä tapahtunut”
Ilta-Sanomat: Suomen ja Venäjän pakolaisneuvotteluista laiha tulos – ”Muutosta ei ole käytännössä tapahtunut” 4.2.2016
Tammikuussa ja helmikuun alussa on saapunut keskimäärin 15–25 turvapaikkaa hakevaa vuorokaudessa itärajan yli.

13.51
Avainsanat:
Juha Sipilä,
laiton maahantulo,
Petteri Orpo,
rajavalvonta,
turvapaikanhakijat,
Venäjä
HS: Maahanmuuttajien kielivaatimukset saattavat höllentyä – työllistyminen liian hidasta
Helsingin Sanomat: Maahanmuuttajien kielivaatimukset saattavat höllentyä – työllistyminen liian hidasta 4.2.2016
Tiedote: Asiantuntijaryhmältä ehdotuksia maahanmuuttajien saamiseksi nopeammin koulutukseen ja työelämään
Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi; kipupisteet ja kehittämisehdotukset -selvitys (pdf)
Ammatilliseen koulutukseen vaadittavasta kielitaitotasosta voidaan joustaa, jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti työelämään.
Näin esittää opetus- ja kulttuuriministeriön ohjausryhmä, joka on valmistellut tukun keinoja nopeuttamaan oleskeluluvan saavien kouluttamista ja työelämään pääsyä.

MTV: Työministeri: Nollatoleranssi rasismille ja vihapuheelle
MTV/STT: Työministeri: Nollatoleranssi rasismille ja vihapuheelle 4.2.2016
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) on huolestunut eriarvoisuuden lisääntymisestä Suomessa. Hän toteaa, että kaikkia ihmisiä tulee kohdella oikeudenmukaisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen.
– Rasismi, vihapuhe ja syrjintä eivät ole hyväksyttäviä, ja hallitus antaa tästä selkeän signaalin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)