Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Lieksaa uhkaa rasismin tauti 14.10.2011
Pohjois-Karjalassa sijaitseva Lieksan kaupunki uhkaa sairastua rasismiin.
Rasismi voi pahimmillaan myrkyttää Lieksaan muuttaneiden somaleiden ja paikallisten välit niin pahoin, että kehitystä on vaikea kääntää myönteisempään suuntaan. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. Lieksa voi onnistua, ja kaupungille on syytä toivottaa onnea.
perjantai 14. lokakuuta 2011
YLE: Lieksa haluaa sanoutua irti rasismista
YLE Pohjois-Karjala: Lieksa haluaa sanoutua irti rasismista 14.10.2011
Rasisminvastainen keskusteluilta herätti paljon mielipiteitä Lieksassa. Keskustelijat pohtivat muun muassa maahanmuuttajavastaisuuden syitä. Paikalla olleet myös korostivat, että on tärkeää tutustua maahanmuuttajiin.
Yhdistyspohjalta toimiva Lieksan tukipiste järjesti torstai-iltana suvaitsevaisuutta puolustaneen tilaisuuden paikallisille sekä maahanmuuttajille ensimmäistä kertaa.
- Lieksassa halutaan kuuluviin nekin äänet, jotka toimivat rasismia vastaan, kertoo Irma Nykänen tukipisteestä.

YLE: Oleskeluluvan hakija lopetti syömälakkonsa
YLE Etelä-Karjala: Oleskeluluvan hakija lopetti syömälakkonsa 14.10.2011
Joutsenon vastaanottokeskuksessa syömälakossa ollut oleskeluluvanhakija on lopettanut lakkonsa. Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen kertoo, että mies ehti olla syömättä 4-5 päivää. Mies käytettiin sairaalahoidossa.
Kähkösen mukaan vastaaviin tilanteisiin yritetään puuttua puhumalla, sillä mielenilmauksilla ei voi nopeuttaa eikä muutenkaan vaikuttaa asioiden käsittelyyn.

Kansan Uutiset: Paavo Lipponen vaalii avointa demokratiaa
Kansan Uutiset: Paavo Lipponen vaalii avointa demokratiaa 14.10.2011
Sosialidemokraattien presidenttiehdokas Paavo Lipponen on huolissaan Suomen suunnasta. Ja aikoo tietenkin voittaa vaalit.

torstai 13. lokakuuta 2011
Satakunnan Kansa: Laaksonen: Pori voisi ottaa uusia pakolaisia
Satakunnan Kansa: Laaksonen: Pori voisi ottaa uusia pakolaisia 13.10.2011
YLE Satakunta: Pori tarjoamassa kodin uusille pakolaisille? 14.10.2011
Porin kaupunki on keskustellut valtion edustajan kanssa uusien pakolaisten ottamisesta säännöllisin välein noin 20–30 hengen ryhmissä. Näin kertoo palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen, joka ehdottaa kaupunginhallitukselle myönteisen kannan ottamista uusien pakolaisten vastaanottamiseen.

Rajkumar Sabanadesan: Turvapaikanhakijoista pitäisi järjestää kansanäänestys
Turvapaikanhakijat tulevat vaikeista oloista. Monet ovat menettäneet kotinsa, perheensä, kokeneet kidutusta ja kohdanneet kuolemaa, sekä mahdollisesti tulleet raiskatuksi. Heidän ongelmansa ovat erityislaatuisia.
Yleinen käsitys on, että Suomi on turvapaikanhakijoiden paratiisi. Viranomaiset hehkuttavat, että kaikki turvapaikanhakijat haluavat tulla Suomeen käyttämään verovarojamme, mutta mikä on totuus?
Suomesta hakee turvapaikkaa suhteellisen pieni määrä ulkomaalaisia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana turvapaikkaa on hakenut 1 500-9 000 henkilöä vuodessa. Vastaavat luvut Ruotsissa ovat 20 000-40 000 henkilöä vuodessa.
HBL: Nationalistsjukan
HBL, kolumn: Magnus Londen: Nationalistsjukan 13.10.2011
Alla historie- och geografilektioner i finländska skolor, oberoende av skolans undervisningsspråk, måste gå på finska.
Studentprovet i finska (modersmålsnivå) ska vara identiskt för alla elever i Finland, oberoende av elevens eget språk.
Om det finns två mindre skolor med olika undervisningsspråk nära varandra stängs den som inte är på finska. Låter det utflippat? Som ett uttryck för enögd nationalism?

Svenska YLE: Finland vill tackla människorättsproblem
Svenska YLE: Finland vill tackla människorättsproblem 13.10.2011
Finland håller som bäst med att utarbeta sin första nationella handlingsplan för mänskliga rättigheter - planen ska vara klar vid årsskiftet.

HS: Jopa puolet Pohjois-Karjalan rasismirikoksista tehdään Lieksassa
Helsingin Sanomat: Jopa puolet Pohjois-Karjalan rasismirikoksista tehdään Lieksassa 13.10.2011
Tom Packalen: Rasismi on tuomittava Lieksassa (blogi)
Rasismi on keskittynyt Pohjois-Karjalassa tilastojen mukaan vahvasti Lieksaan. Kaupungissa asuu alle kymmenesosa maakunnan asukkaista, mutta rasistiseksi epäillyistä rikoksista siellä tehdään peräti puolet.
Poliisin mukaan maakunnan rikoksista 62:ssa oli viime vuonna rasistinen motiivi. Niistä 29 tehtiin Lieksassa.
Tavallisesti kyse on ilkivallasta, kuten maahanmuuttajien autojen rikkomisesta tai seinien töhrimisestä.

klo
11.17

Avainsanat:
Joensuu,
Kai Markkula,
Lieksa,
rasistinen rikos,
Soile Syrjäläinen,
Somalia,
Veijo Ikonen
HS: Taiteilija Riiko Sakkinen syyttää Lähi-idän instituuttia sensuurista
Helsingin Sanomat: Taiteilija Riiko Sakkinen syyttää Lähi-idän instituuttia sensuurista 13.10.2011
Kuvataiteilija Riiko Sakkinen syyttää Syyriassa sijaitsevaa Suomen Lähi-idän instituuttia sensuurista.
Sakkisen mukaan instituutti sensuroi ja yritti sensuroida hänen tekstejään sinä aikana, kun hän syys–lokakuussa asui kuukauden instituutin tiloissa Damaskoksessa näyttelyvaihtokeskus Framen lähettämänä residenssitaiteilijana.
Kiista sai alkunsa, kun Sakkinen syyskuun alussa vastasi Helsingin Sanomien HS-raadin lähettämään kysymykseen, joka kuului: "Voivatko länsimaat voittaa terrorisminvastaisen sodan?"

11.14

Avainsanat:
Ari Kerkkänen,
islam,
Riiko Sakkinen,
sananvapaus,
sensuuri,
Syyria,
terrorismi
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Iisalmen sanomat: Maahanmuuttajaneuvojaa tarvitaan
Iisalmen sanomat, pääkirjoitus: Maahanmuuttajaneuvojaa tarvitaan 12.10.2011
Yläsavolainen työvoima ikääntyy, eläköityy, väistyy työmarkkinoilta. Alueen elinkeinoelämän rattaat eivät pyöri, ellei saatavilla ole osaavaa ja työtä vieroksumatonta työvoimaa.
Alueen omia asukkaita ei ole tarjoutumassa läheskään kaikkiin tehtäviin. Työntekijän halut ja koulutus eivät välttämättä kohtaa työnantajan tarpeita.
Työnantajat turvautuvat lisääntyvästi ulkomaiseen työvoimaan.

Nelonen: Somaleilla talvisin yllättävä terveysongelma
Nelonen: Somaleilla talvisin yllättävä terveysongelma 12.10.2011
Auringonvalon vähentyessä lähes jokainen Suomessa asuva saa liian vähän D-vitamiinia. Huonoin tilanne on afrikkalaista syntyperää olevilla maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän ovat tumma iho, suojaava vaatetus ja ruokavalio.

YLE: Imaamikoulutus voisi auttaa kotoutumisessa
YLE: Imaamikoulutus voisi auttaa kotoutumisessa 12.10.2011
Imaamikoulutuksen tarpeen selvittäminen on ajankohtainen asia, arvioi arkkipiispa Kari Mäkinen. Korkeakoulutasoinen imaamikoulutus on Euroopassa vielä harvinaista - kokemuksia on muutaman vuoden ajalta mm. Hollannista. Arkkipiispan mielestä koulutuksen aloittaminen vaatii kuitenkin laajaa keskustelua.

YLE: Ministeri vaatii Suomeen syrjintävaltuutettua
YLE Uutiset: Ministeri vaatii Suomeen syrjintävaltuutettua 12.10.2011
Suomeen on saatava viranomainen, jonka puoleen ihmiset voivat kääntyä kokiessaan syrjintää, vaatii oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.). Ongelma nykytilanteessa on se, että vähemmistövaltuutetulle kuuluvat vain etnistä syrjintää koskevat tapaukset. Muista syistä syrjintää kokevilla ei ole tahoa, jonka puoleen kääntyä.
- Yksi ongelma on se, että työelämä on rajattu vähemmistövaltuutetun mandaatin ulkopuolelle, näkee ministerin erityisavustaja Robin Harms.

18.27

Avainsanat:
Anna-Maja Henriksson,
islam,
rasismi,
Robin Harms,
syrjintä,
vähemmistövaltuutettu
YLE: Kemin vastaanottokeskus supistaa jälleen
YLE Perämeri: Kemin vastaanottokeskus supistaa jälleen 12.10.2011
Kemin vastaanottokeskuksen paikkamäärä on supistunut. Syyskuun alussa keskuksen paikkamäärä putosi 150:stä sataan.
Apulaisjohtaja Pirkko Rytkönen kertoo, että yt-neuvotteluja ei tarvinnut käynnistää, koska alkuvuonna on jätetty täyttämättä avoimeksi tulleita paikkoja. Paikkamäärää on supistettu, koska Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt.
Rytkönen kertoo, että tänä vuonna Suomeen tulee arviolta 3 000 turvapaikanhakijaa, kun viime vuonna heitä tuli noin 4 000.

MTV3: Sisäministeri Räsänen: Oleskelulupia ulkomaan isovanhemmille
MTV3: Sisäministeri Räsänen: Oleskelulupia ulkomaan isovanhemmille 12.10.2011
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) olisi valmis myöntämään oleskeluluvan nykyistä useammalle ulkomaalaiselle isovanhemmalle. Turun Sanomien mukaan sisäministeriö selvittää parhaillaan, kuinka ulkomaalaislakiin sisältyvää inhimillisen harkinnan pykälää tulkitaan ja pitäisikö sitä muokata.
Oleskelulupaa hakee vuosittain noin parisen sataa isovanhempaa. Räsänen sanoo lehdelle, että Suomessa on tehty joitakin "yleisen oikeustajun mukaan kohtuuttomia ratkaisuja".

5.40

Avainsanat:
Anna Hyppönen,
Esko Repo,
Eveline Fadayel,
Irina Antonova,
Kosovo,
Leo Hertzberg,
oleskelulupa,
perheenyhdistäminen,
Päivi Räsänen,
Ramadan Kostanica,
Turku
tiistai 11. lokakuuta 2011
Uusi Suomi: Poliisi rikkoi tabun raiskauksista: ”Tästä pitää puhua”
Uusi Suomi: Poliisi rikkoi tabun raiskauksista: ”Tästä pitää puhua” 11.10.2011
"Ulkomaalaiset ja ulkomailla syntyneet syyllistyvät raiskauksiin selkeästi useammin kuin kantaväestö. Aiheesta on vaikea saada aikaan asiallista ja kiihkotonta keskustelua, joka olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistuvan laillisen ja laittoman vihapuheen kitkemiseksi."
Näin avasi keskustelun virtuaalisen lähipoliisin Marko Forss Facebookissa. Muutamassa minuutissa päivitykseen tuli kymmeniä vastauksia siitä, mitä on ja ei ole vihapuhe, ulkomaalaiset ja heidän rikoksensa.

15.07

Avainsanat:
Homma-foorumi,
Marko Forss,
poliisi,
raiskaus,
sananvapaus,
ulkomaalaiset,
vihapuhe
Ulkoministeriö: Pauli Järvenpää: Minareettien varjossa
Ulkoministeriö: Pauli Järvenpää: Minareettien varjossa 11.10.2011
Ensimmäinen muezzinin kutsuhuuto kajahtaa aamuvarhaisella kello puoli viideltä ja päivän viimeinen, järjestyksessä viides, iltayhdeksältä. Uskovaiset riisuvat ulkona jalkineensa, peseytyvät tarkkojen rituaalien mukaan ja kiirehtivät sisään moskeijoihin viettämään rukoushetkeä.

HS: Kaksi uutta epäiltyä terrorismin rahoittamisjutussa
Helsingin Sanomat/STT: Kaksi uutta epäiltyä terrorismin rahoittamisjutussa 11.10.2011
Keskusrikospoliisi epäilee kahta uutta henkilöä terrorismin rahoittamisesta. Epäiltyjä on nyt kaikkiaan neljä.
Molemmat uudet epäillyt ovat ulkomailla. Heistä toinen on Suomen kansalainen.
Poliisin mukaan juttuun liittyy useita henkilöitä, joista osa on ulkomailla. Heidän osuuttaan selvitellään parhaillaan. Poliisi on muun muassa kuullut useita todistajia ja tehnyt kansainvälisiä oikeusapupyyntöjä.

Karjalainen: Rasistinen rikos on suuri häpeä
Karjalainen: Markku Liikamaa: Rasistinen rikos on suuri häpeä 11.10.2011
Sunnuntaiaamuinen joukkopuukkotappelu Lieksan keskustassa ei liene kenellekään enää yllätys. Rasististen vahingontekojen, uhkailujen ja uhoilujen sekä kuntapäättäjienkin rasistisiin rikoksiin syyllistyneille osoittaman ymmärryksen jälkeen voi vain sanoa, että tätähän tässä on jo odotettukin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)