perjantai 4. joulukuuta 2009

Ritva Viljanen: Sveitsin minareettikiellon motiiveja vaikea käsittää

Sisäasiainministeriön tiedote: ETNOn puheenjohtaja Ritva Viljanen korostaa uskonnonvapautta Suomessa: "Sveitsin minareettikiellon motiiveja vaikea käsittää" 4.12.2009

”Minareetteja koskevan äänestyksen tulos on yllättävä. Kieltoa ajanut SVP-puolue sanoi minareettien levittävän ääri-islamia ja islamisoivan Sveitsin. Sveitsissä asuvat muslimit ovat enimmäkseen kotoisin Bosniasta, Kosovosta sekä Turkista ja ylipäänsä muslimit muodostavat siellä hajanaisen yhteisön”, toteaa Etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja Ritva Viljanen.

Ääri-islam on marginaali ilmiö ja radikalisoitumisen syyt ovat moninaisia. Taustalta voi löytyä esimerkiksi identiteettikriisiä, syrjintää ja osattomuuden kokemuksia. ”Sveitsissä kansanäänestyksen motiiveja on vaikea käsittää. Tuntuu siltä, että tavoitteena on synnyttää voimakkaita vastakkainasetteluita yhteiskunnassa, hankaloittaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten kotoutumista ja kiihottaa kansalaisten mielikuvitusta synkillä skenaarioilla.”

Sveitsissä elää noin 7 miljoonaa ihmistä. Heistä noin viisi prosenttia on muslimeja. Islamilaisia yhteisöjä on keskittynyt erilaisten kulttuurikeskusten ja moskeijojen ympärille eri puolelle maata. Sveitsissä on nykyisin neljä moskeijaa, eikä kielto vaikuta niiden toimintaan.

Suomessa on asunut muslimeja jo toistasataa vuotta. Suomalaisen tataariyhteisön Suomen Islam-seurakunta täyttää pian sata vuotta, ja se oli perustamisaikanaan vuonna 1925 ensimmäisiä valtion tunnustamia islamilaisia seurakuntia Euroopassa.

Suomessa on tärkeä välttää vastaavanlainen vastakkainasettelu eri uskontokuntien välillä. Suomalaiseen uskonnonvapautta kunnioittavaan perinteeseen kuuluu suvaitsevaisuus muitakin uskonnollisia ryhmiä vastaan. Eri uskontokunnat voivat harjoittaa täällä perustuslain ja uskonnonvapauslain asettamissa puitteissa omaa uskontoaan. Etnisten suhteiden neuvottelukunta on pyrkinyt työssään edistämään eri uskontokuntien ja kulttuurien hyvää vuoropuhelua.

Tärkeää on kuitenkin kantaa huolta siitä, että eri uskonryhmissä eivät äärifundamentalistiset suuntaukset saa liian suurta asemaa ja sitä kautta johda äärisuuntausten korostumiseen, huomauttaa Ritva Viljanen.

Suomessa vallitsee perustuslaissa turvattu uskonnonvapaus. Sen ansiosta kansalaiset voivat erota kirkosta, liittyä siihen tai harjoittaa haluamaansa uskontoa. Suomessa elää kristittyjä, hinduja, muslimeja, juutalaisia ja monen muun uskonnon edustajia. Lisäksi maassa elää paljon uskonnottomia, agnostikkoja tai muiden aatteiden edustajia.

Ritva Viljanen toteaa, että eri maailman uskontojen välinen suhde rakentuu vuoropuhelulle, eikä pyrkimykselle rajoittaa toisen uskonnon harjoittamista. Moderni uskonnonvapaus lähtee siitä, että kaikille annetaan oikeus ilmaista uskontoaan niin kauan kuin se ei vahingoita muiden oikeuksia. Suomessa tilanne on varsin hyvä, eikä täällä ole ollut erityisiä uskontojen välisiä vastakkainasetteluja. On tärkeää, että tilanne säilyy myös jatkossa hyvänä.

Islamilaisuus kattaa monenlaisia suuntauksia ja kulttuureja. Osa muslimeista on länsimaalaistuneita ja maallistuneita, kun taas osalle heistä uskonnolla on tärkeämpi rooli elämässä. Myös monissa islamilaisissa maissa voi nähdä synagogia ja kristittyjen kirkkoja.

”Valitettavasti maailman poliittiset tapahtumat, kuten sodat ja paikalliset konfliktit, heijastuvat tällä tavalla eri maiden yhteiskuntiin ja leimaavat jopa kokonaisia uskontokuntia ja kansoja. Ongelmat täytyy ratkaista rauhanomaisesti ja oikeudenmukaisesti. Uskonnollista ja kulttuurista vuoropuhelua tarvitaan tänä päivänä tietämättömyyden ja ennakkoluulojen poistamiseksi sekä hyvien etnisten suhteiden edistämiseksi yhteiskunnassa”, kommentoi tataariyhteisön Suomen Islam-seurakunnan puheenjohtaja ja Etnisten suhteiden neuvottelukunnan jäsen Okan Daher.

Etnisten suhteiden neuvottelukunta
Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama asiantuntijaelin. Valtakunnallinen ETNO toimii sisäasiainministeriön yhteydessä ja neuvottelukunnassa on yhteensä 30 jäsentä erilaisista järjestöistä, puolueista ja Kuntaliitosta. ETNOn toiminnasta saa lisätietoja verkkosivulta: www.intermin.fi/etno


Lisätietoja:
ETNOn puheenjohtaja Ritva Viljanen, (09) 160 42803
pääsihteeri, ylitarkastaja Sari Haavisto, (09) 160 43454