maanantai 8. maaliskuuta 2010

IS: Venäläinen ja egyptiläinen isoäiti eivät saa oleskelulupaa Suomesta

Ilta-Sanomat: Venäläinen ja egyptiläinen isoäiti eivät saa oleskelulupaa Suomesta 8.3.2010
Helsingin Sanomat: KHO: Ulkomaalaisten isoäitien käännyttämiselle ei esteitä

Korkein hallinto-oikeus on maanantaina ratkaissut kahden iäkkään ulkomaalaisen naisen oleskelulupia koskevat valituslupahakemukset. Ratkaisujen lopputuloksena kumpikaan ei saa oleskelulupaa Suomesta.

Venäläinen, vuonna 1928 syntynyt Irina Antonova oli hakenut muutosta Helsingin hallinto-oikeuden oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevaan, 21.9.2009 annettuun kielteiseen päätökseen. KHO hylkäsi Antonovan valituslupahakemuksen. Hallinto-oikeuden päätös jää voimaan.

Egyptiläisen, vuonna 1945 syntyneen Evelin Fadailin tapauksessa korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan painavan syyn perustella ja tutki asian kahdeksan tuomarin kokoonpanossa (ns. jaostoplenum). Valitus oleskeluvasta ja käännyttämisestä hylättiin äänestyksen jälkeen luvuin 6-1-1.

Enemmistön mukaan asiassa ei ole osoitettu, ettei Fadail voisi saada sairauksiinsa hoitoa kotimaassaan tai että hän olisi sairautensa tai muun syyn vuoksi täysin riippuvainen Suomessa asuvista omaisistaan. Fadailin hoito voidaan järjestää hänen kotimaassaan. Hänellä on mahdollisuus vierailla Suomessa samoin kuin hänen lapsillaan ja heidän perheenjäsenillään Egyptissä.

"Jatkuvan oleskeluluvan epääminen ei ole Fadailin terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muunkaan yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi ilmeisen kohtuutonta", KHO päätti. "Tähän asiaan verrattavissa ja olosuhteiltaan vaikeammissakaan tapauksissa ei ole katsottu voitavan myöntää jatkuvaa oleskelulupaa yksilöllisestä inhimillisestä syystä."

Yksi eri mieltä olleista jäsenistä olisi kumonnut ja palauttanut Fadailin käännyttämistä koskevan asian Helsingin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi, mutta hylännyt valituksen oleskeluluvasta.

Toisen eriävän mielipiteen jättänyt jäsen olisi esittelijänä toimineen kansliapäällikön tavoin myöntänyt kokonaisarvion perusteella Fadailille oleskeluluvan yksilöllisten inhimillisten syiden vuoksi. Fadailin terveydentila on osoitettu heikoksi ja jatkuvasti huononevaksi, hänen tukiverkostonsa on Suomessa ja siteet painottuneet enemmän Suomeen kuin Egyptiin. Lisäksi maiden välinen etäisyys on omiaan vaikeuttamaan yhteydenpitoa lähiomaisten kanssa.

_____________________________________________

Helsingin Sanomat: KHO: Ulkomaalaisten isoäitien käännyttämiselle ei esteitä

Korkein hallinto-oikeus (KHO) ratkaisi maanantaina kahden iäkkään ulkomaalaisen naisen oleskelulupia koskevat valituslupahakemukset. Kumpikaan ei saa oleskelulupaa.

Venäläinen, liikuntarajoitteinen Irina Antonova, 81, oli hakenut muutosta Helsingin hallinto-oikeuden oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevaan päätökseen. KHO hylkäsi Antonovan valituslupahakemuksen, joten hallinto-oikeuden päätös jää voimaan.

Antanovan oikeusavustaja Leo Hertzberg on aiemmin kertonut, että Antonova on niin huonokuntoinen, ettei hän pysty huolehtimaan itsestään Venäjällä. Antonova on asunut Suomessa tyttärensä luona. Hän tuli maahan vuonna 2008 vierailuviisumilla.

Vuonna 1945 syntyneen, egyptiläisen Eveline Fadayelin valitus oleskeluluvasta ja käännytyksestä hylättiin.

Ratkaisun mukaan asiassa ei ole osoitettu, ettei Fadayel voisi saada sairauksiinsa hoitoa kotimaassaan tai että hän olisi täysin riippuvainen Suomessa asuvista omaisistaan. Fadayel on asunut lähes kolme vuotta poikiensa luona Vantaalla.

Oikeuden ratkaisu syntyi kahdeksan tuomarin kokoonpanolla äänestyksen jälkeen. Enemmistön mielestä jatkuvan oleskeluluvan epääminen ei ole Fadayelin terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muunkaan yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi ilmeisen kohtuutonta.

KHO:n presidentti Pekka Hallberg olisi myöntänyt oleskeluluvan muun muassa siksi, että naisen terveydentila oli osoitettu heikoksi ja hänen tukiverkostonsa on Suomessa. Toinen jäsen puolestaan olisi palauttanut käännytysasian hallinto-oikeuteen, mutta hylännyt valituksen oleskelulupapäätöksestä.