Ilkka: Maahanmuutosta puhetta tunteella

Ilkka, kolumni: Pauli Jokinen: Maahanmuutosta puhetta tunteella 14.5.2011

Vaikka Suomessa on edelleen moniin muihin maihin verrattuna vähän vierasmaalaisia, asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat muuttuneet selvästi kovemmiksi. Valitettavasti suhtaudumme myös entistä kielteisemmin itse maahanmuuttajiin. Perussuomalaisten menestys eduskuntavaaleissa osoitti, että monien suomalaisten mielestä päättäjillämme on pallo hukassa.

Maahanmuuttokeskustelussa viljellään mielellään tunnepohjaisia väitteitä, joita kukaan ei ole todistanut oikeiksi. Usein muistutetaan, että maalle on hyötyä siitä, että se ottaa pakolaisia. Maahanmuuttajien myötä kohdemaasta tulee monikulttuurinen, mikä on tietenkin myönteinen asia. Maahanmuuttajat tuovat myös ratkaisun uhkaavaan työvoimapulaan. He maksavat tulevaisuudessa ikääntyvän väestömme eläkkeet ja vaihtavat vanhustemme vaipat.

Vastustajat muistuttavat, millaisia ongelmia liian laaja maahanmuutto on aiheuttanut esimerkiksi Ruotsissa, Hollannissa ja Ranskassa. Toimiva monikulttuurisuus on näissä maissa jäänyt pelkäksi haaveeksi.

Suuri osa maahanmuuttajista ei edes halua tulla kotoutetuksi, vaan jatkaa elämäänsä samalla tavalla kuin vanhassa kotimaassaan. He takertuvat oudossa ympäristössä entistä tiukemmin omaan uskontoonsa ja kulttuuriinsa.

Kun joku uskaltaa esittää kriittisiä arvioita maamme pakolaispolitiikasta, vertailukohdaksi nostetaan Suomen saama apu sotien aikana sekä suomalaisten muutto Amerikkaan ja myöhemmin Ruotsiin.

Kysymys on kuitenkin aivan eri asioista. Suomalaiset eivät olleet pakolaisia, vaan siirtolaisia, jotka elättävät itsensä vierailla mailla tekemällä töitä. Tällaiset siirtolaiset ovat tänäkin päivänä tervetulleita lähes mihin tahansa maahan.

Maailman pakolais- ja köyhyysongelmia ei pystytä ratkaisemaan niin, että apua tarvitsevat miljardit ihmiset saisivat muuttaa rikkaampien maiden elätettäviksi. Se pieni osa hädänalaisista, jonka me nyt kehittyneissä maissa pystymme ottamaan suojiimme, riittää korkeintaan vain rauhoittelemaan omaatuntoamme. Apu maksaa kuitenkin kohtuuttoman paljon hyötyynsä nähden. Tällä rahalla saataisiin paljon enemmän aikaan, jos se kanavoitaisiin pakolaisille ja muille hätään joutuneille heidän kotimaihinsa ja pakolaisleireille.

Suomessa asui vuoden 2009 tilaston mukaan 233 000 ulkomailla syntynyttä henkilöä, mikä on noin neljä prosenttia väestöstä. Maamme on hoitanut pakolaispolitiikkansa pääsääntöisesti hyvin, mikä on edesauttanut myös työperäistä maahanmuuttoa.

Kuka pystyy loppujen lopuksi sanomaan, pitääkö Suomen vastaanottaa satoja, tuhansia, vai kymmeniätuhansia pakolaisia vuodessa. Pienen pohjoisen maan osuus maailman pakolaisongelman ratkaisemisessa jää joka tapauksessa vähäiseksi. Se on lähinnä vain osoitus siitä, että myös täällä veronmaksajat yrittävät kantaa oman osansa. Aina jonkun mielestä meillä olisi varaa enempäänkin.

Suomella on moraalinen ja eettinen vastuu auttaa hädässä olevia ihmisiä siinä missä muillakin mailla. Maahanmuuttopolitiikkamme tulee kuitenkin mitoittaa niin, että jokaiselle maahan saapuvalle pystytään takaaman hänen tarvitsemansa riittävä apu. Myös pakolaisen paluu kotimaahansa tulee aina olla vaihtoehto, kun se on mahdollista ja turvallista.