sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kaleva: Kaikki alkoi maahanmuutosta

Kaleva: Kaikki alkoi maahanmuutosta 5.6.2011

Mitäpä sitä lykkäämään tuonnemmaksi: aloitetaan Olli Immosesta ja maahanmuuttokysymyksestä. Eikä Immosella ole mitään sitä vastaankaan, sillä hänen kohdallaan kaikki lähti maahanmuutosta.

Immonen kävi 2000-luvun alussa yläastetta Kuhmossa eikä näin jälkeenpäin osaa tarkasti määritellä aivan ensimmäistä sysäystä poliittisen heräämisensä tiellä. Historian ja yhteiskuntaopin tunneilla oli silti varmasti merkitystä, sillä aihepiirit kiinnostivat häntä kovasti.

Immonen ei kuitenkaan yläasteella eikä lukiossakaan ollut äänekäs mielipideautomaatti. Ne oppilaat, jotka väänsivät yhteiskunnallisista asioista opettajien kanssa pitkään ja hartaasti, olivat muita.

"Ennemminkin olin hiljainen. Seurasin asioita mieluummin sivusta ja pähkäilin itsekseni - enkä tiedä, onko se hirveästi muuttunut. Vaikka moni onkin sanonut, että kirjoituksistani saa minusta sellaisen kuvan, että olisin moottoriturpa."

Internetin kautta Immonen rupesi seuraamaan tiiviisti ulkomaista mediaa. Silmiin pistivät maahanmuuttoasiat, tarkemmin sanoen hallitsemattoman maahanmuuton tuomat ongelmat.

Hän antaa esimerkin: "Ruotsiin suuntautui 70-luvulla paljon työperäistä maahanmuuttoa. Teollisille aloille tuli työvoimaa, ja tulonsiirrot maahanmuuttajilta kantaväestölle olivat suuria. Maahanmuutosta oli konkreettista hyötyä. Heti kun alettiin ottaa turvapaikanhakijoita, alkoi alamäki. Huoltosuhde heikkeni ja gettoutumiskehitys alkoi. Syntyi alueita, joille ei kantaväestöön kuuluva ei voi mennä."

Samaan aikaa Immonen kertoo huomanneensa, millainen keskusteluilmapiiri Suomessa vallitsi - tai siis ei vallinnut.

"Jos joku yritti sanoa jotain maahanmuuttopolitiikasta, hänet leimattiin suoraan rasistiksi ja heitettiin poliittiseen paitsioon."

Maahanmuuton ongelmien näkeminen ja se, ettei ongelmista saanut puhua, sytyttivät Immosessa halun tehdä asioille jotain. Vuonna 2003 syntyi ajatus puolueeseen liittymisestä. Timo Soini ja Tony Halme nousivat silloin eduskuntaan, ja perussuomalaisista alkoi muotoutua Immosen mielestä varteenotettava vaihtoehto.

Pari vuotta Immonen pähkäili perussuomalaisten ja kokoomuksen välillä. Talous- ja sosiaalipoliittisilta mielipiteiltään hän oli ja on edelleen enemmän oikealla kuin valtaosa perussuomalaisista. Kokoomuksesta oli kuitenkin hänen silmissään hyvää vauhtia muotoutumassa aivan toisenlainen puolue kuin se 1990-luvun "koti, uskonto, isänmaa" -kolmiopin toteuttaja, johon Immonen olisi - joskin uskonto-sanalla vähennettynä voinut samaistua.

Pähkäily johti lopulta perussuomalaisiin liittymiseen vuonna 2005. Toinen vaihtoehto oli valunut yhä kauemmaksi, toinen taas osoittautunut paitsi poliittista painoarvoaan kasvattavaksi myös jokseenkin täydellisesti hänen ajatusmaailmaansa sopivaksi.

Millainen se ajatusmaailma sitten on?

Immonen pitää itseään konservatiivina ja kansallismielisenä. Kansallismielisyyteen kuuluu sekä oman kulttuurin arvostaminen että toisen kulttuurin kunnioittaminen, mutta jälkimmäistä ei tule toteuttaa edellisen kustannuksella. Tähän pohjaa hänen vaatimuksensa maahanmuuttajien sopeutumisesta kantaväestön kulttuuriin eikä päinvastoin.

"Niissä Euroopan maissa, joihin on tullut paljon maahanmuuttajia muslimimaista, kulttuuri on muuttunut ja rukoushuudot kaikuvat katukuvassa. En toivo vastaavaa kehitystä Suomeen."

Kun Immonen vastustaa maahanmuuttoa islamilaisista maista, hän ei näe ajavansa kovia arvoja. Päinvastoin.

"Islamilaisillahan ne vasta kovat arvot ovatkin, kun ajatellaan vaikka sananvapautta, naisen ja miehen välistä tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Juuri näitä oikeuksia minä haluan puolustaa."

Mitä tulee seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, perussuomalaisten ja Immosen arvomaailmaan kuitenkin kuuluu esimerkiksi samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuden vastustaminen.

"Näemme asian lapsen kannalta. Ei ole tehty tarpeeksi tutkimusta siitä, miten se vaikuttaa lapseen, jos vanhemmat ovat samaa sukupuolta."

Uskonnollista latausta Immosen mielipiteisiin ei liity - hän ei kuulu kirkkoon eikä ole koskaan kuulunutkaan. Yhtä vähän hän kokee toteuttavansa minkäänlaista ideologiaa. Jos jokin -ismi-päätteinen ohjaa hänen toimintaansa, hän toivoo, että se on rationalismi.

Immonen sanoo olevansa aina valmis muuttamaan mielipidettään, jos hänelle esitetään uutta ja parempaa, tieteellisiin näyttöihin perustuvaa tietoa. Niiin samaa sukupuolta olevien adoptiosta kuin kaikesta muustakin.

"Esimerkiksi EU-asiassa minulle kävi näin. Alussa olin täysin EU-vastainen, mutta kun sain lisää tietoa, muutuin EU-kriittiseksi. En vastusta unionia, vastustan sen kehittymistä liittovaltioksi. EU on hyvä vapaakaupan turvaaja, mutta Brysselissä on liikaa päätäntävaltaa suomalaisten asioihin."

Vaikka oikea puolue vuonna 2005 löytyi, Immosella ei ollut minkäänlaista ajatusta poliitikoksi ryhtymisestä. Hän halusi toimia taustatyöntekijänä. Jossain vaiheessa hän kuitenkin huomasi, ettei kotiseudulta löytynyt sellaista ihmistä, joka olisi ajanut kaikkia hänen tärkeinä pitämiään asioita, ja päätti lähteä ehdolle.

Vielä nytkin Immonen suhtautuu poliitikkona toimimiseen niin, että kun hänen ajamansa asiat on hoidettu kuntoon, hän rupeaa tekemään jotain muuta.

Mutta miten todennäköiseltä näyttää, että ne ovat hänen toivomallaan tolalla lähivuosina?

"Huonolta näyttää."