torstai 15. syyskuuta 2011

HS: Tyylilaji ei ole Halla-ahon ongelma

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Tyylilaji ei ole Halla-ahon ongelma 15.9.2011

Yksi Euroopan suurista saavutuksista 1970-luvulla oli sotilashallitusten syrjäyttäminen Espanjassa, Kreikassa ja Portugalissa. Se teki maanosan yhdentymisen mahdolliseksi myös Euroopan eteläreunalla. Samojen maiden osuus euroaluetta nyt ravistelevassa velkakriisissä ei vähennä saavutuksen arvoa. On tärkeää, että EU kohtaa vaikeutensa demokratioiden yhteisönä, ja myös voittaa ne sellaisena.

Tätä taustaa vastaan kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) heittämä ehdotus sotilasvallan palauttamisesta Kreikkaan on käsittämättömyytensä lisäksi myös loukkaava ja vahingollinen. Se osoittaa piittaamattomuutta tai tietämättömyyttä vuosien 1967–74 sotilasvallan Kreikkaan jättämistä syvistä traumoista ja sotilashallitusten keskimäärin heikosta näytöstä myös taloudenhoidossa.

Asia ei muutu siitä, että Halla-aho poisti Kreikkaa koskeneet kommenttinsa keskiviikkona Facebook-sivultaan melko nopeasti ja sanoi halunneensa vain huomauttaa demokratian vaikeuksista "omassa tyylilajissaan".

Vaikuttaa siltä, että enimmäkseen nettikeskustelujen kautta samanmielisen piirin kanssa kommunikoinut kansanedustaja on törmännyt reaalimaailmaan. Puhujalla on vastuu kommenteistaan, eikä niiden esittäminen verkossa vähennä vastuuta, vaikka se voi madaltaa harkintakynnystä.

Perussuomalaisten maahanmuuttovastainen siipi on jo aiemmin syyttänyt arvostelijoitaan lausuntojensa tahallisesta väärin tulkitsemisesta, ja sama torjunta on käytössä myös nyt. Siksi kannattaa toistaa Halla-ahon kommentin ydinvirke: "Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoitsijat kuriin panssarivaunuilla."

Hämmentävintä ei ole se, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana toimiva kansanedustaja valitsi tuon "tyylilajin", vaan se, että Halla-aho ehkä kirjoitti mitä ajatteli.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin nopea päätös esittää Halla-ahon määräaikaista erottamista eduskuntaryhmästä osoitti tilannetajun lisäksi mahdollisesti mitan täyttymistä. Yhteenotto puolueen sisällä ei tule yllätyksenä, eikä se välttämättä pääty tähän.

Myöskään Halla-ahon toiminta tärkeän, lakeja säätävän hallintovaliokunnan puheenjohtajana ei ole katkolla, ellei hän itse päätä luopua tehtävästä.
___________________________________

Kaleva, pääkirjoitus: Varmistin päälle, Halla-aho ja Niinistö

Perustuslain 31. pykälä sanoo, että "kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti". Se ei tarkoita, ettei kansan valittu saisi puhua värikkäästi ja kansanomaisesti.

Perussuomalaisten kansanedustajat, eduskunnan hallinto- ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajat Jussi Halla-aho ja Jussi Niinistö, molemmat vielä filosofian tohtoreita, ovat alittaneet tällä viikolla esiintymisillään riman enemmän tai vähemmän.

Pohjanoteeraukseen ylsi Halla-aho. Hän kirjoitti Facebook-sivullaan, että Kreikassa tarvittaisiin sotilasjuntta, joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoitsijat kuriin panssareilla.

Puolueen puheenjohtajan Timo Soinin kuppi meni viimeinkin nurin: hän aikoo Ilta-Sanomien mukaan esittää Halla-aholle jäähyä eduskuntaryhmästä.

Halla-aho poisti myöhemmin kirjoituksen, jota hän piti huonosti harkittuna. Kansanedustajan luulisi tietävän, että harkintaa käytetään yleensä etukäteen, ettei tulisi kakaistuksi mitä sattuu. Jo aiemmin käyty keskustelu Halla-ahon sopivuudesta valiokunnan puheenjohtajaksi alkaa varmasti uudelleen.

Ohuilla jäillä oli tiistain eduskuntakeskustelussa myös Halla-ahon puoluetoveri. Jussi Niinistö sanoi niin sanotusti poistavansa varmistimen, kun hän kuulee nykyään sanan parlamentarismi. Lisäksi Niinistö puhui natsikortin näyttämisestä kahdelle demariedustajalle.

Kielikuvaa mukaillen: Halla-ahon ja Niinistön olisi syytä panna varmistin päälle. Kielenkäyttö alkaa olla sitä luokkaa, että jos Soini ei pane heitä kuriin, eduskunnan on tehtävä se. Eduskuntakausi on päässyt hädin tuskin alkuun, kun perussuomalaisten edustajia on jo laukalla.

_______________________________________

Kainuun Sanomat, pääkirjoitus: Fasismin hajua

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toimii poliittista aktivismia tutkinut filosofian tohtori Jussi Niinistö (ps).

Väitöskirjan kohteena oli Paavo Susitaival (ikl), ”joka oli valmis ratkomaan asioita suoraan ja ilman tarpeettomaksi katsomaansa poliittista korrektiutta, eikä kaihtanut laittomiakaan keinoja, mikäli katsoi tilanteen niin vaativan.” (Wikipedia)

Lapuan liikkeessä Susitaival otti osasyyn niskoilleen myös Mäntsälän kapinasta.

Lannistaessaan kapinan presidentti P. E. Svinhufvud (kok) asettui puolustamaan demokratiaa ja parlamentarismia aikana, jolloin suomalaiset fasistit ottivat toimintamallinsa Adolf Hitleriltä Saksasta.

* * *

Taustaa ajatellen yllättikö, kun Jussi Niinistö paljasti karvansa eduskunnassa:

”Nykyään kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen. Epäilykset heräävät heti."

"Kun kuulen kulttuurista, poistan browningini varmistimen”, oli Joseph Göbbelsin avustajana toimineen näytelmäkirjailijan Hans Johnnstin avoimen fasistista tekstiä.

Niinistö irvaili eduskunnassa parlamentarismille ihan samassa sävyssä kuin 30-luvun susitaipaleet ja göbbelsit!

Parlamentarismi, mitä se on? Se tarkoittaa sitä, että valtiopäiville kokoontuu vaaleilla valittu parlamentti, jonka luottamuksen varassa hallitus toimii.

Mikä on parlamentarismin vaihtoehto? Se tarkoittaa sitä, että hallitsija tai hallitus toimii ilman demokraattista kontrollia. Äärimmillään se on diktatuuria ja totalitarismia, jossa sotilaat, miliisit, poliisit pitävät komentoa.

* * *

Hallintovaliokunnan puheenjohtajana toimii filosofian tohtori, kielitieteilijä Jussi Halla-aho (ps).

Hallintovaliokunnan tehtäviin kuuluvat valtion sisäisen turvallisuuden asiat, kuten esimerkiksi poliisi, mutta myös maahanmuutto.

Halla-aho pitää verkossa blogia, jota usein on arvosteltu rasistiseksi. Äskettäin siellä lemusi hetken aikaa myös fasismi:

”Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan, ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.”

Hirveää tekstiä. Kreikkalaiset nimittäin tietävät, mitä on olla niin natsien kuin sotilasjuntankin tankkien alla.

* * *

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toimii poliittisesta populismista pro gradunsa tehnyt valtiotieteen maisteri Timo Soini (ps).

”Nyt tuli mitta täyteen. Torstaina tulen esittämään Halla-ahon määräaikaista erottamista perussuomalaisten ryhmästä”, Soini reagoi paluumatkalla Venäjältä

Minunkin mittani on täysi. Sahureille sattuu, mutta sitä ei voi sietää, että maamme ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden päävahdit eduskunnassa esiintyvät kuin fasistit.

_______________________________________

Keskipohjanmaa, pääkirjoitus: Timo Soini vihelsi Halla-ahon jäähylle

Puheenjohtaja Timo Soinin kansanedustaja Jussi Halla-aholle viheltämä jäähy kertoo, ettei perussuomalaisten ryhmän koossapitäminen ole läpihuutojuttu. Ennenaikaista on silti nähdä tapahtumaa pomminvarmaksi merkiksi puolueen hajoamisestakaan. Ylen eilinen mittaus todisti, että ainakin toistaiseksi puolue voi hyvin. Perussuomalaiset on kokoomuksen takana maan toiseksi suurin puolue 21,2 prosentin kannatuksella.

Se on korkea luku. Kun euroalueen syvät ongelmat Kreikka-kriiseineen ruokkivat kansan EU-vastaisuutta, Soinin ei toistaiseksi tarvitse miettiä uusia keinoja kannatuksen säilyttämiseksi. Ympäristö tarjoilee niitä kultalautasella.

Muodollisesti Soini vasta esittää eduskuntaryhmälle Halla-ahon määräaikaista erottamista. Asiallisesti ottaen päätös on tehty. Kuka voisi kuvitella, ettei Soinin esitys mene ryhmässä läpi?

Kaikki, jotka ovat tienneet edes jotakin Halla-ahon aikaisemmasta toiminnasta, ovat osanneet odottaa, että jotakin tämänsuuntaista tapahtuu. Homma-forumin kautta tunnetuksi tulleen miehen kannanotot maahanmuuttajista ovat olleet puistattavia. Hänen vastuunsa netin vihapuheiden lisääntymisessä on tuskin aivan vähäinen. Jopa norjalainen joukkosurmaaja Anders Behring Breivik viittaa kirjassaan Halla-ahon blogikirjoitukseen, ja sanoo jakavansa sen ajatukset.

Soinin mitta tuli täyteen Halla-ahon Facebook-kirjoituksesta. Siinä kansanedustaja kaipasi Kreikkaan sotilasjunttaa, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan, ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla. Demokratia ei riitä, koska poliittinen hallitus ei voi ryhtyä ”oikeisiin” toimenpiteisiin.

Vaikka Halla-aho myöhemmin perui sanojaan ja kuvaili niitä itselleen tyypilliseksi kärjistykseksi, Soini osoitti johtajuutta näyttäessään rajat. Niin on tehtävä, ellei kansanedustaja itse ymmärrä, millaista käytöstä häneltä pitää voida edellyttää. Ulkomaiden tiedotusvälineisiin levitessään Halla-ahon puheet häpäisevät suomalaisten ja puhujan poliittisen taustaryhmän mainetta.

Kaikki vilpittömin mielin perussuomalaisia yhteiskunnan muutosvoimaksi äänestäneet eivät välttämättä tienneet, millaisen äärioikeistolaisen pienryhmän he samalla salakuljettivat eduskuntaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa perussuomalaisista ei tunnista itseään oikeistolaisiksi. Monet perussuomalaisia äänestäneet pitävät sosiaalidemokraatteja itselleen lähimpänä puolueena. 40 prosenttia ilmoittaa kuuluvansa työväestöön.

Kiusallisinta eduskuntaryhmän kannalta on, että oikeistolaisimman siiven keulakuvat Halla-aho ja omilla lausunnoillaan huomiota herättänyt Jussi Niinistö kuuluvat ryhmänsä parhaiten koulutettuihin. Niinistö on toiminut Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian dosenttina. Edustajien joukossa on myös kansallismielisyyttä vaalivan Suomen Sisun jäseniä, jotka näkevät tehtäväkseen toimia maahanmuuton haitallisia vaikutuksia vastaan.

Tämän ryhmän rinnalla Teuvo Hakkaraisen sinänsä mauttomat neekeriukkopuheet menevät sentään lievempään kategoriaan, tahattoman hölmöilyn piikkiin.

On mielenkiintoista, löytyykö eduskuntaryhmästä tänään Halla-ahoa avoimesti puolustavia. Jos löytyy, se viestii siitä, että ruotuun palauttaminen ei onnistu lopullisesti kuukauden tauollakaan.