Kaltio: Äärioikeiston nousu ja uho

Kaltio: Jussi Moilanen: Äärioikeiston nousu ja uho 2.9.2011

Yksi perussuomalaisten vaalimenestyksen takana olevia vaaliteemoja oli maahanmuuttokriittisyys. Maahanmuuttokriittisyys ei sinänsä ole mikään perussuomalaisten keksintö, sillä kuten Jussi Förbom maahanmuuton poliittista retoriikkaa käsittelevässä teoksessaan Hallan vaara (into, 2010) huomauttaa, m. Keskustan Sulo Aittoniemi esitti maahanmuuttokriittisiä lausuntoja jo vuonna 1998. Maahanmuuttokriittisyys ei siis itsessään ole uutta, vain sana on. Nyttemmin myös muut suuret valtapuolueet – SDP mukaan lukien – ovat menneet mukaan maahanmuuttokriittisyyteen.

Poliittinen ilmasto on muutenkin Euroopassa muuttumassa. Äärioikeistolaisten puolueiden kannatus on nousussa mm. Espanjassa, Itävallassa ja eri puolilla Itä-Eurooppaa. Venäjällä viimeksi viimeviikolla raportoitiin viharikoksesta, jossa tummahipiäinen mies mukiloitiin teho-osastolle. Äkkipikaisimmat yhteiskuntakriitikot ovat uumoilleet 40-luvulta lähtien jatkuneen liberaalin vasemmistopolitiikan aikakauden olevan ohi Euroopassa.

Maahanmuuttokriittisyyden näkyvimpänä lipunkannattajana on esiintynyt perussuomalaisten entinen Helsingin kunnanvaltuutettu, nykyinen kansanedustaja Jussi Halla-aho, johon tämäkin juttu vahvasti henkilöityy. Halla-aho korjasi Helsingin vaalipiirissä 15 074 äänisaaliin, joka oli vaalipiirin toiseksi eniten. Halla-aho valittiin eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi, jossa hän pääsee vaikuttamaan maahanmuuttoon liittyviin kysymyksiin.

Halla-ahon äänivyöry on mielestäni selvä kannanotto maahanmuuttoa vastaan. Halla-aho on avoimesti myöntänyt, että hän on yhden asian poliitikko, joten ei juuri muustakaan voi olla kysymys. Vaikka maahanmuuttokriittisyys, rasismi tai vierasviha – miksi sitä haluaakaan kutsua – ei perustukkaan järkiperusteisille syille, vaan tietämättömyydelle toisten kulttuurista ja siitä kumpuavalle pelolle ja vihalle, pyrin seuraavissa kappaleissa paljastamaan epäloogisuuden maahanmuuttokriittisten väittämien takana. Kuten Halla-aho asian itse Scripta-blogissaan on ilmaissut: ”Maahanmuuttokeskustelu on epäloogisuuksien leikkikenttä.”

”Ne vie meidän työpaikat, ne sosiaalipummit”

Maahanmuuttoviraston vuoden 2010 lopussa mitatun selvityksen mukaan Suomessa elää 162 962 ulkomaalaista. Näistä 28 965 on virolaisia ja 28 459 on venäläisiä. Ruotsalaisia on 8 569. He muodostavat yhden kolmanneksen. Heillä on suurin piirtein samanlainen kulttuuritausta kuin meillä itsellämme. Toisen kolmanneksen muodostavat muut eurooppalaiset. Viimeisen kolmanneksen muodostavat muut kansalaisuudet, joissa mukana on erinäisiä Lähi-idän, Aasian ja Afrikan maita. Aasialaiset eivät ole työvoimapoliittisesti ongelma, koska hehän ovat tunnetusti kovia tekemään töitä, joten ongelmalliseksi jäävät karrikoidusti muslimit ja somalialaiset.

Perussuomalaiset väittävät pakolaisuuden nelinkertaistuneen parissa vuodessa. Näin onkin, jos vertailuvuodeksi otetaan 2008, jolloin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä oli 1 995, kun niitä vielä 2004 oli 4 746. Viime vuonna myönteisiä turvapaikkapäätöksiä oli 5 837. Näistä 571 oli somaleja, mikä on noin puolet vähemmän kuin vuonna 2009, eivätkä määrät ole lähteneet kasvuun vielä tämänkään vuoden puolella. Helsingin Sanomien mukaan maailman suurimmalla pakolaisleirillä Dadaabissa on yli 380 000 pakolaista, joten Suomen apu turvapaikkojen muodossa on vain pisara meressä.

Ja niin on pakolaisten osuus suomalaisistakin. Pakolaisuus ja maahanmuutto eivät ole niin keskeisiä ongelmia kuin maahanmuuttokriitikot esittävät. Vaikka mielenkiinto maahanmuuttoa kohtaan osaksi implikoi Suomessa menevän niin hyvin, että on aikaa keskittyä triviaaleihin asioihin, niin toisaalta maahanmuuttokeskustelu vie poliittista fokusta pois tärkeämmistä aiheista. Förbom toteaa saman asian teoksessaan. Monomaanisesti maahanmuuttoon suhtautuvan Jussi Halla-ahon täytyy olla harhainen, jos hän kuvittelee, että maahanmuuttokysymyksen ratkaiseminen ratkaisevan myös kaikki muut suomalaisten ongelmat.

Poliitikot myöntävät, että hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi tulevaisuudessa tarvitaan niin sanottua työperäistä maahanmuuttoa. Henkilöstövuokrausyritykset ovat ottaneet neuvosta vaarin, joka on johtanut uusiin ongelmiin. Uutisissa vilahtelee juttuja, missä ulkomaiselle vuokratyövoimalle on maksettu liian pientä palkkaa. Yleinen mielipide tuntuu silti olevan, että liian pieni palkkaus olisi ulkomaalaisten oma vika: mitä eivät ottaneet asioista selvää. Samalla he myös vievät työt niin sanotuilta rehellisiltä duunareilta.

Maahanmuuttajan ei ole hyvä olla töissä eikä työttömänä. Jos hänen on kuitenkin välttämätöntä tehdä töitä, maahanmuuttajan tulee olla matalapalkkaisella alalla kuten siivoojana tai rakennusmiehenä. Ainoaksi mielekkääksi vaihtoehdoksi jääkin yrittäminen, yleensä etnisen ruokaravintolan perustaminen. Ja kuka vielä ihmettelee, miksi meillä Oulussa on niin paljon pizzerioita?

”Ne vie meidän naiset… ja kulttuurin”

Jussi Halla-aho, monien muiden maahanmuuttokriitikoiden lailla, pelkää islamilaisen kulttuurin nielaisevan suomalaisen kulttuurin. Väite on mielestäni täysin absurdi. Ensiksikin, ei ole olemassa yhtä yhtenäistä suomalaista kulttuuria. E i ole olemassa mitään monokulttuuria, on vain monikulttuuria: liikettä kulttuurisessa avaruudessa. Ei ole koskaan ennenkään ollut, eikä tule koskaan olemaan. Kaikki eivät pidä kansallisromantiikasta ja jotkut jopa nauttivat postmodernista taiteesta.

Toiseksi, jos jonkin kulttuurin halutaan välttämättä nähdä olevan uhka suomalaiselle kielelle ja kulttuurille, niin se on mielestäni ehdottomasti amerikkalainen kulttuuri, ei kulttuurillisesti kaukainen islam. Halla-ahon akateemisesti koulutettuna kielitieteilijänä tulisi huomata tämä varsin helposti.

Todellisuudessa ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien ei edes haluta sopeutuvan täydellisesti meidän yhteiskuntaamme. Heidät suljetaan asumaan tiettyihin lähiöihin ja, kuten edellä jo esitin, heidän työtään ei arvosteta. Puhumattakaan siitä, että avoimesti pidettäisiin hyväksyttävänä naida suomalaisen nainen tai mies, jonka kautta he todella sulautuisivat suomalaiseen yhteiskuntaa. Ei siis ihme, että he viihtyvät omissa yhteisöissään, sillä siihen suomalaisyhteisö osaltaan heitä kannustetaan.

Mitä Jussi Moilanen tarkoittaa?

Miten Halla-aho on sitten saanut ihmiset uskomaan kirjoituksiaan ja kerännyt kannatuksensa? Artikkelikokoelmassa Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? (Savukeidas 2010) Mike Pohjola lukee kriittisesti Halla-ahon blogi-kirjoituksia ja toteaa Halla-ahon käyttävän niin sanottua ”olkinukkeargumentointia” (engl. straw man), jossa vastapuolen näkemys muunnetaan toiseen muotoon, jotta se olisi helpompi kumota. Hän on vastahakoinen vastaamaan esitettyihin vastaväitteisiin, vaan käskee lukemaan blogiaan tai väistelee retorisesti. Tämän saman on huomannut myös Ilkka Karisto Imagessa 06-07/2011 julkaistussa kolumnissaan. Halla-aho on, jollei aivan sanankäytön mestari − kuten häntä kansallismielisellä Hommafoorumilla tituleerataan − niin ainakin taitava väistelijä, vääristelijä ja propagoija.

Minulla ja Jussi Halla-aholla on erimielisyyksistämme huolimatta paljon yhteistäkin. Minäkin olen VHM (valkoinen heteromies), vaikken sitä kapitaalikirjaimin yleensä kirjoitakaan kuten hommafoorumilaiset. Rotuaan saa aika ajoin hävetä. Minä olen myös jossain mielessä rasisti. Minua arveluttaa, miten islamilaisesta maista tulleet pystyvät sopeutumaan Suomen kristillisliberaaliin ilmastoon luopumatta joistain omista opinkappaleistaan. Jos äärioikeisto jatkaa nousuaan ja islamistit eivät ole valmiita joustamaan, yhteentörmäys on väistämätön.

Äärioikeistolaisissa ja fundamentalistisissa muslimeissa on paljon samaa. Kummatkaan eivät hyväksy homoja, heillä on sovinistisia näkökantoja eivätkä he hyväksy toisten perinteitä ja uskomuksia. Toisessa maailmassa he saattaisivat liittyä yhteen päiden vastakkain hakkaamisen sijasta. Kummatkin ryhmät pelottavat minua yhtä lailla.

Haluaisin käyttää lähestymisestäni termiä kulttuurikriittisyys, jossa suhtaudutaan kriitisesti myös omaan poliittiseen kulttuuriin toisten kulttuurin lisäksi. Se tarkoittaa myönnytysten tekemistä niin oikealla kuin vasemmalla. On kovin helppoa olla puheiden tasolla eettinen humanitääri, mutta käytäntö on toinen asia: monikulttuurisuus ja toiseuden hyväksyminen ei ollutkaan niin helppoa kuin se aluksi vaikutti.

Maahanmuutto keskustelu tuntuu minusta nykyisellään kovin mustavalkoselta: joko olet puolesta tai sitten vastaan. Valinta on vielä itselleni kohtalaisen helppo. Jollain somalilla on tänäkin päivänä valittavanaan joko verenvuotoshokki kotimaassaan tai kulttuurishokki Suomessa. Hänenkin on valittava kahdesta pahasta pienempi.