lauantai 10. syyskuuta 2011

MTV3: Filatov: Puolustusvoimat mukaan rasismin ehkäisyyn

MTV3: Filatov: Puolustusvoimat mukaan rasismin ehkäisyyn 10.9.2011

SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov ehdottaa, että puolustusvoimat tulisivat mukaan rasismin ehkäisyyn.

– Puolustusvoimat tavoittaa valtaosan suomalaisista nuorista miehistä. Sillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että isänmaallisuutta ja oman maan puolustustahtoa ei nähdä vastakkaisena kansainvälisyydelle, Filatov sanoi Lahdessa Demarinuorten aktiivipäivillä.

Filatovin mukaan rasismi on lisäänyt Suomessa. Hän varoitti, että Suomi voi menettää koúluttamansa ulkomaalaistaustaiset nuoret, jos vihapuhetta ei saada kuriin.

– Rasismin ehkäisy pitää saada läpäisyperiaatteella kaikkien julkisten toimijoiden vastuulle.

Filatovin mukaan eri uskontojen ja kulttuurien tunteminen ja ymmärtäminen on osa tärkeää rauhantyötä.

– On myös tärkeää oppia erottamaan ääriliikkeet uskontojen valtavirrasta, hän muistutti.

__________________________________________


Verkkouutiset: Filatov: Puolustusvoimat mukaan rasismin ehkäisyyn

Kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) haastaa puolustusvoimat miettimään rasismin ehkäisyä.

- Puolustusvoimat tavoittaa valtaosan suomalaisista nuorista miehistä. Sillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että isänmaallisuutta ja oman maan puolustustahtoa ei nähdä vastakkaisena kansainvälisyydelle.

Tarja Filatov korostaa usean toisen polven maahanmuuttajan ja hyvää suomea puhuvan nuoren kokevan syrjintää, jopa vihaa.

- Suomi uhkaa menettää nämä kouluttamansa nuoret, jos vihapuhetta ja käyttäytymistä ei saada kuriin. Rasismin ehkäisy pitää saada läpäisyperiaatteella kaikkien julkisten toimijoiden vastuulle, vaatii Filatov

- Erilaisten uskontojen ja kulttuurien tunteminen ja ymmärtäminen on osa tärkeää rauhantyötä. On myös tärkeää oppia erottamaan ääriliikkeet uskontojen valtavirrasta. Yhdenkään kulttuurin tai uskonnon sisällä ei pidä hyväksyä vihanlietsontaa eikä toisten alistamista tai väkivaltaa, Filatov muistuttaa.