Karjalainen: Rasistinen rikos on suuri häpeä

Karjalainen: Markku Liikamaa: Rasistinen rikos on suuri häpeä 11.10.2011

Sunnuntaiaamuinen joukkopuukkotappelu Lieksan keskustassa ei liene kenellekään enää yllätys. Rasististen vahingontekojen, uhkailujen ja uhoilujen sekä kuntapäättäjienkin rasistisiin rikoksiin syyllistyneille osoittaman ymmärryksen jälkeen voi vain sanoa, että tätähän tässä on jo odotettukin.

Lieksassa tunnutaan nyt olevan sitä mieltä, että maahanmuuttaja, joka ”pyörii kylillä aamuyöstä”, hakee vain hankaluuksia.

Mutta joka tällaista esittää, rajoittaa ihmisten vapaata liikkumista. Joka tällaista esittää, on sitä mieltä, että hankaluuksien hakijaa saakin rangaista. Jos tällaiset puheet eivät tee esittäjästään rasistia, niin mikä sitten. Ei se siitä miksikään muutu, vaikka kuinka vakuuttaisi, ettei ole rasisti.

Jos lieksalaisnuoret puukkoineen eivät sunnuntaiaamuna syyllistyneet rasistiseen rikokseen, niin mitä olisi vielä tarvittu. Ruumisko?

Sääliksi käy lieksalaisnuoria. Niitä nuoria, joita kaupungin huhumyllyt villitsevät rasistisiin rikoksiin, joita osa ei edes miellä rikoksiksi. Niitä nuoria, joiden omaa pientä maailmaa ohjaa ankea ahdasmielisyys ja vierauden pelko. Niitä nuoria, jotka ovat astumassa tielle, jolta paluu on vaikeaa, usein miltei mahdotonta.

Eikä tätä soppaa ja sen keittäjiä pidä muualta etsiä, esimerkiksi täältä mediasta tai pistäisikö sanoa, täältä Karjalaisesta. En minä, sen paremmin kuin kolleganikaan, ole ollut tekemässä Lieksan rasistisia rikoksia, yllyttämässä niihin tai tekemässä kohua asioista, joita siellä ei olisi tapahtunut. Kaikki se, mitä olemme kirjoittaneet, on tapahtunut.

Myönnettäköön, että suurin osa lieksalaisista ei hyväksy nuortensa rasistisia rikoksia saatikka yllytä heitä niihin. Siitä huolimatta Lieksa on saanut kilpeensä rasistisen leiman. Eikä siitä leimasta hevin irti pääse.

1990-luvun Joensuuta riivasi ”skiniaalto”, kun muutaman kymmenen joensuulaisnuoren porukka kaljuineen, pilottitakkeineen ja maihinnousukenkineen ajoi takaa ja hakkasi kaupunkiin asettuneita somaleja. Kun Karjalainen ja Karjalan Heili nostivat näiden isänmaallisuuttaan julistavien skinien teot lehtien sivuille, niin Joensuussakin oltiin aluksi sitä mieltä, että media liioittelee ja kohisee aivan turhaan.

Skiniongelmaan tartuttiin vasta kun skinit erehtyivät käymään käsiksi amerikkalaiskoripalloilijaan.

Jos te lieksalaisnuoret kuvittelette olevanne joensuulaisskinien tapaan isänmaan asialla, niin ottakaapa oppia siitä, kuinka kävi joensuulaisskineille. Aivan liian moni ajautui rasismissaan ja näennäisessä isänmaallisessa innostuksessaan syvälle väkivalta- ja huumerikosten maailmaan. Niin syvälle, että moni ei ole päässyt sieltä ylös kuin kuolemalla.

”Sankareita” heistä ei tullut. Ei vaikka kuinka saattoi parikymppisenä ”sotavankina” Pyhäselän vankilassa kuvitella olevansa ”sankari-sotavanki”, kun oli onnistunut häätämään muutaman sataa somalia pois kaupungista.

Uskokaa pois, rasistinen rikos ei ole sankariteko, vaan suuri häpeä, teille, teidän omaisillenne ja koko kotikaupungillennekin. Sanonpa tämän, jospa sillä nyt teille jotakin merkitystä olisi.

Kirjoittaja on Karjalaisen rikos- ja oikeustoimittaja.