keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Helsingin Uutiset: Hyväntekeväisyyslehden tyrkyttäminen häiritsee ohikulkijoita

Helsingin Uutiset: Hyväntekeväisyyslehden tyrkyttäminen häiritsee ohikulkijoita 2.1.2013

Itä-Euroopasta tulleet työnhakijat ja romanit hankkivat Helsingissä tienestiä myymällä Iso Numero -lehteä.

Vapaaehtoisvoimin tehty kulttuurilehti tarjoaa matalan kynnyksen työtä köyhille.

Kaikkia toiminta ei kuitenkaan miellytä.

Osa ohikulkijoista on kokenut lehden kauppaamisen aggressiiviseksi Malmin aseman ylikulkukäytävässä.

Lehteä myyvät miehet ovat seuranneet kävelijöitä ja tyrkyttäneet lehteä useaan kertaan.

Helsingin Uutisten lukijan mukaan jotkut vanhukset ovat kokeneet tämän pelottavaksi.

– Käytävässä myydään myös käsitöitä, mutta ei tulisi mieleenkään, että uskaltaisi ottaa lompakkoa esiin.

Lehteä julkaisevan Kultti ry:n toiminnanjohtaja Kirsti Suoranta sanoo, että myyjille on annettu ohjeet siitä, miten lehteä tulee myydä.

– Heidän pitää käyttäytyä ystävällisesti, lehteä ei saa tyrkyttää ja rahasta pitää antaa takaisin, listaa Suoranta.

Kultti ry ei ole saanut palautetta siitä, että myyjät olisivat toimineet epäasiallisesti.

Lehteä jaetaan myyjille romanien päiväkeskus Hirundossa ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n toimistossa.

Myyntiä varten ei tarvita henkilötodistusta eikä verokorttia.

Myyjät lunastavat lehden eurolla ja myyvät eteenpäin neljällä. Voiton he saavat pitää.

Helsingin kaupunki on linjannut, että lehden myynti ei vaikuta toimeentulotukeen.

– Verottajan näkökulmasta lehden myynti on luovutusvoittoa, jota voi tienata verovapaasti tuhanteen euroon asti, Suoranta kertoo.

Isoa Numeroa on julkaistu 2011 lähtien. Talvinumero on nyt myynnissä ensimmäistä kertaa.

– Lehdestä on otettu 6 000 kappaleen painos, josta noin 3 000 on myyty. On mahdollista, että lehdestä otetaan toinen painos.

Suurin osa myyjistä on eteläisestä Itä-Euroopasta tulleita työttömiä, joilla ei ole asuntoa.

Suorannan mukaan toiminnalla on heille iso merkitys, koska he eivät saa Kelan tukia.

Myös muutamat suomalaiset hankkivat tuloja myymällä lehteä.

– Emme halua diskriminoida ketään tai tehdä rajoituksia siihen, kuka saa myydä lehteä.

Itä-Euroopasta tulleiden työnhakijoiden määrä on kasvanut (HU 22.12.), mutta romanikerjäläisten määrä vähentynyt.

Tähän vaikutti osaksi Romaniasta vieraillut poliisi.

– Hänen kauttaan saatiin perille viestiä, että leiriytyminen on kielletty. Myös kerjäämisen pelisääntöjä selvitettiin, sanoo sosiaaliviraston asiantuntija Jarmo Räihä.

Helsingissä on tällä hetkellä 30–50 romania. Ilmiö on laajentunut lähikuntiin. Lapsia romaneilla ei tänä talvena ole mukana.

Räihän mukaan romanit yöpyvät pääosin yksityisasunnoissa. Yksittäiset Suomen romanit ovat tarjonneet majoitusta.

Osa romaneista on vuokrannut yhteisasuntoja.