maanantai 7. tammikuuta 2013

HS: Suomi ei kiellä burkahuiveja

Helsingin Sanomat: Suomi ei kiellä burkahuiveja 7.1.2013
Kirjallinen kysymys 965/2012 vp: Kasvot peittävien huntujen käytön kieltäminen julkisilla paikoilla

Suomi ei aio kieltää kasvot peittävien niqab- ja burkahuivien käyttöä. Oikeusministeriön mukaan käyttökiellolla puututtaisiin ihmisten perusoikeuksiin, joten kaikille rajoituksille pitäisi olla painava yhteiskunnallinen tarve. Tällaista tarvetta ei ministeriön mukaan ole.

Ministeriö vastasi kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan (ps) esittämään kirjalliseen kysymykseen.

Saarakkala viittasi kysymyksessään säännökseen, joka kieltää mielenosoittajien naamioitumisen.

Ministeriö korosti, että naamioitumiskielto koskee vain tilanteita, joissa naamioituneen henkilön ilmeisenä tarkoituksena on vahingoittaa muita ihmisiä tai omaisuutta. Kielto ei siis ulotu tilanteisiin, joissa kasvojen peittäminen johtuu vaikkapa uskonnollisesta vakaumuksesta.

Naamioitumiskiellon säätämisen yhteydessä perustuslakivaliokunta painotti, että pukeutumisessa on kyse perustuslaissa turvatusta henkilökohtaisesta vapaudesta. Sen vuoksi kaikkien rajoitusten on oltava välttämättömiä.

Myös eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa pukeutumiseen pohtiessaan sitä, voitaisiinko yleisötilaisuuksissa kieltää moottoripyöräjengien liivien käyttö. Oikeusasiamiehen mukaan pukeutumisessa on kyse henkilökohtaisen vapauden lisäksi yksityiselämän suojasta. Yksityiselämään kuuluu muun muassa oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan.

Oikeusministeriö katsookin, että huivien käyttökielto edellyttäisi painavaa yhteiskunnallista tarvetta.

"On vaikea esittää sellaisia perusoikeusjärjestelmän kannalla hyväksyttäviä perusteita kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käyttökiellolle julkisilla paikoilla, joita perusoikeuksien rajoittaminen rikoslailla tai muilla keinoin edellyttäisi", ministeriö toteaa.

Euroopan maista Ranska, Belgia ja Hollanti ovat kieltäneet kasvot peittävien huivien käytön.

________________________________________

Kirjallinen kysymys 965/2012 vp: Kasvot peittävien huntujen käytön kieltäminen julkisilla paikoilla

Eduskunnan puhemiehelle

Euroopan maista Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa on voimassa laki, joka kieltää kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien pidon julkisilla paikoilla. Ranskassa kasvot peittävien huntujen käyttöä säätelevä laki tulkitsee julkisiksi paikoiksi virastot, kadut, joukkoliikenteen kulkuvälineet, museot, torit sekä kaupat. Näillä alueilla burkaan tai niqabiin pukeutuneena esiintyminen ei ole sallittua rangaistuksen uhalla. Ranskan poliiseja on kuitenkin ohjeistettu siten, että yksityisautoilijan on sallittu pukeutuvan kasvot peittävään huntuun ja mahdolliset huomautukset pukeutumisesta on tehtävä tieturvallisuutta koskevien säädösten mukaisesti. Ranskassa kyseisen lain rikkomisesta langetetaan burka tai niqab-huivia julkisella paikalla pitävälle henkilölle 150 euron suuruinen sakko. Miehiä, jotka pakottavat naisen pitämään näitä vaatekappaleita, voi uhata jopa 30 000 euron sakko tai vankeusrangaistus.

Kasvot peittävän hunnun käytön sallimista ei Euroopassa yleisesti tulkita uskonnonvapauskysymyksenä, koska burkan tai niqabin käytöstä ei erikseen säädetä islamuskoisten pyhissä kirjoituksissa. Näin kielto ei riko Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan tai Suomen perustuslain 11 §:n takaamaa ajatuksen-, uskonnon- ja omantunnonvapautta. Kasvot peittävän hunnun käytön on pääsääntöisesti todettu alentavan naisten arvoa ja tämän pukeutumistavan yhteensopivuus modernin länsimaisen oikeusjärjestyksen kanssa on myös asetettu kyseenalaiseksi. Näiden vaatekappaleiden käyttöä ei voi myöskään tulkita vapautena valita oma pukeutumisensa, sillä suurin osa burkaa tai niqabia käyttävistä musliminaisista tekee niin painostuksen alaisena.

Belgiassa kasvot peittävien huntujen käytön kieltoa koskevan lain parlamenttikeskustelun aikana nostettiin esille varsinkin valtion sisäinen turvallisuus, jota burkan tai niqabin käyttö uhkaa. Valtion turvallisuusviranomaisille on Suomessakin taattava mahdollisuus tunnistaa ihmiset julkisilla paikoilla yleisen järjestyksen takaamisen vuoksi. Myös EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus tuo lisäaspektin kasvot peittävien huntujen lainsäädäntöön, sillä huntukysymys on yhä enemmän yleiseurooppalainen. Mikäli useammat maat päättävät kieltää burkan ja niqabin pidon julkisilla paikoilla ja Suomi pitäytyy nykyisessä lainsäädännössään, voi riskinä olla se, että kasvot peittäviä huntuja pitäviä naisia alkaa hakeutua maahamme huomattava määrä muista EU-maista. Näiden henkilöiden kotouttamisennuste olisi hyvin suurella todennäköisyydellä heikko heidän huonon sosioekonomisen taustansa vuoksi, joka taas asettaisi yhä suuremman taakan maamme kotouttamisviranomaisten harteille.

Suomen rikoslain 17 luvun 13 a §:ssä on maininta laittomasta naamioitumisesta, jossa tarkoituksena on rangaista henkilöitä, jotka naamioitumista hyväksikäyttämällä ovat aikeissa aiheuttaa henkeen tai omaisuuteen kohdistuvaa vahingontekoa. Kyseistä pykälää voisi pohtia laajennettavaksi, mikäli pukeutumisella pyritään viestittämään julkisella paikalla suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja, muun muassa miesten ja naisten välisen tasa-arvon, vastustavia asenteita. Kyseistä pykälää muuttamalla eduskunnan käsiteltäväksi ei tarvitsisi tuoda erillistä lakiesitystä burka- ja niqab-huivien käyttökiellosta julkisilla paikoilla.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus lukuisten eurooppalaisten maiden esimerkin perusteella harkita kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käyttökieltoa julkisilla paikoilla esimerkiksi muuttamalla rikoslaimme 17 luvun 13 a §:ää, jolloin laiton naamioituminen koskisi myös suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen vastustusta viestittävää pukeutumista, josta burkan tai niqabin käyttö on osoitus?

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2012
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Eduskunnan puhemiehelle


Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 965/2012 vp:

Aikooko hallitus lukuisten eurooppalaisten maiden esimerkin perusteella harkita kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käyttökieltoa julkisilla paikoilla esimerkiksi muuttamalla rikoslaimme 17 luvun 13 a §:ää, jolloin laiton naamioituminen koskisi myös suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen vastustusta viestittävää pukeutumista, josta burkan tai niqabin käyttö on osoitus?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kirjallisessa kysymyksessä mainittu rikoslain 17 luvun 13 a § laittomasta naamioitumisesta koskee tilanteita, joissa henkilö yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta. Naamioituminen on siis rangaistavaa ainoastaan, jos naamioituneen henkilön ilmeisenä tarkoituksena on vahingoittaa toista henkilöä taikka omaisuutta. Säännöksen säätämisen taustalla on ollut tarve ehkäistä mielenosoituksissa ja muissa yleisön kokoontumisissa yleisellä paikalla esiintyvää väkivaltaisuutta ja mellakointia sekä parantaa mahdollisuuksia saattaa rikoksista epäillyt syytteeseen. Kyseisen kriminalisoinnin tarkoituksena ei ole ollut puuttua ihmisten jokapäiväiseen pukeutumiseen. Pykälää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 81/2004 vp) todetaan, ettei laittomana naamioitumisena pidetä naamioituneena esiintymistä, jos sen tarkoituksena on esimerkiksi suojautua säältä tai siihen on uskonnollinen tai jokin muu hyväksyttävä syy. Tällaisia muita hyväksyttäviä syitä voivat hallituksen esityksen mukaan olla esimerkiksi pukeutumisen perustana olevat etniset tai kulttuuriset syyt. Kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käyttökiellon sisällyttämistä laitonta naamioitumista koskevaan rikoslain pykälään ei siten voida pitää perusteltuna.

Laitonta naamioitumista koskevaa säännöstä eduskunnassa käsiteltäessä eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 26/2004 vp), että henkilön pukeutumista voidaan arvioida perustuslain 7 §:ssä turvatun henkilökohtaisen vapauden kannalta. Henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa pukeutumisen rajoittamiseen ratkaisussaan 2740/4/09, joka koski moottoripyöräjengien liivien käytön kieltämistä yleisötapahtumassa. Siinä apulaisoikeusasiamies on katsonut, että pukeutumisessa on kyse perustuslaissa turvatusta henkilökohtaisesta vapaudesta sekä samoin perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämään kuuluvasta seikasta. Yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan.

Perustuslakivaliokunta on antamissaan lausunnoissa muotoillut edellytyksiä sille, millä perusteilla perustuslain turvaamia perusoikeuksia voidaan rajoittaa. Rajoitusten tulee muun muassa olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Lisäksi rajoitusten tulee olla oikeasuhtaisia ja välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. On vaikeaa esittää sellaisia perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä perusteita kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käyttökiellolle julkisilla paikoilla, joita perusoikeuksien rajoittaminen rikoslailla tai muilla keinoin edellyttäisi ja joiden vuoksi tällaisia rajoituksia voitaisiin pitää välttämättöminä.

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2012
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson