tiistai 8. tammikuuta 2013

Yle: Maahanmuuttajien tuki retuperällä Jyväskylässä

Yle Keski-Suomi: Maahanmuuttajien tuki retuperällä Jyväskylässä 8.1.2013

Maahanmuuttajien palveluita pyöritetään Jyväskylässä usein hankerahalla. Hankkeilla saadaan aikaan hyvää toimintaa, mutta rahoituksen loppuessa ihmiset jäävät tyhjän päälle.

Jyväskylässä maahanmuuttajapalvelut ovat hajautuneet monelle taholle, usein toimintaa pyöritetään hankkeilla ja projekteilla. Näiden viidakosta ei tahdo olla selvillä edes maahanmuuttajapalveluiden johtaja.

- Karkeasti ottaen tiedän mitä kaikkia hankkeita on meneillään, mutta sellainen kokonaiskoordinointi puuttuu, sanoo Jyväskylän maahanmuuttajapalveluiden johtaja Kati Turtiainen.

Turtiainen haluaisi hankkeille koordinoivan työryhmän.

- Siihen voisi kuulua esimerkiksi maahanmuuttopalveluiden edustaja, innovaatiopalveluiden edustaja ja hankkeista vastaavat henkilöt, Turtiainen sanoo.

Kaupunki haluaa tuottaa palvelut

Turtiainen korostaa monikulttuurikeskus Glorian palveluita, mutta myös sen info-piste ollaan lakkauttamassa hankerahan päätyttyä. Info-Gloria on tarjonnut matalan kynnyksen neuvontaa maahanmuuttajille.

- Kaupunki on katsonut, että sen pitäisi järjestää omia palveluja, eikä rahoittaa kolmatta sektoria. Kaupunki on kehittämässä Nikolainkulmaan omaa infopistettä, sanoo Turtiainen.

Kaupungilla on katsottu, että se pitäis järjestää osana omia palveluja eikä ikäänkuin rahoittaa sitten kolmannen sektorin palveluita, että Nikolainkulmaan ollaan kehittämässä kaupungin infopistettä.
Huhtasuon kylätoimisto kiinni

Huhtasuolla taas kylätoimisto on palvellut asukkaita ja työllistänytkin hankerahalla työttömiä henkilöitä, usein maahanmuuttajia. Nyt hanke on päättynyt ja kaupunki päättänyt lopettaa toimiston vuokran maksun.

Galina Dybal on työskennellyt kylätoimistossa ompelijana, mutta hankkeen päätyttyä on etsittävä uusia mahdollisuuksia.

- Haluaisin hakea koulutukseen, saada paperit ja vaihtaa alaa. Asiakaspalvelutyöt kiinnostaisivat, Dypal sanoo.

Huhtasuolta matalan kynnyksen kylätoimisto on joka tapauksessa häviämässä. Palvelut hajaantuvat ja etääntyvät virastoihin.