Ilta-Sanomat: Tukholman roihu ei leviä Suomeen

Ilta-Sanomat, pääkirjoitus: Tukholman roihu ei leviä Suomeen
Suomenmaa, pääkirjoitus: Suomikin kulkee jo Husbyn tietä
Karjalainen, pääkirjoitus: Puheiden aika ohi, homma on hoidettava
Kansan Uutiset, kolumni: Mitä Husby edellä...
Turun Sanomat, kolumni: Paavo Arhinmäki: Syrjäytymisen tulipalot

Tukholman maahanmuuttajavaltaisten luoteisten lähiöiden öiset levottomuudet ovat nostaneet monen suomalaisen huulille kysymyksen, nähdäänkö samanlaisia roihuja pian Helsingissä.
Kysymys on ymmärrettävä, joskaan mellakointi ei leviä kuin kulkutauti tai muoti, vaan vaatii paikallisia sytykkeitä. Vastaus kysymykseen ”Helsinkikö seuraavaksi” on varauksellinen ei.

Tukholman laitojen betonilähiöt rakennettiin osana Ruotsin demarihallituksen 1960-luvulla ideoimaa ”miljoonaohjelmaa”, jonka mukaan 1,4 miljoonan uuden asunnon avulla piti saada ruotsalaisten asumisolot kerralla kuntoon.

Suunnittelukoneisto ei kuitenkaan ollut varautunut siihen, ettei rakentamisaikansa oloihin nähden hypermoderni lähiökerrostaloasunto loputtomiin tyydytä sinne muuttaneita. Ruotsalainen lähiökansa vaurastui ja alkoi tehdä muuttoa omakotitaloihin.

Ruotsalaisten vaurastuminen perustui osaltaan siihen, että Ruotsiin tulvi maahanmuuttajia tekemään niitä töitä, jotka eivät silloisessa työvoimapulassa kelvanneet syntyperäisille.

Tälle muuttovoittoväestölle ei rakennettu ”ulkomaalaislähiöitä”, vaan sitä asutettiin sinne, missä oli vapaita asuntoja. Husbyn ja Rinkebyn kaltaisissa lähiöissä niitä oli, ja niiden asukasrakenne alkoi muuttua jättäen lopulta etniset ruotsalaiset paikoitellen vähemmistöksi.

Yhden ongelman eli 1960-luvun asuntokysymyksen ratkaiseminen johti toiseen, joka ei ole ratkaistavissa yhtä suoraviivaisesti.

Ilman maahanmuuttajien työpanosta Ruotsi pysähtyisi, mutta samalla se kipuilee niiden ongelmien vuoksi, joita syntyy siitä, ettei se keksi käyttöä suureksi kasvaneelle ulkomaalaistaustaiselle työvoimareservilleen.

Tukholmaan 40 vuotta sitten Suomesta muuttanut Vilho Lahnajärvi kertoi eilen Ilta-Sanomissa saaneensa heti kymmenen työtarjousta, mutta nyt työt ovat kortilla, ja toivottomuuden tunne leviää lähiöissä. ”Tilanne vain pahenee, kun poliitikot eivät tee mitään”, Lahnajärvi sanoi.

Husbyn roihuja saatetaan yrittää käyttää lyömäaseena suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa, vaikka huliganismi ei kysy kansallisuutta.

Suomessa ei ole ensimmäistäkään Husbyn kaltaista ongelmalähiötä, mutta eipä Suomen asuntokantaakaan ole yritetty modernisoida ruotsalaistyyppisellä suuren luokan kertaratkaisulla.

____________________

Suomenmaa, pääkirjoitus: Suomikin kulkee jo Husbyn tietä

Tukholman lähiömellakat ovat herättäneet keskustelua myös Suomessa. Kommenteissa todetaan tapahtumien kertovan syrjäytymisen vaaroista ja kotouttamisen ongelmista.

Keskustelua leimaa myös näkemys, jonka mukaan Suomessa ei – ainakaan vielä – olla samojen ongelmien edessä, mutta ”valppaana saa olla”, kuten Salon Seudun Sanomat neuvoo pääkirjoituksessaan.

Keskeistä kysymystä kuitenkin kierretään. Se on: miten estää muualta Suomeen tulevien juuttuminen huonosti palkattuja töitä tekeväksi alaluokaksi?

Tulevaisuus näyttää huonolta. Tästä pitää huolen Helsingin seudun hallitsematon kasvu. Pääkaupunkiseudulle odotetaan muuttavan jopa 150 000 ihmistä lisää ulkomailta seuraavien 25 vuoden kuluessa. On selvää, että suuri osa heistä työllistyy huonosti palkattuihin töihin. Heillä ei ole kielitaitoa eikä usein ammatillista osaamistakaan.

Miten heidän asumisensa ja elämänsä voi järjestyä tasa-arvoisella tavalla?

Puhutteleva esimerkki on siivousala. Helsingin metron asemasiivoojina työskentelee nykyään noin 50 ihmistä. Heistä vain kaksi on suomalaisia, kertoo Oikeutta siivoojille -liikkeen perustaja Jarmo Åsnabrygg (Helsingin Uutiset 19.4.). Åsnabrygg on samalla niitä harvoja, jotka saavat tehdä kokopäivätyötä.

Muut ovat aina iltavuorossa. He ovat lähes poikkeuksetta ulkomaalaisia. Heidän työvuoronsa pituus on 5,5 tuntia. Tuntipalkka on 9,25 euroa. Kuukaudessa iltavuoroa tekevä ulkomaalainen metrosiivooja saa siten noin 1 020 euroa, bruttona.

Kuinka komeasti sillä elää ja asuu pääkaupunkiseudulla?

Helsinkiläinen ja keskustalainen yhteiskunta-aktiivi Abdirahim Hussein kertoi Yle Puheen ohjelmassaan (23.5.), kuinka maahanmuuttajataustaisella nuorella on samanlaisia haaveita tulevaisuudestaan kuin kenellä tahansa. Mutta tunnelin päässä ei näy valoa.

Miten sitä voisikaan näkyä, jos palkkaa on 1 020 euroa kuussa, Suomen Helsingissä?

Tulevaisuus ei ratkeakaan ”kotouttamisella” ja ”syrjäytymisen ehkäisyllä”. On puututtava peruskysymykseen. Luiskahtaako paljon puhuttu ja kannatettu ”työperäinen maahanmuutto” sittenkin mieluummin hyväksikäytön ja suoranaisen ihmiskaupan suuntaan kuin tasa-arvoisiin työmarkkinoihin?

Luodaanko sillä tavoin Suomeen huonosti palkattu ja aliarvostettu yhteiskuntaluokka, joka koostuu pääasiassa maahanmuuttaneista?

Älkäämme sulkeko silmiämme.

Keskusteluun luo lisävaikeutta se, että liikutaan maahanmuuttovastaisuuden rajamailla. Oikea lääke ei kuitenkaan ole maahanmuuton kiristäminen. Sen sijaan, että olemme Salon Seudun Sanomien neuvon mukaan ”valppaina” suomalaisen idyllimme suojissa, meidän on hyväksyttävä maahanmuuttaneille tasa-arvoinen elämä.

Maahanmuuttaneillekin kuuluvat palkka, jolla voi tulla toimeen, perhe, suku ja ystävät sekä normaali asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Köyhyys eriyttää ihmiset omille asuinasuilleen. Köyhyys luo näköalattomuutta. Ja köyhyys saa aikaan uusia Husby-räjähdyksiä.
____________________

Kaleva, pääkirjoitus: Puheiden aika ohi, homma on hoidettava

Ruotsin lähiömellakat ovat toisinto Ranskan ja Britannian tapahtumista. Turhautumista, näköalattomuutta, työttömyyttä, ja sitten poliisin kovat otteet maahanmuuttajataustaista lähiöasukasta kohtaan. Tukholmassa kuoli poliisin luoteihin portugalilaistaustainen suomalaisnaisen puoliso.

Yksi kuolemantapaus, olipa se poliisin ylireagointia tai ei, ei johtaisi yökausia kestäneisiin katumellakoihin ilman sosiaalisten ongelmien kasaamia paineita. Portugalilais-suomalainen pariskunta ei ole stereotyyppistä ongelmatapausten ydintä - vaikka on terveellistä muistaa, ettei suomalaisuudella ole erityisluokitusta muualla kuin Suomessa.

Se, mitä tapahtuu Ruotsissa nyt, tapahtuu Suomessa usein muutaman vuoden kuluttua. Tämä ei kuitenkaan ole kiveenhakattu, fatalistinen totuus, vaan asia, johon voidaan vaikuttaa. Useimpia Ruotsista Suomeen valuneita tapoja, tapahtumia ja yhteiskunnallisia rakenteita ei ole haluttukaan vastustaa, päinvastoin, niitä on tavoiteltu.

Maahanmuuttaja-asutuksen slummiutuminen ja sen ympärillä syntyneet sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat eivät ole esimerkki vaan varoittava esimerkki.

Suomella on nyt viimeiset hetket tehdä kaikki toisin. Niin voidaan vielä tehdä, mutta valitettavasti niin ei välttämättä välitetä tehdä.

Laman varjolla ja perussuomalaisten pelossa rasismin kanssa flirtataan tavalla, joka loppujen lopuksi voi kostautua kantasuomalaisten hyvinvointiin.

Ihmisillä on taipumus viihtyä omaan kansaan kuuluvien parissa. Amerikan Finntowneista olemme ylpeitä, mutta maahanmuuttaja-asutuksen keskittymisestä itähelsinkiläisiin lähiöihin kannamme huolta, emmekä toki turhaan.

Jos haluamme kulkea toista tietä kuin Ruotsi ja muut Euroopan maat, Suomessa on tartuttava toimeen.

Lähiökoulut on pidettävä sellaisessa iskussa, että ne kelpaavat myös kantasuomalaisille ja hyväosaisille maahanmuuttajille. Suomen kielen opetusta on tehostettava; samalla oppi kulttuuristakin menee perille.

Hyvää perinnettä vuokra- ja omistusasuntojen lomittamisesta on jatkettava, ja kaupungin vuokratalot ja lähiöiden infrastruktuuri on pidettävä kunnossa. Vain näin voidaan estää slummiutuminen ja ghettoutuminen.

Ja työtä pitäisi olla. Työtä etsimässä myös nykyajan maahanmuuttajat - niin pakolaiset kuin paremman elämän etsijätkin - kulkevat maailmalla ihan niin kuin suomalaissiirtolaiset Ruotsissa ja Amerikassa. Silloin työtä oli, nyt ei.

Erityisesti toisen polven maahanmuuttajanuorten urapolkuja suunniteltaessa kouluissa ja te-toimistoissa pitää nähdä pitsayrittäjyyttä ja lähihoitajakouluja leveämmälle.

____________________

Kansan Uutiset, kolumni: Mitä Husby edellä...

Autot ovat tällä viikolla palaneet joka yö Tukholman lähiöissä. Poliiseja ja palomiehiä kivitetään ja paikkoja särjetään.

Selvä todiste monikulttuurisuuden epäonnistumisesta, sanovat oikeistopopulistit. ”Mellakat ovat kuitenkin vain murto-osa kaikista niistä ongelmista, joita monikulttuurinen yhteiskuntakokeilu on tähän mennessä läntisessä maailmassa aiheuttanut”, tiedotti kansanedustaja Olli Immosen johtama Suomen Sisu keskiviikkona.

Perussuomalaiset bloggarit ovat ihastuksissaan. Nyt se on todistettu. Maahanmuutosta seuraa väistämättä väkivaltaa ja mellakointia.

Osattomien usuttamisella toisiaan vastaan on tilausta ja sillä saa kannatusta. Perussuomalaisten hengenheimolaiset Ruotsidemokraatit ovat mielipidemittauksissa kolmanneksi suurin puolue. Heidän ratkaisunsa ongelmaan ovat vesitykit, kumiluodit ja ulkonaliikkumiskielto.

Tutkijat ovat toista mieltä. Husbyn lähiöstä alkaneiden mellakoiden taustalla ei ole ihonväri eikä perheen alkuperämaa, vaan koulutuksen ja työn puute – sanalla sanoen näköalattomuus ja siitä aiheutuva turhautuminen. Se purkautuu tavalla, jossa ei ole mitään puolustamista. Väkivaltainen mellakointi on yhtä vastenmielistä tapahtuu se sitten lähiöissä tai jalkapallokatsomoissa.

Vastenmielistä on myös politiikan tekeminen asian varjolla.

Maahanmuuttajien sijaan sormen tulisi osoittaa kovaa oikeistopolitiikkaa, josta vauras ja ennen niin sosiaalidemokraattinen Ruotsi on viime vuosina saanut osansa. Pääministeri Fredrik Reinfeldtin porvarihallitus on leikannut julkisia menoja ja kaventanut valtion roolia. Tuloksena on rikkaiden teollisuusmaiden nopeimmin kasvava eriarvoisuus.

Keskimääräinen elintaso Ruotsissa on edelleen Euroopan korkeimmalla tasolla, mutta sen varjoon on jäänyt epäonnistuminen etenkin nuorten koulutuksessa ja työllisyydessä. Varakkaimmille myönnetyt veronkevennykset tulevat maksuun kalleimman kautta, kun lähiöt saavat rappeutua ja niiden asukkaat on jätetty heitteille.

Köyhyyden ja syrjäytymisen vähentäminen on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Reinfeldtin vastaus on kuitenkin ollut, että lähiöihin tarvitaan lisää poliiseja.

Husby ja muut Tukholman lähiöt ovat nyt elävä laboratorio siitä, mikä talouskriisin pitkittyessä leviää kaikkialle Eurooppaan. Torstaina julkistettiin taas uusia lukuja, joiden mukaan taantuma euroalueella vain pitkittyy.

Työttömyys ja etenkin nuorisotyöttömyys on sietämättömällä tasolla, on ollut jo pitkään. Sen taustalla on samanlainen oikeistolainen valtion kutistusideologia kuin Ruotsissa. Myös seuraukset ovat samat. Se mitä Tukholmassa on nähty, on vasta alkua. Päätepistettä ei uskalla edes ajatella.

Ongelma on se, ettei turhautuminen kanavoidu poliittiseen osallistumiseen ja oikeistolaisen ideologian vastaiseen toimintaan. Maailman muuttamiseen. Se kanavoituu yhtäältä väkivaltaan ja toisaalta juuri sellaisten poliittisten voimien kannattamiseen, jotka lietsovat köyhiä toisiaan vastaan.

Pitää muistaa, että esimerkiksi Kreikassakin mellakoidaan, mutta siellä väkivaltaa harjoittavat peruskreikkalaiset ja uhreja ovat maahanmuuttajat.
____________________

Turun Sanomat, kolumni: Paavo Arhinmäki: Syrjäytymisen tulipalot

Tukholmassa Husbyn lähiössä autot ovat palaneet jo monta yötä peräkkäin ja mellakat ovat levinneet myös muihin lähiöihin. Lähiönuorison ja poliisin väliset yhteenotot ovat Ruotsissa olleet tällä viikolla ehdoton ykkösuutinen, jääkiekon maailmanmestaruudesta ei puhuta. Länsinaapurin mediassa niitä on jo verrattu Ranskan ja Iso-Britannian muutaman vuoden takaisiin nuorisomellakoihin.

Tukholman alueen levottomuudet ovat nostaneet julkisuuteen sen, millaisten kysymysten kanssa ollaan tekemisissä, kun yhtäältä viranomaisten epäilty mielivalta, lähiöiden kurja todellisuus ja nuorten syrjäytymisen riski kietoutuvat yhteen.

Seurasin tarkkaan Lontoon mellakoista käytyä keskustelua. Arviot Tukholman rähinöiden syistä ovat olleet samansuuntaisia. Kysymys ei ole vain maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta vaan yleisemmin yhteiskuntapolitiikan epäonnistumisesta. Nuorilla ei ole työ- tai opiskelupaikkoja. Ulkopuolisuuden kokemuksen myötä myöskään yhteiskunnan normeja ei koeta omiksi.

Omaisuuden tuhoaminen ja riehuminen eivät voi johtaa mihinkään hyvään. Jos haluaa muutosta, yhteiskunnallisen protestin pitää olla rauhanomaista ja aitoon muutokseen tähtäävää.

RUOTSIN TAPAHTUMAT eivät valitettavasti ole irrallaan Suomesta. Jos kokee olevansa kokonaan irti yhteiskunnasta ja omasta lähiyhteisöstä, räjähdyksen potentiaali ei kysy maata, yhteiskuntaa tai vanhempien etnistä taustaa.

Liian usein ajatellaan, että nuorilla on vain velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Ennen muuta yhteiskunnalla on kuitenkin velvollisuus nuoria kohtaan. Velvoitteet lähtevät varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, jatkokoulutuksesta ja – ainakin vasemmiston näkökulmasta – myös työllisyydestä koulutuksen jälkeen. Kun tämä polku taataan voidaan odottaa, että jatkavat yhteiskunnan rakentamista eteenpäin. Kyse on yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ketjusta sukupolvien yli.

Jos ei ole opiskelupaikkaa tai työtä, ei ole paljon näkymiä tulevaisuudesta. Juuri tähän ongelmaan tarttumisesta on kyse hallituksen Suomessa aloittamassa nuorten yhteiskuntatakuussa.

Tämän vuoden alussa käynnistynyt hanke on ehtinyt kerätä jo kiperää arvostelua. Silti lopullisia tuomioita ei ole syytä jakaa vielä, kun järjestelmä on ollut voimassa vasta muutaman kuukauden. Tarvitaan nopeita toimia, mutta myös malttia.

ON TOTTA, että nuorisotyöttömyys on nyt korkeampi kuin vuosi sitten samaan aikaan, paljolti johtuen myös kansainvälisestä taloustilanteesta. Silti nuorisotakuulla on jo saatu aikaan paljon. Alle 25-vuotiaista työttömistä työnhakijoista 93 prosentille on tehty työnhakusuunnitelma ennen kuin kolmen kuukauden työttömyysjakso on ylittynyt. Työ-, koulutus- tai työvalmennuspaikka on löytynyt 72 prosentilla alle 25-vuotiaista.

Tahtia on varmasti varaa kiristää. Silti monet takuun järeimmistä toimenpiteistä astuvat voimaan vasta ensi syksynä. Niihin kuuluu syksyn yhteishaussa alkava koulutustakuu, jonka myötä kaikille peruskoulun päättäville nuorille järjestetään opiskelupaikka.

Nyt vaaditaan vastuuta myös työnantajilta. Myönteinen merkki on, että kymmenellä eri toimialalla on löydetty sopimukset nuorten työllistämisessä. Silti nuorisotakuusta ei saa tulla järjestelmää, jossa nuorten palkkoja tai työehtoja poljetaan ja heidän kauttaan vanhempia työntekijöitä pistetään ulos.

Suomalainen yhteiskunta tarvitsee monenlaisia ihmisten keskinäisen huolenpidon rakenteita. Niistä ehkä tärkein on sukupolvien välinen solidaarisuus. Nuorten yhteiskuntatakuussa ei ole kyse mistään vähemmästä.

Paavo Arhinmäki

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja sekä kulttuuri- ja urheiluministeri.