torstai 6. maaliskuuta 2014

Karjalainen: Aikainen kevät toi kerjäläiset - "Viitteitä järjestelmällisyydestä"

Karjalainen: Aikainen kevät toi kerjäläiset - "Viitteitä järjestelmällisyydestä" 6.3.2014

Kerjäläiset palasivat viime viikonloppuna Joensuun katukuvaan.

-  Tulevat kuin muuttolinnut, vahvistaa ylikomisario Vesa Kostamo Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Kostamo kertoo, että poliisi seuraa tilannetta ja on käynyt puhuttamassa kerjäläisiä.

-  Laillisesti ovat maassa ja minkäänlaisia ongelmia heistä ei ole ollut.

Kerjäläiset ilmaantuivat Joensuuhun tänä vuonna totuttua aiemmin.

Edellisinä kesinä Pohjois-Karjalassa on kiertänyt arviolta joitakin kymmeniä kerjäläisiä, pääosin Romaniasta.

Kerjäläisten määrä kasvoi huomattavasti nelisen vuotta sitten, mutta on pysynyt sen jälkeen melko vakiona.

-  EU ja vapaa liikkuvuus ovat tuoneet kerjäläiset tänne. Siihen pitää tottua, sillä tilanne ei muutu, Kostamo sanoo.

Yksittäisten kerjääjien taustalla voi pahimmissa tapauksissa olla järjestäytynyttä toimintaa, jopa järjestäytynyttä rikollisuutta.

-  Emme aktiivisesti seuraa Joensuuhun saapuvien kerjäläisten kytkyjä, mutta järjestelmällisyyteen viittaavia merkkejä on havaittu.

Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi vuorotyön tavoin toteutettu kerjääminen, jossa samalla paikalla kerjääjä vaihtuu tiuhaan.

-  Oikeaan hätään kerjäävä henkilö olisi samassa, omassa paikassaan koko päivän.

Lue lisää perjantain Karjalaisesta.