maanantai 6. lokakuuta 2014

Yle: Maahanmuutto näkyy jo hautajaistoimituksissa – pappi siunaa venäjäksi

Yle: Maahanmuutto näkyy jo hautajaistoimituksissa – pappi siunaa venäjäksi 6.10.2014

Maahanmuuttajan tausta näkyy hautajaisissa käytännössä vain kielessä. Siunaustilaisuuksien sisällöt eivät vainajan mukana vaihdu. Eri uskontoyhteisöt huolehtivat omista vainajistaan melko perinteisin menoin.

Monikulttuurisuus ei hautaustoimituksissa vielä kovin vahvasti näy. Esimerkiksi Lappeenrannassa maahanmuuttajille järjestetään hautajaisia toistaiseksi varsin harvoin. Ortodoksiseurakunta varautuu kuitenkin siihen, että erityisesti venäjänkielisiä hautajaisia tullaan jatkossa pitämään enemmän.

– Venäjänkielinen väestö täällä on vielä suhteellisen nuorta, joten hautaustoimessa he eivät vielä näy. Varmasti tämä tulee jatkossa muuttumaan, sanoo Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan pastori Aarne Ylä-Jussila.

Hautajaiset toimitetaan vainajan äidinkielellä aina kun mahdollista

Lappeenrannassa niin ortodoksisessa seurakunnassa kuin evankelisluterilaisessa seurakunnassakin olennaisin muutos maahanmuuttajien siunaustilaisuuksissa on kieli. Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan pastori Aarne Ylä-Jussila sanoo, että venäjänkielisiä hautatoimituksia on ollut jonkin verran.

– Meillä kirkkoherra ja apukanttori osaavat venäjää, joten laulutkin pystytään tarvittaessa laulamaan venäjäksi. Muutama romanialainen on myös haudattu meillä, mutta silloin jouduimme käyttämään suomea, sanoo Ylä-Jussila.

Myös Lappeenrannan evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra Juha Tiihonen sanoo, että monikulttuurisuus hautajaisissa näkyy lähinnä kielessä eikä käytäntöihin puututa.

– Luterilainen siunaustoimitus toteutuu aina luterilaisittain ja monikulttuurisuus näkyy kielessä. Kieli muuttuu tarpeen mukaan jos vain osaamme, sanoo Tiihonen.

Yleinen hautausmaa on kaikille avoin

Lain mukaan evankelisluterilaisen seurakunnan ylläpitämät yleiset hautausmaat tarjoavat hautapaikan kaikille uskontokunnasta riippumatta. Lappeenrannassa yleisille hautausmaille haudataan kaikkien uskontojen edustajia. Ortodoksisen seurakunnan jäsenet haudataan pääsääntöisesti ortodoksiseen hautausmaahan. Ortodoksiselle hautausmaalle haudataan muun uskontokunnan edustajia esimerkiksi silloin, jos puoliso on ortodoksi. Lisäksi Joutsenossa on uskonnottomien hautausmaa, jolle ei toistaseksi ole ollut käyttöä.

– Rauhan hautausmaan yhteydessä olevalle tunnustuksettomien hautausmaalle ei ole vielä haudattu ketään mutta se on olemassa, koska laki sitä vaatii, sanoo Lappeenrannan seurakuntayhtymän ylipuutarhuri Jukka Nikunen.

Maahanmuutto vaikuttaa hautajaiskäytäntöihin hitaasti

Seurakunnat varautuvat muuttuviin hautajaisjärjestelyihin rauhallisesti. Toistaiseksi mitään ongelmia tai erimielisyyksiä ei ole ollut. Isoimmissa kaupungeissa eri uskontokunnille on hautausmailla omat erilliset alueensa. Lappeenrannassa Joutsenon hautausmaalla on islaminuskoisille oma alueensa, mutta muuten hautapaikat ovat hautausmaalla sekaisin uskonnosta riippumatta.

– Jossain vaiheessa saattaa tulla tarve rajata hautausmailta eri alueita eri uskontokunnille. Tällä hetkellä ainoa tällainen alue hautaustoimessamme on muslimiyhteisön aloitteesta määrätty alue islaminuskoisille, sanoo seurakuntayhtymän ylipuutarhuri Jukka Nikunen.

Tulevaisuudessa papit saattavat joutua jonkin verran pohtimaan omaa toimintaansa maahanmuuttajien hautajaisten yhteydessä. Lappeenrannassa niin ortodoksisessa seurakunnassa kuin evankelisluterilaisessa seurakunnassakin pääsääntöisesti itse siunaus menee kuitenkin totutun kaavan mukaisesti ja muutoksia on lähinnä muistotilaisuuksissa.

– Periaatteessa ortodoksisessa kirkossa itse haustaustoimitus on aina hyvin samanlainen. Erilaiset tavat näkyvät enemmän muistotilaisuuksissa, ja niissä papin rooli ei olekaan niin keskeinen, sanoo Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan pastori Aarne Ylä-Jussila.