keskiviikko 5. elokuuta 2015

Savaon Sanomat: "Maahanmuuttajat ja nuorisotyöttömät uhkaavat passivoitua"

Savaon Sanomat: "Maahanmuuttajat ja nuorisotyöttömät uhkaavat passivoitua" 5.8.2015

Monikulttuurisuuden ohella pitäisi keskustella maahanmuuton ongelmakohdista. Näin sanoo kuopiolainen Tsega Kiflie. "Savolais-etiopilainen" mies on asunut Suomessa jo yli 20 vuotta. Hän toimii vastaavana ohjaajana Monikulttuurikeskus Kompassissa ja tuntee 99-prosenttisesti Kuopiossa asuvat maahanmuuttajataustaiset ihmiset.

Kiflien mielestä työ on maahanmuuttajalle parasta kotoutusta. Holhoamista ja kaiken valmiina antamista hän vastustaa, sillä se passivoittaa.

– Miten integroidutaan yhteiskuntaan? Sitä pitäisi miettiä ja siitä keskustella.

Paras keino kotoutumiseen ja yhteiskuntaan sopeutumiseen on Kiflien mielestä se, että maahanmuuttaja pääsee töihin, vaikka sitten aluksi pienellä palkalla ja koulutustaan vastaamattomaan ammattiin, sillä työ kotouttaa. Aina voi ponnistaa siitä eteenpäin.

Sama koskee hänen mielestään kantaväestön nuoria työttömiä, jotka uhkaavat passivoitua järjestelmän tuilla eläjiksi.

– Nuoriso, työttömät ja maahanmuuttajat ovat melkein samassa tilanteessa: he voivat tottua siihen, että rahaa tulee seinästä helposti.

Keskusteltavaa riittää myös piilorasismissa.

– Kuopiossa ydinongelma on työllistyminen. Yrityselämän pitää tarjota työpaikkoja rohkeammin vaikka hakija puhuisi huonosti suomea.