perjantai 28. elokuuta 2015

Yle: Professori Hämeen-Anttila: Maahanmuuttokeskustelu uhkaa kärjistyä entisestään

Yle: Professori Hämeen-Anttila: Maahanmuuttokeskustelu uhkaa kärjistyä entisestään 28.8.2015

Nettikeskustelu on jo nyt kärjistynyttä, islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila arvioi Ylen aamu-tv:ssä. Hän ei kuitenkaan pidä todennäköisenä sitä, että kaduille tulisi väkivaltaa, ainakaan lähitulevaisuudessa.

Keskustelu maahanmuutosta ja islamista voi kärjistyä suomalaisessa yhteiskunnassa entisestään, Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila uskoo.

Hämeen-Anttilalta kysyttiin asiasta Ylen aamu-tv:ssä tänään perjantaina.

– En pelkää, että tapahtuu hirvittävää vastakkainasettelua ja että kaduille tulee väkivaltaa ja sellaista, en sitä pidä todennäköisenä lähitulevaisuudessa.

– Sen sijaan uskon, että keskustelu kärjistyy, varsinkin nettikeskustelu. Se on jo nyt aikamoisen kärjistynyttä, ja pelkään, että se saattaa siitä edelleen kärjistyä, hän vastasi kysymykseen.

Hämeen-Anttilan mukaan Suomessa on yhä "aikamoinen harppaus" sellaiseen tilanteeseen, että yleinen yhteiskuntarauha alkaisi murentua. Hän totesi, ettei pidä keskeisenä kysymyksenä sitä, miten maahanmuuttajiin tai islamiin suhtaudutaan, vaan sitä, millaista yhteiskuntaa Suomessa halutaan pitää yllä.
– Jos päätettäisiin palata sellaiseen yleiseen hyvinvointiin tähtäävään malliin, hyvinvointivaltioon, silloin luonnollisesti, kun ihmisten elämäntilanne paranee, heidän aggressionsakin vähenee, Hämeen-Anttila sanoi.

– Kyse ei ole siitä, että vihattaisiin esimerkiksi maahanmuuttajia tai islamia. Kyse on siitä, että ollaan turhautuneita ja halutaan vihata jotain ja sitten se vihan kohde valitaan. Joskus se on ollut juutalaiset, joskus se on ollut kommunistit. Nyt se on monissa maissa ja Suomessa myös osittain muslimit.

"Oli helpompi lähteä Suomesta hallituksen päätösten jälkeen"

Hämeen-Anttila on professorina Helsingin yliopistossa, mutta kertonut, että on vastaanottanut vastaavan viran Edinburghin yliopistosta Skotlannissa.

Hämeen-Anttila totesi aamu-tv:ssä, ettei maisemanvaihdos ole varsinaisesti vastalause hallituksen politiikalle ja koulutusleikkauksille, mutta myönsi, että Suomesta on helpompi lähteä noiden päätösten jälkeen.

– Kyllä minulla pohjalla ovat puhtaasti tieteelliset motiivit, mutta kyllä minun täytyy sanoa, että – – tuo yliopistolaitoksen tulevaisuus, rahoituksen tulevaisuus, se toki vaikutti. On ikävä sanoa, että oli helpompi lähteä Suomesta hallituksen päätösten jälkeen.
– Mielelläni tuon tämän asian ilmi. Tämä on varmasti tilanne, joka ei ole ainoastaan minulla, vaan monilla muillakin. Suomen kyky pitää suomalaisia tutkijoita saati sitten saada ulkomaisia tutkijoita, se heikkenee, jos meillä heikennetään oleellisesti koulutusta niin kuin nyt näköjään ollaan tekemässä, Hämeen-Anttila arvioi.

Hänen mukaansa leikkauksista kärsivät ensi sijassa nuoret tutkijat. Heidän on entistä vaikeampi saada työpaikkaa, ja heitä on entistä vaikeampi rekrytoida.

– Pelkään, että tämä heijastuu pitkällä tähtäimellä siten, että kun katsotaan parinkymmenen vuoden kuluttua, meidän tutkijasukupolvemme ei ole ehkä yhtä vahva kuin se on aikaisemmin ollut tai mitä se voisi olla.

Yksi uhkakuvista on aivovuoto ulkomaille, Hämeen-Anttila sanoi. Toinen on se, etteivät nuoret jatka tutkijanuraansa ollenkaan.

– Nuori tutkijanalku joutuu aika usein sellaisen kysymyksen eteen, että tekeekö hän tiedettä vai lähteekö hän jonnekin, vaikkapa markkinamieheksi, hän havainnollisti Ylen aamu-tv:n haastattelussa.